Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Grounded

Ensimmäisiä arvosteluita Grounded 1.0:sta on tippunut ja ihan hyvältä näyttää tässä vaiheessa (83pts, 11 arvostelua):

Viimeksi muokattu:
Vihdoinkin eilen sain aikaiseksi aloittaa Grounded 1.0:n ja pikainen kokeilu päättyi useamman tunnin session jälkeen yöllä kahden aikaan. Todella mielenkiintoinen startti kyllä ja olen yllättynyt kuinka selkeä soolokampanja tässä vaikuttaa olevan.

Rakentelun, kartan tutkimisen sekä selviytymisen kanssa olen kyllä edelleen melkoinen turisti, kun kaikenlaista säädettävää on vähintään tarpeeksi, mutta eiköhän tuo informaatiotulva pian taitu. Pääosin tuli toistaiseksi samoiltua ympäristössä ja ihmeteltyä kuinka hienon mikrokosmoksen Obsidianin kaverit ovatkaan saaneet rakennettua, joten itse kampanjan kanssa ei kovinkaan pitkälle ehditty.

Asetuksista ajattelin ensiksi laittaa kiinni janon ja nälän, mutta jotenkin tuntuu, että nämä ovat tärkeä osa pelin identiteettiä, joten annetaan niiden toistaiseksi olla päällä. Siitä kuitenkin plussat, että valikoista saa valittua esimerkiksi sen, ettei juomiseen ja syömiseen tarvitse keskittyä. Ja on siellä kyllä valinnat moneen muuhunkin yksityiskohtaan, joten pelikokemuksen saa muokattua hyvinkin vapaasti omaan makuun sopivaksi. Pitkä Early Access on selvästi tehnyt tehtävänsä.
 
Hitto että tämä on karu peli. Mikään souls tai vastaava ei ole ollut yhtä karu teos mitä tämä. Se fiilis kun yrität leiristä kymmentä "senttiä" kauemmas ja heti on joku hämis, hyttynen tai kirvojen lauma kimpussa. Uimassakaan ei pysty olemaan rauhassa vaan tulee joku diving bell spider tappamaan.

Sitten kun löytää jonkin helpon vihun ja alkaa sitä mätkimään niin sekunneissa on joku noista aiemmin mainituista mukana menoissa.

Mutta tästä karuudesta huolimatta todella mielenkiintoinen maailma tutkia.

Ehkä täytyy kaverin kanssa ensi kerralla keskittyä päivittämään varusteita ja aseita. Ollaan varmasti turhan peruskamoilla vedetty tähän asti ja turvauduttu spawnaukseen. Toinen jäänyt aina hakkaamaan vihulaista kun toinen spawnaa mukaan ja samaa niin kauan että örri voitettu.

En muista että demo/alpha olisi ollut näin karu kun yksin peliä aikoinaan testasin. Pystyin jopa tekemään jotain ilman että oli kuolema heti kävelemässä vastaan :D
 
Aikoinaan early-access- versiota itsekin pelasin, ja totesin kyllä silloin itsekin, että hahmolla eivät ominaisuudet, eivätkä varusteet riittäneet mihinkään. Turpaan tuli kaikenlaisista öttiäisiltä aika railakkaasti. Päädyin siihen, että jätin pelin hyllylle ja kokeilisin sitten aikanaan valmista versiota. Vielä en sitä ole tehnyt, mutta varmaan alkaisi jo tuohonkin aika olla. Toivottavasti sitten edes grindaamalla saa hahmonsa pärjäämään paremmin. Silloin aikanaan kun tuntui nimenomaan se maailmassa pärjäämisen heikkous tulevan enemmän hahmon ja vihujen epäreilujen ominaisuuserojen kautta, kuin niinkään pelaajan taidoista johtuvista syistä.
 
Jälleen kerran Grounded saa todella mielenkiintoista sisältöä, tällä kertaa pelaajat pääsevät luomaan omaa sisältöä:

Todella mielenkiintoista nähdä mitä yhteisö saa aikaiseksi näillä työkaluilla.
 
Tämä saa fyysisen julkaisun Limited Run Gamesin kautta.

Ylös Bottom