Pelitunteja takana nyt noin 15-16, tarina etenee kovaa kyytiä ja questeja tulee tuttuun Biowaren tyyliin välillä sellaista kyytiä, että laskuissa ei meinaa pysyä. Osa on onneksi helppoja muutaman minuutin juttuja, joten ne saa valmiiksikin nopeasti.
Hahmon saa alussa valita ja vähän muokatakin, mutta ei tuo 15 tunnin aikana miksikään ole muuttunut, asettakaan en ole vaihtanut. Taistelutyylejä on kertynyt plakkariin kymmenkunta, mutta osa on niin parkuleen hitaita käyttää/vaihtaa käyttöön, ettei niitä viitsi kehittää. Harmi. Muutenkin taistelusysteemi on aivan käsittämättömän nihkeä; tuntuu siltä, että nappien painallusten välissä täytyy sekunniksi irrottaa kaikki sormet napeilta, että seuraava toiminto aktivoituu. Ei kamalan kivaa keskellä hektistä taistelua. Samoin joidenkin tyylien "hienot" animaatiot sotkevat koko ruudun eikä sekunnin ajan näe yhtään mitään, mitä tapahtuu (Toad demon ainakin) -> en viitsi niitäkään käyttää. Kaikesta tästä seuraa, etten viitsi käyttää kuin 1-2 taistelutekniikkaa ja kehitän niiden damaget niin suuriksi, ettei mitään suojauksia/spesiaaleja tarvitse käyttää. Tarkka ajoitus ja loikkiminen karkuun on riittänyt aika pitkälle ... Peli jakaa amuletteja/jalokivä aika avokätisesti. Ilmeisesti niiden tarkoitus olisi vaikuttaa pelaajan ominaisuuksiin, mutta niillä viidellä, jotka olen jossain vaiheessa aktivoinut, on pärjännyt toistaiseksi mainiosti; peli lajittelee amuletit paremmuusjärjestykseen -> 47/52 kiveä/amulettia makaa nyt tyhjän panttina inventoryssä. Kaikki ostettava kama tuntuu melko tarpeettomalta tai sitten satunnainen ostostelu on tuottanut juuri parhaan kombinaation.
USA-versio on yksi bugisimmista Xbox-peleistä, joita olen pelannut. Grafiikka on paikoitellen hupaisaa, kun hahmot keskustelevat päät toistensa läpi painuneina; tämän saa aikaiseksi toisinaan, kun aloittaa keskustelun henkilöiden kohdatessa ja ollessa ihan toistensa lähellä. Tuon vielä sulattaa, mutta äänet katoavat 5-30 minuutin pelaamisen jälkeen jopa kokonaan. Välillä ne palaavat ihan kohdalleen, mutta useimmiten siten, että ne tulevat 1-10 sekuntia perässä ja vain osa äänistä päästetään läpi - sensuuriako? Monta kertaa on pitänyt lopettaa peli ja käydä hakemassa vauhtia alkuvalikosta, kun äänet katosivat kokonaan. Pari kertaa peli jäi kokonaan jumiin, kun ilmeisesti keskustelussa olisi pitänyt tulla ääntä, muttei sitä koskaan sitten tullutkaan - ukkeli jäi ruudulle heiluttelemaan päätään. Nyt juuri kävi noin ja pelkään pahoin, ettei kerta jää viimeiseksi. Useimmiten äänien katoamisesta ei ole haittaa, mutta viimeisellä kerralla A-napin painaminen ei skipannutkaan dialogia.
Ai niin, ne latausajat. Joillakin alueilla ladataan enemmän kuin kävellään; varsinkin kun questin takia joutuu siirtymään monen ladattava alueen läpi kartalla. Boring.
Maailma on kohtalaisen kaunis vielä 15 tunnin jälkeenkin, muttei mitenkään leukojaloksauttava. Tarinasta en oikein tiedä, minuun se ei ole iskenyt kunnolla ja kun olen kohtalaisen kärsimätön pelaaja, en jaksa kuunnella jaaritteluja moneen kertaan. Pelillä on ikävä tapa ohjata pelaajaa vähän liikaakin, sillä keskusteluissa varmasti tulee riittävästi vinkkejä kaikille eikä juuri koskaan ole epäselvää, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä.
IGN:n 9.9 sai minut ostamaan tämän, enkä sinällään kadu ostoa. Peli on hyvä, mutta täynnä kaikkea korjattavaa. Arvosanaksi joku 8-8.5 voisi kuvata paremmin sitä kokemusta, mikä minulla pelistä on. Vaikka Fable oli rikollisen lyhyt, nautin siitä jopa enemmän - tarkkaa syytä en tiedä. Ainakin aviollisissa sänkyleikeissä Fable pesee Jade Empiren 3-1
Ja nyt koittamaan, oliko se bugi niin paha, ettei peli enää jatku. Harmittaa, kun noin 30 minuutin pelaaminen meni hukkaan, kun en jaksanut tallettaa ajoissa. Nooh, A-napilla skippailin uusintakerralla kaikki löpinät, taistelut hoitelin easy-modessa (olinhan jo kerran ko. pätkän pelannut) ja pääsin takaisin peliin. Samassa kohdassa meinasi taas ääni pätkäistä, mutta onneksi jatkui ja A-napilla pääsi ko. kohtauksen ohi.