hartzu
KonsoliFIN Alumni
Keskustelua Symbian, S60, S40, Maemo, Android ja muiden mobiilaitealustojen peleistä.
Silmäilin pitkästä aikaa Ovi Storen tarjontaa, ja huomasin sieltä pari peliä, joissa esiintyi minulle mobiilipeleissä vaadittava avainsana "free". Tähän mennessä en ole vielä kohdannut yhtään kännykkäpeliä, josta voisin sanoa sen olleen jollain tapaa hyvä, joten en odottanut näiltäkään muuta kuin pikaista kokeilua ja yhtä pikaista pelin poistamista. Jostain syystä näihin jäin kuitenkin koukkuun. Tähänastiset kokeilemani kännykkäpelit olivat olleet todella surkeita viritelmiä, joiden tekijöille ei näyttänyt olleen pienintäkään kunnianhimoa pelin laadun suhteen. Kaipa mobiilipelit tarvitsevat hieman erilaisen lähestymisen myös ideoinnin osalta, eikä pelkkä vanhan idean kierrätys aina toimi.
Kyseiset pelit ovat molemmat Digital Chocolaten tuotantoa:
Tower Bloxx: New York
Tower Bloxx on periaatteessa simppeli torninrakennuspeli, mutta siitä avautui yllättäen hieman syvempää pelimekaniikkaa ja strategisia keinoja. Tavoitteen on rakentaa New Yorkin eri kaunpunginosiin uusia pilvenpiirtäjiä ja liikekeskuksia saavuttaen mahdollisimman korkeat tyytyväisyyspisteet asukkailta. Pelaajalla on käytössään tietty määrä siirtoja kierrosta kohden, joiden puitteissa pitää saada lisää maata, rakentaa, parantaa rakennusten ominaisuuksia, muuttaa kaavoitusta, valita power-upeja jne. Pelistä löytyy myös trophyt, joiden keräämiseen tulee keskityttyä ihan huomaatta. Hassua on myös, että tässä minipelissä on minipelejä erilaisten haasteiden muodossa.
Näemmä versio Tower Bloxxista on päätynyt myös Xboxin Live Arcade palveluun.
Crazy Penguin Party
Crazy Penguin Party puolestaan tarjoilee eräänlaista pienimuotoista tasoloikkaa pingiivien kera. Pelimuotoja on useampia, ja periaate on kaikissa sama: pääse maaliin mahdollisimman lyhyessä ajassa keräten pisteitä ja erilaisia muita esineitä. "Kierrosaikojen" parantaminen on yllättävän addiktoivaa tässäkin tapauksessa.
Molemmat pelit ovat kokoversioina ilmaisia tällä hetkellä Ovi Storessa ja versio näyttää löytyvän S40 ja S60 alustoille, ja varmaankin myös kaikille muille mahdollisille mobiilialustoille, joskaan ei Ovi Storesta.

Viimeksi muokannut moderaattori: