Gimble
Well-Known Member
Vastaus: Homefront [PS3]
Moninpeliasiaa tässä pari sanaa, yksinpelissä en ole vielä muuta tehnyt kuin pahoittanut mieleni koulubussiin kyydissä. Aika rankka introa puskee heti kärkeen.
Eli parisen iltaa moninpeliä on yritetty kokeilla, mutta kaikin mahdollisin keinoin tekniset matchmaking onelmat koittaa tuhota pelikokemuksen. Aika paljon rassaa kun pelejä ei vaan löydy, tilttailut ja nimenomaan vielä kaataa aina koko konsolin. Pätsiä odotellessa! Todellakin toivon, että saavat tuon vielä pöyhäseen koska moninpelissä on kyllä tosiaankin suurempaakin potentiaalia ainakin omaan makuun. Itse pelihän ei bugaa nimeksikään, eli sitten kun sinne asti pääsee niin on kyllä hauskaa. Ohjauskin tuntuu näppiin välittömästi tosi hyvältä.
Pelin ulkonäköhän on aika wanhahkon näköistä, mutta eipä tuo nyt juuri rassaa. Oikeestaan ulkonäkö on kuitenkan ihan tyylikästä ja "helposti katseltavaa" ja valoisaa. Grafiikan edelle menee täällä ainakin mm. pelattavuus, suuri näkökenttä (FOV) ja tyydyttävällä tasolla oleva frame rate. Ja nehän on kunnossa. Lisäksi ukot sulautuu mukavasti sinne maastoon, ei mitenkään pompi erityisen pahasti tai luonnottomasti sieltä silmille. Varsinkaan kaumpaa, välillä etäisyydet on aika pitkiä. Aseisiin laitettavat scopet on näinollen tarpeen helpottamaan näkemistä ja tähtäämistä, eikä siis ole vain rekvisiittaa kuten mm. CODissa tahtoo olla.
Aseiden tuntuma on ihan ok. Liimatähtäintä löytyy, mutta ei ylenpalttinen COD-liima ole kyseessä. Itsellekin jää tähtäyksen tiimoilta tekemistä. Vaikutti myös, että snipun scopessa ei olisi liimaa lainkaan. Tuosta en nyt ihan varmaksi tiedä kun niin vähän testannut. Rekyyli ei juurikaan piippua nosta ja nappi pohjassa mennään hyvinkin pitkälle. Välillä kuitenkin tulee tilanteita, jossa pidemmälle etäisyydelle kannattaa painella sellasia lyhyitä bursteja menemään niin osuu paremmin. Ampumiseen liittyen on mainitsemisen arvoista, että lägi ei juuri todellakaan vaivaa. Tuntuu, että dedicated servereistä on saatu se mitä haettiin. Lägin määrähän usein jo yksinäänkin määrittää peli-ilosta suuren osan, äkkiseltään tuntuisi että tämä osasto on sieltä aivan parhaimmasta päästä. Aseiden tasapainoa en tällä kokemuksella osaa vielä kommentoida, mutta ei se ainakaan ihan metsässä tunnu olevan.
Kartat on hienoja, rakennuksia sisätiloineen löytyy myös ja paljon korkeuseroja. Usein myös katolle vievät tikapuut ja pääsee katolle kärkkymään ympäristöä. Pelimuotona pelissä on TDM lisäksi "ground control" jossa voittajatiimin pitää ansaita kolmen lipun hallinnalla enemmän pisteitä voittaaksen rundin. Kun rundi loppuu, niin taistelu siirtyy eri kohtaan kartalla ja sitten sama homma jatkuu uudessa paikassa. Pelimuotoon voi laittaa "Battle Commander" moodin päälle joka on ihan hauska uusi idea. Eli jos joku taho saa paljon tappoja putkeen, niin battle commander määrää tämän kohteen eliminoitavaksi ja osoittaa kartalla alueen että mistä suurinpiirtein löytyy. Jos kohteena oleva vaan sinnittelee ja streakki jatkuu niin tämä saa tietynlaisia "perkkejä" avuksi. Samalla hänen perään määrätään lisää metsästäjiä. Kohteen eliminoinninsta saa sitten vähän extra pojoja joilla voi ostaa sitten taas kaikenlaista kivaa kuten ajoneuvoja. Tuo aseiden osteleminen on tosiaankin aika hauska uusi juttu. Tuo vähän mukaan sellasta mielenkiintoa ja päämäärää kun säästää pisteitä niihin leluihin.
Maa-ajoneuvolla en osannut ajaa kunnes muutin kontrollit toiseen asentoon siitä oletuksesta. Voi toki olla, että se oletusarvo olisi parempi jos jaksaisi opetella. Tie sitten? Helikoptereitakin tuli vähän eilen testattua ja tuntui olevan ihan hyvät kontrollit. Jossain pelissä meitä aika pahasti myös raiskattiin helikoptereilla, eli lienee aika tehokkaita kun opettelee käyttään.
Tällasia mietteitä nyt ensimmäisenä tuli mieleen. Ihan hieno peli jos vaan toimisi. Ei todellakaan kannata antaa noiden arvioiden pelästyttää vaan kokeilla itse. Tosin kärsivällisyyttä kottikärryllinen mukaan, koska teknisten haasteiden lisäksi meinaa pieni tiedontulva aluksi puskea päälle kun on niin paljon kaikkea sälää. Mutta kyllä ne siinä sitten ajanmittaan hahmottuu. Paljon on opeteltavaa ja se on omaan makuun vain tosi hyvä ja ylläpitää mielenkiintoa. CODin ja Bäfän pelaaminen on itsellä vähän viime aikoina jäänyt, tässä on nyt tavallaan niiden yhdistelmä paikkaamaan sitä aukkoa.

Viimeksi muokannut moderaattori: