Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Gran Turismo Sport

Onko niin, että kun pelin päivittää ensimmäisen kerran niin se lataa vain konsolin ollessa käynnissä? Lepotilasta kun palasi niin se valmisteli lataamista uudelleen.
Ei, jos "Pysy yhteydessä Internetiin" -asetus on päällä, se kyllä lataa ja asentaa päivitykset lepotilassakin. Kannattaa myös tarkistaa, että automaattiset lataukset on päällä. Jos nuo asetukset oli jo kondiksessa, sitten kyse on siitä, ettei se vaan ollut ehtinyt ladata päivitystä kokonaan. Silloin tulee uudestaan se "valmistellaan lataamista" -vaihe (mutta se ei aloita aivan alusta, vaan lataa vain sen, mitä on jäänyt saamatta).

GTS:n päivityksiä on tähän päivään mennessä kertynyt varmaan kymmeniä gigatavuja, joten sinällään ei ole edes mitenkään ihmeellistä, jos kaikkea ei ole saatukaan kerralla ladattua.
 
Mulla on pelissä vähän isompi ongelma.

Polkimista peli tunnistaa jarrun mutta ei kaasua. :/

Sama juttu käy joskus PuuCeellä jos saman istunnon aikana vaihtaa peliä mut siellä jokaisessa pelissä on selkeä kalibrointi jolla voi saada taas polkimet toimimaan.

@Gunslinger mistä ihmeestä pelin sisällä löytyy ihan vain pedaalien kalibrointi?
 
Ei oo tavallista kalibrointia. Kalibroi, kun painat polkimet pohjaan. Käynistä peli ratilla ja paina pedaaleita pohjaan pari kertaa, ennen kuin menet ajaa.
 
Viimeksi muokattu:
Oikein hienoa päivää rakkaat digitaalisen moottoriurheilun ystävät!
Finnish Auto Simracing Team:n Ps4:n Gran Turismo Sportilla ajettava kausi, Beetle Cup, alkaa elokuussa.
Sarja alkaa sunnuntaina 16.8.2020 Nürburgring GP:llä ajettavalla kisalla ja päättyy 27.09. Nordschleifen haastavalla metsälenkillä.
Sarja koostuu kuudesta osakilpailusta ja on jaettu kahteen "osioon". Ensimmäiset kolme kisaa mennään hieman vauhdikkaammissa merkeissä, kun taas toinen puolisko sarjasta on teknisempi.
Sarjassa kaikki ajavat samalla autolla (one-make), ilman säätöjä.

Kisa:
Sarjassa ajetaan 6 kisaa plus niihin liittyvät yhdistetyt karsinta / aika-ajosessiot.

Kisasessio (alustava arvio)
18:00 - 18:30 vapaat harkat
18:30 - 18:50 aika-ajo / karsinta (15min)
18:50 - 19:15 tulosten käsittely, huoneisiin jako ja testistartit
19:30 - 20:15 kilpailu

Kisakalenteri:
16.08.: Nürburgring GP
23.08.: Dragon Trail - Gardens
30.08.: Suzuka Circuit
13.09.: Circuit de Spa-Francorchamps
20.09.: Sardegna - Road Track - A
27.09.: Nürburgring Nordschleife

Striimit:
Kaikki kisat tullaan striimaamaan livenä suomeksi selostettuna F.A.S.T. Youtube-kanavalle (https://youtube.com/FinnishAutoSimracingTeam).
Kanava kannattaa laittaa jo nyt tilaukseen ja asettaa kellolla muistutukset päälle, niin saat tiedon aina kun uutta sisältöä julkaistaan.

Palkinnot: Sarjassa tullaan jakamaan rahanarvoisia palkintoja, jotka ilmoitetaan myöhemmin.

lmoittautuminen ja tarkemmat osakilpailutiedot löytyvät osoitteesta:
https://simracing.fi/kaudet/94

Sarjan keskusteluosio löytyy Discordista

F.A.S.T. SoMe
Youtube: https://youtube.com/FinnishAutoSimracingTeam
Discord: https://discord.gg/THBnkcG
Twitter: @fast_simracing @fast_markusvii
Internet: https://finnishautosimracingteam.wordpress.com/

Nähdään radalla!
 
Liitetiedostot

  • mainos.png
    mainos.png
    1,9 MB · Lukukerrat: 13
Pääseekö siis tuohon Beetle Cupiin ihan pelin Sport ja race entryn kautta? Kun ei ainakaan vielä näy siellä tätä kisaa.
 
Pääseekö siis tuohon Beetle Cupiin ihan pelin Sport ja race entryn kautta? Kun ei ainakaan vielä näy siellä tätä kisaa.

Moro

Sori kun vastaus viipyi.
Sarja on Finnish Auto Simracing Teamin oma kisa, eli ajetaan lobbyissä, eikä Sporitissa. Kannattaa liittyä F.A.S.T.:n Discordiin ( https://discord.gg/THBnkcG ) tai Faceen (www.facebook.com/FinnishAutoSimracingTeam.
Sieltä saat kaikki tarkemmat tiedot kisaan osallistumista varten.

Striimi tulee Tubeen, käykää tilaamassa kanava.
https://youtube.com/FinnishAutoSimracingTeam

Nähdään radalla!
 
Saatiin pitkästä aikaa uusi auto.
Ja nyt mullekin tuli sama ongelma mistä joku täällä aikaisemmin valitti eli tuo uusin päivitys vie 313 mt, mutta mulla ei mukamas tila riittänyt vaikka oli 95gt tilaa joten oli pakko poistaa vielä jotain.

Tuon takia GTS ei ole itsellä nyt edes asennettuna, kun vaatii aina päivittäessä koko pelin verran vapaata tilaa ja se järkäle on 100gt hujakoilla :D
 
Mitä ihmettä tälle pelille on tehty? Porchella tuntuu et takapyörät on jäästä ja ferraris on niin hirvee pito et keulii vähänvälii jos kunnolla runttaa kaasuu niin lentää katolleen :D
 
Tuli tämän pelin pariin palattua kun on aivan järkyttävä GT kuume päällä, toivottavasti se 7 saataisiin pian. Taas muistui miksi tämä on oma suosikki ajopeli sarja, oli huikea kokemus hypätä auton rattii ja ajaminen on silkkaa nautintoa, sen puolen tämä sarja hanskaa täydellisesti omaan makuun. Grafiikat on ihan ok edelleen mutta kaikennäköinen vilkkuminen ja sahalaidat jopa 4K modissa pistää silmään, mutta eipä tähän mitään patchia ole tullut PS5 joten ei voi muuta odottaakkaan. Tuli deletoitua oma save joka ei näin jälkeenpäin ollut hyvä idea, olin unohtanut nuo kaikki mileage pointsit ja muut mitä oli kertynyt varmaan aika isoja lukemia ja nyt ne alkoi alusta kaikki, samapa tuo kun eihän tämä ole kun lämmittelyä sitä kuningas peliä varten. Toivon kuitenkin todella että tuo tekoäly on saanut ison boostin 7 koska en tiedä jaksaako tuollaisia pujottelu keppejä vastaan enään ajaa, onhan sitä ajamista tässäkin nyt satoja kisoja mutta ei sitä varmaan ihan kauheasti jaksa noitä tekoäly pönttöjä vastaan. Ajo testit ja muut challenget on pelin parasta antia, online puolen lisäksi. Myös aivan järkyttävän hitaat menut ja pitkähköt latausajat vähän syletti, on ne ajat muuttuneet kun pelin ilmestyessä sitä hakattiin kokoajan ja nyt en tiedä miten kauan tuota jaksaa pelata enään, ainakaan yksinpelinä.

Sanotaan näin että paranneltu kampanja ja parempi tekoäly, sekä paranneltu grafiikka (itsestään selvää) niin on kyllä aika tulinen paketti jo koossa. Sitten vielä viilataan ne menut kuntoon ja latausajat salaman nopeiksi niin namnam.
 
Täällä tuli palattua kanssa GTS:n onlinen pariin, kun loppui juuri AC ja PCars2:n liigat. Vaatii kyllä kolitekin g29:llä vähän totuttelua noiden jälkeen. On tässä kuitenkin hyvin mallinnetut radat, ihan ok ajomalli, toimivat lobby systeemit, nätti PS4 peliksi ja pyörii 60fps, kuten ajopelin kuuluu.
 
Ohhoh, tuli 300 tuntia täyteen tätä peliä. Kokolailla kaikki pelin kisat ajettu, enää puuttuu 2kpl Porschella ajettavaa endurancea. Voittoja 345kpl kaikkiaan. Loistava peli ollut. Odotan suurella innolla Gran Turismo 7 PS5. Toivottavasti siinä olisi käytetyt autot, mittarilukema jokaisessa autossa (olikos niin että mittarilukema oli gt4, sitten gt5 ei ollu ja taas gt6/sport on).

Toivottavasti gt7 on muutettu, että myös lahjaksi saadut autot voi myydä. Ihan tyhmää kun sportissa ei voi myydä, mulla pirusti autoja tuplana tai triplana.
 
Itte raakasti poistanut välillä, jos monta samaa autoa. Eipä monella juuri mitään tee, ainut on valokuvaus, jos haluaa esim liveryn esittelyä varten, saman auton eri kulmista, yhteen kuvaan.

Ittellä jonkin verran yli sata voittoa Sport-modessa. Ei jaksa enää sitä, yllättävän usein nykyään seassa turhan pakkomielteisesti voittoa jahtaavia kuskeja, jotka käyttää porsaanreikiä hyödykseen.

Kokeilen nyt lobbyn puolella, Suomi-liigassa rahkeita. Vaikuttaa varsin hyvälle kilpailumuodolle ja GTS löytynyt nyt lisää syvyyttä, kun yli tunnin kisat, auton säätäminen, rengas- ja polttoaine-kulumat, sekä vauriot. Esim. Ajotyyli vaikuttaa todella paljon renkaiden kestoon.
 
Juuri tänään taas pelailin GT Sportia. Se on nyt muuten hyvässä kunnossa (on ollut jo pidempään) lukuunottamatta rangaistussysteemiä. Tulee meinaan tällä hetkellä syyttömille rankkua aika rankalla kädellä. Tämä saa ajamaan yltiövarovaisesti mikä taas on täysin tällaisen kilpa-ajamisen vastaista.

Rangaistukset siis kuntoon tähän GT7:ään. Se on oma toive numero yksi.
Nappasin @Dragonfly:n viestin tuolta GT7-ketjusta, koska sen verran sopivasti tänään julkaistu v1.63-päivitys osui. Se kun taas kerran lupailee korjaavansa noita rangaistuksia. Enää ei pienistä törmäyksistä pitäisi niin herkästi rapsahtaa rankkua, ja lisäksi huonon nettiyhteyden aiheuttamista tahattomista kolareistakaan ei enää niin usein penaltia jaeta.
 
Gran Turismosta virallinen olympialaji!

OVS - Olympic Virtual Series alkaa lykkääntyneiden Tokion kisojen edellä 13.5.-23.6.
Digitaalinen urheilu virallistetaan virtuaalisarjana nyt ensimmäistä kertaa olympiatasolle ja Gran Turismo on yksi viidestä lajista OVS:ssa (baseball, pyöräily, soutu, purjehdus, moottoriurheilu) tuoden moottoriurheilun virallisesti ensimmäistä kertaa olympialaisiin.
Karsinnat ja kisat tullaan käymään Gran Turismon Sport-moodissa.

https://www.olympic.org/news/intern...-announcing-first-ever-olympic-virtual-series
 
Tuli pari päivää sitten vr moodissa pelatessa huomattua taas yksi typeryys lisää.
Jos laitan race infon pois päältä kokonaan niin samalla katoaa myös se lähtölaskennan ääni sekä myös kisan aikana soivat musiikit.
Oikeastihan ruudulla näkyvän sijoituksen ja kierrosajan ei pitäisi olla millään tavalla sidoksissa musiikkeihin.

Kokeilin kolmella eri autolla ja radalla joten mikään satunnainen bugi tuo ei ole.
Telkkarin kautta en testannut.
 
Tässä pelissä on ollut yksi todella häiritsevä virhe ihan sieltä GT1:stä lähtien, mikä syö immersiota hemmetisti. Ne jotka joskus ovat ajaneet tehokkailla takavetoisilla autoilla allekirjoittaa tämän.
Eli autoissa ei ole ollenkaan lukkoperää (vaikka lsd säädöt pelissä löytyykin. Oikeasti, sanotaan vaikka 350 hevosvoimainen auto tasaisellakin tiellä kiihdytyksessä pyrkii perä lähtemään alta (sivusuunnassa nimenomaan). Tusimossa on alusta asti autot sutii suoraan eteenpäin. Pikkujuttu varmaan monille, mutta itsellä kokemusta sen verta tehokkaista taka,- ja myös etuvetoisista autoista, että ei ne ihan suoraan eteenpöin tuppaa menemään pyörien lyödessä tyhjää. Project cars 2,3 ovat tehneet tämän, kuten kuuluukin.
 
Karsinta käynnissä! Ylempää ketjusta löytyy tietoa GT:n yhteydestä olympialaisiin.
Väsäsin videon, joka käy pikaisesti läpi olympiahyökkäyksen säännöt ynnä mm. Jean Todtin(FIA) ja Kazin kommentit GT:n olympiatasolle pääsystä.
Videossa on oma hyökkäykseni tuhannen joukkoon, josta putosin heti tokana päivänä. Tavoitteena kiivetä takaisin tonniin..

Olisi mielenkiintoista kuulla mielipiteitä GT:n uudesta olympia-aluevaltauksesta ja miten moni täältä aikoo tarttua GT:n tarjoamaan mahdollisuuteen..
Onnea osallistujille!
 
Ylös Bottom