Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Henkilökohtaiset avautumiset (jotka eivät kuulu ketjuihin joissa ne on esitetty)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja maagiset
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ihme parkumista kaikilta
Tämä on aika paradoksaalinen viesti. Toisaalta kuuluu tähän ketjuun, kun on selkeästi tulkittavissa henkilökohtaiseksi avautumiseksi kaikkia kohtaan, mutta silloinhan se on esitetty ketjuun, johon se kuuluu, eli ei kuitenkaan kuulu tähän ketjuun, koska otsikon mukaan avautumisen ei tulisi kuulua ketjuun, jossa se on esitetty, eli ei voi kuulua tähän, jos ei sitä ole siis siirretty tähän jostain muualta. Lisäksi voidaan pohtia viestin totuusarvoa, jos ajatellaan, että kaikilta tulee ihme parkumista, eikö se tarkoita myös sitä, että myös viestin "Ihme parkumista kaikilta" on oltava ihme parkumista, koska muutenhan ihme parkumista ei tulisi kaikilta, vaan kaikilta paitsi Poochielta. Lisäksi voidaan pohtia, tarkoitetaanko kaikilla tässä yhteydessä kaikkia keskusteluun osallistuneita vai kaikkia maailmankaikkeuden olioita yleisesti?
 
Mielipideasioita tosiaan, koska pitkässä listassa on omaan silmään kaksi "bängeriä". Persona 3 ja 4. Nekin on tosin vuosia sitten tullut pelattua.

Tästä (ja muutamasta muustakin) viestistä tuli kovasti mieleen gherbaru ja huomasin, että tämä nimimerkki olikin poistettu. Onko siis vain sattumaa, että hyvin samanhenkinen uusi nimimerkki löysi foorumin vai oletko gherbaru?
 
Joo, miksipä ei. Nimimerkki ja käyttäjä poistui ihan omasta tahdostaan, koska koki tulleensa maalitetuksi. Tai kiusaaminen kai se suomenkielinen termi on. En ajatellut palata tänne, mutta huomasin käyväni foorumilla lueskelemassa ilman nimimerkkiäkin. Minulla on kuitenkin tarve kirjoittamiseen muunkin kuin työssä vaadittavien tekstien osalta, joten tein uuden nimimerkin. Uusi nimimerkki on tietysti satiiria saamastani palautteesta tiettyjen käyttäjien toimesta.

Seuraavaksi onkin sinun vuorosi kertoa, että miksi tämä asia oli mielestäsi tärkeää nostaa esiin ja vieläpä viestilainauksen kanssa? Tietääkseni rekisteröimällä uuden käyttäjätilin en riko foorumin sääntöjä, eikä lainaamassasi viestissäkään ole mitään sääntöjen vastaista. Siinä ei myöskään ole mitään totuudenvastaista, sillä kyseessä on mielipide.
 
Joo, miksipä ei. Nimimerkki ja käyttäjä poistui ihan omasta tahdostaan, koska koki tulleensa maalitetuksi. Tai kiusaaminen kai se suomenkielinen termi on. En ajatellut palata tänne, mutta huomasin käyväni foorumilla lueskelemassa ilman nimimerkkiäkin. Minulla on kuitenkin tarve kirjoittamiseen muunkin kuin työssä vaadittavien tekstien osalta, joten tein uuden nimimerkin. Uusi nimimerkki on tietysti satiiria saamastani palautteesta tiettyjen käyttäjien toimesta.
Ihmettelinkin, minne aikaisempi nimimerkki katosi ihan ykskaks varottamatta. Mukava kuitenkin huomata, etta paluu foorumille oli kohtuullisen nopea. Asiakirjoittajia kuitenkin aina tarvitaan ja hyvin argumentoitua tekstiä on mukava lukea. Propsit myös uuden nimimerkin valinnasta! ;) :D
 
Ihan ohimennen; eipä taida uusi nimimerkki olla sinullekaan täysin tuntematon käsite.
 
Joo, miksipä ei. Nimimerkki ja käyttäjä poistui ihan omasta tahdostaan, koska koki tulleensa maalitetuksi. Tai kiusaaminen kai se suomenkielinen termi on. En ajatellut palata tänne, mutta huomasin käyväni foorumilla lueskelemassa ilman nimimerkkiäkin. Minulla on kuitenkin tarve kirjoittamiseen muunkin kuin työssä vaadittavien tekstien osalta, joten tein uuden nimimerkin. Uusi nimimerkki on tietysti satiiria saamastani palautteesta tiettyjen käyttäjien toimesta.
Miten en yllättynyt lainkaan tuosta maalitetuksi tulemisesta ja kiusaamisesta. Olen nimittäin toiseltakin keskustelijalta kuullut näitä hyvin syvissä vesissä kulkevien tyyppien yv avautumisista ja joukkohyökkäyksistä ketjuissa. Nimimerkkejä en nyt lähde tässä ruotimaan mutta puolenkymmentä tällaista sankaria täältä löytyy jotka eivät kyllä kestä minkäänlaista arvostelua omille mielipiteilleen ja ollaan hyvinkin pitkälle valmiita menemään sen puolustelussa. Itsellä lähinnä naurattaa nämä fanaatikot ja ei pidä päästää näitä ihon alle ja alkaa jotenkin sensuroimaan omia sanomisia.
 
Eli ongelmana on se, että yhdellä on enemmän rahaa taustalla? Kaikki hyvä-paha-lässytykset on sitten sellaista turhaa koristelua siihen päälle?

Vastaan puolestasi oikeassa ketjussa. En tiedä miksi minun kommenttia tarvitsi tähän lainata, kun se ei tuohon sinun sisältöösi liittynyt. Ja tälläkin saatiin ainakin viisi tykkäystä, hienoa.

wtf.jpg
 
No, jos ongelmana on se, että MS:llä on vain enemmän rahaa ja sitä täytyy koko ajan korostaa, tarkoittaako se, ettei MS voi koskaan tehdä mitään hyvää ja konsolibisnekselle olisi parempi, jos siihen osallistuvilla tahoilla ei olisi kovin paljoa rahaa käytössä? Jonkinlaista logiikkaa siis odottelen noihin MS:lle happamiin kommentteihin. En ole edelleenkään kiinnostunut henkilöistä, vaan keskustelusta ja haluan kysymyksilläni saada siihen jotain selkeyttä. MS on siis kakkapää ja pysyy ikuisesti kakkapäänä ja lukko päälle, mutta siihen ei ole mitään perusteltua syytä? Sekö on sitten se perustelu tässä tapauksessa? Mihin tuollaisella "näkökulmalla" pyritään? En siis oikein ymmärrä ja siksi kyselen.
 
Aika mielenkiintoinen tapa kysyä asioita. Mielestäni on aika olennainen asia, että millaisilla resursseilla ollaan liikenteessä. Olipa sitten kyseessä yritys tai yksityishenkilö. Seppo Imatralta ei voi ostaa viimeisellä viisikymppisellään samoja asioita kaupasta kuin Pentti Keravalta, jolla lompakossa majaileekin tonni. Ei se yksinään tee kummastakaan henkilöstä omilla termeilläsi kakkapäätä, mutta vaikuttaa lopputulokseen. Avain kuten näiden jättikorporaatioidenkin tapauksessa. Jos sinun mielestäsi minulla on jotain muuta syytä taustallani kyseisen kommentin osalta, niin se on sinun ongelmasi, ei minun.

Lainaamassasi tekstissä ei ollut tehty muuta kuin korjattu yritysten suurusluokan eroja. Tämä oli ilmeisesti liikaa, kun perinteinen levy lähti käyntiin: Happamat, kakkapäät, kitinä, hyvä-paha-lässytykset. Varmaan unohtui vielä jokin. Kuvatunlainen toiminta on myös se, joka tällä foorumilla palkitaan.
 
Huomasitko, ettet vastannut yhteenkään esittämääni kysymykseen vaan käänsit kaiken henkilökohtaisuuksiin? :D

En.

Kysymyksesi: Eli ongelmana on se, että yhdellä on enemmän rahaa taustalla? Kaikki hyvä-paha-lässytykset on sitten sellaista turhaa koristelua siihen päälle?

Vastaus: Mielestäni on aika olennainen asia, että millaisilla resursseilla ollaan liikenteessä. Olipa sitten kyseessä yritys tai yksityishenkilö. Seppo Imatralta ei voi ostaa viimeisellä viisikymppisellään samoja asioita kaupasta kuin Pentti Keravalta, jolla lompakossa majaileekin tonni. Ei se yksinään tee kummastakaan henkilöstä omilla termeilläsi kakkapäätä, mutta vaikuttaa lopputulokseen. Avain kuten näiden jättikorporaatioidenkin tapauksessa. Jos sinun mielestäsi minulla on jotain muuta syytä taustallani kyseisen kommentin osalta, niin se on sinun ongelmasi, ei minun.

Henkilökohtaisuudet: Tämä oli ilmeisesti liikaa, kun perinteinen levy lähti käyntiin: Happamat, kakkapäät, kitinä, hyvä-paha-lässytykset. Nämä ovat kirjaimellisesti omia sanavalintojasi luettelossa.
 
Henkilökohtaisuudet: "Aika mielenkiintoinen tapa kysyä asioita".,"Jos sinun mielestäsi minulla on jotain muuta syytä taustallani kyseisen kommentin osalta, niin se on sinun ongelmasi, ei minun", "Lainaamassasi tekstissä ei ollut tehty muuta kuin korjattu yritysten suurusluokan eroja" (intentio erojen korostamiseen?), "Tämä oli ilmeisesti liikaa, kun perinteinen levy lähti käyntiin: Happamat, kakkapäät, kitinä, hyvä-paha-lässytykset. Varmaan unohtui vielä jokin"," Kuvatunlainen toiminta on myös se, joka tällä foorumilla palkitaan".

Tässä siis lyhyt analyysini henkilökohtaisuuksista. Voin toimittaa myöhemmin tarkemman analyysin, jos on aikaa ja kiinnostusta. Kokonaisuutena kaikki vastaukset aihetta koskien oli käännetty muotoon, jossa niihin ei varsinaisesti vastattu ja asia ei edennyt yhtään.
 
Henkilökohtaisuudet: "Aika mielenkiintoinen tapa kysyä asioita".,"Jos sinun mielestäsi minulla on jotain muuta syytä taustallani kyseisen kommentin osalta, niin se on sinun ongelmasi, ei minun", "Lainaamassasi tekstissä ei ollut tehty muuta kuin korjattu yritysten suurusluokan eroja" (intentio erojen korostamiseen?), "Tämä oli ilmeisesti liikaa, kun perinteinen levy lähti käyntiin: Happamat, kakkapäät, kitinä, hyvä-paha-lässytykset. Varmaan unohtui vielä jokin"," Kuvatunlainen toiminta on myös se, joka tällä foorumilla palkitaan".

Tässä siis lyhyt analyysini henkilökohtaisuuksista. Voin toimittaa myöhemmin tarkemman analyysin, jos on aikaa ja kiinnostusta.

Olen melko eri mieltä suhteessa subjektiiviseen kokemukseesi liittyen henkilökohtaisuuksiin menemisestä, joten toivottavasti tästä analyysista on apua. Tämän tarkemmin en voi enää väärinkäsityksiäsi oikoa.

Henkilökohtaisuus: Aika mielenkiintoinen tapa kysyä asioita"
Pohjautuu tekstiin: Eli ongelmana on se, että yhdellä on enemmän rahaa taustalla? Kaikki hyvä-paha-lässytykset on sitten sellaista turhaa koristelua siihen päälle?
Analyysi: Teksti johon kommentti pohjautuu lähentelee ilmeisesti henkilökohtaisuuksiin menevää kommentointia luetellun analyysinkin perusteella. Kirjoittajan kommentteihin viitataan hyvä-paha-lässytyksenä tai turhana koristeluna. Tätä on kuvattu henkilökohtaisuuksien sijaan mielenkiintoisena tapana.

Henkilökohtaisuus: Jos sinun mielestäsi minulla on jotain muuta syytä taustallani kyseisen kommentin osalta, niin se on sinun ongelmasi, ei minun
Pohjautuu tekstiin: Hirmuinen kysymysmerkkien vyöry edeltävissä kommenteissa. Esimerkki tässä.
Analyysi: Olennaista tässä ovat ensimmäiset kolme ensimmäistä sanaa: "Jos sinun mielestäsi..." Se on siis ehtolauseke. Ehtolauseke palauttaa arvon false, jolloin lause voidaan ohittaa. Muutoin se toteutuu kuten kirjattu.

Henkilökohtaisuus: Lainaamassasi tekstissä ei ollut tehty muuta kuin korjattu yritysten suurusluokan eroja (intentio erojen korostamiseen?)
Pohjautuu tekstiin: Tähän tietysti sellainen pieni korjaus, että toinen näistä korporaatioista on oikeastaan biljoonakorporaatio. :D
Analyysi: Intentio erojen korostamiseen on yritysten suuruusluokan ero. Yksiköiden välillä puhutaan tuhatkertaisesta erosta, jonka koen ainakin itse merkitykselliseksi.

Henkilökohtaisuus: Tämä oli ilmeisesti liikaa, kun perinteinen levy lähti käyntiin: Happamat, kakkapäät, kitinä, hyvä-paha-lässytykset. Varmaan unohtui vielä jokin",
Pohjautuu tekstiin: Useampi viesti konsolisotaketjusta.
Analyysi: Luetellut ilmaukset ovat suoria lainauksia. Perinteinen levy-ilmaus voidaan tulkita siten, että samanlaisia ilmauksia on käytetty aiemminkin. Tämä ei välttämättä perustu totuuteen. Tämä voi olla henkilökohtaisuus.

Henkilökohtaisuus: Kuvatunlainen toiminta on myös se, joka tällä foorumilla palkitaan.

Analyysi: KonsoliFIN-keskustelualueella yksinkertaisimmin mitattava positiivinen palkinto on muilta käyttäjiltä saatu tykkäys. Analyysin kirjoitushetkellä tykkäyksiä on kyseisessä viestissä kuusi kappaletta. Myös muissa aiemmin lainattuja ilmauksia sisältävissä viesteissä on tykkäyksiä.

Johtopäätökset:
1 / 5 luetelluista henkilökohtaisuuksista on kirjoittajan puolesta tulkittavissa sellaiseksi. Kirjoittaja pahoittelee heikkoa sanavalintaansa kyseisen tekstin osalta.
 
En ajatellut palata tänne, mutta huomasin käyväni foorumilla lueskelemassa ilman nimimerkkiäkin. Minulla on kuitenkin tarve kirjoittamiseen muunkin kuin työssä vaadittavien tekstien osalta, joten tein uuden nimimerkin.
Astetta kovempi tarve näyttäisikin olevan.
 
Aiemmin sain palautetta siitä, että en vastaa kysymyksiin. Seuraavaksi vastasin kysymyksiin niin tarkasti kuin siinä hetkessä kykenin, koska viesti oli tulkittu mielestäni väärin.

Kommenttiasi en ihan ymmärrä, onko tarkoitus toistaa lainaamaasi tekstinpätkääni vai naljailla?
 
Teidän kummankin pitäisi tehdä se järkevä johtopäätös, että ette enää vastaile toistenne viesteihin. Ette tässä ketjussa ettekä muuallakaan.
Tätä voisi muutamat henkilöt toteuttaa tuolla ketjuissa. Ei ole tarve vastata jokaiseen viestiin ja lauseeseen eikä tarttua yksittäisiin sanoihin joita sitten repostellaan.
 
Ylös Bottom