Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Forza Motorsport 4

Vastaus: Forza Motorsport 4

?? Missä ovat yhäkin drifting kisat? vuorokauden vaihtelut, vesikeli ynnä muut.
Sääefektejä ja kisan aikana vaihtuvaa vuorokaudenaikaa ei löydy lainkaan. Joistain radoista taisi olla esim. aamupäivä- ja iltaversiot, mutta mitään dynaamista muutosta tapahdu.

PS. Jogi kirjoitteli, ettei Speed Wheelin tärinät toimi, jos konsolin on sillä käynnistänyt. Kyllä täällä toimi. Myöskään mitään keskitysongelmia ei ollut. Tosin pelin käynnistyksessä piti ladata 7 megatavun päivitys, joten liekkö sillä vaikutusta asiaan.
 
Vastaus: Forza Motorsport 4

On tämä vaan hurjaa. Ei malta mennä nukkumaan, kun uuden maalauksen valmistuminen on niin lähellä...

Ensimmäistä kertaa Forzassa väkersin jotain piirroshahmoa tms. mallista. Päätin kokeilla jotain vähän haastavampaa, mutta silti tarpeeksi yksinkertaista. Viime aikoina 3DS:n sisukset vallannut Professor Layton sopi graafiselta tyyliltään mainiosti.
Tämä on nyt tällainen raakaversio. Kunhan ehdin ja jaksan niin seuraavaan Layton-aiheiseen autoon tulee sitten apupoika Luke myös mukaan.

Professor Layton Racecar (Mitsubishi Lancer Evo VIII MR '04)
Näytä liitetiedosto 7746Näytä liitetiedosto 7747Näytä liitetiedosto 7748

Yhtään kisaa en ajanut tänään...
 
Vastaus: Forza Motorsport 4

PS. Jogi kirjoitteli, ettei Speed Wheelin tärinät toimi, jos konsolin on sillä käynnistänyt. Kyllä täällä toimi. Myöskään mitään keskitysongelmia ei ollut. Tosin pelin käynnistyksessä piti ladata 7 megatavun päivitys, joten liekkö sillä vaikutusta asiaan.

Voin tarkistaa uudelleen illemmalla, mutta itsellä ei tärinöitä ollut jos peli tunnisti ohjaimen speed wheelinä (konsoli tai dashboard käynnistys), toimi sitten kun käynnisti ohjaimen pelissä uudelleen ja sitten ohjain näkyi jonkinlaisena ratti+poljin yhdistelmänä. Tärinäistä on valitelleet myös muutkin virallisella forza foorumilla. Voisiko johtua x360 mallista.. itselläni vanha mötikkä hdmi:llä.

Pääsin ohjaimella kokeilemaan jo ennen päivitystä ja se ei vaikuttanut asiaan :(
 
Vastaus: Forza Motorsport 4

Eiköhän sieltä event listin puolelta löydy niitäkin kisoja joissa esim nyrre ajetaan kokonaan ympäri. Tuo world tour on vain pieni pinta raapaisu jossa ajetaan kisa sieltä ja toinen täältä.

Ei ole. Event listin tutkin heti ensimmäisenä ja järkytykseni huomasin että kolmosen paras anti oli poistunut kokonaan :eek:
Vai olenko vain ollut niin sokea :D
 
Vastaus: Forza Motorsport 4

Onkos porukka pelannu moninpeliä viel? Onko yhtä huono ku kolmosessa? Vai tuliko tähän nyt se samanlainen lobby systeemi, ku kakkosessa vai pysyttiinkö samassa paskassa matchmaking systeemissä.
 
Vastaus: Forza Motorsport 4

Vai tuliko tähän nyt se samanlainen lobby systeemi, ku kakkosessa vai pysyttiinkö samassa paskassa matchmaking systeemissä.

Kävin ihan pikaisesti eilen testaamassa moninpeliä ja onhan se parantunut kolmososaan verrattuna. Nyt on lobbyt jälleen mukana ja pelejä pystyy hakemaan pelimuotojen ja autoluokkien mukaan. Lobbyn perustaja voi määritellä erilaisia ehtoja aina pakotetuista ajoavuista auton vetotapaan. Toimii.
 
Vastaus: Forza Motorsport 4

onko tossa world tourissa vaan ne "kaudet" mitkä näkyy siinä kun pääsee seuraavaan kauteen ? ite oon nyt kolmanneks viimesellä, ja se näyttää et läpi pelistä on menty 4,2%. ei kai se nyt noin lyhyt voi olla vai pyöritteleeköhän se sitten sitä viimestä kautta eri kisoilla forza kolmosen tapaan ?

sylettää kun vastustaja ajelee välillä sellasilla autoilla mitä ite ei saa, esim mine's skylinet ja m3 gtr, rx7-spirit r ja se subaru wrx sti 2011 yms. tuleekohan noi erikoisemmat autot jossain vaiheessa dlc:ksi vai pitääkö ne ostaa auction housesta ylirillaus hintaan ?. suolasta maksaa jostain autosta jotain 20 miljoonaa. ei sinänsä se pelaamista pilaa mutta olis se nyt kiva saada ne top of the line mallit kun niistä saa kuitenkin niin paljon parempia ku normaalista versiosta.
 
Vastaus: Forza Motorsport 4

Voin tarkistaa uudelleen illemmalla, mutta itsellä ei tärinöitä ollut jos peli tunnisti ohjaimen speed wheelinä (konsoli tai dashboard käynnistys), toimi sitten kun käynnisti ohjaimen pelissä uudelleen ja sitten ohjain näkyi jonkinlaisena ratti+poljin yhdistelmänä.
Nyt sain tuon ongelman manattua itsekin esiin. Tosin en kyllä tiedä, mitä oikeastaan tein eri tavalla. Vuonna 2008 hankittu X360 Elite käytössä.

Semmoisen huomion myös tein, että vaikka Speed Wheelissä tärinät toimisivatkin, ei ristiohjaimesta tapahdu mitään (eli ei saa niitä renkaan lämpötiloja, vaurioiden yksityiskohtia jne.) näkyviin. Kun ilmaveiviratin sammuttaa kesken pelin ja käynnistää uudestaan, sitten nuokin toimivat, mutta samalla Rewind-toiminto hyppääkin Y-napista X-nappiin. Tuo varmaan johtunee juuri tuosta, että uudelleenkäynnistyksen jälkeen laite onkin olevinaan jonkin sortin ratti-poljin eikä aito Speed Wheel.
 
Vastaus: Forza Motorsport 4

Semmoisen huomion myös tein, että vaikka Speed Wheelissä tärinät toimisivatkin, ei ristiohjaimesta tapahdu mitään

Meneppä controls-settingsseihin ja nappaa siellä speed wheel pois ja takasin päälle. Ja kattele eri layoutteja näppäinkomennoille.
Layout 5 on ollu mulle paras sen jälkeen kun se speed wheel tunnistautuu sinä Csr- rattina.

Forzamotorsport.net puolella, sanovat että tieto ongelmasta on mennyt eteenpäin ja että patchiä on tekeillä.
 
Vastaus: Forza Motorsport 4

Eilen vähän peliä veljellä testasin ja tuli erittäin positiivisena yllätyksenä, että miten on äänet parantuneet sitten kolmosen. Kerrankin autopeli, missä autot kuulostaa sille, että tehoa on. Lähti samantien itsellekkin tilaukseen.
 
Vastaus: Forza Motorsport 4

Kysymys 1.

Saako rivalsseista sen ghost carin pois kokonaan?, rasittaa välillä rankasti kun se häirittee omaa ajoa ihan helvetisti.

Kysymys 2.

yritin seivata replayta niin peli ilmoitti että: corrupted save file, remove it from dashboard tai jotain sinnepäin, tuolta kun menee dashboardin kautta tonne memoryyn ja selaa F4 filuja niin siellä on 2 saved game-fileä (saved game 11MB ja saved game 40MB corrupted). Otaksun niin että toi corrupted on pelkille uusinta-seiveille ja voin sen poistaa ilman huolta siitä että pitäis alottaa ura alusta, onko jollain muulla käynyt näin ja uskaltaako sen poistaa??, ei kiinnostais alusta alottaa koko soppaa...
 
Vastaus: Forza Motorsport 4

Kysymys 2.

yritin seivata replayta niin peli ilmoitti että: corrupted save file, remove it from dashboard tai jotain sinnepäin, tuolta kun menee dashboardin kautta tonne memoryyn ja selaa F4 filuja niin siellä on 2 saved game-fileä (saved game 11MB ja saved game 40MB corrupted). Otaksun niin että toi corrupted on pelkille uusinta-seiveille ja voin sen poistaa ilman huolta siitä että pitäis alottaa ura alusta, onko jollain muulla käynyt näin ja uskaltaako sen poistaa??, ei kiinnostais alusta alottaa koko soppaa...

Tommonen virallinen ohje löytyy.. (forzan palvelimet tökkii välillä sikana joten cut/pastea tarjolla suoraan tähän)

It has recently come to our attention that some of you may be receiving a corrupt save message when trying to save a file. This could happen with tunes, replays, paints or photos. While we are working on this issue please follow the steps below.

The Message: Your save file is corrupt. Please delete it from the Xbox Dashboard and create a new one.

If you receive the message above when trying to save a file please follow these directions:

Go to the Xbox Dashboard.
Move to My Xbox then scroll to the right and select “System Settings”.
From inside System Settings select “Memory” then select the location where your game saves are located (for most people this will be on the hard drive).
Scroll down the list until you find Forza Motorsport 4.
From inside the Forza Motorsport 4 memory saves, you want to select the file that was corrupted. In most cases the file you are looking for will say “Corrupted” and have “!” next to it.


NOTE: PLEASE DO NOT DELETE your Game Save, If you do, you will lose all your game progress. Here is a list of the naming structure of your Forza Motorsport 4 saves:

(Your Gamertag) Saved Game – DO NOT DELTE THIS FILE. This is your main game save file and should only be deleted as a last resort.

(Your Gamertag) Car Setup Files Saved Game - These are your Tune Files.

(Your Gamertag ) PHOTOS Saved Game – This is all of your saved photos.

(Your Gamertag) LAYER GROUPS Saved Game – These are all of your created and purchased layer group files.

(Your Gamertag) Design Catalog Saved Game – These are all of your created and purchased car designs.

(Your Gamertag) Replays Saved Game – This save contains all our your saved replay info.

(Your Gamertag) WMV MOVIES Saved Game – This save contains all our your saved movies.

GHOSTS Saved Game – This is where your best time ghost files are saved locally.

(Your Gamertag) Game Options Saved Game – These are your saved game options.
 
Vastaus: Forza Motorsport 4

Jees nyt uskalsin poistaa korruptoituneen filun sieltä, nyt pystyy tallentaan uusinnat ja peliseivi ei kadonnut mihinkään, GREAT! kiitos jogille.
 
Vastaus: Forza Motorsport 4

Kävin ihan pikaisesti eilen testaamassa moninpeliä ja onhan se parantunut kolmososaan verrattuna. Nyt on lobbyt jälleen mukana ja pelejä pystyy hakemaan pelimuotojen ja autoluokkien mukaan. Lobbyn perustaja voi määritellä erilaisia ehtoja aina pakotetuista ajoavuista auton vetotapaan. Toimii.

Parhautta. Ei kai se sit auta ku ostaa pois.
 
Vastaus: Forza Motorsport 4

Kyllä! Turn10 pojat on tehneet parhaan autopelin sitten tähän kategoriaan. Ei vaan GT5 enää nappaa(toki siihenkin pitää käydä muutamia trophyjä vielä keräilemässä jahka jaksaa) Kisat on tiukkoja ja konekuskit pistää kampoihin oikeasti, lisäksi potkivat nilkoille, jos alkaa itse sikailemaan. :p
Jos mokaa ekan mutkan jäämällä 4-5 sijoille, niin tod.näk kisan voitolle saa heittää hyvästit, mutta minusta ihan hyvä, että on hieman realismia tuossa kisailussa.

Ainoa nillittäminen, niin viritysvalikkoon soisi pääsevän helpommin siinä kisavalinta ruudussa ja se, että pitäisi hommata jostain goldia, jotta kaikki ominaisuudet olisivat käytössä. :eek:
 
Vastaus: Forza Motorsport 4

Uusimmassa Gamer-jaksossa Jarkko ja Tontsa - hei, se olen minä! - arvioivat Forza 4:n. Siirry (v)ihastelemaan lähdelinkistä.

Lähde: MoonTV
 
Vastaus: Forza Motorsport 4

TT-2k:Vaikeustason säätö löytyy muistaakseni samasta valikosta optionseista, missä valitaan Start Race. Samasta kohdasta myös valitaan onko arcade/simulaatiorenkut yms. Ei kait sitä vastusta ole, jos pitää default easyllä. :rolleyes: Normal vaikeustasolla on jo joskus tekemistä riippuen autosta/virityksen painopisteestä riippuen ja radasta. :)
 
Vastaus: Forza Motorsport 4

TT-2k:Vaikeustason säätö löytyy muistaakseni samasta valikosta optionseista, missä valitaan Start Race. Ei kait sitä vastusta ole, jos pitää default easyllä. :rolleyes: :)
Noin se on yksittäisissä eventeissä, mutta uramoodissa kyseistä säätöä ei ole.

In Career mode, The AI adjusts itself dynamically to your skill. The better you drive, the harder it gets. There is nothing you can do about this. You can go into Events mode and make the AI as easy or as hard as you want. Consider Career the core part of the game, and Events the sandbox you can play in any way you want.

Noin muuten olen ajoavut vääntänyt tähän tapaan:

Braking: ABS on
Steering: Sim
Stability: Off
Traction: Off
Shifting: Automatic
Lines: Braking only
Damage: Sim
Rewind: On


Lähde: Xbox.com
 
Ylös Bottom