Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Indiepelit yleisesti

Nyt on valtavasti indie titteleitä pleikkarin storessa halpuutettuna. Hyper Light Drifter ja Messenger tuli jo heti kättelyssä poistettua. Täytyy viikonloppuna syventyä vielä tarkemmin.

Bloodstained Curse of the Mooneja täytyy myös hehkuttaa. Nämähän ovat Nessin Castlevania clooneja. Erittäin hyvin tehtyjä. Toki ykkösestä kokemus on vasta kahden kentän verran mutta kakkosen jaksoin hieroa platinaan asti. Vaati kuusi erillistä läpipeluu kertaa. Onneksi yksi läpäisy kesti noin 1-2h, riippuen miten sai mokailtua itsensä hengiltä.
 
Hoa tasohyppelypeli Ghibli Studio tyylisellä grafiikalla ja musiikilla. Tulee Steammiin ja Switchille huhtikuussa.
 
Kirjoittelin Kauhunväristyksiä-blogiin pätkän muutamasta indiekauhuilusta, jotka ovat luultavasti jääneet monelta huomaamatta.

Minua oikeasti kiinnostaa: Onko täällä kukaan kuullut tai ehkäpä pelannut jotakin näistä blogissa esiintyvistä nimikkeistä? Jos ei, niin kannattaa tutustua kyseisiin peleihin.

 
Home sweet homen ostin just tarjouksesta pleikkarille kun maksoi 15e.
Hieman kyllä epäilyttää kuinka hyvin peli iskee kun se kuitenkin on sellaista outlast tyylistä piilottelua joka toimii hyvin jos homma etenee sujuvasti.
Sitten jos samaa kohtaa joutuu yrittämään useamman kerran niin jännitys muuttuu varsin äkkiä vitutukseksi ja tunnelma on poissa kun ainoa ajatus on "pääsis jo eteenpäin".
Arvosteluja katsoessa pelin tunnelma ja äänimaailma kuitenkin vaikuttaa hemmetin hyvältä joten päätin ottaa riskin.
Niin ja vr moodissahan tuo tulee pelattua ja ilman vr tukea en olisi edes ostanut.
 
Tulispa Indie Worldi täynnä shadow droppeja. Viime vuonna tuli Dordognen traileri, jossa sanottiin että peli ilmestyy 2021.
 
Tuli Valiant Heartsin innoittamana huomattua, että samojen devaajien uudelta studiolta tuli muutama vuosi sitten myös toinen 1 Maailman Sotaan liittyvä peli. 11-11 Memories Retold, tällä hetkellä PS Storessa 4€ hintaan.

Ja lisäksi kehitteillä on erittäin lupaavan näköinen Road 96, joka jostain syystä on unohtunut muistista täysin. The Game Awards tuli kyllä katsottua, mutta ei mitään muistikuvaa tästä trailerista:


Pitää laittaa seurantaan, Road 96!
 


Tämä Koirien valheim vaikuttaa todella hauskalta :), varsinki ku itse olen suuri koirien ystävä :) vaikuttaa juuri semmoiselta hyvän mielen peliltä. ilmeisesti tosin vasta Kickstarter vaiheessa
 
PS Blogissa menossa indie esittely kierros. Tämä näyttää kivalta:



Tuo näyttää yhtä ufolta kuin Kentucky Route Zero:
 
Viimeksi muokattu:
Joku on Reseterassa nähnyt vaivaa ja tehnyt megakatalogin indie peleistä, joiden on tarkoitus ilmestyä tänä vuonna.
 
Jokin aika sitten tuli pelattua mages of mystralia josta kiinnostuin jo heti julkaisussa, mutta tuli ostettua vasta n.kuukausi sitten kun se maksoi hong kong psn storessa alle vitosen.

Varsin mukava seikkailu jossa on myös vapaaehtoisia pulmia ratkottavaksi ja näiden kautta saa sitten esim uusia riimuja loitsujen säätämiseen.
Kuten nimestä voi päätellä niin päähahmo on maagi ja taistelu keskittyy loitsuihin joita on neljää eri elementtiä.
Loitsuja voi myös tuunata varsin monipuolisesti ja esim tulipallon saa hakeutumaan tai kaartamaan eri suuntiin.
Tuollaisten perus juttujen lisäksi on erilaisia triggereitä joiden avulla liitetään loitsuja toisiinsa joten voit tehdä vaikka itsestäsi patsas kopion joka ampuu tulipalloja kun vihollinen lyö sitä.

Aikaa mulla meni päälle 8 tuntia ja vielä jäi salaisuuksia löytämättä.

 
Newtonian Inversion (PS4)

Puzzlepeli. Mestariteos, 0.55€ hintalappukin sen kertoo että vaivaa on nähty oikein ison koneiston voimin. Jään odottamaan PS5 versiota 60fps tuella. Kilpailee paskimman julkaisun tittelistä koskaan Little Adventure on the Prairien kanssa. Suosittelen että elkää katsoko gameplay videota, ostakaa ja yllättykää.
 
Newtonian Inversion (PS4)

Puzzlepeli. Mestariteos, 0.55€ hintalappukin sen kertoo että vaivaa on nähty oikein ison koneiston voimin. Jään odottamaan PS5 versiota 60fps tuella. Kilpailee paskimman julkaisun tittelistä koskaan Little Adventure on the Prairien kanssa. Suosittelen että elkää katsoko gameplay videota, ostakaa ja yllättykää.
Älä viitsi, juuri vasta sain hommattua 120 fappersiin kykenevän töllön, ja heti pitäisi downgradeta 55 cm vehkeeseen. No ei kai sille mitään mahda näillä mainospuheilla.
 
Onkos täällä kukaan pelannut semmosta helmeä, ku Curse of the Dead Gods? Aivan loistava roguelike, joka tuntuu jostain syystä menneen isolta osalta porukkaa aivan ohi. Yleensä en ole niin välittänyt roguelike genren peleistä mutta tässä vain on ollut jotain mikä on saanut ihan koukkuun. Graafinen ilme, pelattavuus ja hieman erilainen, rauhallinen tapa saada pelaaja oppimaan pelin rakenne on ainakin asioita mihin olen tykästynyt. Valtavan suuri suositus jos ei ole tullut tähän vielä tartuttua.

 
Onkos täällä kukaan pelannut semmosta helmeä, ku Curse of the Dead Gods? Aivan loistava roguelike, joka tuntuu jostain syystä menneen isolta osalta porukkaa aivan ohi. Yleensä en ole niin välittänyt roguelike genren peleistä mutta tässä vain on ollut jotain mikä on saanut ihan koukkuun. Graafinen ilme, pelattavuus ja hieman erilainen, rauhallinen tapa saada pelaaja oppimaan pelin rakenne on ainakin asioita mihin olen tykästynyt. Valtavan suuri suositus jos ei ole tullut tähän vielä tartuttua.



Minäkään en ole roguelikeja/liteja aiemmin pahemmin pelaillut, mutta Hades oli itselleni yksi viime vuoden parhaita, ja sen innoittamana hommasin tämän hiljaittain.

Alkutaipaleella vasta olen, mutta ehdottomasti vaikuttavan oloinen pieni suuri peli.
 



Tämmönen indie peli julkaistaan/julkaistiin tänään, pelistä on sanottu että se muistuttaa hyvin paljon Animal Crossingia että jos Animal Crossing on ihmisiä kiinnostanut ja ei omista switchiä. niin tässä voisi olla hyvä vastine. Samoin uskoisin että jos Spiritfarer iski sillon kun se julkaistiin, niin tämäkin varmaan toimii.
 
Ylös Bottom