Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Gran Turismo 7

Fanipojilla menee selvästi aika herkästi tunteisiin, kun joku tätä tekelettä vähän kritisoi.
Rakkauden tunteisiin, ai että! On se vaan hienoa nauttia jostain videopelistä.

Osa pelaajista ehkä kaipaa pohjimmiltaan jotain muuta autopeliä kuin Gran Turismoa syystä tai toisesta. Ja jotkut taas odottivat vielä enemmän heti julkaisuun valmiiksi. Aika paljon enemmän niitä negatiivisten tunteiden näyttäjiä ollut internetissä, kovasti on kilpaa peliä lytätty. Osa kritiikistä aiheesta, osa mennyt jo pelkäksi negailuksi.

Hieman kyllä yllättysin, että julkaisuviikolla heräsi oma kiinnostus peliä kohtaan niin paljon, että GT7 tuli hankittua. Nyt on kuukaudessa saman verran pelattu GT7 mitä GT Sporttia neljän vuoden aikana (110h), mutta aika paljon on vielä tekemättä, kun mitään osa-aluetta en ole saanut valmiiksi. Ja kohtahan tuleekin jo vielä lisää sisältöä ja pitäisi samalla myös onlinessa ajella enemmän (8 kisaa vasta Sportissa toistaiseksi).

GT7 osui omaan makuhermoon hyvin. Pitkästä aikaa vuosien jälkeen tälläistä kunnon GT/FM peliä, on juuri sopiva sekoitus arcadea ja simua. Itse lopettanut simujen ajamisen viimeisen parin vuoden aikana ja harva aracdepeli toimii itselle. Lisäksi pelin rauhallinen elegantti tyyli yhdistettynä japanilaiseen suunnittelun omituisuuksia sekä pääsuunnittelijan selkeään visioon taitaa nykyisin toimia itselle paremmin mitä Forza Motorsportien yleensä vähän enemmän videopelimäisempi ote. Ja käynyt hyvä tuuri siinä mielessä, että pelin bugit ja puutteet eivät ole tulleet omassa pelaamisessa vastaan, tietenkin pahaa serveri katkosta lukuunottamatta.

Nyt vaan odottamaan päivitystä, että pelin talous olisi hyvässä tasapainossa sen jälkeen. Toivottavasti eivät liikaa helpota, mutta selvästi kovan palautteen perusteella jotain oli tehtävä.
 
Tätä en pelaa enkä erehdy ostelemaan mitään granturismoja tulevaisuudessakaan!
 
Olikos Gran Turismolla oikeudet Pikes Peakiin?
GT Planeetan artikkelin (2017) mukaan on vuodesta 2017 lähtien:

GT2 esitteli ekaa kertaa radan pelaajille, tosin lyhennettynä ja suurimmaksi osaksi fiktiivisenä.
Pikes Peakia odoteltiin hiukan jo Sporttiin tuon lisenssiuutisen takia mutta eipä tie pölissyt.
Jopa GT5:een rataa odoteltiin kummallisen promolipsahduksen takia mutta eipä pölissyt.
Jokohan nyt?

Voihan se olla, että Kaz vahingossa kokeili aivan loistavan Dirt Rallyn hyytävän vaarallista Pikes Peakia ja veti siitä johtopäätöksiä ja työnsi koodin pöytälaatikkoonsa.. (Tämä oli GT Planeetan artikkelin ketjusta löydettyä hersyvää spekulaatiota.)

Pitää varmaan ladata Dirtti uudelleen koneelle. On muuten nostalginen ja kova 60 freiminen kokemus! Eikä vähiten tuon radan takia.

Kiitos powerpeugeotille hyvästä kysymyksestä!
 
Tämä(kin) foorumi on kyllä aivan vitun pilalla, kiitos länkyttäjien ja vinoilijoiden, mitä siitä saa vai ikäkö ei riitä pitämään turhaa tauhkaa kirjoittamatta?h
Pahoittelen turhia viestejäni. Oma mieli on nykyään vaan jotenkin todella negatiivinen monen asian suhteen. Nykymaailma on vain mennyt sellaiseksi, että vaikea on löytää mistään mitään hyvää. Tämä jääköön minun viimeiseksi viestiksi tälle foorumille, kiitos ja näkemiin.
 
Viimeksi muokattu:
Pikes Peakia odoteltiin hiukan jo Sporttiin tuon lisenssiuutisen takia mutta eipä tie pölissyt.
Vain rimaa hipoen aiheeseen liittyvää, mutta eipä se tie pölise vaikka Pikes Peak saataisiinkin. Paitsi tietysti jos nykyisen kestopäällysteen lisäksi saadaan myös nyt jo historiaan jäänyt soraversio.
 
Tämä(kin) foorumi on kyllä aivan vitun pilalla, kiitos länkyttäjien ja vinoilijoiden, mitä siitä saa vai ikäkö ei riitä pitämään turhaa tauhkaa kirjoittamatta?

On kyllä käsittämätöntä miten kaikilla keskustelualustoilla tuntuu riittävän näitä, jotka tulevat vain valittamaan valittamisen ilosta ja haukkumaan pelistä nauttivia ihmisiä. Ymmärrän kyllä että voi olla pettynyt peliin ja haluaa siitä avautua, mutta tuollaiset kommentit, mitä tässäkin ketjussa on nähty, on vain niin turhaa kaikinpuolin.

Itse asiaan. Sain tuossa vihdoinkin IA lisenssistä kaikista testeistä kultaa ja siirryin super lisenssin pariin. Pakko sanoa että nyt taitaa olla omien kykyjen raja tässä. Tovin huristelin formulalla Lacuna Secassa ja jäin kulta-ajasta n. 4 sekuntia. Varmasti saan parannettua vielä, mutta on kyllä niin kaukana kulta että vähän epäilen sen saavuttamista. Aika harvoin muutenkaan tulee ajettua koko kierrosta täysin ilman virheitä.

Ihan hauska kyllä huomata oma kehittyminen sillä PS2 peleissä oli aika paljon haasteita saada kultaa IB ja IA lisenssitesteistä, mutta nyt ovat vaikeimmatkin menneet alle 30 minuutin yrittämisellä
 
Itselle riittäisi, että olisi kunnolliset kamerasäädöt niinkuin lähes kaikissa muissa nykyajan autopeleissä. Sitten tämä olisi mulle lähes täydellinen peli. Noh, eipä tuokaan asia enää haittaa sitten kun jossain vaiheessa pukkaavat psvr2 päivityksen pihalle.
 
Nettipeli seiskassa on kummasti vielä raakile mutta ei Sportin alkutaival kummoinen ollut, jos oikein verrataan. Siihen lisäiltiin sisältöä paljon.

Niin lisättiin, koska ihmiset nosti paskamyrksyn siitä kun 60e pelissä oli vain ajokoulu ja nettipeli.
Muutenkaan seiskaa ei pidä verrata siihen millainen sport oli julkaisussa, vaan siihen millainen se on nyt.
Kyllä sarjan uusimmassa pelissä pitää olla sisältöä vähintään saman verran heti julkaisussa kuin mitä edellisessä osassa.
Kyllä siitäkin olisi valitusten tulva tullut jos vaikka forza horizon 5 olisi tarjonnut alle puolet siitä sisällöstä mitä horizon 4:ssa oli, mutta siinä oli heti julkkarissa kaikki mitä nelosessakin ja vielä extraa päällä.

Kyllä ollaan varsin huonoon suuntaan menossa kun täysihintaisia pelejä aletaan puolustelemaan sillä, että kyllä siinä parin vuoden päästä sisältöä on ja olihan se edellinenkin osa ihan raakile julkaisussa.
 
Itse asiaan. Sain tuossa vihdoinkin IA lisenssistä kaikista testeistä kultaa ja siirryin super lisenssin pariin. Pakko sanoa että nyt taitaa olla omien kykyjen raja tässä. Tovin huristelin formulalla Lacuna Secassa ja jäin kulta-ajasta n. 4 sekuntia. Varmasti saan parannettua vielä, mutta on kyllä niin kaukana kulta että vähän epäilen sen saavuttamista. Aika harvoin muutenkaan tulee ajettua koko kierrosta täysin ilman virheitä.

Ihan hauska kyllä huomata oma kehittyminen sillä PS2 peleissä oli aika paljon haasteita saada kultaa IB ja IA lisenssitesteistä, mutta nyt ovat vaikeimmatkin menneet alle 30 minuutin yrittämisellä
Lisensseissä näki kyllä mukavasti kehitystä, tai oli pakko nähdäkin kun näitä innostui putkeen ajamaan. Ekana iltana opettelee jollain Nissanilla jarruttamista ja kaks iltaa myöhemmin tullaankin Lamborghinilla u-käännökseen 250km/h. "Saa suorittaa" :eek::D

Itse tällaisena ajopelejä satunnaisemmin pelaavana olen huomannut, että nyt kun GT7:lle on ollut satunaisemmin aikaa, niin ajorutiinin puute näkyy. Ajan Cafe-osiota läpi, autot vaihtuu vähän jatkuvasti ja kisat pääsee kyllä läpi, mutta kultaa ei välttämättä tule, kun malttaa ajaa yhden kierroksen hyvin ja sitten joku aivan tollo keskittymisen ja/tai ajotuntuman puutteesta mutkasta ulos vetäseminen laskee sijoja.
Mutta ei tämä pelaamista sen suuremmin haittaa, muistuttaapa vain siitä, että treenaaminen on hyvästä ja maltti on valttia.
 
Ylös Bottom