Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Jääkiekon Liiga

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Juhokar
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Jääkiekon SM-Liiga

Paino tuossa kommentissani "ainakaan vielä".
Mielipideasioita, mutta Matikaisen päävalmentajakauden aikana Suikkanen on laittanut kovemmat näytöt tiskiin.

On se jännä kuinka kerran on kultaa voitettu, ja vaikka materiaalin osalta ei minkäänlaisia todellisia mahdollisuuksia ole Venäjää, Kanadaa ja yleensä Ruotsia olekaan haastaa, niin aina lähdetään kultamitalia tavoittelemaan, ja pronssikin on pettymys.
Kun kuoleman pelit pelataan paras yhdestä, niin en pitäisi odotuksia lainkaan epärealistisena. Arvokisoissa jo hyvällä erikoistilanne- ja maalivahtipelillä päästään pitkälle. Suomen pitääkin lähteä tavoiittelemaan joka kilpailussa sitä kirkkainta mitalia. Harmi vaan, että finaalisaldona taitaa olla tällä hetkellä yksi voitto ja viitisentoista(?) tappiota.

Seuraavista kisoista pronssi Jalosen johdolla ei olisi ainakaan minulle pettymys. Valitettavasti homma on katkennut MM-kisoissa kaksi kertaa putkeen puolivälieriin, eikä ennakkoon kovempia maita olla JJ:n aikana tosipeleissä voitettu kertaakaan. On se kumma, kun hieman aiemmin tämä oli Suomen kohdalla varsin yleistäkin:

[video=youtube;0q0sI913CkE]http://www.youtube.com/watch?v=0q0sI913CkE[/video]

[video=youtube;GdlnUmVhkvc]http://www.youtube.com/watch?v=GdlnUmVhkvc[/video]

[video=youtube;FRq9FrLdvhY]http://www.youtube.com/watch?v=FRq9FrLdvhY[/video]

Nojoo en tuosta Nordlundin koosta hirveän iloinen olisi. Mieshän on kumminkin aika heikko verrattuna varteensa.

Suurin tehtävä on nyt Hantta Virralla Jokereissa saada Nordlundista puolustaja, joka siis oikeasti osaa puolustaa. Hyökkäyksen tämä mies taitaa monia hyökkääjiäkin paremmin. Lisäksi vaikka veto ei mikään voimakas ole niin se on sitäkin tarkempi.

Eiköhän homma ala luistamaan, kun laitetaan Väänänen pakkikaveriksi.
 
Vastaus: Jääkiekon SM-Liiga

Pakko sanoa itsekin tähän perään, että fiilis on... uskomaton. Ei ihan odotettu finaalipaikkaa, kun veitsi oli kurkulla jo ennen mahdollisia playoffeja.. Mutta se on pienestä kiinni. Täytyy voittaa oikeat ottelut.
Vähän kyllä pelottaa tuo HIFK, mutta noh, niin pelotti myös Kärpät, Ässät sekä JYP..

Hienoa finaalisarjaa toivotaan, ja erityisesti Bluesista VOITTAJAA! :cool:

Bluesilta sensaatio ja Karalahden voitto myös. Tapahtuuko todellinen tuhkimotarina?
Toisaalta ei mua haittais vaik HIFK:kin voittais mestaruuden.
 
Vastaus: Jääkiekon SM-Liiga

TPS järjestää äänestyksen uudesta logostaan - SM-liiga

HC TPS on käynnistänyt äänestyksen, jossa jokainen voi äänestää TPS:n SM-liigajoukkueelle uutta logoa. Äänestys toteutetaan TPS:n sloganin, Joukkue olemme me, hengessä eli kannattajat päättäävät miltä joukkue näyttää.
Äänestyksessä kiekkokansa voi valita tulevan logon kolmesta vaihtoehdosta, jotka on suunnitellut turkulainen mainostoimisto Revolver.
- Äänestettävänä on kolme erilaista vaihtoehtoa, joista yksi muistuttaa Turun historiasta modernisoidussa heraldisessa kilvessä. Toisessa on vaikutteita perinteisistä pohjoisamerikkalaisista seuralogoista. Kolmas logovaihtoehto on maskuliininen, nuorekas ja hyökkäävä, HC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Kari Hietarinta toteaa.
Ensi vuonna 90 vuotta täyttävän Turun Palloseuran perinteinen pallologo esiintyy pelipaidassa ja tulee lisäksi näkymään niin HK Areenalla, ottelutapahtumissa kuin fanituotteissa.
- TPS:n perinteinen pallologo tulee säilymään HC TPS:n toiminnassa, mutta haluamme viedä ulkoista ilmettä enemmän jääkiekon suuntaan, Hietarinta kommentoi.
Äänestys ja logovaihtoehdot löytyvät osoitteesta hc.tps.fi. Äänestys on voimassa huhtikuun 2011 loppuun asti.
 
Mikäli HC TPS tosiaan haluaa faneja kuunnella, niin tämä uudistus ei käy toteen. Tällä hetkellä tämän vastaisessa adressissa on jo yli 3 000 nimeä ja lisää tulee kokoajan. Järkyttäviä logovaihtoehtoja nuo kaikki kolme. Perinteihin ei tulisi koskea, saisi hukuttautua Aurajokeen se, joka tämän liikkeen pani alulle. Ensiksi meiltä viedään Turkuhalli, joka muutetaan makkara-areenaksi ja nyt ollaan perinnelogoakin viemässä, valoja päälle nyt!
 
Tässä asiassa olen jopa tamperelaisena kyllä TPS-fanien puolella, ja toivon vahvasti ettei ainakaan mitään noista logoista oteta. Järkyttävän rumia kyllä kaikki. Ensimmäinen on 125-lukusarjalla varustettu Teräsmies-kopio, toisen fontti tuo mieleen suklaa-/karkki -firmat. Ja viimeinen nyt näyttäisi rumalta Mestis-seuran päälläkin.

Tosin nuo hölmöt kirjoitusasut taitavat yhtälailla olla TPS-perinnettä, sillä kyllähän tässä nykyisessäkin lukee TES. Viittaavatko työehtosopimukseen vai mitä, mutta silti luonnollinen osa TPS:iä. Ei noita vain muutoksen takia kannata vaihtaa.
 
Vastaus: Jääkiekon SM-Liiga

Jäissä näyttäisi toistaiseksi logouudistus olevan, onneksi.

TPS:n kannattajat protestoivat - TPS keskeytti logon uudistamisen | Jääkiekko | Iltalehti.fi

TPS:n kannattajat protestoivat - TPS keskeytti logon uudistamisen

TPS:n johto myönsi voimakkaan palautteen.

Suuren mediakohun herättänyt TPS:n logouudistus on päätetty jäädyttää hetkeksi. Äänestys on toki edelleen voimassa mutta toimenpiteistä äänestyksen suhteen päätetään myöhemmin.
- Tutkimme saamamme voimakkaan kannattajapalautteen ja reagoimme sen mukaan. Emme tietenkään halua tehdä hätäisiä ratkaisuja, toimitusjohtaja Kari Hietarinta selvitti TPS:n mediainfossa maanantaina.

Maanantaiaamuna Adressit.comisssa oltiin kerätty yli 3000 ääntä logouudistusta vastaan. Iltalehden äänestyksessä vanha logomalli on saanut keskimäärin 85% kannatuksen uusiin ehdotuksiin verrattuna.

TPS on käytänyt vanhaa pallologoaan pääosin koko 90-vuotisen historiansa ajan. Logokokeiluja on aiemminkin tehty, mutta ne on haudattu sittemmin.

TPS:n infotilaisuutta Turussa kunnioitti läsnäolollaan myös muutaman aktiivifanin protestiryhmä.

IL
Täsmälleen samaa mieltä crazy-boyn ja muiden logouudistusta vastustavien henkilöiden kanssa. Toivottavasti eivät todellakaan mene vaihtamaan tuota perinteistä Tepsin logoa. Täysin naurettavaa touhua. :mad:

TPSKannattajien (Tumperon?) loistava video Tepsin logosta:

[video=youtube;wY8NoyoG2qE]http://www.youtube.com/watch?v=wY8NoyoG2qE&feature=feedf[/video]

E: Katohan joo... Väärän videon linkitin. Sorry. Nyt korjattu. Ja tuo taitaa olla Tumperon väsäämä?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Jääkiekon SM-Liiga

Tumperolta loistava video Tepsin logosta:

Tuo sinun linkittämäsi video ei ainakaan ole tumperon tekemä :D. Tuo on se alkuperäinen TPS:n "mainos".

Oletan siis, että tarkoitat Youtube-käyttäjää nimeltä tumpero, nuo TPS:n henkilöt ovat omanlaisiaan tumperoita. :D
 
Vastaus: Jääkiekon SM-Liiga

Eiks ne joka vuosi kokoa mestaruusporukan? Ja tulosta tulee... ;)

Juu oli väärä video edellisen sivun spoilerissa. Kiitokset kolmen veen vilille huomautuksesta. :) Korjasin oikean videon tilalle.
 
Vastaus: Jääkiekon SM-Liiga

Eiks ne joka vuosi kokoa mestaruusporukan? Ja tulosta tulee... ;)

Olin just sanomassa ihan samaa. Se ny on ihan sama, minkä nimisiä äijiä tulee joukkueisiin, ei sitä peliä nimillä ja papereilla pelata, vaan henkilökemioilla sun muilla punapippureilla.
 
Vastaus: Jääkiekon SM-Liiga

Hupaisaa nähdä Jokeri-vihaa tälläkin palstalla. Ihmettelen, mistä lie kumpuaa.

Hommasi Jokerit kenet tahansa, niin aina tulee sama fraasi jossain vastaan "Ei rahalla pärjätä" jne. Ihan kuin Lukko, HIFK, Kärpät ja oikeastaan jokainen joukkue ei hankkisi myös rahalla niitä pelaajia. Perunoillako SaiPa maksaa pelaajilleen? Eikä Jokereilla ole ollut edes muutamaan vuoteen isoin pelaajabudjetti. Silti vuodesta toiseen sama juttu. Jokerit hommasi Nordlundin ja ostoporukka-huudot alkaa. Pelicans hommaa Joonas Järvisen ja nostaa tuntuvasti pelaajabudettiaan, kukaan ei sano mitään. Noh, kaipa kateuskin on jotenkin ansaittava ja Jokerit näyttää herättävän tunteita.

Jokerit ei ole ollut realistinen mestaruuskandidaatti moneen vuoteen. Joukkue on ennemminkin valahtanut keskikastiin. Samalla seuran junioripuoli laitettiin todella huonoon kuntoon. Kekäläinen palkattiin pistämään koko seura viimein 2000-luvulle ja Suomen johtavaksi organisaatioksi. Tämä on kuitenkin pitkä prosessi, jo mestaruustaistoon nouseminen vaatii yleensä monen vuoden työn. Varsinkin, jos siellä halutaan JYPin tapaan pysyä. Nyt on organisaation ja junioripuolella tehty hyviä asioita ja joukkueeseen hommattu n. kymmenen vuotta nuorempia vahvistuksia kuin Virmasen aikaan. Suunta on hyvä, mutta Kekäläisen tuomat tulokset nähtäneen kunnolla vasta 2012-2013.
 
Vastaus: Jääkiekon SM-Liiga

Suunta on hyvä, mutta Kekäläisen tuomat tulokset nähtäneen kunnolla vasta 2012-2013.
Jos Jokerit ei ole ensi kaudella mitalipeleissä olen yllättynyt. Massi-Esat ja muut Virmasen hankkimat jäähdyttelijät heivataan muihin seuroihin minkä seurauksena ensi kaudella Jokerit on nuori ja nälkäinen. Jo tällä kaudella 1 maalin päässä finaalista, niin ensi kaudella odotettavissa taas kovaa paikallisvääntöä.

Mutta siinä mielessä lainaamastani samaa mieltä, että eiköhän naapuriseuran projektin tavoitteena ole saada se kattila Ilmalaan viimeistään tuolla 2012-2013 kaudella. Silti, en olisi yllättynyt jos tulee jo aiemmin.
 
Vastaus: Jääkiekon SM-Liiga

Tapparalle pronssin aikanaan napannut Nichlas Hardt menee Jokereihin. Tuskin on kallis mies, ei mitään ihmeitä ole saanut Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

www.jokerit.com vahvistaa Hardtin Jokerisopimuksen. Kyseessä on vuoden soppari.

www.tappara.fi tiedottaa seuraavaa:

Tappara.fi kirjoitti sanoi:
Tappara on hankkinut riveihinsä kolme uutta hyökkääjää. Kirvesrintojen kanssa kaksivuotiset sopimukset ovat tehneet kuluneella kaudella TPS:ssä pelanneet Sami Venäläinen, Jussi Makkonen ja Antti Erkinjuntti. Makkosen sopimuksessa on lisäksi yhden vuoden optio.
 
Vastaus: Jääkiekon SM-Liiga

Tapparan touhu alkaa näyttämään pikku hiljaa lupaavalta. Hyviä miehiä kaikki.
Myös aiemman hankinnat Ekbom, Männikkö ja Metsola hyviä. Kalle Kaijonmaa seuraavana julkistus listalla huhujen mukaan.
 
Vastaus: Jääkiekon SM-Liiga

Hardt - X - Nokelainen
Lahti - Kerälä - Pulkkinen
X - Eaves - Rita
Mäki - Heino - Ben-Amor

Nordlund - Väänänen
Dehner - Klingberg
Eronen - Kivistö
Niemi

Kilpeläinen
Järvinen

Ihan hyvällä malilla on joukkueen rakennus. Niemen jos saisi vaihdettua halvempaan tuukkamäkelään, niin puolustus olisi hyvin kasassa. Ykkössentterin tilalle toinen vapaana olevasta kaksikosta Lehterä&Filppula kävisi hyvin. Kolmosen laidassa voisi kierrättää junnuja, jos sieltä joku vaikka löisi läpi. Lahti luultavasti häipyy isomman rahjan perässä muualle, joten ainakin kaksi kovaa hyökkääjää vielä tarvitaan. Luotettava kakkosveskarikin on vielä hankintalistalla, sillä Järvistä on huhuiltu vahvasti Hämeenlinnaan ykköseksi.
 
Vastaus: Jääkiekon SM-Liiga

KalPa solmi Jaakko Rissasen ja Simo-Pekka Riikolan kanssa jatkosopimukset. Lisäksi KalPa solmi sopimukset Toni Kallelan ja Juuso Riikolan kanssa. Sopimukset kaksivuotisia.
kalpa-hockey.fi
 
Vastaus: Jääkiekon SM-Liiga

Hupaisaa nähdä Jokeri-vihaa tälläkin palstalla. Ihmettelen, mistä lie kumpuaa.

Hommasi Jokerit kenet tahansa, niin aina tulee sama fraasi jossain vastaan "Ei rahalla pärjätä" jne.

Veikkaisin että tätä fraasia hoetaan lähinnä kokemusten perusteella. Ennen tätä(kin) kautta tuli hienoinen pelko puseroon kun katseli Jokereiden hankintoja ja vertasi omaan joukkueeseen. Sama pätee toki myös esim. Kärppiin, mutta pointti oli siis se, että en usko porukan niinkään vihaavan narreja, vaan uskon että "luotto" Jokereiden menestykseen on loppunut kun erittäin kovilla nimillä varustettu jengi floppaa kausi kauden jälkeen.

Ihan hyvällä malilla on joukkueen rakennus.

....

Mielestäni Nokelainen ei oikein sovi ykköseen, ennemmin kakkosen tai kolmosen mies. Nokelainen->Rita vaihto?
Eaves on klesana vähintään puolet kaudesta, joten ykkössentterin lisäksi pitäisin ainakin jonkinmoista Eaves-backuppia tarpeellisena. Lahti lähtee muualle ja Jannen korvaminen tuleekin olemaan iso juttu, mutta Keklu jos joku hänet osaa korvata.
Joukkue on tasapainoisen oloinen, ja pakkilinja pirun kova. Uskon että ens kaudella Jokerit on ihan tosissaan taistelemassa kärkisijoista. Niin mä toki uskoin ennen tätäkin kautta.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Jääkiekon SM-Liiga

Mielestäni Nokelainen ei oikein sovi ykköseen, ennemmin kakkosen tai kolmosen mies. Nokelainen->Rita vaihto?
Eaves on klesana vähintään puolet kaudesta, joten ykkössentterin lisäksi pitäisin ainakin jonkinmoista Eaves-backuppia tarpeellisena. Lahti lähtee muualle ja Jannen korvaminen tuleekin olemaan iso juttu, mutta Keklu jos joku hänet osaa korvata.

Kuten jossain toisessa asiayhteydessä olen sanonut, niin menestyvällä joukkueella tulisi olla monta maalintekoon pystyvää ketjua. HIFK on tästä erittäin hyvä esimerkki, siellä mm. varma 20 maalin mies Kuhta on pelannut koko kauden kolmosessa. Siksi näkisin esim. Ritan ja Eavesin kolmosessa jonkun junnun kanssa.

Nokelaisen roolia ykkösessä perustelisin sillä, että optimaalinen ketjun rakennehan olisi työmyyrä-pelintekijä-sniper. Ja jos ykkössentteriksi saataisiin vaikka Ilari Filppula, niin siinä olisi playmaker valmiina. Tässä tapauksessa Hardtin voisi laittaa Pulkkisen ketjuun tekemään likaista työtä ja hommata Lahden stuntiksi kova sniper Filppulan ja Nokelaisen ketjuun. Eli vaikka näin:

"Petruzalek" - "Filppula" - Nokelainen
Hardt - Kerälä - Pulkkinen
junnu - Eaves - Rita
Mäki - Heino - Ben-Amor

Eavesille ei varmaankaan tarvitse stunttia hankkia, varsinkaan tähän aikaan vuodesta. Tammikuussa jos tilanne on akuutti, niin ehkä sitten. Toisin kuin tällä kaudella, Eaves pääsee treenaamaan kesän ja tulokset voivat olla ihan erilaiset. Jos Kiekko-Vantaasta tehdään Jokereille farmiseuraa ja Jokereihin etsitään lahjakkaita nuoria kehittymään, niin toivottavasti nämä "stuntit" pystyttäisiin jatkossa löytämään omasta organisaatiosta.

E: Hardtista löytyi kiva video:

[video=youtube;Jpc31vTFyyw]http://www.youtube.com/watch?v=Jpc31vTFyyw[/video]

Kanadavihaaja-Mertsi ei ole kyllä paras henkilö analysoimaan taklauksia :D
 
Vastaus: Jääkiekon SM-Liiga

Kuten jossain toisessa asiayhteydessä olen sanonut, niin menestyvällä joukkueella tulisi olla monta maalintekoon pystyvää ketjua. HIFK on tästä erittäin hyvä esimerkki, siellä mm. varma 20 maalin mies Kuhta on pelannut koko kauden kolmosessa. Siksi näkisin esim. Ritan ja Eavesin kolmosessa jonkun junnun kanssa.

Nokelaisen roolia ykkösessä perustelisin sillä, että optimaalinen ketjun rakennehan olisi työmyyrä-pelintekijä-sniper. Ja jos ykkössentteriksi saataisiin vaikka Ilari Filppula, niin siinä olisi playmaker valmiina. Tässä tapauksessa Hardtin voisi laittaa Pulkkisen ketjuun tekemään likaista työtä ja hommata Lahden stuntiksi kova sniper Filppulan ja Nokelaisen ketjuun. Eli vaikka näin:

Ekan kappaleen osalta olen samaa mieltä. Juuri tällä materiaalin leveydellä Blueskin "legendaarisella" ekalla mitalikaudellaan pärjäsi niinkin pitkälle. Tänä vuonna finaalipaikka on tullut tajuttomalla raadannalla ja Tarkin hienoilla pelastuksilla.

Ketjun rakennehan pitää olla jotakuinkin tuo mainitsemasi työmyyrä-pelintekijä-sniper. Tältä osin olen samaa mieltä. Nokelainen ei vaan mielestäni ole ykkösketjun mies. Ykkösketjun tehtäviinhän kuuluu lähinnä maalinteko ja hyökkäyssuuntaan pelaminen. Nokelainen lukeutuu mielestäni puolustavaksi pelaajaksi, näitä ei ykköseen kaivata. Jokaisella ketjulla on toki puolustusvelvoitteensa, mutta ykkösen kohdalla ne ovat yleensä pienemmät ja tämän kaliiperin puolustavaa pelaajaa ei kaivata. Miehen tehotkin kertovat roolista jotain: 46 ottelussa 11+16, 18 min peliajalla. Sen sortin pelaaja, ettei ykkösen rooli vain oikein pue. Mainio kolmos-/ varauksin kakkosketjun mies.

Eavesille ei varmaankaan tarvitse stunttia hankkia, varsinkaan tähän aikaan vuodesta. Tammikuussa jos tilanne on akuutti, niin ehkä sitten. Toisin kuin tällä kaudella, Eaves pääsee treenaamaan kesän ja tulokset voivat olla ihan erilaiset. Jos Kiekko-Vantaasta tehdään Jokereille farmiseuraa ja Jokereihin etsitään lahjakkaita nuoria kehittymään, niin toivottavasti nämä "stuntit" pystyttäisiin jatkossa löytämään omasta organisaatiosta.

Voin ihan vaan kokemuksesta kertoa, ettei mies tule yli 45 ottelua ensi kaudellakaan pelaamaan. Realistinen veikkaukseni on ≈35 matsia.

Googlaamalla en löytänyt mitään tuosta K-Vantaan ja Jokereiden farmidiilistä, onko heittää lähdettä? Wikipedian mukaan "Espoo Bluesilla on epävirallinen yhteistyösopimus Mestiksessä pelaavan Kiekko-Vantaan kanssa." Tuntuu siltä, että enemmän tehdään yhteistyötä Kookoon kanssa, mutta eikös se Wikipedia ole aina oikeassa? ;);)
 
Ylös Bottom