Moneen kertaan olen nähnyt sinun liputtavan foorumeilla sitä kuinka pitäisi pysyä aiheessa eikä arvioida postaajaa pelkkien olettamuksien perusteella. Mikä muuttui?
Ei tämä crunch pelkkää mustaa ja valkoista ole ja fakta on kumminkin, että kenellekään joka ND hakeutuu töihin, ei tule yllätyksenä että siellä tarpeen tullen joutuu työskentelemään pitkälle yöhön asti. Tämä tehdään selväksi jo ensimmäisessä haastattelussa.
Juuri tämä mitä jo aiemmin kirjoitit ja mitä nyt vielä kertaat on todella heikkoa työelämän vääristymien ymmärrystä. Varsinkin nuoria ihmisiä käytetään työelämässä todella härskisti hyväksi ryhmäpaineen, kunnianhimon sekä heidän vanhempiin ja kokeneempiin työntekijöihin nähden herkemmin toteutuvan kaikkivoipaisuuden tunteen kautta.
Moni ihminen on helppo saada suostumaan töissä yllättävän arveluttaviin kuvioihin jos hänen kokemattomuuttaan ja kunnianhimoaan käytetään samanaikaisesti hyväksi. Sitä juuri Naughty Dogin kaltaiset pelifirmat tekevätkin. Eihän se tietenkään pelkästään Naughty Dog ole, joka tätä harrastaa, mutta ovat tällä hetkellä aika kärkipäästä tuossa touhussa kuitenkin.
Puhun näistä asioista nimenomaan vahvalla omakohtaisella kokemuksella. Itsekin aikoinaan olin vastaavanlainen kokematon, mutta kovalla kunnianhimolla varustettu nuorimies, joka innolla meni työskentelemään ICT-alan kuvioihin, joissa juuri tuota crunchaus-tyyppistä toimintaa harjoitettiin. Helposti lähdettiin siitä, että 60 tuntista tai siitä ylikin menevää työviikkoa tehtiin. Työntekijät olivat tyytymättömiä, mutta kukaan ei uskaltanut sanoa tai tehdä mitään, kun ajateltiin siitä olevan vain omalle uralle haittaa ja pomoja haluttiin miellyttää, jotta status ja liksa sitten jossain vaiheessa eläimellisen venymisen seurauksena paranisivat.
Ovet kuitenkin kävivät, kun ihmiset joko itse väsyivät ja tajusivat jossain vaiheessa lähteä, tai sitten heidät savustettiin ulos, kun eivät jaksaneetkaan venyä tarpeeksi työnantajan tahdon mukaan. Tai sitten he vain venyivät, kunnes lopulta sairastuivat ja menettivät työkykynsä. Itsekin lopulta väsyin pahasti kuvioon ja kärsin jonkin sortin burnoutin, jonka seurauksena hakeuduin pois ICT-alan töistä kokonaan.
Nyt olen pian jo 20 vuotta tehnyt työtä suomalaisen työelämän kehittämiseksi, ja vaikka meillä on täällä monella tapaa paljon paremmin asiat työelämässä kuin suuressa osassa muista maista, niin kyllä täälläkin on tuohon crunchaus-tyyppiseen ajatteluun ja toimintaan suuri kiusaus monilla erittäin ahneesti ja lyhytnäköisesti ajattelevilla työnantajilla. Jos näitä kuvioita vain katsotaan sormien läpi eivätkä yhteiskunnan valvovat tahot sekä myös kuluttajat kiinnitä asioihin huomiota, tällainen leviää helposti laajemmaksi yhteiskunnissa.
Suurimmat ongelmat tulevatkin sitten siitä mitä tällainen epäinhimillinen työympäristö aiheuttaa loppuunpalamisten aiheuttamien mielenterveysongelmien sekä niistä jo nuorena aiheutuvien ennenaikaisten eläköitymisten, sekä lisäksi kyseisistä ongelmista kärsivien työntekijöiden mahdollisten lasten epätasapainoisessa ympäristössä varttumisen kautta tulevien ongelmien myötä yhteiskunnalle valtavia haittoja ja kustannuksia.
Siksi olen aika vastahankainen itse tätä nykyistä konsolikehitystä kohtaan, koska kun laitteet koko ajan merkittävästi kehittyvät, niin sitä myötä myös pelit kasvavat jatkuvasti kooltaan valtavasti. Tämä johtaa juuri siihen, että AAA-pelin tekemiseen tarvitaan aivan hillittömästi porukkaa ja pelien tekemiseen menee aina vain enemmän aikaa. Tämä taas johtaa siihen, että erityisesti ahneimmat pelifirmat alkavat yleensä crunchaamaan julmetusti erityisesti isojen nimikkeiden osalta. Peliala on valitettavasti aika ikävässä suuntauksessa juuri näistä syistä ja kaipaisi kyllä alalle parempaa valvontaa ja säännöstelyä. Itse uskon kestävään kehitykseen, jota ei pelialalla tai monella muullakaan alalla tällä hetkellä paljoa toteuteta valitettavasti.
Mutta juu pahasti off-topiciahan tämä. Harmittaa vain se mihin suuntaan Naughty Dog ja monet muutkin pelifirmat ovat viime vuosina menneet.