Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Grand Theft Auto V

Vastaus: Grand Theft Auto V

Itsellä iski "kyllästyminen" peliin todella nopeasti juuri sen takia, että autojen ajaminen tuntui kauhealta. PS4 versio kyseessä. Tänään sit hiukan taas koitin otin jonkun maasturin alle. Michaelin talon luona sinä mäessä en päässyt kääntymään ympäri kohti ylämäkeä kun auto vain veti tyhjää ja luisui asfaltin päällä, eikä kääntynyt vaikka kaasua koitti ihan minimiä painaa.

Aloin sit koittaa pieniä sivuluisuja ja kyllä se niin ihmeellisesti slickseillä veti jäällä ettei mitään rajaa. Ehkä vain vuodessa tottui ajamaan muita ajopelejä niin paljon, tai sitten tuossa on ajomallia jotenkin muutettu. Ei se hyvältä kyllä ainakaan tunnu.
 
Vastaus: Grand Theft Auto V

Nuo on aina olleet tuollaisia. Jos vaikka ballerin varastat ylämäessä niin kannattaa suosiolla vaan peruuttaa ja tehdä 180 asteen käännös ja kaasu pohjaan. Käsijarrua en ole millään autolla ikinä käyttänyt kuin erittäin hitaassa vaudissa kun täytyy saada auton nokka eri suuntaan. Third personissa ei voi muutenkaan sladitella koska kamera kääntyy oudosti sivulle joka sotkee ainakin minun aivoni täysin. Kaikki tuo siis jo xbox 360 versiossa.

Tuossa onlinen puolelta omaa sabre turbo ajamista. Tuohan on yksi liukkaimmista muskeli autoista mitä pelistä löytyy. Jarruteltua tulee välillä liikaa koska en tosiaan ole vielä ds4:n liipaisimiin tottunut, mutta muuten pysyy ihan kivasti hanskassa.
[video=youtube;MNOOT5Agcu4]http://www.youtube.com/watch?v=MNOOT5Agcu4&list=UUWslRxa-eSdZp2uvnR44u2w[/video]
 
Vastaus: Grand Theft Auto V

Kyllä tuota ohjausta jotenkin on muutettu. Aivan liian herkkä.. No täytyy yrittää kitkutella vaikka kamalaa se ajaminen on.
 
Vastaus: Grand Theft Auto V

Kyllä tämä vaan laadukkain, suurin, hauskin ja parhain peli on näistä PS4:lla tällä hetkellä olevista peleistä.
Siitäkin huolimatta, että peli tuli PS3:lla pelattua jo läpi niin tätä jaksaa kyllä pelata.

Olen ajanut noihin kaikkiin yksinpelin kilpa-ajoihin mihin olen osallistunut toistaiseksi parhaan ajan KonsoliFIN crewsista.
Szuper:lta olen nuo paalupaikat vienyt, siitä vaan parantamaan jos pystyy ;).
Näkeekö näiden kisojen leaderboardsia jostain netistä?

Tuo FPS - kuvakulmasta ampuminen ei vaan tässä pelissä minulla sovi käteen vaikka muissa räiskinnöissä ei ole mitään ongelmaa ja FPS - pelejä tullut hakattua paljon.
Jotenkin tuo on vaan vähän turhan kankea eikä ole tarpeeksi herkkä vaikka herkkyydet on täysillä. Ase kääntyy liian hitaasti versus siihen miten ukko kävelee. Jotain tuossa on erillaista mitä tavallisessa FPS - pelissä, jostain muusta kyse kuin "en vaan osaa". Killzonessa on "kankea" ja raskas tuntuma, mutta se on erillainen ja itse tähtämminen on toimiva. Tässä tuntuu ettei aseen tähtäin vastaa pieneen liikkeeseen ollenkaan. Ajamisessa taasen ei ole mitään ongelmaa ollut alustaakaan lähtien. Ajaminen sujui heti.
 
Vastaus: Grand Theft Auto V

Pelasin aikaisemmin pari ekaa tehtävää, ja nyt kun menin takaisin, alkoi peli alusta? Muutenkin jäi vähän huono maku ekasta kerrasta, ja toinen pelikerta alkaa näin.
 
Vastaus: Grand Theft Auto V

Voisiko joku auttaa minua poloista, sillä minusta on tullut piintynyt kissantappaja. Ensin vain ihan huvikseni ammuin yhden kujakollin. Se makasi siinä ketarat ojossa hetken, kunnes nousi ylös ja paineli vinhaa vauhtia pisteeseen B häntä vipattaen, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Käsitin tuolla pelikerralla, että näilläkin pelin kissoilla on yhdeksän henkeä. Toisin kuitenkin on. Nyt aloitin pelin uudestaan. Olin juuri näpyttelemässä koodia, jolloin Frank rupeaa potkimaan. Siihen sitten sattui kissa lähettyville, ja Frank potki sen hengiltä. Siinä se makasi koivet oikosenaan, kun tarkistin, mistä moinen kuolonrääkäisy kuului. Kiihoituin tästä niin paljon, että aina kun näen kissan, minun on pakko mennä potkimaan se kissojen taivaaseen. Olenko hullu ja tarvitsenko vahvaa lääkitystä, kun nautin moisesta barbaarimaisesta toiminnasta. Auttakaa! Entä tarvitsenko hyvää lakimiestä?;)
Ei tarvitse potea omantunnon tuskaa, tuota vartenhan tämä peli on tehty. Voit vapaasti tehdä mitä haluat, eikä kukaan tule kolkuttelemaan ovellesi. Siltä varalta kannattaa harkita lakimiehen palkkaamista, että tämähän on laittoman hyvä peli ;D
 
Vastaus: Grand Theft Auto V

Kävisikö joku hyväksymässä social clubissa pyynnön päästä konsolifinin crewiin?
Kiiitos
 
Vastaus: Grand Theft Auto V

En kyllä toisellakaan pelikerralla löytäny pelistä oikein mitään hyvää, ei vaan pääse peliin oikein mukaan. Miten on mahdollista vaikka olen aikaisemminkin tykännyt sarjan peleistä, ja tätäkin on suitsutettu maasta taivaisiin? Jotenkin on vain niin tönkkö pelattavuus, ja autoilla ajaminen on ihan hirveää, ainakin yhtään nopeammilla. En tiedä paraneeko kokemus ajan myötä, mutta tähän mennessä iso pettymys, vaikka en maailman parasta peliä odottanutkaan.
 
Vastaus: Grand Theft Auto V

Kävisikö joku hyväksymässä social clubissa pyynnön päästä konsolifinin crewiin?
Kiiitos
Jep.

Niin ja ei näitä pyyntö viestejä tarvitse tänne laittaa, kyllä siellä melkein päivittäin joku käy katsomassa ja hyväksyy mukaan crewiin. Ja jos tuntuu että pyyntöön ei vastata, johtuu 99% varmuudella siitä että se PSN ID ei ole näkyvissä.
 
Vastaus: Grand Theft Auto V

En kyllä toisellakaan pelikerralla löytäny pelistä oikein mitään hyvää, ei vaan pääse peliin oikein mukaan. Miten on mahdollista vaikka olen aikaisemminkin tykännyt sarjan peleistä, ja tätäkin on suitsutettu maasta taivaisiin? Jotenkin on vain niin tönkkö pelattavuus, ja autoilla ajaminen on ihan hirveää, ainakin yhtään nopeammilla. En tiedä paraneeko kokemus ajan myötä, mutta tähän mennessä iso pettymys, vaikka en maailman parasta peliä odottanutkaan.

Yhtään väheksymättä kokemustasi totean, että minulla ei ole pelattavuuden suhteen mitään suurempaa valittamista. Jo pari sataa kertaa varmaan olen juonitarinan ehtinyt vetämään läpi ja aina olen selvinnyt ilman vaikeuksia.

Minusta autoilla ajaminen on helpompaa nyt kuin GTAIV:ssä, jossa oli kovin naturalistinen ajomalli. Eikä minulla siitäkään ole mitään valittamista - tykkäsin GTAIV:n naturaalimallinnuksesta, kun se antoi sitten vaikeutensa vastakohdaksi mahdollisuuden tehdä autolla sellaisia manoovereitä, joista uusimmassa GTA:ssa saa vain haaveilla.

Enemmän minua häiritsee GTAV:ssä ja suorastaan ärrrsyttää tämä tekoälyn käyttäytyminen, kun ei tiedä kummalta puolelta ohittaa, sillä välillä tekoäly vetää ensin vasemmalle kaistalle ja sitten samantien oikealle - ja vielä, jos ehtii ennen törmäystä - takaisin vasemmalle. (STANAN KAISTAPÄÄ, PRKL! HERMOT MENEE TEIDÄN KANSSANNE!) Lisäksi vaikuttaa siltä, että sivulta- ja vastaantuleva tekoälyliikenne oikein pyrkii törmäämään pelaajan autoon: Vastaantullessa tekoäly saattaa yhtäkkiä vetää minun kaistalleni ihan selkeästi tavoitellen nokkakolaria - ja onnistuukin siinä usein! Sitten taas risteyksessä sivultatuleva oikein pyrkii tekemään blokkia jarruttaen sopivasti, jos meinaa käydä niin etten törmääkään suoraan kylkeen vaan pystynkin ehkä väistämään.

Pääasiana on että kunhan nyt ollaan mahdollisimman paljon häiritsemässä pelaajaa. Kun tähän summataan se, että nyt tässä kyseisessä pelissä tekoälyliikenteen massa on huomattavasti suurempi, ylittyy ärsytyskynnys reilusti. Näiden pirulaisten kanssa saa todella kiehnätä kylkikyljessä pellit rämisten, niin että tekisi mieli välillä nakata ohjain seinään. GTAIV:ssä ja sitä edeltävissä sarjan peleissä tekoälyautot vielä sai suht helposti työnnettyä pois tieltä, mutta sarjan viimeisimmässä osassa se ei enää olekaan suuren massan takia helppoa. GTAV:ssä parhain konsti onkin suorittaa nopeasti PIT-manouver eli kalanpyrstöpyöräytys, jota mm. USA:n poliisi paljon käyttää ja jota harjoiteltiin GTA: San Andreaksen autokoulussa.

Onneksi peli on kuitenkin muuten luokkaa maailman paras peli ja just mulle räätälöity, niin nuo ärsyttävyydet antaa anteeksi. Uuteen GTAV:een kuitenkin on tullut ärsytystä merkittävästi laskevia muita ominaisuuksia, kuten vaikkapa se, että enää ei tehtävien jälkeen tarvi jäädä katsomaan niitä typeriä taulukoita, vaan mission passedin voi painaa heti pois. Näin hienosti asia ei ollut vielä X360-versiossa. Noh, ehkä teille pikkujuttu, mutta minulle tärkeä, sillä nimenomaan tuo ärsytti minua suuresti, kun en niistä taulukoista ollenkaan välitä.
 
Vastaus: Grand Theft Auto V

Tunnuksen Ujo Piimä GTA-pelikertojen määrästä on turha tässä ketjussa jauhaa. Kyseinen tunnus paljastui jo aiemmin porttikiellon saaneen North European -käyttäjän uudeksi tuplatunnukseksi. Aiheeseen liittyvät viestit on poistettu, ja Ujo Piimä voi seurailla foorumia jatkossa ujosti vain lukuoppilaana.
 
Vastaus: Grand Theft Auto V

Vähän vaikea ollut itellä innostua tästä pelistä, juuri huonon ajotutuman vuoksi. No ehkä sen saa säädettyä vähän paremmaksi tai oppii ajamaan sillä jotenkin paremmin. Mutta nyt ei jaksa kierrellä edes eri paikkoja kun ajaminen ei tunnu yhtään hauskalta. Maisemat olleet kyllä hienoja ja muuten ei varmaan valitettavaa olisi, mutta tosiaan kun ei oikein innosta ajella niin katoaa vähän fiilis koko pelistä. Mutta katotaan nyt vielä, että innostuisko pelistä kun pelaa enemmän ja alkoisko olemaan sinut ton ajamisen kanssakin.
 
Vastaus: Grand Theft Auto V

Tänään sit hiukan taas koitin otin jonkun maasturin alle. Michaelin talon luona sinä mäessä en päässyt kääntymään ympäri kohti ylämäkeä kun auto vain veti tyhjää ja luisui asfaltin päällä, eikä kääntynyt vaikka kaasua koitti ihan minimiä painaa.

Ite onlinen puolella parkkeerasin viritetyn rat-loaderin vinewoodin asuinalueen mäkeen ja yritin peruuttaa ylös. Auto vain löi sutia ja valui alaspäin :D En tiijä liittyykö tuo jarrujen tehottomuuteen mutta ainakin tuolla rat-loaderilla ja hotknifella jarrut on luokattoman huonot. Mutta ei se mitn hauskaa on ollut..
 
Vastaus: Grand Theft Auto V

Mitäs jos ei käyttäisi ON/OFF kaasua vaan kurveissa antaisi rauhallisemmin hanaa.
Kyllähän sen auton saa luistamaan kun lyö aina kaasun pohjaan heti sen jälkeen kun on ensin tehnyt lukkojarrutuksen.
Kun auto rupeaa lyömään sutia niin ei se sutiminen lopu jos pitää kaasua pohjassa. Itellä ei ole kyllä mitään ongelmia ollut tuon ajamisen kanssa. Rauhassa ukot rauhassa.
 
Vastaus: Grand Theft Auto V

Mitäs jos ei käyttäisi ON/OFF kaasua vaan kurveissa antaisi rauhallisemmin hanaa.
Kyllähän sen auton saa luistamaan kun lyö aina kaasun pohjaan heti sen jälkeen kun on ensin tehnyt lukkojarrutuksen.
Kun auto rupeaa lyömään sutia niin ei se sutiminen lopu jos pitää kaasua pohjassa. Itellä ei ole kyllä mitään ongelmia ollut tuon ajamisen kanssa. Rauhassa ukot rauhassa.

Miten mäkään en muista, että autot olisi olleet mitenkään susipaskoja ajaa. Siis mikään simulaatiohan ei peli ole, mutta jotenkin kuulostaa taas täysin eri peliltä mitä itse olen hakannut. Painetaan niitä liipasimia rauhallisesti!
 
Vastaus: Grand Theft Auto V

Se ensimmäinen ajokohtaus oli vissiin jtnkin sössitty ku nyt on ajaminen tuttua ja turvallista.. Mönkijä on melko suljun tuntuinen, mut kai silläkin tottuu ajamaan :)
 
Vastaus: Grand Theft Auto V

Se ensimmäinen ajokohtaus oli vissiin jtnkin sössitty ku nyt on ajaminen tuttua ja turvallista.. Mönkijä on melko suljun tuntuinen, mut kai silläkin tottuu ajamaan :)

Sillä lumella ja jäällä taisi olla jotain tekemistä alun liukkauden suhteen :)
Kuten lebe80 sanoikin niin ei tämä simulaatio ole, mutta samat lait tässäkin pelissä pätee vaikkakin pääpaino on hauskuudessa.
 
Vastaus: Grand Theft Auto V

Ollut puhetta täällä tuosta "ajotuntumasta" ja siitä kun heittelee sivulta toiselle eikä pääse suoraan sitten millään...

En tiedä vaikuttaako tässäkin jotekin aim assist tuohon? Oma tuntuma on että vaikuttaa, otin assistit pois niin ajaminen onnistui huomattavasti paremmin... :)
 
Vastaus: Grand Theft Auto V

^Ei vaikuta mitään. Placebo efektiä parhaimmillaan siis.

Itse olen nyt kymmenisen tuntia pelannut first person moodissa ja viimeinkin tuntuu, että jopa ampumisesta tulee jotain kun laskin tähtäyksen herkkyyttä reippaasti ja nostin perus katsomisen herkkyyttä. Tähtäyksenä assisted free aim jossa tuo assist ei kyllä paljon tunnu toimivan. Välillä se toimii kuten codissa ja välillä se ei auta yhtään mitään.
 
Ylös Bottom