Vastaus: Final Fantasy XV
Viimein eilen meni tämäkin läpi. Siitä voinee jo päätellä, että peli ei varsinaisesti ihan imaissut mukaansa.
Reaaliaikaisten taistelujärjestelmien tulisi tarjota sulavaa ja responsiivista toimintaa, mutta siihen ei nyt valitettavasti täysin päästy. Varsinkin muutamat suurikokoisimmat pomot oli suunniteltu "kuhan näyttää eeppiseltä, niin ei väliä miten toimii"-periaatteella. Ei kokonaisuudessaan missään nimessä paska systeemi, mutta ei hyväkään. Lämmitti mieltä nähdä tekoälykaverit juoksemassa kohti voimakkainta hyökkäystään lataavaa pomoa kerta toisensa jälkeen. No, onneksi Hi-Potionit oli halpoja.
Tarina taas oli parsittu kasaan köykäisesti, ja lopputulos sisälsi useamminkin melko oudon ratkaisun. Aikarajahan se taisi tekijöillä tulla lopulta vastaan, eikä poikkeukselliset kehitysvaiheet varmasti auttaneet hommaa. Erittäin oleellista tietoa oli piilotettu johonkin nurkista löydettäviin kirjoihin, ja osa hahmoista unohdettiin kutakuinkin kokonaan. Lopussa laitettiin tarinan osalta kaasu pohjaan ja oiottiin kaikkien mutkien läpi suoraan maaliin. Gameplayn puolesta jouduttiin valitettavasti juoksemaan identtisiä kapeita käytäviä pitkin edestakaisin tovin jos toisenkin. En ihan mene takuuseen siitä olivatko vain omat korvani, mutta äänimaailman toteutuksessa tuntui olevan myös jotain pielessä läpi koko pelin varsinkin hahmojen puheen osalta.
Mukavan negatiivisten kappaleiden jälkeen vielä pari positiivistakin ajatusta. Mukana oli muutamia ihan kekseliäitä tai hauskoja yksityiskohtia ja elementtejä. Lisäksi pari ihan kelvollista hahmoa ja itse pääpahis esiintyivät edukseen. Suhteellisen nykyaikainen miljöö oli oikein raikas tuulahdus sarjaan, ja sitä oltaisiin voitu viedä jopa vähän pidemmälle.