Olen Foemanin kanssa samoilla linjoilla. Vaikka lopun yllätyskäänne tulikin yllätyksenä, oli se myös ikävän laimea siitä syystä, että siihen saakka kyseisen killerin aiempi käytös ei käy oikein järkeensä.
Mitä DLC:hin tulee, niin vaikka ne kertoisivatkin itse varsinaisessa pelissä törkeiksi juoniaukoiksi jätetyt kohdat, ei se tee varsinaisesti emopelistä sen parempaa, sillä siinä ne virheet ovat edelleen näkyvissä. Ei olisi ollut kovin vaikeaa lisätä vaikka insomniaankin liittyen ihan sivulauseen mainintaa jostain murhayrityksestä kotoa tjsp. Se, että Nathanin origami-unia käytetään tarkoituksella harhaanjohdattamiseen ja jätetään nämä sitten selvittämättä on ainoastaan huonosti kirjoitettu harhautus. Sama koskee myös Madisonia ja hänen insomniaa, josta saatiin vain yksi hieno toimintakohtaus ja tekosyy saada hänet motelliin. Mielestäni agentin taustat oli ainoat, mitkä toimivat virheittä. Huumeriippuvuus (ymmärtääkseni) johtui lasien addiktiivisuudesta, joka pidemmän käytön myötä levisi myös oikeaan maailmaan, ja tätä varten oli sitten se huume.
Enkä DLC:tä ole pelannut, mutta siinä tapauksessa että jos hahmot voivat kuolla DLC:ssä, pitäisi näitä pitää enemmänkin itsenäisinä, peliin kuulumattomina lisinä, sillä miten emopelin tapahtumat voisivat käydä toteen, jos kukin hahmoista voisi kuolla jo ennen varsinaista tarinaa? Tosin aika pientä narinaahan tämä on, mutta kuitenkin
Lisäkommentti: testailun perusteella yksi ilkeä piirre on myös se, että ainoastaan agentti ja Madison voivat kuolla pelin aikana. Isä ja Shelby ainoastaan epilogissa. Itselläni latisti ainakin tunnelmaa melkoisesti tieto siitä, että Nathanin ahdistavat testit päätyvät vain epäonnistumiseen, mutta ei kuolemaan. Ensimmäinen kerta sähköhuoneessa ruutu punaisena sydämeni hakkasi oikeasti varmaan kovempaa kuin Nathanin, jälkimmäisillä kerroille ei enää, sillä sähkökasan keskellä epäonnistuminen (tai pyörtyminen tunneliin) päättyy automaattisesti isän selviämiseen ja kävelyyn pois. Samoin Shelbyn jättäminen vedessä olevaan autoon päättyy automaattisesti pois uintiin, vaikka pelaaja ei tekisikään mitään (ml. irroita häntä köysistä). Kuolemanpelko oli yksi pelin vahvimmin välittyvimpiä tunteita, etenkin Nathanin kohdalla, joka välittyi myös pelaajaan saakka.
Viimeinen kommentti: eräs terävää esinettä kaivannut testi oli kyllä yllämainitun sähkökojeen ohella pelin ahdistavin. Teki oikein pahaa saada hengitystä tasattua, ja lopullinen isku oli.. noh, se oli. Nathanilla peluu oli kyllä ylivoimaisesti pelin parasta antia, ja miehen tuskaan ei tarvinnut juuri yrittää samaistua. Se oli välitöntä.
Ihan hauska. Kyllä täytyy tunnustaa, että pari kertaa tuli valittua väärä näppäin/liike vahingossa juuri sellaisessa kohdassa, jossa olisi pitänyt miettiä vähän..