North European
New Member
Vastaus: Grand Theft Auto V [PS3/X360 Hype]
Sinä vain kuvittelet, että värit on synkät, kun pelin tarina on niin synkkä. Itse ihailen erityisesti pelin auringonlaskuja ja -nousuja, kun auringon valo heijastuu liplattelevasta veden pinnasta. Mitään niin kaunista ja värikästä en ole GTA:ssa aiemmin nähnyt! Niinpä en kertakaikkiaan ymmärrä, miksi IV:n värimaailmaa pidetään niin synkkänä.
Kuten olen aiemmin sanonut, IV:n värimaailma muuttuu sääolosuhteiden mukaan. Sumua esimerkiksi esiintyy, mutta tämä sumuvaihe oli mukana jo GTA 3:ssa. New Yorkissa on omanlaisensa sää, joka poikkeaa muiden alueiden säistä. Silti siis kuten olen sanonut (ja minä sanon tämän n. 400 läpipeluukerran kokemuksella), selkeällä säällä ihailen erityisesti yöllä kaupungin talojen ikkunoiden valoja, katuvaloja, huomiovaloja (korkeissa rakennuksissa), siltojen valoja sun muita valokylttejä. Synkkääkö? No ei varmasti! Liberty City on kaunis kaupunki.
Rakkaalle moderaattorillemme sanoisin, että mielestäni en ole mennyt henkilökohtaisuuksiin, eikä mielestäni myöskään jamaikan asukas. Vähän tässä debattia on käyty. Ei siitä vielä pidä hernettä nenään vetää. Ota ihan rauhallisesti. Kyllä homma pysyy hanskassa. Yli kymmenen vuoden kokemuksella eri keskustelufoorumeilta voin sen sanoa.
Sen verran esittäisin kritiikkiä moderaattorin toiminnasta, että toivoisin teidän olevan tasapuolisia kun huomauttelette. Tässä ketjussa muut ovat menneet henkilökohtaisuuksiin, mutta missä oli tuolloin mode? Ei näkynyt mailla halmeilla. Tiedän, että tälläkin foorumilla on fanipoikien sisäpiiri, mutta älkää nyt sentään antako sen näkyä ihan noin räikeästi, että ette mitenkään puutu heidän touhuihinsa.
En jaksanut alkaa videopätkiä kaivelemaan, mutta jostain syystä minullakin on muistikuva, että GTAIV oli peleistä "synkin" ja tylsin jostain syystä. Osaksi tuo johtui mielestäni pelin väripaletista, osaksi sen suttuisesta grafiikasta, jollon värit eivät olleet "puhtaita". Itse kyllästyin peliin muutamien tuntien jälkeen ja toivonkin, että hauskanpito ja saavat taas suuremman roolin tässä uusimmassa pelissä. Kuvien perusteella näin tuleekin varmaan käymään.