Itsekin ihmettelin tuota levyversion asennusnopeutta, kun omalla kohdalla kesti kaikkinensa aikalailla tarkkaan 2 tuntia koko homma. Verrokkina kaksi viikkoa sitten asensin Horizonin ja se asentui levyltä alle tunnissa. Kyllähän tuo vaikuttaisi siltä, että GT7:n fyysisessä versiossa tulee levyllä vain pieni osa pelistä ja loput ladataan sitten netin yli. Kerralla tulee siis peli + mikä se viimeisen patchi nyt sitten onkaan ja siksi niitä ei näy erikseen, vaan vain yksi GT7 asennus/lataus.
Ei ollut mikään mukavin temppu tuo kyllä Sonylta/Polyphonylta. Ovat vissiin säästäneet levyissä, riittänyt halvempi 50 gigaa imevä BluRay. Käsittääkseni noita kun on ainakin kahta eri laatua, joihin mahtuu eri määrä tavaraa sitten. Ei ollut kiva tuijottaa latauspalkkia kahta tuntia, jonka oma Elisan 100/10 tuon kanssa otti. Illalla asentelevat/latailevat joutunevat serverikuormituksesta johtuen katselemaan palkkia vielä pidempäänkin. Toivottavasti ei tarvitse kovin montaa kertaa asennella tuota. Alunperin oletin toki kaiken olevan levyllä, kuten oli Horizonin kohdalla.
No se asennusrumbasta ja itse peliin. Paluu tuttuihin ympyröihin ja muistoihinhan tuon on valikoista lähtien. Autofanaatikon lempipeli, kun on mukana historiaa, keräilyä, tuunausta ja ajamista. Tästähän Gran Turismo tunnetaan. Radalla meno on myös kohdallaan. Tässä vaiheessa ei ainakaan vielä ole kuvakulmista valittamista, kun ajelin ja tutustuin peliin ihan sisäkuvakulmasta. Valikoissa oli jonkin verran opettelemista ja piti ihan etsiä, että missä mahtaa yksiköiden muunnos maileista kilometreihin olla. Itsellä tosin jäi GT6 ja Sport välistä, joten muutenkin vähän hukassa olin, mutta kyllä ne sieltä löytyy, kun vähän jaksaa plärätä. Sisällöllisestihän tämä on kuin paluu 90-luvulle, kun eteen lyödään ensimmäisenä Sunday Cup ja lisenssihaaste. Kyllä se tosin näin sarjan nostalgisena fanina maistuu ihan hyvin ja saipa lisensseissä koittaa monenlaisia autoja heti kärkeen. Suositteluni muuten, että grindaatte sen ensimmäisen lisenssin kullalle kokonaan, koska palkinnoksi saatavat autot ovat hyviä ja sopivat hyvin noihin alkupään kisoihin. Säästyvät crediitit sitten parempiin ostoksiin. Itsellä meni puolisen tuntia sen ensimmäisen lisenssisetin kullalle pelaamisen kanssa, että ei se mikään kovin vaikea ole.