Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Gran Turismo 7

Itse asiaan. Sain tuossa vihdoinkin IA lisenssistä kaikista testeistä kultaa ja siirryin super lisenssin pariin. Pakko sanoa että nyt taitaa olla omien kykyjen raja tässä. Tovin huristelin formulalla Lacuna Secassa ja jäin kulta-ajasta n. 4 sekuntia. Varmasti saan parannettua vielä, mutta on kyllä niin kaukana kulta että vähän epäilen sen saavuttamista. Aika harvoin muutenkaan tulee ajettua koko kierrosta täysin ilman virheitä.
Ihan lohdutuksena, sanoisin, että ko. on ehkä vaikein kaikista. Itsekin treenasin mutka kerrallaan, miten pääsee nopeimmin seuraavaan. Pari iltaa ja tölkkiä keskiketterää se vei. :D
 
aletaan puolustelemaan sillä, että kyllä siinä parin vuoden päästä sisältöä on
En puolustele tietynlaisen sisällön vähyyttä.
Kyllä tässä yli kymmenen vuoden ajalta jo tiedetään, mikä pelinkehittäjän tapa on ollut. Mutta kuten aiemmin todettu, hyvä että laittoivat luvatulla päivämäärällä asiakkaille. Ei vaan olisi jaksanut odottaa "vuoden '23 syksyyn".
 
Kyllähän kritiikille aina paikkansa on, eikä sitä kukaan kieltämässä ole. Yleensä kuitenkin toivotaan, että kritiikki olisi rakentavaa, eikä pelkkää 'valitusta'. Sellainen pelkkä "Pöh, en tykännyt tästä. Myin jo pois." on sellainen puolityhjä toteamus, jonka arvo lähentelee nollaa. Tai ainakaan se ei tuo keskusteluun mitään uutta, eikä sen pohjalta voi lähteä oikein tekemään mitään kehitysideoitakaan. Samaten saman asian jankuttaminen on aika raskasta luettavaa. Toki jos pelistä ei syystä tai toisesta tykkää, niin saahan sen mainita, mutta kyllä täällä valtaosalle menee sanoma perille kerralla, ei tarvitse jankuttaa.

Olen toki itsekin käynyt pelien X ja Y ketjuissa kertomassa, että nyt jäi hankkimatta, mutta olen myös samalla koittanut avata vähän päätöstäni perusteluin ja pohtia, mitä olisi voinut tehdä toisin, jotta olisin päätynyt raottamaan kukkaroani. Joskus se on toivomus erilaisesta julkaisuajankohdasta, joskus jostain pelimekaniikasta ja niin edelleen, mutta olen kuitenkin aina pyrkinyt löytämään jonkun argumentoidun syyn. Tämän viestin tarkoitus ei siis todellakaan ole kieltää ketään kritisoimasta, vaan lähinnä nostaa esille ajatuksia siitä, kuinka sitä kritiikkiä kirjoittaa. Saman asian jankuttaminen tai "Pöh, ihan kakka peli!"-tason jutut ovat vähän sellaisia, ettei niitä itse jaksaisi lukea. Toki tässä kohtaa vaikuttaa ainakin omalla kohdalla myös se, että kun itse pidän tästä pelistä, niin sitä toivoisi vähän lihaa luiden ympärille niihinkin viesteihin, joissa ollaan eri mieltä. Jos viestissä on otettu asioita esille perustellen, niin siihen on myös sitten helpompi vastata, vaikka olisikin eri mieltä.

Mitä taas itse peliin tulee, niin mielestäni Gran Turismo 7:n nykytilanne on aika osuva sanonnan "Onko puolillaan oleva limulasi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä?" kanssa. Tarkoittaen siis sitä, että ajatteleeko "lasin olevan puoliksi täynnä" ja nauttiiko pelin niistä ominaisuuksista, jotka ovat hyvässä kunnossa jo nyt ja että tulevaisuudessa "lasiin tulee lisää täytettä", eli peliin tulee lisää ominaisuuksia ja sisältöä. Toinen vaihtoehto on sitten tietenkin, että ajattelee "lasin olevan jo puolityhjä" ja enemmänkin haikailee puuttuvien juttujen perään, eikä halua/kykene nauttia niistä asioista, jotka jo pelissä on hyvin toteutettu.

Kuten tuossa yllä sanottiinkin, niin parempi tämä näin on, että peli on ulkona varsin toimivana ja tarjoaa tekemistä ja asioita lisätään tulevaisuudessa, kuin että julkaisu odottaisi edelleen hamassa tulevaisuudessa, kun peliä vaan hiotaan ja hiotaan. En toki suoranaisesti tue ajatusmallia, että pelejä julkaistaan keskeneräisinä, mutta onhan tässä pelihistoriassa nähty tapauksia, ettei se loputtomiin hiominenkaan välttämättä täydellisyyttä tuo. Ääriesimerkkinä vaikka joku Duke Nukem: Forever.
 
Olipahan seikkailu tuo WTC 600 kaffittelu. Ennen tätä, menu bookeissa vaikeuksia on aiheuttanut vain Amerikan takavetoisten kontrollointi, ja sateinen Nordschleife. Keskimmäisellä vaikeustasolla pelaan.

Aloitin urakan Evo Final '15 autolla, koska nelivetoiset ovat minulle helpoimpia hallita ja auto on kiva. Jouduin kuitenkin downtuunaamaan niin paljon, että suoranopeus ei riittänyt kuin ynnä muut pistesijoihin. Kokeilin myös muutamaa muuta autoa kierroksen tai puoli Red Bull Ringillä, mutta totesin ettei muu auta kuin yrittää kasata kokonaan uusi 4WD näihin kisoihin.

Luin jostain että moni oli läpäissyt tämän setin WRX STI Type S '14 palkintoautolla. Lisäsin perusosat, renkaat, jarrut, jouset, aerot, ECU, LSD, ja vääntelin jonkunlaisen setupin. Jätin kiltisti kaikki pysyvät moottorin viritykset ja kevennykset ostamatta. Ja sitten radalle.

Ensimmäinen huomio oli että tässä Subarussa on varsin kivan kuuloinen moottori. Ei mitään mahtipontista jylinää, vaan enemmänkin sellaista ärsyyntynyttä kiukkua, räksyttää ikään kuin pieni koira joka ei tajua olevansa pieni. Ensimmäisen mutkan otin vielä tosi rauhallisesti, sen verran monta kertaa olin sen jo pitkäksi ajanut tai ulostulossa luistellut, että osasi jo pelätä. Mutta nopeasti huomasi, että pitoa löytyy ja kääntyy todella ketterästi. A1-ring meni ihan ok, vaikka jäin top3 ulkopuolelle, niin silti tuntui ihan kivalta.

Sitten Suzuka, rata jota kiitos lisenssitestien ja ja sen yhden missionin , olen oppinut vihaamaan. Vasta kuivalla radalla tajusin kuinka paljon pitoa ja ohjattavuutta tästä kaarasta löytyy. Renkaat ei ulvo koskaan, ja lähes mitään jarrutusta on mahdoton vetää liian pitkäksi, aina kääntyy. Kerran jopa vedin hairpin-mutkan aivan sisäreunaa nuollen, tuli oikein sellainen ahaa-elämys, että ai näin se kuuluu ajaa. Mutta valitettavasti suoranopeutta ja kiihtyvyyttä vielä puuttuu, ja palkintopallille ei ole asiaa. Dragon Trail meni radan harjoittelusta, ja pistetaulukossa loppusijoitus oli neljäs, eli ei mennyt läpi. Silti jäi fiilis, että tälläkin setupilla voi ajaa kovempaa, mutta kokeillaan löytää lisää tehoja.

Lisäsin turboa, anti-lag, exhaust manifold, aivan kaikkea minkä saa tarvittaessa ilmaiseksi irti. Silti näytti vielä "hitaalta". No, ehkä sittenkin motti sorvin alle, ja Sports Softit pois, Hardit tilalle ? Meneekö kiesi pilalle ? Näihin saa menemään ihanan paljon aikaa ja kredittejä, kun miettii setuppeja. Saisi olla paljon enemmän kisoja joissa on tiukat PP-rajat. Mites olisi Mediumit ja vaikka vähän kevennystä, ei edes maksa paljoa ?

Löytyi sopiva kombo, ja uuteen yritykseen. No nyt kulkee ... mutta äänet on pilalla. Turbo viheltää ja pihisee, ei kiva. Eka jarrutus pitkäksi, vielä taipuu, mutta vähän puskee ja pieni snäppi, liian ahneesti kaasulle. Takaisin koppiin ja pientä entrausta. Takaisin radalle. Auto käyttäytyy paremmin, mutta se unelmallinen tuntuma on nyt poissa. 3. sija kisassa, kelpaa. Kuuluu myös jotain helvetin rohinaa koko aika, laahaako pohja, vai mitä hittoa ? Suzuka, ylivoimainen auto, ylivoimainen voitto. Dragon Traililla pari kertaa kynnetään peltoa, ja kerran kakssataa lasissa seinään. Ja uusinnasta näkyy ettei ratarajoja paljon kunnioitettu, etenkään shikaanissa, aina kaikki neljä pyörää valkoisen yli. Viimeisellä kierroksella nousu viidenneltä sijalta toiseksi, riittää mestaruuteen. Menu book suoritettu, hauskaa oli, ja palkinnoksi joku paskahko Audi TT.

Minä tykkään tästä pelistä paljon. Edellinen GT oli GT2, ja en muutenkaan kilpa-autoilua pelaa kuin hyvin harvoin. Tässä on ainakin vielä toistaiseksi "sitä jotain", imua.
 
https://www.gran-turismo.com/us/gt7/news/00_5412323.html 1.11

A new update for Gran Turismo 7 has been released. The following is a list of the main features introduced.

Improvements and Adjustments

1.World Circuits
- The amount of rewards for events in the latter half of the World Circuit has been increased.
- New race events have been added to the World Circuit. The new events are as follows:
 ・World Touring Car 600 Tokyo Expressway East Clockwise
 ・World Touring Car 700 24 Heures du Mans Racing Circuit
 ・World Touring Car 800 Sardegna Road Track A
- Adjusted the rewards for Arcade races and Custom Races

2.Circuit Experience
- Rewards are now provided when clearing all layouts of circuits in Gold or Bronze results. If you have already achieved these results, going into the sector selection screen and exiting with the Exit button will award the prize.

3.Lobby / Sports Mode
- The amount of rewards in Lobbies and Daily Races has been increased.
- Corrected an issue where spectating while entered in a race in the Lobby did not allow you to switch to the spectator camera.
- Changed the Nations Cup and Manufacturer Cup so that the Helmet thumbnail specific to the championship is displayed.
- When the room mode is set to ‘Practice/Endurance Race’, adjusted the finish timing when the course setting is set to ‘Time limit’.
- Changed the camera movements before races start in Daily Races when the starting method is set to Formation.

4.Mission
- Added ‘The Human Comedy’ to Missions, containing 1-hour endurance races. ‘The Human Comedy’ will become playable when the player’s Collector’s Level is 23. Each endurance race event will award up to 1.2 million Cr. per event.
- Race information such as the Starting Grid, number of laps or time limit, starting method, etc. are now displayed in the Race event Quick Menu of Missions.
- Best records for time limit events and Friend Ranking Records are now saved and displayed in the format of [Ranking/Number of Laps]
- Rankings have been reset for the following Time Limit events*
 ・Gone With the Wind - High Speed Ring 30 min.
 ・The Sun Also Rises - Le Mans 24 min.
 ・The Sun Also Rises - Bathurst Gr. 3 Battle

*Already existing best records will only display the ‘Ranking’. Once the same or better result record has been set, it will be saved in the format of ‘Ranking/Number of laps’. For Friend Rankings, if a Bronze or better result is set, it will be saved even if the result is lower than the best record.

5.Game Progression
- Raised the maximum cap for earned in-game credits to 100 million Cr.
- New ‘Invitations’ received hereafter will have a time limit of 30 days, instead of 14 days.

6.Used Cars / Legendary Cars
- The number of cars listed in the lineup at the same time is now increased.

7.Cars
- Mazda RX-7 GT-X (FC) '90: Corrected the position and shape of the roll cage installed in ‘GT Auto’.
- Toyota Sprinter Trueno 1600GT APEX (S.Shigeno Version): Corrected a part of the rear wheel design.

8.Livery Editor
- Corrected livery display issues for the following cars. If the car you are currently using is subject to this, it will be fixed when you go to [GT Auto] -> [Car Customization] -> [Save Style]
 ・Subaru WRX Gr.B Road Car
 ・Ferrari F430 '06
 ・Ferrari F8 Tributo '19

9. Car Physics Simulation
- Improved physics when landing from a jump, mainly on dirt tracks.
- Corrected an issue where the value of the vehicle speed displayed on the speedometer of other players in online races sometimes differed from the actual vehicle speed.
- Corrected an issue where after-fire would not stop during certain operations after tuning the muffler of a Toyota Prius G '09 and Toyota Aqua S '11.

10.Car Settings
- Changed the anti-lag system setting from ON/OFF to 3 settings, OFF/Weak/Strong.
- Corrected an issue where if you open the car settings after selecting a part in the Tuning Shop but cancelling without purchasing it, it would blank out the created setting sheet name and the settings would be reset.

11.Race
- Corrected an issue where time penalties were not being issued properly when short distance short cuts were made or successive short cuts were made.
- Corrected an issue where a penalty would always be issued for cutting the white line at Goodwood.
- Adjusted the pit stop starting position for the Daytona International Speedway tri-oval.

12.Custom Races
- Changed so that Balance of Performance (BoP) setting can be turned on/off when the player’s cars are Gr.1, Gr.2, Gr.3, Gr.4, and Gr.B categories.

13.Rival Cars (AI)
- Corrected an issue where rival cars that changed to rain tires in wet condition races after a pit stop would have slow acceleration coming out of the pits.
- In online races, applied measures for some cars starting earlier or later during a rolling start due to network issues.

14.Graphics
- Improved the image quality of smoke in Race Photos
- Corrected an issue where debris during crashes while in cockpit view would enter inside of the car.
- Corrected the graphics drawing of smoke when seen through car windows

15.Replays
- Until now, the control menu appeared using any button on the controller, but this has been changed so that it will now only appear when using the confirm and cancel buttons.

16.Sound
- Music will now be played back in Surround Sound when the audio output mode is set to ‘7.1 ch Surround’ output.
 ・On PlayStation®4, this playback will apply when the connected device is 5.1 ch or 7.1 ch compatible and the ‘Audio Output Mode’ in ‘Options’ is set to ‘7.1 Surround’.
 ・On PlayStation®5 this playback will apply when the connected device is 5.1 h or 7.1 ch compatible and the ‘HDMI Device Type’ on the console is set to ‘AV Amplifier’, and the ‘Number of Channels’ is set to ‘5.1 ch’ or ‘7.1 ch’.
- Added [Music Replay Volume Balance] and [Music Replay Master Volume] options to the Sound Volume and the replay options for the Music Replay Playback.
- The Music Replay Options can now be closed with the cancel button.

17.Settings
- Changed so that [Display Demonstration Ghost] setting inside [Ghost Settings] is displayed only in Licenses and the Circuit Experience.
- Added a [Temporary Exposure Setting] to the Quick Menu settings. The [Temporary Exposure Settings] allows you to temporarily adjust the brightness of the screen in races. Exiting the quick menu will return the game to the original exposure setting.

18.Car Collection
- Added 3 new features for moving the cursor.
 ・The △ button will now move the cursor to your current car.
 ・The L2 button or R2 will move the cursor to the next car already acquired.
 ・The □ button will move the cursor to cars with ‘NEW’ labels.

19.GT Auto
- Unified the brightness of replacement light bulbs under [GT Auto] > [Customize Cars] > [Other Parts] > [Lightbulb]

20.Trophy
- Corrected the text for the trophy ‘Wheely Good Fun’ to ‘Bought 10 sets of wheels at GT AUTO’

21.Title Screen
- Divided the thumbnail image and title text of news so that they are displayed separately.

22.Steering Controllers
- Allocated features to extra buttons that become available when attaching replacement wheels such as the Fanatec Club Sport Steering Wheel Formula V2 on the Fanatec GT DD Pro*.
 ・Assigned the upper right / left paddles on the Fanatec Podium Advanced Paddle Module to turn signals
 ・Assigned the left/right toggle switch to MFD toggle and change features
 ・Assigned the analog stick to head turning
* Extra button assignment is only available when the compatible steering wheel is attached.
- When attaching a replacement steering wheel such as the Fanatec ClubSport Steering Wheel Formula V2 on the Fanatec CSL Elite and Fanatec Podium, changed the ‘MFD Change’ function assigned to both left and right toggle switches so that the left toggle switch is assigned to the ‘Switch MFD’ feature.
- Various other issues have been addressed.
 
1.World Circuits
- The amount of rewards for events in the latter half of the World Circuit has been increased.

Pikaisesti vilaisin niin löytyy joitakin 100k+ kisoja, en ehtinyt analysoida sen syvemmin että kuinka nopeita / työläitä ovat.
Esimerkiksi Euroopasta Maggiore Ferrarikisa PP700, 5 kierrosta, 105k. Siitä näyttää olevan ykkössija jo aiemmin hankittuna niin ei ainakaan mikään mahdoton ole. 125k tarjolla Spalta Gr3 kisasta, PP730, 5 kierrosta, 3 chiliä. 125k taisi olla isoin palkintosumma, tarjolla muutamasta kisasta.
 
Pikaisesti vilaisin niin löytyy joitakin 100k+ kisoja, en ehtinyt analysoida sen syvemmin että kuinka nopeita / työläitä ovat.
Esimerkiksi Euroopasta Maggiore Ferrarikisa PP700, 5 kierrosta, 105k. Siitä näyttää olevan ykkössija jo aiemmin hankittuna niin ei ainakaan mikään mahdoton ole. 125k tarjolla Spalta Gr3 kisasta, PP730, 5 kierrosta, 3 chiliä. 125k taisi olla isoin palkintosumma, tarjolla muutamasta kisasta.
Sit on tullut yli 500 000 kisojakin. Esim Tokyo 800 pp 12Lap 550Kc.

Joku oli GTPlanetin foorumilla jo listannut uusia palkintopotteja eri kisoista.
 
Nopee testi päivityksen jälkeen. Ensinnäkin käytettyjen ja legend autojen puolella tosiaan nyt enemmän laitteita ja ois ollu vaikka kuinka paljon kivaa ostettavaa...tilillä vaan 500k rahaa.

Fischermans ranchille testaa onko kisapalkkiot noussu..no eihän ne ole, mutta kurkkasin circuit experience niin kaikki brossille tulee 600k ja kaikki kullalle tulee 2millii. Ei muuta kun testaamaan. Pari kolme pätkää piti vetää pariin kertaan et sai kullan, muuten aikalailla ykkösellä purkkiin ja olin varma etten edes saa noita kaikkia kullalle. Sieltähän sai sit molemmat palkinnot eli sen 600k pronssista ja siihen päälle 2millii goldista, aika jees vartissa
03D77768-342D-4B24-9649-DF5AD8A734E1.jpeg
 
2.Circuit Experience
- Rewards are now provided when clearing all layouts of circuits in Gold or Bronze results. If you have already achieved these results, going into the sector selection screen and exiting with the Exit button will award the prize.

Tämä kannattaa kanssa huomioida, olin muutaman circuit experiencen ajellut kultaiseksi niin tuli reilu miljoona rahaa kun kävi nuo kuittaamassa.
Sieltä näyttää saavan ihan hyviä rahoja jos jaksaa iteroida kultaiseksi. Mitä pidempi rata sen enemmän, Nordschleifesta saa yhteensä 6M (5+1). kultaisesta.
Sit on tullut yli 500 000 kisojakin. Esim Tokyo 800 pp 12Lap 550Kc.

Joku oli GTPlanetin foorumilla jo listannut uusia palkintopotteja eri kisoista.
Hm, ko. threadia ei enää löydy. Enkä löydä noita kisojakaan, mutta mulla on toisaalta se Cafen finaali ajelematta ku oon odotellut uusia polkimia, mutta kaipa se pitää sitten kontrollerilla ajella, kun sillä nyt on tottunut sport modessakin taas ajelemaan.
 
Viimeksi muokattu:
24h heures du mans racing circuit puolen tunnin kisasta saa ilman kolarointeja 825k, siinä kisassa vaan ärsyttävää kun kesken kisan voi sataa. Usein pitää käydä varikolla.

Nyt kannattaa noi circuit experiencet ajaa kaikki läpi kun pelkästään Euroopan radoista saa miljoonia. Myös ne mitkä olet ajanut ennen tätä päivitystä niin ajat vain yhden osuuden pronssille ja sitten poistut niin saat myös jo pelatuista rahat. Nyrrestä saa miljoonan pronneista
Voiko ne circuit experiencet ajaa suoraan kultaisiksi, jos haluaa saada rahat myös pronsseista?
Juu saa, ensin näyttää ajon jälkeen pronssirahat ja sitten kullan.
 
Fischermans ranchille testaa onko kisapalkkiot noussu..no eihän ne ole ..
50%:lla nousi verrattuna edelliseen pätsiin mutta ei yllä alkuperäiseen pottiin.
Toisaalta esim. Clubman Cup Plus PP550 kolmen kierroksen kisa HSR:llä antaa nyt enemmän kuin koskaan, 56 250 Cr. puhtaalla ajolla.
 
Nyt kannattaa noi circuit experiencet ajaa kaikki läpi kun pelkästään Euroopan radoista saa miljoonia. Myös ne mitkä olet ajanut ennen tätä päivitystä niin ajat vain yhden osuuden pronssille ja sitten poistut niin saat myös jo pelatuista rahat. Nyrrestä saa miljoonan pronneista

Ei tarvitse ajaa mitään, kunhan käy siinä osionvalintamenussa ja poistuu niin rahat tippuu.
Enkä löydä noita kisojakaan, mutta mulla on toisaalta se Cafen finaali ajelematta ku oon odotellut uusia polkimia, mutta kaipa se pitää sitten kontrollerilla ajella, kun sillä nyt on tottunut sport modessakin taas ajelemaan.
Siitähän se kiinni oli. Finalen jälkeen tulivat uudet kisat näkyviin.
 
Viimeksi muokattu:
Oliks kukaan tätä tehny?



Kun tekee ihan ohjeen mukaan auton väriä myöden niin toimii. Itse ostin punaisen auton ja eihän se toiminu, jäi kisan jälkeen replay valikkoon, kävin maalauttaa venom vihreäksi ja alko toimii. Nyt se tahkoo tuolla rahaa sen aikaa et kerkee illalla itse syventyä peliin. Laitanpa yöksikin tekee. Vuorokaudessa saa kuitenkin jonkun 14M about
 
Tuli itsekin vähän tuossa testailtua ja ihan hyvään suuntaanhan peli on päivityksen myötä mennyt. Collector level on itsellä 'vasta' 22, että en päässyt sitä uusinta mission-settiä tutkimaan, mutta jos siellä tosiaan on endurance-kisoja, niin sitä myötä on sekin 'pelimuoto' nyt sitten peliin lisätty. Tulee niitä varmaan jossain vaiheessa itsekin ajettua, kun tulee sellainen sopiva hetki ja olotila.

Ilmeisesti päivittäisiä kilometribonuksia on myös päivitetty, koska tänään sain peräti kuuden(6!) tähden tiketin, jonka takaa paljastui isommat rahapalkinnot ja peräti kaksi mahdollista autoa. Toiselle autolle osuikin ruletti ja sieltä pamahti 850pp tasoinen Lexus IS F GT Group 2-auto. Vielä en kyllä ehtinyt kokeilemaan, mutta palkinnot ovat vissiin parantuneet. Lisäksi se tikettiruletin graafinen ulkomuoto on nyt päivittynyt värikkäämmäksi, joka ainakin miellyttää omaa silmää.

Pikaisen testin jälkeen en kyllä löytänyt tai keksinyt mitään valittamisen arvoista tästä päivityksestä.
 
Tuli itsekin vähän tuossa testailtua ja ihan hyvään suuntaanhan peli on päivityksen myötä mennyt. Collector level on itsellä 'vasta' 22, että en päässyt sitä uusinta mission-settiä tutkimaan, mutta jos siellä tosiaan on endurance-kisoja, niin sitä myötä on sekin 'pelimuoto' nyt sitten peliin lisätty. Tulee niitä varmaan jossain vaiheessa itsekin ajettua, kun tulee sellainen sopiva hetki ja olotila.

Ilmeisesti päivittäisiä kilometribonuksia on myös päivitetty, koska tänään sain peräti kuuden(6!) tähden tiketin, jonka takaa paljastui isommat rahapalkinnot ja peräti kaksi mahdollista autoa. Toiselle autolle osuikin ruletti ja sieltä pamahti 850pp tasoinen Lexus IS F GT Group 2-auto. Vielä en kyllä ehtinyt kokeilemaan, mutta palkinnot ovat vissiin parantuneet. Lisäksi se tikettiruletin graafinen ulkomuoto on nyt päivittynyt värikkäämmäksi, joka ainakin miellyttää omaa silmää.

Pikaisen testin jälkeen en kyllä löytänyt tai keksinyt mitään valittamisen arvoista tästä päivityksestä.

On noita 6 tähden lappusia tullut ennenkin, ovat vaan todella harvinaisia, mutta hyvää kamaa niissä on.
 
Ylös Bottom