juupajaapa
Well-Known Member
Jep, tuo Hexin kuvailema tehtävien suorittamisen vapaus on kyllä GTA pelien suola.
Hämmästyttävän monet eivät silti osaa ottaa pelistä kaikkea irti juuri taämän vapauden takia.
Itse turhauduin alussa tehtavien suorittamisen hankaluuteen (johtuen suurelta osin epätarkasta tähtäyksestä ja muutenkin välillä onnettomasta ohjauksesta jalkaisin) ja olin jo viemässä peliä vaihtoon.
Pidin pelin kuitenkin vielä itselläni, ajelu 80 luvun musiikin tahdissa oli kuitenkin kelpo ajanvietettä.
Jonkin ajan kuluttua alkoin sitten kokeilemaan uudelleen tehtävien suorittamista avoimemmin mielin, keksien vaihtoehtoisia tapoja, ja yrittämällä suorittaa tehtävä loppuun vaikkka näyttäisikin siltä että se menee pieleen.
Tämä sai pelin tuntuman aivan uudelta ja nyt olen taas suuri fani, kun aiemmin pidin peliä tylsänä ja ylihypetettynä.
GTA pelin vapaus vaatii pelaajalta hieman enemmän, useimmat on tottuneet lineaarisiin peleihin, tai ainakin peleihin joissa tehtävät voidaan suorittaa vain yhdellä tai kahdellla pelisuunnittelijan määräämällä tavalla. Tämä vapaus voi alussa tuntua jopa hämmentävältä ja luotaantyöntävältä (jota ei varmaan auta pelin hieman rosoinen ulko-asu).