Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Forza Horizon 5

Vauriomallinnukselle on kolme asetusta: ei mitään, pelkkä visuaalinen ja kolmantena sitten myös tekniikkaan vaikuttava. Eipä tuo jälkimmäinen kovin kummoinen ole ja free roamissa lähinnä vaan ärsyttää kun autosta häviää tehot eikä mene suoraan. Kisoissa ehkä sitten olisi ihan jees.
 
Voin sanoa, että Forza Horizon 4 oli parasta viihdettä edellisen sukupolven aikana.

Oletko autofani? Eli esim. F1 tuttu ja autot ylipäätään sekä ajopelit?

Itse mietin että jos tässä on sellaista vauhdin tuntua, tyyliin voit työpäivän jälkeen illalla makoilla sängyllä ja vaan ajella ja fiilistellä? Esim. jos muistelee hyviä Bondeja niin niissä on usein näitä upeita vuoristoteitä, jotka kiemurtelevat kuin käärmeet alaspäin... sellaista nautintoa?
 
Onko pelin perusidea tavallaan ajaa ja tutkia, sekä siinä samalla kerätä autoja? (Käsittääkseni GT-sarjan perusidea on ollut autojen kerääminen. Niitä aukeaa sitten hankittavaksi kun etenee pelissä).
 
FH-sarjan ideana on, että pelejä voi pelata useammalla eri tavalla. Voi keskittyä vaikka vain autojen tuunaamiseen ja kustomointiin, ajaa kilpailullisesti muita vastaan tai fiilistellä ja tutkia karttaa. Peleissä on paljon erilaisia kisoja ja tehtäviä, mutta jos ei pidä jostain osa-alueesta, voi keskittyä muuhun.
 
Tulipas fiilis että oon tämänlaisen keskustelun nähny jonkun toisenkin pelin kohdalla. Omituinen deja vu tunne..

Yks kaveri tästä ihan mehuissaan, niin kaipa se pitää game passi laittaa sitten tulille, pääsee ittekin kokeilemaan.
 
Kattelin tänään ihan random videoita tästä ja on se jännä miten paljon mulla voi vaikuttaa oikeanpuoleinen liikenne.
yhdessäkin videossa vertailtiin ääniä nelosen ja vitosen välillä. Sama auto, ympäristökin suht saman näköistä niissä. Ainut merkittävä ero oli se kummalla puolella tietä ajettiin.
Nelosen pätkä -> ihan jees, mut plaah
Vitosen pätkä -> ai hitto ku pääsis ite cruisailee. :D
 
Joo kyllä se on iso muutos, että viimein liikenne on oikeanpuoleinen. Forza Horizon 4:n yksi ainoista miinuksista oli vasemmanpuoleinen liikenne. Ei ole enää pitkä aika, kun pääsee itsekin kruisailemaan! :D
 
Mää en taas käsitä miten tuolla liikenteen kätisyydellä voi olla minkäänlaista merkitystä mihinkään :D
 
Jotenkin vaan kun joutuu ajamaan väärällä puolen tietä, se tuntuu niin luonnottomalta, että se vie fiiliksen kaikesta cruisailusta. En mä esim Euro Truck Simulator 2:saakaan englantiin koskaan ajanu kuin pakosta, aivan hirveää. :D

Euro truckissa sama juttu koska pitää noudattaa liikenne sääntöjä ja ajattelemaan kaiken väärinpäin, mutta tässä kun ei ole mitään väliä miten ajaa niin ei ollut itselle mitenkään hankalaa. Toisaalta voi johtua siitäkin että ajelin suurimman osan ajasta muualla kuin tiellä. :D
 
Eikös Football Manager 2022 ole sama tilanne? Vai oliko noin vain konsoliversion suhteen? Konsoliversio ei siis ainakaan ole vielä ilmestynyt.

Sitä en tiedä, kun loppuen lopuksi kyseinen peli ei kiinnosta minua. Pelistä on kuitenkin luvattu Xbox-versio, mutta saa nähdä milloin se tulee Xboxille.
 
Euro truckissa sama juttu koska pitää noudattaa liikenne sääntöjä ja ajattelemaan kaiken väärinpäin, mutta tässä kun ei ole mitään väliä miten ajaa niin ei ollut itselle mitenkään hankalaa. Toisaalta voi johtua siitäkin että ajelin suurimman osan ajasta muualla kuin tiellä. :D
Tässä taas tuo viimeinen lause ei toivottavasti pidä enää niin hyvin paikkaansa. :D

Jos se Lambo maksaa 300K niin sillä kuuluu ajaa tietyssä ympäristössä eli moottoritiellä 95% ajasta :D Ainaki allekirjoittanut ostaa erikseen jonku katumaasturin tai vastaavan jos haluaa muualla kun itse tiellä ajaa. :D Rahaahan tässä FH sarjassa saa super helposti ku vaan ajaa :D
 
Mä jo luulin et oon ainut joka ei ”kykene” superautolla vetää mitää offroad kisojakaan, vaan niihin ostetaan maasturia, ralliautoa tai jotain. :D
Kyllä mä nyt ns. perus siviiliautoilla käyn etsimässä niitä latoja metsästä jne, mutta joku lambo siellä tekis pahaa. :D

Mut tää on iso osa tän pelin hienoutta. Pelitapoja on varmaan enemmän kuin pelaajia.
 
Edellisissä osissa maasturit ovat jääneet turhiksi, koska maastossa pääsee paremmin muilla ajoneuvoilla. Maasturit eivät ole olleet hyviä käytännössä missään. Kaikkein parhaimpia maastoautoja ovat olleet supertehokkaat ralliautot. Olisi hauskaa, jos maaston vaikutusta olisi simuloitu vähän voimakkaammin, että joutuisi oikeasti miettimään, millä ajaa missäkin. Ei oikeassa elämässä metsässä ajella edes ralliautoilla.

Harmittaa, kun suuri osa autoista on tavallaan turhia sen vuoksi, että kaikilla autoilla pääsee suunnilleen joka maastossa eteenpäin. Auton vaihtaminen on myös aika työlästä esimerkiksi jonkun moninpelieventin aikana, jos se on edes mahdollista. Nelosessahan pystyi vaihtamaan autoa Forzathon livessä, mutta ei moninpelikisoissa kesken kaiken. Forzathon livessä meni aina varmaan minuutti hukkaan, kun vaihtoi driftausautoon ja teki sille sopivat säädöt. The Crew 2:n lennossa vaihdettava ajoneuvo olisi aika kova lisäys tähän.
 
Tätä peliä miettiessä tuli mieleen yksi suurin autopelien ongelma, auton äänet.. tuskin se tässäkään korjaantuu kunnolla. Joka versiossa on taidettu lupailla parannusta mutta mitään ei juuri tapahdu. Jenkki V8:ssa on omanlaisensa ääni johtuen sytytysjärjestyksestä ja sen jokainen autofani kuulee aina kun jenkki lipuu kadulla ohi. Ääni on voimakas, jylisevä, bassoinen matalilla kierroksillakin lipuessa.. no mitä FH4:ssä tai F7:ssa tarjoillaan... ei yhtään mitään, äänet on totaalisen olemattomat 1000-3000rpm vaikka kisaputkisto. Joka youtube pätkässäkin oikeiden autojen äänet on syvät ja voimakkaat.. peleissä pientä suhinaa :(

Toinen mikä näissä on epäonnistunut on virityksen realismi.. kunvesim vapari jenkkiin laittaa jämäkän nokka-akselin kärsii siinä alavääntö ja alakierroksilla äänet muuttuu vielä rouhean epätasaiseksi, samoin auton liike tyhjäkäynniltä vähän ylöspäin. Mitään tämmöistä ei näissä peleissä ole. Joissain peleissä sentään old-school turbotuksissa näkee hurjan turbo viiveen, esim. alle 4000rpm kone on puhditon ja sitten potkiikin yhdenäkin. Tämä oli jo mielestäni hyvin hoidettu muinaisessa PS1 gran turismossa nissan skylinen tappivirityksessä.
 
Virityksien todentuntuvuudesta on paha sanoa ennenkuin peliä pääsee itse kokeilemaan, mutta kyllähän tässä vitososassa on ihan selvästi panostettu ääniin ihan eri tavalla kuin aikaisemmissa osissa. Näitä äänivertailuja on tähänkin ketjuun linkattu ja niitä on tietysti Youtubessa lisää. Tuskin jokainen auto kuulostaa juuri oikealta, mutta tällä kertaa edistystä on tapahtunut.

Mitä tulee autojen ajettavuuteen, niin tässä on kuitenkin syytä muistaa että kyseessä on simcade, joka on enemmän arcadeen kallellaan kuin simulaatioon. Ainahan se on mukavaa mitä aidompaa, mutta varmasti kehittäjätkin joutuvat tasapainoilemaan aitouden ja hauskuuden välillä. Tuossahan joku otti aikaisemmin esiin kuinka kivuttomasti voi ajella pitkin metsiä. Ei ole kovin realistista, mutta ei sekään olisi kovin hauskaa jos auto jäisi jokaiseen oksaan kiinni ja monttuun sutimaan.
 
Ylös Bottom