Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Halo Infinite

Itse en ole pystynyt pitkään, pitkään aikaan pelamaan oikeastaan mitään avoimen maailman pelejä tai oikeastaan mitään tarina vetoisiakaan pelejä läpi. Oikeastaan ainoat poikkeukset ovat olleet Halo-sarjan ja Call of duty-sarjan pelit(+useat autopelit ja muutama muu urheilupeli), joita olen pelannut useaankin otteeseen läpi eri vaikeustasoilla. Gears of war-sarja on pelattu myös läpi, mutta täytyy myöntää, että viimeisten 4 ja 5:n kohdalla oli jo todella nihkeää, että jaksoi. Monia xbox, ps4 ja nintendon pelejä olen siis pelannut ja aina ne ovat jääneet kesken. Jostain syystä ei vaan maistu, ei vaan millään vaikka kuinka olen yrittänyt monia arvostettuja AAA- luokan pelejäkin.

Uusinta Haloa olen vasta aloitellut ja hyvin on onneksi vielä maistunut. Tutun oloista rymistelyä pienin muutoksin.
Infinity taitaa tosin olla ensimmäinen Halo, joka ei tunnu aivan valmiilta, eikä ole siten huoliteltu tuote kuten aiemmat. Varsinkin välivideoiden pienet nykimiset ja outo dolby vision bugi lyö aika pahasti silmille, vaikkei varsinaista pelaamista haitanne.

Oikeastaan kaikkien Halojen kohdalla, peli on vasta sitten parhaimmillaan, kun vaikeustasoa nostaa yli normaali tason. Jollakin tavoin Halo-sarjassa jokainen taistelu pitää tuntua taistelulta, koska vasta silloin tekoälyn ja sotimisen hienous tulee esiin. Samalla jotenkin se maailmakin avautuu toisella tapaa, kun joutuu käyttämään sitä apunaan selviytyäkseen.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt itse tullut vähän pelattua tota kampanjaa ja ei kyl iske, ei sitten millään. En oo ikinä ollut mikään Halon ystävä mutta odotin enemmän kyl. Oisin toivonut parempaa pelattavuutta, tuntuu jotenkin kauhean kankealta kun tottunut muihin FPS peleihin, äänetkin tuntuu jotenkin huonolta. En yhtään ihmettelis jos tääkin Halo jäis kesken.
 
Jotenkin tosi ristiriitainen fiilis kampanjan suhteen. Pelaaminen on tosi hiottua ja hauskaa, pelaan kampanjaa toista kertaa. Mutta tarinankerronta ja hahmot erittäinen epämielenkiintoisia ja tarina vielä tosi huonosti kerrottu. Lopun putkitehtävät ja areenamissiot olivat vastenmieliset. Samalla olen pelannut uudestaan Terminator Resistance -pelia ja sen uutta tarinalisää, vaikka kyse halpistuotannosta ainakin Haloon verrattuna, on sen maailma ja hahmot mielestäni paljon Infiniteä mielenkiintoisemmat.
 
Viimeksi muokattu:
Mp on alkanut osottautua ihan passeliksi viihteeksi. Haasteiden suoritus on vaan aivan älyvapaata tällä random systeemillä kun et saa päättää game modee ja tietyt aseet spawnaa randomisti mappeihin.. Turhauttava systeemi.
 
Huomenna tulee Slayer playlist erikseen (+3 muuta), joten jonkun verran helpottaa haasteiden tekemistä. Olisihan nuo pitänyt olla jo julkaisussa, mutta ihailtavan nopeaa 343i toiminut, kun vain 6 päivää julkaisun jälkeen tulevat.
 
Nyt itse tullut vähän pelattua tota kampanjaa ja ei kyl iske, ei sitten millään. En oo ikinä ollut mikään Halon ystävä mutta odotin enemmän kyl. Oisin toivonut parempaa pelattavuutta, tuntuu jotenkin kauhean kankealta kun tottunut muihin FPS peleihin, äänetkin tuntuu jotenkin huonolta. En yhtään ihmettelis jos tääkin Halo jäis kesken.
No jos joku niin pelattavuus ja nimenomaan äänethän tässä on ne mitkä on enemmän kuin erittäin hyvin kohdallaan. Monesta muusta asiasta pystyn kyllä itekkin näkemään kritiikkiä mutta varsinkin nuo kaksi asiaa on aivan parasta A-kuokkaa verrattuna muuhin fps peleihin.
 
On tuo kyllä jännä homma kun ikinä ei lagaa, paitsi rankedissä. Oon vahingossa mennyt crossplay-puolen tiimien rankediä ja Diamond 5 on nyt. Pitäisi jaksaa aloittaa input based Solo/Duo-puolikin. Aina muissa peleissä ping on 40-50ms, mutta rankedissä vähän väliä yli 120ms ja lukee "unstable jitter", jolloin peli lagaa ihan huolella eli ukot warppailee mihin sattuu. Väkisinkin tässä alkaa miettimään, että PC-puolen pelaajat käyttää vilunkikonsteja.
Toimiikohan jos laittaa Xboxin tietoturva-asetuksista eston verkkojen väliselle moninpelille.

Oon ainakin sen huomannut että virallisen julkaisupäivän jälkeen Quick play ei ole enää niin hikistä.
 
Viimeksi muokattu:
Siis juonitehtävät, pääjuoni, hirveää roskaa, vieläpä täysin vailla mielikuvitusta.

Siis menikö minulta jokin ohi tästä viestistä tai videosta, kun kuitenkin antoivat pelille arvosanaksi ysin? Vai oliko tämä sinun oma mielipiteesi? En pahalla kysy, mutta mielenkiinnosta! :)

GamingBoltin Videon kuvauksesta:
Taken as a whole, Halo Infinite is an amazing package. This series has been down in the dumps where its mainline offerings are concerned for some time now, and even in the lead-up to Halo Infinite's launch, things were looking pretty dire until not that long ago. 343 Industries has made an excellent recovery though, for which the studio deserves all the praise in the world.
 
Siis menikö minulta jokin ohi tästä viestistä tai videosta, kun kuitenkin antoivat pelille arvosanaksi ysin? Vai oliko tämä sinun oma mielipiteesi? En pahalla kysy, mutta mielenkiinnosta! :)

GamingBoltin Videon kuvauksesta:
Sarkasmia se häneltä oli. Kuitti sille eräälle, joka moitti pelin hahmoja ja juonta epäkiinnostaviksi.
 
Jotenkin tosi ristiriitainen fiilis kampanjan suhteen. Pelaaminen on tosi hiottua ja hauskaa, pelaan kampanjaa toista kertaa. Mutta tarinankerronta ja hahmot erittäinen epämielenkiintoisia ja tarina vielä tosi huonosti kerrottu. Lopun putkitehtävät ja areenamissiot olivat vastenmieliset. Samalla olen pelannut uudestaan Terminator Resistance -pelia ja sen uutta tarinalisää, vaikka kyse halpistuotannosta ainakin Haloon verrattuna, on sen maailma ja hahmot mielestäni paljon Infiniteä mielenkiintoisemmat.

Me tunnutaan olevan ainoat jotka on tuota mieltä.
Easy allies sentään totesi arvostelussaan kuinka peli ihan tarkoituksella kiertelee pahiksiin liittyvien asioiden ympärillä ja lopulta jättää ne kertomatta.
Ei voi käsittää miten niin moni muu ei huomaa tuota vaan hehkuttaa kuinka hyvä kampanja on tarinaltaan.
Oikeasti ainoa hyvin tehty asia oli weaponin ja chiefin välinen suhde sekä se yksi keskustelu kohtaus chiefin ja pilotin kesken.
Kaikki pahiksiin liittyvä on niin ala-arvoista paskaa, että mulla meni usko ja luottamus pelisarjaan tämän myötä sillä mä olen aina pelannut halot vain ja ainoastaan sen tarinan takia ja kun se on tätä tasoa niin edes sarjan paras pelattavuus ei pakettia pelasta mitenkään.

Isoin vitutus mulla on edelleen se kuinka vitosen jälkeiset tapahtumat sivuutetaan parilla lauseella.
Jos 343:lla ei ole munaa viedä aloittamaansa tarinaa kunnolla loppuun niin olisi kannattanut sitten lopettaa se vitonen eri tavalla.
 
Luultavasti kannattaa olla vähän kärsivällisempi asian suhteen. Halo Infinitehän on pidemmän ajan projekti, johon tullaan lisäämään uutta materiaalia niin kampanjan kuin muidenkin pelimuotojen osalta. Itse olettaisin, että tuolle vitosenkin tarinalle tulee vielä ainakin jonkinlaista jatkoa tämän projektin aikana. Eikös tästä Infiniten jatkumosta puhuttu jollain kymmenen vuoden aikajanalla suunnilleen?
 
Ei voi käsittää miten niin moni muu ei huomaa tuota vaan hehkuttaa kuinka hyvä kampanja on tarinaltaan.

Kaikki pahiksiin liittyvä on niin ala-arvoista paskaa, että mulla meni usko ja luottamus pelisarjaan tämän myötä sillä mä olen aina pelannut halot vain ja ainoastaan sen tarinan takia ja kun se on tätä tasoa niin edes sarjan paras pelattavuus ei pakettia pelasta mitenkään.

Tuota, tuota... en tiedä kuinka monta kertaa tämä pitää sanoa, MUTTA kehityshelvetti näkyy. Halo on raakile. Täällä moni kovasti puolustaa ja hehkuttaa, mutta kyseessä on hyvin keskeneräinen peli, joka tehtiin todella kovassa kiireessä loppuun.

Odotitko että tarina on silloin priimaa? Peli ei ole balanssissa. Uskon että mitä enemmän tätä pelataan, niin huomataan että Halo on joltain osin 5/5 mutta kokonaisuutena, huh huijaa... :/ tarina on näitä 0/5 osioita ja tarinatehtävät niin hirveitä että lopetin niiden tekemisen kesken.

Hiljaiseksi vetää...
 
Itse olettaisin, että tuolle vitosenkin tarinalle tulee vielä ainakin jonkinlaista jatkoa tämän projektin aikana.

Itse uskon ettei tule.
Vitonenhan loppui siihen kun cortana otti kaikki guardianit hallintaansa ja julisti sodan oikeastaan ihan kaikille jotka sitä vastustaa.
Infinitessä nähdään yhdessä välivideossa kuinka se tuhosi yhden planeetan niillä ja pisti maapallolta Sydneyn sileäksi.
Hieman myöhemmin selviää, että zeta halosta puuttuu pala sen takia, että Cortana räjäytti sen ja samalla tuhosi itsensä. The end.
Jossain sarjakuvassa tai kirjassa vissiin on jotain asiaan liittyvää ja yhdessä halo wars 2:n välivideossa ilmeisesti nähdään yksi guardian.
 
Itse olen kyllä nauttinut suuresti, viimeiset muistikuvat Halo sarjasta on alkuperäisellä ja 360:llä :) Ollut kyllä ilahduttavan railakasta meininkiä, ja tuo Easy vaikeustaso sopii tämmöiselle vähän elähtäneelle todella sopivasti!
Grafiikoista ollut jotain purinaa mutta on ne minusta ihan hienot, on RT, piirtoetäisyyttä riittää niin paljon etten muista ennen nähneenikään (maisemissa ehkä joo mutta että näkee myös esim. vastustajia noin pitkän piirtoetäisyyden päähän!). Mnjoo, niiden varjot toisaalta loistaa poissaolollaan.
Tuota sivusäätämistä on mielestäni sopivassa suhteessa ettei tule ns. ubisoft ähky. Tuosta syystä Valhalla ja FC6 jäi aloittaisen jälkeen kesken, vieläkin melko järeää suolitukosta FC4, 5 & New dawn jäljiltä.

Erittäin onnistunut nyt tämä Halo Infinite on näin noin 10 tunnin jälkeen. Minusta.
 
Itse uskon ettei tule.
Vitonenhan loppui siihen kun cortana otti kaikki guardianit hallintaansa ja julisti sodan oikeastaan ihan kaikille jotka sitä vastustaa.
Infinitessä nähdään yhdessä välivideossa kuinka se tuhosi yhden planeetan niillä ja pisti maapallolta Sydneyn sileäksi.
Hieman myöhemmin selviää, että zeta halosta puuttuu pala sen takia, että Cortana räjäytti sen ja samalla tuhosi itsensä. The end.
Jossain sarjakuvassa tai kirjassa vissiin on jotain asiaan liittyvää ja yhdessä halo wars 2:n välivideossa ilmeisesti nähdään yksi guardian.
Aiemmin kirjoittelinkin jo että Haloissa ne tarinat on aina jotenkin minulle tuntuneet jollain tapaa välinpitämättömiltä. En muistanut vitosesta mitään tällaista ennen kuin luin viestisi ja kyllä, hyvin etäiset muistikuvat jostain tuon tapaisesta on. Sinänsä kuulosta jopa hyvinkin mielenkiintoiselta suunnalta mihin mennä ja todella harmi että tuollainen on sitten vain sivuutettu täysin.
 
Ylös Bottom