Henkilökohtaiset avautumiset (jotka eivät kuulu ketjuihin joissa ne on esitetty)

[Ferraro]

Toisaalta sanotaan että elämä ei saa olla suorittamista ja samalla saa kuulla jatkuvaa toitotusta "sitten kun menet armeijaan sinusta tulee mies, sitten kun menet naimisiin sinusta tulee mies, sitten kun perustat perheen sinusta tulee mies, sitten kun menet töihin sinusta tulee mies..." siis jumalauta, kuinka monta kertaa ihmisestä täytyy tulla mies että kelpaa sukulaisille?

Tämä osuu kyllä ihan asian ytimeen. Jotenkin tuntuu siltä, että nimenomaan pojilla/miehillä nuo massasta poikkeavat valinnat nähdään valitettavan usein outoina asioina, ihan kuin jotain olisi vialla jos esim. armeija on käymättä tai vaikka autot eivät kiinnostaisi. En nyt tarkoita että asia välttämättä tytöillä/naisillakaan sen helpompi olisi, mutta tuntuu vain olevan runsaasti asioita, jotka nyt vain miehen "kuuluisi" tehdä tai olla tehnyt.

Itse en ole käynyt armeijaa, en omista moottoriajoneuvoa, en ole perustanut perhettä enkä edes yrittänyt löytää elämänkumppania, koska koen viihtyväni mainiosti omissa oloissani. Baari-iltoja en harrasta ja johonkin "äijäporukkaan" kuuluminen tuntuisi jo ajatuksenakin vastenmieliseltä. Töihin olen mennyt, tosin en ollakseni "mies" vaan saadakseni toimeentulon, onnekkaasti vieläpä itselleni mielekkäässä ammatissakin. Olen kuitenkin saanut olla siinä hyvin onnellisessa asemassa, että perheen tai lähisukulaisten osalta ei mitään painostusta ole tullut, ja itsekin olen elämääni ja tähänastisiin valintoihini aivan tyytyväinen. Varmasti olen monen silmissä vähemmän "mies" kuin joku muu, mutta ei se minua haittaa. Parempi olla onnellinen ihminen, kuin "riittinsä" suorittanut mies. Valitettavasti kovin moni tuntuu ajattelevan juuri päin vastoin, mikä luo aivan turhaa suoriutumistarvetta jos tällaista painetta tulee varsinkin omasta lähipiiristä. Ei elämä ole mikään suoritus tai kilpailu.

 

[jhsa]

Mä vietin omat viiskymppiset ihan itseni kanssa ja kivaa oli. En kertonut kenellekään ja pisti puhelimenkin kiinni siltä varalta jos joku on onnistunut kaivamaan tiedon mun syntymäpäivästä. Pelasin koko päivän ja siinähän se. Normipäivä.

Melkolailla noin meni omatkin marraskuisena korona-aikana. Sisko kävi ja sai kakkua, seuraavana päivänä sitten lautapeliporukka tuli vaihteeksi tänne ja syötiin kakun loput. Itse 'juhlistin' tuota lähinnä kävelemällä 10km lenkin päivällä. Muutama lähisukulainen muisti tekstarilla ja taisi joku kukkalähetyskin tulla. Merkki/juhlapäiviä kun ei muutenkaan tule vietettyä oikein mitenkään (jouluna nyt siskon luona, mutta sekin vain aattona).

 

[kriswel]

Tämä osuu kyllä ihan asian ytimeen. Jotenkin tuntuu siltä, että nimenomaan pojilla/miehillä nuo massasta poikkeavat valinnat nähdään valitettavan usein outoina asioina, ihan kuin jotain olisi vialla jos esim. armeija on käymättä tai vaikka autot eivät kiinnostaisi. En nyt tarkoita että asia välttämättä tytöillä/naisillakaan sen helpompi olisi, mutta tuntuu vain olevan runsaasti asioita, jotka nyt vain miehen "kuuluisi" tehdä tai olla tehnyt.

Itse en ole käynyt armeijaa, en omista moottoriajoneuvoa, en ole perustanut perhettä enkä edes yrittänyt löytää elämänkumppania, koska koen viihtyväni mainiosti omissa oloissani. Baari-iltoja en harrasta ja johonkin "äijäporukkaan" kuuluminen tuntuisi jo ajatuksenakin vastenmieliseltä. Töihin olen mennyt, tosin en ollakseni "mies" vaan saadakseni toimeentulon, onnekkaasti vieläpä itselleni mielekkäässä ammatissakin. Olen kuitenkin saanut olla siinä hyvin onnellisessa asemassa, että perheen tai lähisukulaisten osalta ei mitään painostusta ole tullut, ja itsekin olen elämääni ja tähänastisiin valintoihini aivan tyytyväinen. Varmasti olen monen silmissä vähemmän "mies" kuin joku muu, mutta ei se minua haittaa. Parempi olla onnellinen ihminen, kuin "riittinsä" suorittanut mies. Valitettavasti kovin moni tuntuu ajattelevan juuri päin vastoin, mikä luo aivan turhaa suoriutumistarvetta jos tällaista painetta tulee varsinkin omasta lähipiiristä. Ei elämä ole mikään suoritus tai kilpailu.

Niinpä. Tosin onhan nuo asenteet ja tavat muuttuneet siitä kun mä olin nuori mutta varmasti löytyy vieläkin korjaamisen varaa monessa asiassa. Ja tosiaan, tuskin tytöillä/naisilla on yhtään sen helpompaa. Mun on vaan helpompi puhua oman suokupuoleni näkökulmasta.

 

[shamaniac]

Pelkästään se jos mies ei ole kiinnostunut urheilusta tai autoista riittää siihen että muut alkaa ihmettelemään mikä sitä oikein vaivaa?

Siihen päälle jos heittää että ei ota kahvia niin hiljaista on joissain tilanteissa

Jotenkin tuntuu siltä, että nimenomaan pojilla/miehillä nuo massasta poikkeavat valinnat nähdään valitettavan usein outoina asioina, ihan kuin jotain olisi vialla jos esim. armeija on käymättä tai vaikka autot eivät kiinnostaisi.

Tästä on minullakin kokemuksia että on itsekin ihmetellyt että onko jotenkin outo kun ei autot kiinnosta kuten muita tuntuu kiinnostavan. Lopulta selvisi että riitti se, että osti itselle ensimmäisen auton, niin oli syytä jo jotain ymmärtää ja kiinnostus nousi siitä selkeästi. Sitä aiemmin tuntui että muut tiesi automallit ja merkit ongelmitta eikä itsellä ollut mitään hajua niistä. Ja se syy oli yksinkertaisesti se, ettei ollut motivaatiota/syytä aiemmin tietää.

En siis ollutkaan epänormaali vaan erittäinkin normaali sillä tapaa, että syvennyin aiheeseen vasta kun se oli itselle ajankohtainen.

Ehkä urheilukin alkaisi kiinnostamaan jos itse olisi innostunut jääkiekosta tai vastaavasta? Mitään joukkuelajeja en ole, peruskoulunkin liikunnan takia, ikinä kiinnostunut seuraamaan mutta esimerkiksi itsepuolustuslajia jokusen vuoden harrastaneena saattaa jäädä niitä televisiosta katsomaankin. Samoin vaikkapa jousiammunta kiinnostaa, joten sitäkin saattaa jäädä katsomaan televisiosta sen takia.

Tuntuukin hyvin oudolta että on silti olemassa jokin normi että täytyy olla tietyn sukupuolen edustajana kiinnostunut tietyistä asioista. Sen sijaan, että kiinnostuisi asioista, jotka itseään kiinnostavat.

Armeija on sitten toinen. Kävin armeijan koska "piti". En siis itse miettinyt asiaa tai päättänyt sitä itse; en miettinyt syitä puolesta enkä vastaan. Kävin koska "piti". Koska miehet käy armeijan.

Jo ajatus siitä että "pitää" tehdä jotain miettimättä ollenkaan on erittäin ärsyttävää. En tiedä mitä olisin silloin aikanaan valinnut armeijan suhteen mutta siinä ärsyttää se, että on tehnyt asioita, joita muka vain "pitää" tehdä.

 

[Dragonfly]

Siihen päälle jos heittää että ei ota kahvia niin hiljaista on joissain tilanteissa

Tämä on muuten hauska sosiaalinen tilanne joka kerta. Jos haluat lisätä vaikeuskerrointa, niin älä myöskään ota teetä, kun sitä usein kahvista kieltäytymisen jälkeen tarjotaan. Pomovastuksina sitten mummot ja vaarit, jotka eivät muista lukuisien kertojen jälkeenkään, että ei en juo kahvia, enkä myöskään teetä.

 

[Ferraro]

Tämä on muuten hauska sosiaalinen tilanne joka kerta. Jos haluat lisätä vaikeuskerrointa, niin älä myöskään ota teetä, kun sitä usein kahvista kieltäytymisen jälkeen tarjotaan. Pomovastuksina sitten mummot ja vaarit, jotka eivät muista lukuisien kertojen jälkeenkään, että ei en juo kahvia, enkä myöskään teetä.

Kahvinjuonti onkin muuten yksi harvoista asioista, jotka olen omaksunut yksinomaan sosiaalisen paineen vuoksi! No alkoholi ehkä toinen, mutta se ei onneksi tavaksi muodostunut. Kahvia en juo kotonani enkä edes keitintä omista, mutta jo vuosia olen sujuvasti kupillisen nauttinut jos sellaista joku on tarjonnut.

 

[JLunen]

Tinderistä löytyi myös vaimo 8 vuotta sitten.

Kahvinjuonti onkin muuten yksi harvoista asioista, jotka olen omaksunut yksinomaan sosiaalisen paineen vuoksi! No alkoholi ehkä toinen, mutta se ei onneksi tavaksi muodostunut. Kahvia en juo kotonani enkä edes keitintä omista, mutta jo vuosia olen sujuvasti kupillisen nauttinut jos sellaista joku on tarjonnut.

Itsekään en kahvia juo, paitsi jos oikein väsyttää. Maustakin kyllä tykkään, jos sitä saa (mielellään kaura- tms)maidolla, mutta olen niin kofeiiniherkkä, että aamupäivän jälkeen en sitä uskalla juoda edes väsymykseen, koska sitten valvon reilusti yli puolen yön. Tuota herkkyyttä tulikin opiskeluaikana pari kertaa hyödynnettyä, mutta ei sitä tavaksi viitsinyt ottaa. Ja kyllähän sitä jotkut ihmettelee kun ei kahvi kelpaa.

Teen ja kofeiinillisen limsan kofeiinipitoisuudet sentään ovat niin pienet, että voi vielä päivälläkin niitä nauttia, mutta ennen nukkumaanmenoa en niitäkään juo.

 

[kriswel]

Siihen päälle jos heittää että ei ota kahvia niin hiljaista on joissain tilanteissa

Tästä on minullakin kokemuksia että on itsekin ihmetellyt että onko jotenkin outo kun ei autot kiinnosta kuten muita tuntuu kiinnostavan. Lopulta selvisi että riitti se, että osti itselle ensimmäisen auton, niin oli syytä jo jotain ymmärtää ja kiinnostus nousi siitä selkeästi. Sitä aiemmin tuntui että muut tiesi automallit ja merkit ongelmitta eikä itsellä ollut mitään hajua niistä. Ja se syy oli yksinkertaisesti se, ettei ollut motivaatiota/syytä aiemmin tietää.

En siis ollutkaan epänormaali vaan erittäinkin normaali sillä tapaa, että syvennyin aiheeseen vasta kun se oli itselle ajankohtainen.

Ehkä urheilukin alkaisi kiinnostamaan jos itse olisi innostunut jääkiekosta tai vastaavasta? Mitään joukkuelajeja en ole, peruskoulunkin liikunnan takia, ikinä kiinnostunut seuraamaan mutta esimerkiksi itsepuolustuslajia jokusen vuoden harrastaneena saattaa jäädä niitä televisiosta katsomaankin. Samoin vaikkapa jousiammunta kiinnostaa, joten sitäkin saattaa jäädä katsomaan televisiosta sen takia.

Tuntuukin hyvin oudolta että on silti olemassa jokin normi että täytyy olla tietyn sukupuolen edustajana kiinnostunut tietyistä asioista. Sen sijaan, että kiinnostuisi asioista, jotka itseään kiinnostavat.

Armeija on sitten toinen. Kävin armeijan koska "piti". En siis itse miettinyt asiaa tai päättänyt sitä itse; en miettinyt syitä puolesta enkä vastaan. Kävin koska "piti". Koska miehet käy armeijan.

Jo ajatus siitä että "pitää" tehdä jotain miettimättä ollenkaan on erittäin ärsyttävää. En tiedä mitä olisin silloin aikanaan valinnut armeijan suhteen mutta siinä ärsyttää se, että on tehnyt asioita, joita muka vain "pitää" tehdä.

No ei mullakaan ole autoa mutta en mä ihan suoriltaan usko että mua alkaisi ne kiinnostamaan yhtään sen enempää vaikka sellainen olisikin.
Olihan mulla nuorena mopo mutta en mä nyt sen takia alkanut mitään tekniikan maailmaa tilaamaan. Puuseppänä mä olen sorvannut jos jonkinnäköistä astiaa ja tuolin jalkaa mutta ei se sorvi ole sen mielenkiintoisemmaksi muuttunut. Ehkä mulla puuttuu aivoista joku osa ja en siksi osaa innostua noista laitteista tai sitten tää on jotain korkeampaa matematiikkaa. Mene ja tiedä.
Tai käännetään asia toisinpäin, jos mun pitää ostaa auto ennen kuin se alkaa kiinnostaa, niin miten selität sen että mua kuitenkin kiinnostaa kaikki avaruusjutut vaikken mä ole koskaan käynyt edes kuussa? Mä en ole omistanut edes yhtä satelliittia elämäni aikana. Asian voi siis nähdä näinkin päin.

Tuo urheilu on sitten toinen juttu. Mä en vaan tajua sitä että jos suomi voittaa maailmanmestaruuden niin tuolla on satatuhatta ukkoo tanssimassa ripaskaa keskustassa. Siis mitä hittoa? Mulle se on aina ollut korkeintaan sellainen "kiva juttu"-tason innostus. Saatan sanoa jopa "jippii" jos oikein hyvällä tuulella olen.
Autot ja urheilu on aina ollut mulle sellainen "suuri tuntematon". Sellainen outo abstrakti ulottuvuus jota katsoessa ei oikein ymmärrä mikä se oikein on. Ehkä se vielä joskus selviää.

Edit: Niin, tää oli siis ihan puhtaasti huumorilla kirjoitettu koko juttu. En mä ihan niin sekaisin ole.

 

[nedruska]

Eiköhän ylipäätänsä aina normista poikkeaminen aiheuta ihmetystä. Itse näin kolmikymppisenä lapsettomana ja naimattomana naisena tunnun jo näiden kahden asian vuoksi poikkeavan normista niin pahasti, että kaikki ei oikein edes tiedä, miten tällaiseen pitäisi suhtautua. Onneksi kohta alkaa ikää toivottavasti olla sen verran, että utelut lapsista alkanee loppua luonnostaan.

Sekin tuntuu olevan isolle osalle ihmisistä jotenkin todella outo asia, että nainen on kiinnostunut videopeleistä. Ja ensioletus on aina, että jotain Simsejä ja Animal Crossingejahan nainen tietysti vain pelaa, jos ylipäätänsä pelaa. Tavallaan nautinkin siitä, että saan osoittaa tämän ennakkokäsityksen aina vääräksi kertoen vähän tarkemmin omasta peliharrastuksesta.

Onneksi naisten ei oleteta olevan kiinnostunut autoista tai urheilusta, koska kumpikaan ei voisi kiinnostaa tippaakaan. Ajokortti kyllä löytyy, mutta autoa en ole koskaan omistanut eikä tulevaisuudessa asia todennäköisesti tule muuttumaan. Riittävän hyvin pääsee kyllä liikkumaan (sähkö)pyörällä, jaloin, julkisilla ja hyvin harvakseltaan vuokra-autolla.

 

[rap]

Tämä on muuten hauska sosiaalinen tilanne joka kerta. Jos haluat lisätä vaikeuskerrointa, niin älä myöskään ota teetä, kun sitä usein kahvista kieltäytymisen jälkeen tarjotaan. Pomovastuksina sitten mummot ja vaarit, jotka eivät muista lukuisien kertojen jälkeenkään, että ei en juo kahvia, enkä myöskään teetä.

Tästä tuli oma 90v mummoni mieleen. Minulla kun on keliakia ja joka kerta mummo tarjoaa jotain tavallista pullaa tai leipää. Muistutan aina, että en voi edelleenkään tavallista ruokaa syödä Meidän perheessä taas autot on verissä. Aina joku projekti päällä. Itsellä tällä hetkellä 2,5 autoa kun isän kanssa omistan yhden puoliksi OIen kaksi kertaa joutunut ammattikoulu aikoina joutunut kulkemaan julkisilla bussilla eikä kolmatta kertaa ihan äkkiä tule. Oma auto on se paras vaihtoehto vaikka auton omistajuus nykyään rinnastetaan murhaan...

 

[kriswel]

Eiköhän ylipäätänsä aina normista poikkeaminen aiheuta ihmetystä. Itse näin kolmikymppisenä lapsettomana ja naimattomana naisena tunnun jo näiden kahden asian vuoksi poikkeavan normista niin pahasti, että kaikki ei oikein edes tiedä, miten tällaiseen pitäisi suhtautua. Onneksi kohta alkaa ikää toivottavasti olla sen verran, että utelut lapsista alkanee loppua luonnostaan.

Sekin tuntuu olevan isolle osalle ihmisistä jotenkin todella outo asia, että nainen on kiinnostunut videopeleistä. Ja ensioletus on aina, että jotain Simsejä ja Animal Crossingejahan nainen tietysti vain pelaa, jos ylipäätänsä pelaa. Tavallaan nautinkin siitä, että saan osoittaa tämän ennakkokäsityksen aina vääräksi kertoen vähän tarkemmin omasta peliharrastuksesta.

Onneksi naisten ei oleteta olevan kiinnostunut autoista tai urheilusta, koska kumpikaan ei voisi kiinnostaa tippaakaan. Ajokortti kyllä löytyy, mutta autoa en ole koskaan omistanut eikä tulevaisuudessa asia todennäköisesti tule muuttumaan. Riittävän hyvin pääsee kyllä liikkumaan (sähkö)pyörällä, jaloin, julkisilla ja hyvin harvakseltaan vuokra-autolla.

Tuo on muuten ihme juttu. Miksi naisilta aina kysytään niistä lapsista mutta miehiltä ei?

 

[Poistettu jäsen 19579]

Tuo on muuten ihme juttu. Miksi naisilta aina kysytään niistä lapsista mutta miehiltä ei?

Maailmassa ylipäätään ja varsinkin vanhemmalla väellä nämä perinteet on niin vahvasti juurtuneet, että ei niistä hetkessä irtoa.

Itse kyllä siinä kolmen kympin puolivälissä elävänä olen kyllä kuullut tuota lapsista utelua jo kauan ja useasti, vaikka mies olenkin. Toki varmasti vielä useammin saa naisväki tätä kuunnella.

Vielä enemmän itseltä udellaan naimisiinmenosta, olemmehan avopuolisoni kanssa olleet yhdessä jo yli 15 vuotta. ”No millos meinaat naisesi rengastaa, kannattaisi nyt äkkiä hoitaa ettei vaan karkaa” jne.

On se vaan kumma miten muita kiinnostaa toisten asiat niin kovasti.

 

[kriswel]

Maailmassa ylipäätään ja varsinkin vanhemmalla väellä nämä perinteet on niin vahvasti juurtuneet, että ei niistä hetkessä irtoa.

Itse kyllä siinä kolmen kympin puolivälissä elävänä olen kyllä kuullut tuota lapsista utelua jo kauan ja useasti, vaikka mies olenkin. Toki varmasti vielä useammin saa naisväki tätä kuunnella.

Vielä enemmän itseltä udellaan naimisiinmenosta, olemmehan avopuolisoni kanssa olleet yhdessä jo yli 15 vuotta. ”No millos meinaat naisesi rengastaa, kannattaisi nyt äkkiä hoitaa ettei vaan karkaa” jne.

On se vaan kumma miten muita kiinnostaa toisten asiat niin kovasti.

Joo, onhan se noinkin. Kyllähän sitä on itselläänkin varmasti kaikenlaisia juurtuneita käsityksiä joita ei vaan ole koskaan pysähtynyt miettimään miten hölmöjä ne on. Tuosta kahvista kun oli puhe, mä oon ite kova tarjoamaan sitä kaikille, ja täytyy myöntää että tulee aina vähän sellainen tyrmistynyt olo kun joku kieltäytyy. Että miten se nyt tuollein..? Ja sen lisäksi mulla on vielä sukupuolittunut asenne tässäkin. Mä ymmärrän ihan hyvin jos nainen kieltäytyy kahvista mutta "kyllähän nyt mies aina yhden kupin juo".

 

[jhsa]

Tuosta kahvista kun oli puhe, mä oon ite kova tarjoamaan sitä kaikille, ja täytyy myöntää että tulee aina vähän sellainen tyrmistynyt olo kun joku kieltäytyy. Että miten se nyt tuollein..? Ja sen lisäksi mulla on vielä sukupuolittunut asenne tässäkin. Mä ymmärrän ihan hyvin jos nainen kieltäytyy kahvista mutta "kyllähän nyt mies aina yhden kupin juo".

Join kuulemma lapsena kahvia. Sittemmin joskus myöhemmin kokeilin kahvia kun joiltakin synttäreiltä sitä jäi yli niin siinä vaiheessa kun kahvin ja maidon ja sokerin suhde oli 1:1:1 eikä edelleenkään maistunut mielekkäälle totesin että olkoot. En ole sen suhteen koskaan kokenut mitään sosiaalista painetta opetella. Leivonnaisissa kahviaromi kyllä menee, mutta juomassa tai suklassa ei.

 

[JLunen]

Ja sen lisäksi mulla on vielä sukupuolittunut asenne tässäkin. Mä ymmärrän ihan hyvin jos nainen kieltäytyy kahvista mutta "kyllähän nyt mies aina yhden kupin juo".

Itse taas mielsin lapsena kahvin enemmän naisten juomaksi, kun isä ei sitä juonut, koska oli kuulemma nuoruudessansa juonut sitä pannutolkulla eikä vatsa enää sitä kestänyt. Samoin pari tätiä ja mummo olivat kovia kahvi-ihmisiä tai ainakin sellainen kuva heistä minulle tuli. Nyt miesvaltaisella alalla työskennellessä tietysti näkee paljon miehiä, joille kahvi on hyvinkin tärkeä ja taitaa sitä lähes kaikki juodakin.

 

[kriswel]

Join kuulemma lapsena kahvia. Sittemmin joskus myöhemmin kokeilin kahvia kun joiltakin synttäreiltä sitä jäi yli niin siinä vaiheessa kun kahvin ja maidon ja sokerin suhde oli 1:1:1 eikä edelleenkään maistunut mielekkäälle totesin että olkoot. En ole sen suhteen koskaan kokenut mitään sosiaalista painetta opetella. Leivonnaisissa kahviaromi kyllä menee, mutta juomassa tai suklassa ei.

Mä oon juonut koko ikäni kahvia. En edes muista milloin olen sen aloittanut. En pidä mahdottoma että ensimmäisen kupin sain kätilöltä.
Lapsuudessa tuli taas vietettyä aikaa paljon maalla jossa se kahvi liittyi suurin piirtein kaikkeen. Ajatus päiväkahveista mummolassa saa edelleen mielen herkistymään.

 

[jhsa]

Itse taas mielsin lapsena kahvin enemmän naisten juomaksi, kun isä ei sitä juonut, koska oli kuulemma nuoruudessansa juonut sitä pannutolkulla eikä vatsa enää sitä kestänyt. Samoin pari tätiä ja mummo olivat kovia kahvi-ihmisiä tai ainakin sellainen kuva heistä minulle tuli. Nyt miesvaltaisella alalla työskennellessä tietysti näkee paljon miehiä, joille kahvi on hyvinkin tärkeä ja taitaa sitä lähes kaikki juodakin.

Jep, ja sitä myös sitten juodaan paljon.

https://worldpopulationreview.com/country-rankings/coffee-consumption-by-country

1. Finland — 12 kg/26 lbs — Finland is the world's biggest consumer of coffee on a per-person basis. The average Finn drinks nearly four cups a day. Coffee is so popular in Finland that two 10-minute coffee breaks are legally mandated for Finnish workers.

Jos en itse ota osaa sitten tuohon kahvin kulutukseen niin kannan sitten ison osan maidon kulutuksesta (noin litra päivässä)...

 

[shamaniac]

No ei mullakaan ole autoa mutta en mä ihan suoriltaan usko että mua alkaisi ne kiinnostamaan yhtään sen enempää vaikka sellainen olisikin.
Olihan mulla nuorena mopo mutta en mä nyt sen takia alkanut mitään tekniikan maailmaa tilaamaan. Puuseppänä mä olen sorvannut jos jonkinnäköistä astiaa ja tuolin jalkaa mutta ei se sorvi ole sen mielenkiintoisemmaksi muuttunut. Ehkä mulla puuttuu aivoista joku osa ja en siksi osaa innostua noista laitteista tai sitten tää on jotain korkeampaa matematiikkaa. Mene ja tiedä.

No en ehkä tarkoittanut asiaa niin että se on aina ja joka asiassa noin. Lähinnä esimerkki ja yksi selkeä syy sille, miksi ei ehkä ole kiinnostunut jostain -> ei ole tarvinnut olla.

Sitten voi olla tietysti ihan vain ettei kiinnosta, ei vaikka olisi asian kanssa tekemisissä. Varmaan monella ei esim. työt voisi ajoittain vähempää kiinnostaa vaikka niitä tekee joka viikko monta päivää

Tai käännetään asia toisinpäin, jos mun pitää ostaa auto ennen kuin se alkaa kiinnostaa, niin miten selität sen että mua kuitenkin kiinnostaa kaikki avaruusjutut vaikken mä ole koskaan käynyt edes kuussa? Mä en ole omistanut edes yhtä satelliittia elämäni aikana. Asian voi siis nähdä näinkin päin.

Selitän sen sillä että tuo ajatukseni oli vain yksi selitys asiaan. Ei se kata kaikkea

Mutta löydän kyllä silti myös selityksen tuohon avaruusjuttuusi: voit tutkia avaruusjuttuja ilman että konkreettisesti käyt siellä. Kuitenkin yhtä lailla kaikki avaruusjutut voi mennä ohi jos niistä ei ole juuri nyt tai "aktiivisesti" kiinnostunut. Minäkin olen myöhemmällä iällä kiinnostuneempi melkein kaikesta mitä koulussa opetettiin. Historiasta erityisesti. Eli vastaanottavuuskin vaihtelee eikä vain se että kiinnostaako vai ei. Ja siihen vatsaanottavuuteen vaikuttaa varmasti lukuisat asiat aina iästä ajankohtaisuuteen. Ei varmaan vaikka lapsiasiat kiinnosta lapsena/nuorena mutta jos on ajankohtaista jälkikasvun kautta niin voi kiinnostaakin vähän eri tavalla.

Tuo urheilu on sitten toinen juttu. Mä en vaan tajua sitä että jos suomi voittaa maailmanmestaruuden niin tuolla on satatuhatta ukkoo tanssimassa ripaskaa keskustassa. Siis mitä hittoa?

Sama ihmetys. Olen kuitannut sen sillä että muutenkin tuntuu että olen vähemmän laumaeläin kuin muut. Viihdyn itsekseni enkä koe mitään erityistä tyydytystä kun "me" voitetaan. Se on yksi hiton joukkue eikä koko maa. Toki ymmärrän mitä tarkoitetaan ja kuinka tärkeää on yhteishenki ja plaa plaa plaa mutta omat fiilikset on silti mitä on.

Samoin kaikki "jee me, yhteishenki, yhdessä tehään!"-virkistäytymispäivät ja muut töissä. Voi helvetti että ne väsyttää ja stressaa. Ei jaksaisi mutta on aina pakko. Minulle ne on työaikaa tai vielä raskaampaa kun ei pääse "työhommista"* eroon edes senkään vertaa mitä normaalisti.

*Lasken siis työhommiksi kaiken töihin liittyvän pakollisen. Jos olen pakotettu "virkistäytymään", niin se on työhomma. Ei vapaa-aikaa, ei virkistävää. Työhommaa vaikka ei mitään töitä oikeasti aikaan saadakaan.

Eikä työkavereissakaan vikaa mutta ne on nimenomaan TYÖkavereita. Ihan eri asia kuin ne, joiden kanssa olen vapaa-ajalla ja/tai virkistäytymässä.

En voi edes tarpeeksi alleviivata kuinka raskaita nuo viikonlopun "virkistäytymiset" minulle aina ovat. Usein otankin alkuviikosta päivän tai pari vapaata että oikeasti saa sen vapaan ennen kuin taas jatkuu työt.

PS. Olipa kiva avautua. Tässä on nyt yksi yhdistetty työ+"virkistäytymis"-vkl tulossa niin vähän ahdistaa jo valmiiksi. Sen sijaan että olisi normisti vapaalla ja omalla ajalla niin ensin ajellaan jonnekin hevonvittuun, "virkistäydytään", tehdään vähän hommiakin ehkä ja sitten lopuksi taas ajellaan hevonvitusta takaisin. Mikä helvetti siinäkin on että on pakko aina mennä jonnekin helvetin kauas? Se on pari tuntia vähintään ajomatka yhteen suuntaan tai ei ilmeisesti voi "virkistäytyä". Kumma homma.

Omalla kohdalla tuntuu että mitä enemmän menee aikaa ja mitä kauemmas mennään, niin sitä kauempana ollaan virkistävästä.

Autot ja urheilu on aina ollut mulle sellainen "suuri tuntematon". Sellainen outo abstrakti ulottuvuus jota katsoessa ei oikein ymmärrä mikä se oikein on. Ehkä se vielä joskus selviää.

Pitkälti minullekin. Autoista sen verran tosiaan tullut kiinnostusta että kun etsinyt omia kulkuneuvoja, niin tarttunut siinä kaikkea infoa mukaan. Samoin kun niitä on joutunut korjailemaan sen mitä itse pystyy.

En kuitenkaan autoja tai varsinkaan urheilua sen osalta pidä mitenkään isona osana elämääni. Lähinnä siis se, että jotain edes ymmärtää nykyään kun ennen ei tiennyt suunnilleen mitään. Eipä tarvinnutkaan siinä kohtaa.

Edit: Niin, tää oli siis ihan puhtaasti huumorilla kirjoitettu koko juttu. En mä ihan niin sekaisin ole.

Vastasin silti kohtuu vakavasti mutta en ottanut mitään otsa kurtussa

 

[jhsa]

Sama ihmetys. Olen kuitannut sen sillä että muutenkin tuntuu että olen vähemmän laumaeläin kuin muut. Viihdyn itsekseni enkä koe mitään erityistä tyydytystä kun "me" voitetaan. Se on yksi hiton joukkue eikä koko maa. Toki ymmärrän mitä tarkoitetaan ja kuinka tärkeää on yhteishenki ja plaa plaa plaa mutta omat fiilikset on silti mitä on.

Etenkin tämä 'SUOMI VOITTI' vs 'Joukkue/yksilö hävisi' on jotenkin absurdia. Urheilusta muuten sen verran että yksilösuorituksia (ilman moottoreita) arvostan, joukkuelajit/autourheilu sitten evvk.

Varsinaista omaa autoa mulla ei koskaan ollut, korin saamisen jälkeen oli varmaan kuukauden lainassa serkulta auto, muutoin harvat ajokerrat tuli ajeltua isän autolla. Edellisestä kerrasta saattaa olla jo yli neljännesvuosisata. Ei ole autolle ollut käyttöä kaupunkiseudulla kun asuu, ja nyt kun vielä ratikkakin tuli tuohon suht lähelle niin kiva. Jos (erittäin iso jos) joskus vielä auton hankkii (sähköisen, se on varma) niin pitänee käydä kertaamassa autokoulussa tms. vähän, en usko että se ajokokemus mitä on saanut GTA:sta tai GT:stä oikein siirtyy tuonne oikeaan liikenteeseen...

 

[kriswel]

No en ehkä tarkoittanut asiaa niin että se on aina ja joka asiassa noin. Lähinnä esimerkki ja yksi selkeä syy sille, miksi ei ehkä ole kiinnostunut jostain -> ei ole tarvinnut olla.

Sitten voi olla tietysti ihan vain ettei kiinnosta, ei vaikka olisi asian kanssa tekemisissä. Varmaan monella ei esim. työt voisi ajoittain vähempää kiinnostaa vaikka niitä tekee joka viikko monta päivää


Selitän sen sillä että tuo ajatukseni oli vain yksi selitys asiaan. Ei se kata kaikkea

Mutta löydän kyllä silti myös selityksen tuohon avaruusjuttuusi: voit tutkia avaruusjuttuja ilman että konkreettisesti käyt siellä. Kuitenkin yhtä lailla kaikki avaruusjutut voi mennä ohi jos niistä ei ole juuri nyt tai "aktiivisesti" kiinnostunut. Minäkin olen myöhemmällä iällä kiinnostuneempi melkein kaikesta mitä koulussa opetettiin. Historiasta erityisesti. Eli vastaanottavuuskin vaihtelee eikä vain se että kiinnostaako vai ei. Ja siihen vatsaanottavuuteen vaikuttaa varmasti lukuisat asiat aina iästä ajankohtaisuuteen. Ei varmaan vaikka lapsiasiat kiinnosta lapsena/nuorena mutta jos on ajankohtaista jälkikasvun kautta niin voi kiinnostaakin vähän eri tavalla.


Sama ihmetys. Olen kuitannut sen sillä että muutenkin tuntuu että olen vähemmän laumaeläin kuin muut. Viihdyn itsekseni enkä koe mitään erityistä tyydytystä kun "me" voitetaan. Se on yksi hiton joukkue eikä koko maa. Toki ymmärrän mitä tarkoitetaan ja kuinka tärkeää on yhteishenki ja plaa plaa plaa mutta omat fiilikset on silti mitä on.

Samoin kaikki "jee me, yhteishenki, yhdessä tehään!"-virkistäytymispäivät ja muut töissä. Voi helvetti että ne väsyttää ja stressaa. Ei jaksaisi mutta on aina pakko. Minulle ne on työaikaa tai vielä raskaampaa kun ei pääse "työhommista"* eroon edes senkään vertaa mitä normaalisti.

*Lasken siis työhommiksi kaiken töihin liittyvän pakollisen. Jos olen pakotettu "virkistäytymään", niin se on työhomma. Ei vapaa-aikaa, ei virkistävää. Työhommaa vaikka ei mitään töitä oikeasti aikaan saadakaan.

Eikä työkavereissakaan vikaa mutta ne on nimenomaan TYÖkavereita. Ihan eri asia kuin ne, joiden kanssa olen vapaa-ajalla ja/tai virkistäytymässä.

En voi edes tarpeeksi alleviivata kuinka raskaita nuo viikonlopun "virkistäytymiset" minulle aina ovat. Usein otankin alkuviikosta päivän tai pari vapaata että oikeasti saa sen vapaan ennen kuin taas jatkuu työt.

PS. Olipa kiva avautua. Tässä on nyt yksi yhdistetty työ+"virkistäytymis"-vkl tulossa niin vähän ahdistaa jo valmiiksi. Sen sijaan että olisi normisti vapaalla ja omalla ajalla niin ensin ajellaan jonnekin hevonvittuun, "virkistäydytään", tehdään vähän hommiakin ehkä ja sitten lopuksi taas ajellaan hevonvitusta takaisin. Mikä helvetti siinäkin on että on pakko aina mennä jonnekin helvetin kauas? Se on pari tuntia vähintään ajomatka yhteen suuntaan tai ei ilmeisesti voi "virkistäytyä". Kumma homma.

Omalla kohdalla tuntuu että mitä enemmän menee aikaa ja mitä kauemmas mennään, niin sitä kauempana ollaan virkistävästä.


Pitkälti minullekin. Autoista sen verran tosiaan tullut kiinnostusta että kun etsinyt omia kulkuneuvoja, niin tarttunut siinä kaikkea infoa mukaan. Samoin kun niitä on joutunut korjailemaan sen mitä itse pystyy.

En kuitenkaan autoja tai varsinkaan urheilua sen osalta pidä mitenkään isona osana elämääni. Lähinnä siis se, että jotain edes ymmärtää nykyään kun ennen ei tiennyt suunnilleen mitään. Eipä tarvinnutkaan siinä kohtaa.


Vastasin silti kohtuu vakavasti mutta en ottanut mitään otsa kurtussa

Juu kyllä mä ymmärsin sun pointin ihan hyvin. Eihän muakaan kiinnostanut pelaaminen yhtään ennen kuin kokeilin sitä.

Nuo ulkoa ohjatut virkistys ja ulkoilupäivät on taas ihan oma juttunsa. Mä en ole koskaan tajunnut niitä. Se on juurikin sitä että pidetään väkisin hauskaa. Tästä taas päästään niihin kiekkojuhliin. Kun katsoo sitä mesoamista niin ei voi olla huomaamatta että se riehuminen on monille joku älytön suoritus. Se on niin yliampuvaa se koko touhu. "Katsokaa hei, me ollaan ihan hulluja..." Ihan niin kuin se ei olis tarpeeksi hullua tavallisena viikonloppunakin. Pitääkö sitä hulluutta vielä näytelläkin?
Sitäkään mä en ymmärrä että jääkiekkojuhlissa on lupa kiipeillä katulamppuihin yms. mutta muuten siitä sakotetaan. Niin kuin se havis amanda-juttu. Sehän murtui juuresta kun lätkäkansa viimeeksi kiipeili siinä. Ja se kuitattiin lähinnä sillä että "pojat on poikia". Helvetti soikoon se on arvokas historiallinen taideteos. Meneppä normiviikoloppuna keikkumaan siihen niin oot maijan kyydissä samantien.

Yks juttu minkä oon myös pistänyt merkille on nää ihmiset jotka aina ennen joulua hokee sitä samaa matraa että "tänä jouluna mä otan ihan vaan rennosti enkä stressaa yhtään". Ja heti kun ensimmäiset joulumainokset lävähtää televisioon niin ne mantrat unohtuu samantien. Kauhee paniikki ja hössötys päällä koko kuukauden. Jostain kumman syystä ne ketkä oikeasti ottavat joulun rennosti eivät koe tarvetta hokea siitä joka ikinen vuosi.