Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Indiana Jones and the Great Circle

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja R2zapiN
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
  • Tunnisteet Tunnisteet
    pc xsx
Eli jos huonosti käy (näin PS5 pelaajana) niin kyseistä peliä ei välttämättä julkaistakkaa kyseiselle konsolille
 
Vossin ääninäyttelijä kertoo kokemuksestaan pelin kehityksessö. Sanoo että hänellä on roskan puhumisen musta vyö. Teki todella ernomaista työtä pelin pahiksena.

Voss oli kyllä aivan mahtavasti toteutettu hahmo! Kaikki maneerit, eleet, kielitaito yms.

Hahmo oli samalla erittäin viisas, ja samalla tunsin myötähäpeää hänen sanomisistaan!
 
Juuhan täällä on jo näemmä sanottu kaikki mitä pelistä pitää sanoa, mutta yhdynpä minäkin herttasen samaääniseen kuoroon nyt kun Indy on maalissa.

Plussat:
+ Tuntuu ja maistuu just siltä hyvältä Indiana Jonesilta -- ulkoasu, musiikit, viiva kartalla matkustaminen jne. Tämä on eittämättä pelin suurin plussa!
+ Olen tykännyt Machine Gamesin aiemmistakin peleistä. Osaavat hyvin tarinankerronnan osana pelimekaniikkaa. Cutscenet ovat sinemaattisia.
+ Indy kuulostaa Indyltä. Kaikki sivuhahmot (eritoten Voss) ovat hyvin käsikirjoitettu, näytelty ja ääninäytelty. Voss keikkuu jo Wolfenstein-henkisen karikatyyrihahmon rajoilla, mutta pysyy kivasti lore-uskollisena.
+ Suuren seikkailun tuntu. En nyt spoilaa lokaatiota, mutta niitähän oli yllättävän monta!
Himalajan rinteitä pitkin alas valuva saksalainen sotalaiva oli huima kohtaus.. Ja samaten oli lentokoneen vaihtaminen ilmassa Shanghain kattojen yllä.
+ Koossa pysyvä pääjuoni ja lisää puuhastelua sitä kaipaaville. Kivasti sivutehtävätkin liittyvät pääjuoneen.
+ Pelimekaniikassa tarpeeksi variointia. Hiippailu on enemmän Indyn hommia kuin guns blazing -lähestyminen. Tästä onneksi puuttui Uncharted-henkinen satojen vihujen ampuminen. Natsin lyömisestä paistinpannulla saa aina pisteitä! Kiipeilyt ja ruoskan käyttö toimivat nekin. Pelissä oli myös hyvät puzzlet. Pari ehtaa aivohaastetta!
+ Erinomaiset grafiikat. Valon käyttö ihan huippuluokkaa.
+ Paikallisen kielen puhuminen tuntuu autenttisemmalta vs. ainainen englanti.
+ Äänimaailma ympäröi upeasti.
+ Ensimmäinen persoona lisäsi immersiota. Ihan kiva, että Machine Games pysyi lestissään, vaikka vähän etukäteen kolmannesta persoonasta luopuminen tällaisessa pelissä tuntui väärältä.
+ Miltei torilla tavataan -lisää ruotsalaisten pelille.
+ Lähes täysin bugiton kokemus. Kerran loisti soihtu ilmassa ilman sitä soihtua itseään ja kertaalleen lumpsahti natsi lukitun oven taakse kesken rähinän. Vaan hmm... pitääkös bugittomuudesta antaa plussaa? Bugeista miinusta, muuten bugittomuuden pitäisi olla lähtökohta.

Even better ifs:
- Kakkososassa varmaan sitten vähän lisää pelimekaniikkavariointia. Olihan tässä aina joku fasisti kolkattavana vähän erinäköisissä maisemissa ja sitten kiivettiin ruoskalla alleviivattuun kohteeseen. Oma oivallus liikkumisesta puuttui.
- Muutama juoneen liittyvä käsirysy meinasi turhauttaa. Emmä vaan tainnut osata.

Empä näemmä keksi muuta napistavaa, joten annetaan kaikki 5/5 tähteä. Tämä meni jopa Indy-pelien sarjassa klassisen Fate of the Atlantiksen edelle! Erinomainen aloitus 2025-vuodelle.

(Nyt ei onnistu kuvien liittäminen jostain syystä (Ohhoh! Törmäsimme johonkin ongelmaan). Jääköön nyt arvio vallan kuvatta)
 
Palasin tähän pienen tauon jälkeen, kun tarina meni läpi.

Suositus Carrion -kauhupelille, jossa pelataan irtipäässeellä hirviöllä tutkimuslaboratoriossa. Kevyttä puzzlea yms. Anyways.

Aloin tahkoa näitä sivutehtäviä, ja onhan ne kyllä kivoja. Koska tykkäsin Vatikaaneista jo tarinassa, hyppäsin siihen suoraan ja kolunnut jo vaikka mitä. Tykkään, että "etsittävät" asiat ovat konkreettisia esim. kaiverruksia, eikä mitään leijuvia höyheniä/lippuja/nuottivihkon sivuja.
 
No nyt on tämäkin koettu. Olihan se ihan jees ja aikaa tais mennä n.21 tuntia, mutta on tässä vikaakin.

Isoin miinus on turha filleri.
Jokaisella kolmesta isommasta alueesta on kerättävissä yhteensä 75 lääkepulloa joilla voi sitten parantaa kestävyyttä ja staminaa joten niitä todellakin kannattaa keräillä.
En tiedä olisiko tuo häirinnyt niin paljoa jos edes tuo kerättävä tavara olisi eri nyt kun se on aina just se sama pullo, ihan sama ollaanko vatikaanissa, aavikolla vai viidakossa.
Samoin jokaisella alueella on käytännössä sama tappelupaikka johon pääsee vain sen alueen valeasun kanssa.
Sitten on tietenkin ihan tuhoton määrä niitä reliikkejä kerättävänä ja näitä en koskaan lähtenyt kartan kanssa keräämään. Jos tuli vastaan niin otin mukaan.

Myös eri skillbookeja on monta ja niidenkin perässä kannattaa juosta jotta taistelu muuttuu monipuolisemmaksi.
Valitettavasti ne ei kylläkään kerro miten ne skillit toimii.
Esim throttle kyky mahdollistaa vihollisen tainnuttamisen ruoskalla ja tuo on se ainoa asia minkä se kirja kertoo.
Sitä se ei kerro, että sun täytyy tähdätä vihollisen niskaa ja pitää ruoska nappia pohjassa. Jos huitaiset mihin tahansa muualle niin ne vaan suuttuu.
Tuosta puheenollen tän pelin hiljaiset tainnutukset on kaikkea muuta kuin hiljaisia kun vihollista lyödään pullolla tai kitaralla päähän niin, että varmaan puoli leiriä tuon kuulisi ja usein vielä joku tuoli tai muu menee siinä rytäkässä paskaksi.
Sitten kun tuolla ruoskalla tainnuttaa niin Indy itse huutaa täysillä "GET DOWN!!!!" tai muuta vastaavaa joka ikinen kerta. Hei oikeesti nyt.

Tässä kuitenkin on aina myös varsinaisia sivutehtäviä ja mysteereitä joita suorittamalla saa niitä kykypisteitä niin miksei tässä voinut olla vaan joku kykypuu josta noita olisi voinut valita ilman tuota turhaa filleriä. Ai niin sitten tämän 100% läpäisy kestäisi "vain" 20-30 tuntia.
Itsehän en enää egyptin jälkeen noita kerännyt kun taidot, kestävyys ja stamina oli hyvällä tasolla. Toki ne nappasin mukaan mitä tuli eteen, mutta muuten etenin vaan tarinassa ja tuolla tavalla tää oli vaan niin paljon parempi kun tarina etenee hyvää tahtia.

Lisätään miinuksiin vielä vatikaani kokonaisuudessaan sillä siellä navigointi oli kyllä ihan tuskaista ja onneksi tuo oli heti alussa joten peli vaan parani tuon jälkeen.
Koko paikka on täynnä ovia jotka vaatii joko tietyn avaimen tai sitten sen saa auki vaan toiselta puolelta eikä peli tee missään vaiheessa selväksi onko johonkin edes mahdollista päästä nyt vai pitääkö edetä tarina tehtävissä. No yleensä se on tuo jälkimmäinen sillä monet ovet avautuu vasta sitten kun sulla on Gina messissä.
Se on myös aika käsittämätöntä kuinka et voi kurkkia kulman taakse jos sulla ei ole asetta kädessä. Eihän tuossa ole mitään logiikkaa hiiviskelyyn keskittyvässä pelissä jossa kuvakulma muutenkin rajoittaa näkemistä.

Tämä oikeasti hyötys new game+ moodista jossa vois vaan pelata tarinaan keskittymällä.
Photo mode olis myös kiva olla eikä sen tarttis olla edes mikään kovin monipuolinen. Mä olisin saanut monta hyvää kuvaa jos tässä vois vaan nopeasti aktivoida photo moden joka vaan poistais hudin ja antais käännellä kameraa kuten normaalistikin.
Nythän tästä ei vissiin saa hudia mitenkään pois tai en ainakaan sellaista löytänyt.

Peli myös näytti visuaalisesti helvetin hyvältä ja heti aluksi tuli heitettyä motion blur ja chromatic aberration pois päältä kuvaa pilaamasta.
Poikkeuksena sukhothai jossa veneellä ajellessa sai katsella varsin karua kasvillisuuden, kivien ja jopa kokonaisten puiden esiin ponnahtamista.
Tämä siis series x:lla.

Edit:

Unohtui mainita, että viikko ennen aloitusta tuli myös katsottua kaks ekaa leffaa ja omaan korvaan Baker kuulosti ihan samalta.
 
Viimeksi muokattu:
Läpi meni! Mitään spoilaamatta ja ensimmäistäkään arvostelua lukematta.

Ja voi että vanhalta pääsi ilon kyyneleet lopputekstien alkaessa. En tiedä milloin olisin iloinnut näin paljon pelaamisesta, tarinasta ja toteutuksesta. Tässä yhdistyi paljon asioita omasta lapsuudesta ja kokonaisuus kolmanneksi kaikissa Indy tarinoissa elokuvat mukaan lukien. Enempiä juonta spoilaamatta, nyt oli käsikirjoitustiimi asian ytimessä.

Tietty haikeus tuli samalla pintaan. Näkisin, että tämän moottorin ympärille voisi rakentaa vanhat elokuvat ja ladattavana lisäosina, ostaisin heti.

Jos Harrison vanhenee eikä voi enää elokuvia vauhdittaa, niin tämä menee oikein hyvänä korvikkeena. Toivon jatkoa sarjalle, mutta myös malttia toteutukseen.
 
Ylös Bottom