Vastaus: Heavy Rain
Itse vaihdoinkin kesken pelin normaalista vaikeustasosta vaikeimpaan. Jännityksen ja paniikin tunne tietyissä kohdissa kärsi siitä, kun tiesi mokaamisen olevan hyvin epätodennäköistä. Koetin kompensoida vaikeustasoa muutamalla pullolla olutta, mutta ei sekään auttanut
Omalla kohdalla paniikki ja "jännitys" kyllä toimi välillä todella hyvin. Löysin pari kertaa itseni seisomasta aivan tv-ruudun edestä kiroilemassa paniikissa. Silloin peli on tehnyt jotain oikein...
Mutta kyse on varmasti myös yksilöistä tässä. Osa heittäytyy enemmän juonen ja yleisen tunnelman mukaan + laittaa mielikuvituksen toimimaan - ehkä enemmän kuin toiset. Samahan se on tietyissä leffoissa, missä osa heittäytyy leffaan mukaan ihan eri tavalla kuin toiset.
Itse pääsin HR:n tunnelmaan kiinni jo kohtuullisen aikaisin. Koko alkukohtauksen oli sellainen olo, että jotain pahaa tapahtuu. Mutta milloin, missä, miten... En meinaan lukenut yhtään mitään pelistä ennen. En yhtään mitään. Koko pelin alku oli minusta todella mielenkiintoinen tapa aloittaa peli. Teet ihan tavallisia asioita - mutta koko ajan sellainen pieni ahdistus ja "kutina" päällä että jotain tapahtuu.. Sellainen "hiipivä paniikki" tms, vaikea selittää.
Mutta itse annoinkin mielikuvituksen rullata heti alusta lähtien. HR oli minulle yhtä paljon "leffa" kuin "peli". Nyt vain pääsin itse vaikuttamaan osaltaan tarinan kulkuun ja kurkistamaan päähenkilöiden sielunmaailmaan. Tietenkään en ajatellut niin, että kaikki jotenkin tapahtuu minun valintojen mukaan (koska pelissähän on paljon ennaltamäärättyä - tavalla tai toisella), mutta oli aika erilaista ja virkistävää (myös ahdistavaa) pelata näinkin erilaista peliä.
Tätä lisää. Gears3, KZ3, R3.. Rakastan teitä. Mutta lisää myös HR-osastoa.
Suurin ero minkä itse huomasin eri vaikeustasojen välillä on mahdollisten käytettävien nappien määrä.
Ok, ehkä se onkin tuosta kiinni, eikä varsinaisesti reaktioaikojen pituudesta? On vain enemmän tai vähemmän vaihtoehtoja..
Hankalimmat sormiakrobatiathan tuleekin niissä kohdissa missä pelihahmokin on hankalammassa ja stressaavammassa tilanteessa, että sikäli suht luonnikasta tuon suhteen.
Samaa mieltä. Pahimmat kohdat tuntuvat pahimmilta paljolti siksi, että sekä pelihahmo ETTÄ itse pelaaja sohvalla ovat stressaantuneita ja puolittain paniikissa. HR:ssä oli pari sellaista kohtaa, jotka jäävät kyllä pelisuunnittelut historiaa - positiivisesti siis.
Mutta pääsia, että pelit edelleen herättävät tunteita. Kaiken räiskinnän seassa se on ainakin itselle tervetullutta. HR, Mass Effect.. Ne vetoavat myös tunteisiin. Vaikkakin se on osin illuusiota (valinnat, siis), niin pelaajat haluavat vaikuttaa edes jotenkin hahmon ja juonen kehittelyyn. Onneksi osa peleistä sitä myös tarjoaa.