Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Kännykät

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kaps
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vaikka Applen maailma olisi täysin virheetön, niin sen verran vähän itsellä on ongelmia ollut Androidien ja pc-koneiden kanssa että en ala ekosysteemiä sinne vaihtamaan. Vai onko se egosysteemi kun ottaa huomioon miten Apple on joillekin jo uskonto? :D

On minulla pari Applen laitetta ollut kyllä ja ei ne huonoja ole ja toimineet ovat. Joku ensimmäisiä näytöllisiä iPodeja oli, jonka sain lahjaksi jo ennen kuin omistin älyluuria. Myin pois siinä kohtaa kun ostin älyluurin kun ei sillä tehnyt mitään paremmin mitä puhelimella ja oli pienempi näyttökin kuin puhelimissa. Sen jälkeen tuli seuraava omena-laite dronen paremman ja isomman näytön virkaa toimittamaan ja siinä roolissa oli siis iPad Mini 2. Se on yhä tallessa ja käytin sitä dronen lisäksi ja lentimen myynnin jälkeen Pelaaja-lehden diginumeroiden lukemiseen. Kauhean hidashan tuo on eikä sillä tee mieli nettisivuja selailla mutta muuten ihan ok laite.

Eniten noissa tökkii Applen ekosysteemi ja osaltaan myös rajoittuneisuus, sillä en voisi kuvitellakaan käyttäväni Applen läppäriä. Sen mitä olen Applen koneita käyttänyt, on ollut hirveää. Ne on käytettävyydeltään samaa kuin puhelimet: voit kyllä säätää ja asiat on tehty tyhmänkin osattavaksi mutta rajat tulee sitten vastaan jos haluaa yhtään tarkemmin jotain säätää. Tosin ehkä sitä säädön tarvettakin voi olla vähemmän mutta itse tykkään siitä että voin tarvittaessa käydä konepellin alla säätämässä asioita syvemminkin.
Jep. tuossa on monia vinkkeleitä miten tuota asiaa katsoo. Itse IT alalla ollut sen kohta 30v niin on tullut tuo windows maailma tutuksi (ja MS DOS :D). Nyt tällain vanhoilla vuosilla ja kun oma työnkuva on lähinnä palavereita ja randomisti jotain käppyröiden piirtelyä kieli keskellä suuta niin sitä tarvitse enää Windows pohjaista alustaa oikein mihinkään.

Ekosysteemikin alkaa olemaan pitkälti pilvipohjaisissa palveluissa niin sekään enää oikein riitä perusteluksi pitäytyä jossain tietyssä alustassa.
Itselle nämä Applen tuotteet on vaan valovuosia edellä ja tykkään niitä käyttää. ja kyllä näitäkin puukottaa pystyy jos osaa ;D No iPhonesta en tiedä mutta Macbookkia nyt ainakin.

p.s. olipa kerran macbook pro vielä silloin kun ollut näitä M pohjaisia siruja edes keksitty. Ja sitten oli joku hönö joka onnistui kumoamaan lasillisen viiniä siihen päälle. Ja alkoi kipunoita iskemään USB-C portista.
No, hönö sitten tilaa uuden koneen ko toi oli jo tuossa kohti niin vanha että olisi joutanut jo muutenkin vaihtoon. Hönö varmaan edelleen käyttäisi tuota jos se ei olisi 'kastunut'. Anyway, yrityksen katalogissa ollut kun jotain 13" apple koneita tuolloin. Ni joutui hönö mennä takasin Delliin ja Windowsiin. Oli muuten tuskaisaa hänellä palata tuohon. Onneksi kolmen vuoden kierrolla nyt taas katalogissa hän löysi 15,6" macbookin :) Hönö käyttää tätä varmaan kymmenen vuotta jos ei hönö kastele tai muutoin kaltoinkohtele tätä. Tuo Dell olikin hauska kapine. Hönöä ei naurattanut että jos sen vaikkapas nosti pohjasta ylös niin se tulkitsi sen touchpadin painallukseksi. Hönö oppi tuon ominaisuuden sillain hassusti kantapään kautta että hänen oli mentävä vessaan ja oli Teams palaverissa. Ja hiiren kursori oli siinä mute namiskan kohilla. teams palis oli mutella kun hönö läksi vessaan. nosti koneen pohjasta pöydältä ja yhtäkkiä sitten ei enää ollutkaan mutella. Että semmoista,.

Yritän sanoa että vaikka firman politiikalla hönö voisikin vaihtaa koneen uuteen kolmen vuoden välein, ei näe tarvetta. Koska nää Applen vehkeet vaan toimii. Sama se oli puhelimessa, oli joku firman puhelin, oliko iPhone 5 tms, hönö käytti sitä kymmenen vuotta. mutta ko alko olemaan siinä kunnossa että sitä lasinsirua oli jo korvassakin jo näyttö ihan pirstaleina niin hän joutu tilaamaan uuden. ja tuota nykyistä, mikä toi on, onkohan mallia 15 tms niin tuokin ollut jo käytössä pitkään enemmän kun edes tarttis. Hönö voisi tilata uuden mutta kun ei tarvitse.

p.s.s. en tykännyt tämän uusimman MacOS version volymen säätömuutoksesta miten se näkyy UIssä. Tykkäsin siitä vanhasta enemmän. No problem. Sitten mennän sinne konepellin alle ja korjataan asia.
 
Viimeksi muokattu:
Nokia X30 ja siinä on tällä tavalla just näyttöön integroitu -> Toimii täydellisesti aina.
Ok. Miten erilaisissa olosuhteissa olet käyttänyt sitä? En siis epäile etteikö toimisi mutta ihmisiäkin on erilaisia ja toisilla voi olla kuivemmat sormet tai käyttöolosuhteet ihan erilaisia.

Oliskohan siinä sinun laitteessa jotain vikaa? Jos ei olisi vikaa ja tämä on tyypillistä ko. laitteelle, niin siinä tapauksessa Youtubesta yms. varmaankin löytyy ulinaa aiheesta. Kyllä sen kuuluisi vain toimia ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin lukijat.
Voit itse tarkistaa googlaamalla ja sekä S24 että S25 Galaxyistä löytyy valitusta aiheesta. Arvosteluissa asiasta ei mainita. Voi siis olla että arvostelut tehdään optimiolosuhteissa tai me, joilla on ongelmia, omaavat erilaiset sormet tai käyttävät laitetta olosuhteissa, joissa harva testaaja puhelimia testaa.

Sisätiloissa ollessa tuo on vähän toimivampi mutta silloinkin saa usein tarkasti asettaa prikulleen kohdalleen siinä missä lukitusnapin yhteydessä oleva lukija toimii aina koska siihen osuu tuntoaistin avulla aina niin hyvin kohdalleen. Sisälläkin on silti tänäänkin saanut useamman kerran laittaa PIN-koodia sisään kun ei riitä viisi yritystä tunnistamiseen.

En siis usko että laite on rikki. Tuo nyt vain on näytön yhteyteen integroidun lukijan ominaisuuksia. Epävarman toiminnan lisäksi ärsyttää se että sen sijaintia ei tiedä tarkasti ennen kuin näytöltä sen näkee. Pidin todella loistavana sitä että puhelimen sai auki vaikka jo siinä kun sitä vasta oli nostamassa naaman eteen ja se tapahtui tietysti helposti jos sen lukijan löytää tuntoaistin perusteella.

On kyllä ihan tärkeimpiä juttuja selvittävien asioiden listassa ennen luurin ostamista, että nimenomaan tämä toimii hyvin. Todella raskasta jos se prakaa. Aika hyvin nämä revikoissa käydään läpi, mutta kyllä ne kai nykyään pitäisi lähtökohtaisesti toimia kaikissa jo aika hyvin_toisin kuin esim. 10 V sitten.
Taisin kyllä jo kirjoittaa että luin arvosteluita ennen ostamista. Ei sitä kuitenkaan hoksaa googlata millään ongelmatilanteilla, tyyliin "samsung s24 fingerprint reader doesnt work" tms. vaan luottaa että jos arvosteluissa ei asiasta mainita, niin se on ok.

Minulle tästä on jäänyt kuva että porukka ei tiedä paremmasta. Ne erilliset napit on omien kokemusten mukaan paljon toimivampia. Ei ehkä parhaassa paikassa aina ja voivat vaatia tottumista mutta jos toimintavarmuudesta puhutaan niin laittaisin omat rahani niille hevosille.

Tykkään luurista kaikinpuolin kun kaikki vain toimii, vanilla Android myös kiva.
Joo, itsekin ostin pari Moto G -puhelinta puhtaamman Androidin vuoksi mutta sitten lähti into kun alkoi niilläkin tulla tuhatta eri mallia. Oli jotenkin asiallinen se meno että oli vain Moto G, Moto G2, jne. kunnes meni siihen mitä kaikilla valmistajilla että on perusmalli, joku Plus, Ultra, Mega, XL, Mini, Macro, Turbo ja mitä vielä.

Toki Samsung varmaan yksi pahimmista kun Galaxy-nimi oli alunperin vain yhden puhelimen malli ja nyt se kai jo läppäreistä lähtien joka laitteessa käytössä.

Kameran ja kompaktin koon takia ostin tuon Galaxy S10e:n testiin - käytettynä vieläpä - ja tykästyin kyllä. Eikä ne Samsungin paskeet siinä UI:n päällä ole niin haitanneet. Turhat saa pois ja siellä on paljon hyödyllistäkin kamaa.

Ekosysteemikin alkaa olemaan pitkälti pilvipohjaisissa palveluissa niin sekään enää oikein riitä perusteluksi pitäytyä jossain tietyssä alustassa.
Itse en nimenomaan halua asioita pilveen muuten kuin varmuuskopioiksi, joten se on minulle lähinnä miinus että kaikki tulee tai on siellä. Nykyään vielä tungetaan AI ihan joka paikkaan. Siinä toki Microsoft on varmasti pahempi kuin Apple, kai. Windowsinkin kanssa välttelen viimeiseen asti MS-tilin tai pilvipalveluiden käyttöä tai liittämistä. Vielä on onnistunut paikallisen tilin tekeminen vaikka sitä ovat vaikeaksi yrittäneetkin tehdä.

Itselle nämä Applen tuotteet on vaan valovuosia edellä ja tykkään niitä käyttää. ja kyllä näitäkin puukottaa pystyy jos osaa ;D
No jaa, riippuu vähän mihin vertaa. Usein pc-rautaan pettyneet on käyttäneet paskaa pc-rautaa kun vertailukohteena on nelinumeroisia summia maksama Applen laite. Pitää osata verrata sellaiseen kamaan, joka on vastaavalla tasolla siellä pc-puolella.

PC-puolella on myös se, että ei se ole mikään yhtenäinen vastus vaan siellä on tekijöitä laidasta laitaan ja näillä vielä halvasta kalliiseen. Jos ostat halpisvalmistajalta ja/tai halvan pään laitteita, niin eipä niillä kauheasti juhlita ja varmasti tuntuu Applet paremmalta. Kun taas laittaa rahaa samalla tapaa mitä omenat maksaa niin tuotekin on ihan eri luokkaa.

PC-puolella pitääkin tarkemmin tutkia ja tietää mitä ostaa. Applen laitteet on niin kuratoituja että siksipä niillä ei varsinaisesti mitään huonoa ole tarjolla. Vertailu Apple vs. PC on kuitenkin typerää kun tosiaan "PC" ei ole mikään yksi valmistaja.

p.s. olipa kerran macbook pro vielä silloin kun ollut näitä M pohjaisia siruja edes keksitty. Ja sitten oli joku hönö joka onnistui kumoamaan lasillisen viiniä siihen päälle. Ja alkoi kipunoita iskemään USB-C portista.
No, hönö sitten tilaa uuden koneen ko toi oli jo tuossa kohti niin vanha että olisi joutanut jo muutenkin vaihtoon. Hönö varmaan edelleen käyttäisi tuota jos se ei olisi 'kastunut'. Anyway, yrityksen katalogissa ollut kun jotain 13" apple koneita tuolloin. Ni joutui hönö mennä takasin Delliin ja Windowsiin. Oli muuten tuskaisaa hänellä palata tuohon. Onneksi kolmen vuoden kierrolla nyt taas katalogissa hän löysi 15,6" macbookin :)
Eli wanha kone, joka toimii ja kestää? Tässäpä minulla on sylissäni ProBook 6470b, vuoden 2012 läppäri, jonka päivittämiselle olen yrittänyt keksiä syitä. En keksi. Tämä toimii ja tekee asiat niin hyvin ettei peruskäyttöön mitään muuta tarvitse. Maksoin 80 euroa käytettynä.

Kauhean huonolla pidollakin tämä on ollut (pölyjä jaksa pyyhkiä, eikä muutenkaan niin tarkasti katso miten käsittelee, jne) mutta ei mitään ongelmia. Kyllä ne laitteet kestää ja toimii kun on alunperinkin laite, joka on tehty kestämään.

Tässä kuva tästä kaunokaisesta: 6470b, koneiden aatelia. Omassani on toki SSD ja enemmän muistia kuin linkin takana kerrotaan. 14-tuumaiseen näyttöön en myöskään tarkempaa resoluutiota ole osannut kaivata kuin tässä oleva 1600x900.

Tuoreemmistakin on vähän kokemusta vaikka usein ostan nimenomaan käytettyä jos edes tarvitsee, kun tuntuu että ei ole oikeita tarpeita. :D Pöytäkoneen myin osina pois koska oli niin vähällä käytöllä ja etsin läppärin tilalle. Asus Zephyrus G14 -peliläppäri siihen tuli sitten hankittua 600 eurolla, sekin käytettynä, ja kyllä tuo on varsin laadukkaalta laitteelta tuntunut. Mitään vikoja en ole keksinyt tai löytänyt omalla käytöllä ja omassa käytössä olettaisin myös kestävän hyvin. Tuon ostin siis kuva- ja videoeditointiin, kun se vaatii vähän tuota 6470b:tä tehokkaampaa laitetta. Hinta on alunperin ollut vähintään Apple-luokkaa, joten tuota voisi jo vertailla omenoihin. En tiedä onko tämä Elisan hinta oikea mutta jos tuo on tuon verran maksanut niin huh huh -> Zephyrus G14

Tässä muuten myös vain FHD-reso mutta se on kyllä oikeasti maksimi 14-tuumaiselle. Joutuu laittamaan skaalausta isommalle että saa tekstistä selvää. :D Käytin muuten pöytäkonetta aikoinaan 55-tuumaisen television kanssa metrin päästä. Oli aika... epäergonominen.

Tuo Dell olikin hauska kapine. Hönöä ei naurattanut että jos sen vaikkapas nosti pohjasta ylös niin se tulkitsi sen touchpadin painallukseksi. Hönö oppi tuon ominaisuuden sillain hassusti kantapään kautta että hänen oli mentävä vessaan ja oli Teams palaverissa. Ja hiiren kursori oli siinä mute namiskan kohilla. teams palis oli mutella kun hönö läksi vessaan. nosti koneen pohjasta pöydältä ja yhtäkkiä sitten ei enää ollutkaan mutella. Että semmoista,.
Tämänkö Dellin takia nyt kaikki pc-rauta on huonoa? Kuten ylempänä totesin, niin Applen kattaus on hyvin kuratoitu niin ettei sinne mitään surkeaa laiteta tarjolla, kun taas pc-puolelta löytyy näitä esimerkkisi tapaisia vehkeitä. Oliko kallis kone ja mikähän malli oli kyseessä? Jos saa arvata niin joku ohut vehje, jota ei saa auki itse jne. Näistä on kokemuksia ja on kyllä paskoja. Ennen oli "markettiläppärit" (ja muut paskat koneet) sellaisia isoja kötöstyksiä, jotka ei kestäneet ja nykyään ne on ohuita lituskoita, jotka ei kestä.

Yritän sanoa että vaikka firman politiikalla hönö voisikin vaihtaa koneen uuteen kolmen vuoden välein, ei näe tarvetta. Koska nää Applen vehkeet vaan toimii. Sama se oli puhelimessa, oli joku firman puhelin, oliko iPhone 5 tms, hönö käytti sitä kymmenen vuotta. mutta ko alko olemaan siinä kunnossa että sitä lasinsirua oli jo korvassakin jo näyttö ihan pirstaleina niin hän joutu tilaamaan uuden. ja tuota nykyistä, mikä toi on, onkohan mallia 15 tms niin tuokin ollut jo käytössä pitkään enemmän kun edes tarttis. Hönö voisi tilata uuden mutta kun ei tarvitse.
Joo, en epäile etteikö ne pelittäisi mutta ainakin oma iPad Mini 2 on ihan avuttoman hidas nettiselailuunkin. Ei ne siis ihan loputtomiin nekään tunnu jaksavan vaikka varmasti pitkään voikin pitää käytössä. Samalla tapaa löytyy pitkäkäyttöistä laitetta muualtakin. Vaikeampi ehkä vain löytää.

p.s.s. en tykännyt tämän uusimman MacOS version volymen säätömuutoksesta miten se näkyy UIssä. Tykkäsin siitä vanhasta enemmän. No problem. Sitten mennän sinne konepellin alle ja korjataan asia.
Vaikka en Windowsin fani todellakaan ole ja sen tapa puskea mainoksia ja nyttemmin tekoälypaskaa ärsyttää, niin en minä kyllä jaksa mitään Applen systeemeitäkään. Vähän sama kuin joku tunkisi Linuxia naamalle. Tiedän että sillä on hyvät puolensa ja syynsä käyttää mutta omat tarpeet ja käyttökohteet toteutuu parhaiten muialla kuin omenoilla ja tai pingviineillä. Tai no, Androidihan kai on toisaalta enemmän tai vähemmän Linux mutta ehkä se siksi toimiikin paremmin kuin Windows? En muuten ikimaailmassa ottaisi jotain Windows-pohjaista puhelinta. Puolisolla ja kaverilla oli Lumia 520 ja vaikka se oli ihan toimiva, niin ei niitä palikoita vain jaksa katsella. Tosin ehkä ne on nykyään jo päässeet niistä eroon (?) mutta jäi niin paska muka, joka on myös pc-puolen käyttiksestä, että ei vain tule tapahtumaan. Saisi olla raudaltaan ja ominaisuuksiltaan jotain ihan ihmeellistä että lähtisin sinne.
 
Viimeksi muokattu:
Tämänkö Dellin takia nyt kaikki pc-rauta on huonoa? Kuten ylempänä totesin, niin Applen kattaus on hyvin kuratoitu niin ettei sinne mitään surkeaa laiteta tarjolla, kun taas pc-puolelta löytyy näitä esimerkkisi tapaisia vehkeitä. Oliko kallis kone ja mikähän malli oli kyseessä? Jos saa arvata niin joku ohut vehje, jota ei saa auki itse jne. Näistä on kokemuksia ja on kyllä paskoja. Ennen oli "markettiläppärit" (ja muut paskat koneet) sellaisia isoja kötöstyksiä, jotka ei kestäneet ja nykyään ne on ohuita lituskoita, jotka ei kestä.

Joo, en epäile etteikö ne pelittäisi mutta ainakin oma iPad Mini 2 on ihan avuttoman hidas nettiselailuunkin. Ei ne siis ihan loputtomiin nekään tunnu jaksavan vaikka varmasti pitkään voikin pitää käytössä. Samalla tapaa löytyy pitkäkäyttöistä laitetta muualtakin. Vaikeampi ehkä vain löytää.

Vaikka en Windowsin fani todellakaan ole ja sen tapa puskea mainoksia ja nyttemmin tekoälypaskaa ärsyttää, niin en minä kyllä jaksa mitään Applen systeemeitäkään. Vähän sama kuin joku tunkisi Linuxia naamalle. Tiedän että sillä on hyvät puolensa ja syynsä käyttää mutta omat tarpeet ja käyttökohteet toteutuu parhaiten muialla kuin omenoilla ja tai pingviineillä. Tai no, Androidihan kai on toisaalta enemmän tai vähemmän Linux mutta ehkä se siksi toimiikin paremmin kuin Windows? En muuten ikimaailmassa ottaisi jotain Windows-pohjaista puhelinta. Puolisolla ja kaverilla oli Lumia 520 ja vaikka se oli ihan toimiva, niin ei niitä palikoita vain jaksa katsella. Tosin ehkä ne on nykyään jo päässeet niistä eroon (?) mutta jäi niin paska muka, joka on myös pc-puolen käyttiksestä, että ei vain tule tapahtumaan. Saisi olla raudaltaan ja ominaisuuksiltaan jotain ihan ihmeellistä että lähtisin sinne.
No ei se minulta ole pois miten koet omat kokemuksesi. :) Kerroin vain omista kokemuksistani.
Ja oli Dellin tämä 5550, eli sieltä top end päästä. mutta väliäkö tuolla ko oli ihan paska vaikka olikin kallis yms - ja niinko mainitsin, ni kokemus menee vähän pidemmälle ko tän jonku vammasen läppärin taakse muutaman vuoden takaa.

Siinä vaiheessa ko sanot että olet runkuttanut kaveris kanssa Doomia nollakaapelilla ni uskon edes jotain
 
Viimeksi muokattu:
No ei se minulta ole pois miten koet omat kokemuksesi. :) Kerroin vain omista kokemuksistani.
Ei tietystikään mutta Applen ilosanomaa jakaessaan kannattaa muistaa että ei kaikilla ole ongelmia, joiden vuoksi pitäisi omenoihin vaihtaa. On siis tullut vastaan useitakin huonolaatuisia koneita, yleensä nimenomaan läppäreitä, mutta myös laadukkaita. Se taas johtuu tosiaan siitä että eihän sitä pc-puolen tarjontaa edes voida Applen tapaan kuratoida pelkäksi priimaksi. Joutuu näkemään vähän enemmän vaivaa kun konetta hankkii ja ehkä tuuriakin pitää mukana olla kun kaikkia "ominaisuuksia" ei välttämättä pysty onkimaan tietoonsa etukäteen.

Ja oli Dellin tämä 5550, eli sieltä top end päästä. mutta väliäkö tuolla ko oli ihan paska vaikka olikin kallis yms - ja niinko mainitsin, ni kokemus menee vähän pidemmälle ko tän jonku vammasen läppärin taakse muutaman vuoden takaa.
No ainakin tuo arvaukseni ohuesta mallista meni nappiin, olettaen että puhut Latitudesta etkä Inspironista. Tosin tuosta tuntuisi olevan myös joku "Ultra"-nimellä varustettu versio, joten vaikea pelkän "5550"-numeron perusteella tietää mikä käytössäsi tarkalleen oli.

Ohuissa läppäreissä voi kuitenkin olla rungon heppoisuudesta ja joustavuudesta johtuvia ongelmia, joista sinäkin mainitsit. Katselin myös teardown-videon ja tuli mieleen nytkin työpöydällä lepäävä läppärin raato, joka on takaa ihan samanlainen. Se hajosi kun ei kestänyt kannen ja näppäimistön väliin jätetty paperia, jossa oli niitti. Semmoista laatua. Hankala uskoa että tuo 5550 on muka jotain top endiä tuolla rakenteella kun on tosiaan juuri sitä nykyajan ohutta markettiroskaa, jota toki siis muualtakin saa. Ja siis en epäile etteikö tuo olisi hinnan ja markkinoinnin puolesta "top end" mutta selvästikään reaalimaailma ei sitä tue kun ainakin itse katsoin heti että vaikuttaapa rakenne huonolta, varsinkin nuo näytön saranat.

Enkä väheksy kokemuksiasi mutta laitan pöydälle myös omani, kun olen kuitenkin minäkin vajaa 30 vuotta säätänyt tietokoneiden kanssa. Sen perusteella pysyn näkemyksessäni, mikä on, ettet ole siis väärässä kehuessasi Applen laatua mutta myös se, ettet ota huomioon että myös pc-puolelta löytyy hyvää laatua sen kaiken muun tarjonnan joukosta.

Apple on helppo valinta mutta jos osaa ja jaksaa, niin kyllä pc-puoleltakin saa työkalut, joilla saa asiansa ongelmitta tehtyä.

Siinä vaiheessa ko sanot että olet runkuttanut kaveris kanssa Doomia nollakaapelilla ni uskon edes jotain
Meinaatko nyt siis että iällä tai sillä, milloin on tehnyt asian X, on jotain painoarvoa tässä kohtaa? Aina vähän ärsyttävä kun keskustelussa mennään meriittilistaukseen sen sijaan että pysytään asiassa. Itse olen yrittänyt pitää mielessä että vaikka itsellä on laaja kokemus tietokoneista, voi joku nuorempi tietää tai osata silti niistä jotain enemmän.

En kauheasti itse anna keskustelun suhteen siis painoarvoa sille, pelasinko Doomia ylipäänsä mutta voin vastata että ei tuo peli silloin kiinnostanut. Muut sitä kyllä pelasi. Ensimmäiset fps-pelit oli itselleni Duke ja Quake, nekin kaverin koneella lähinnä hänen pelaamista katsellen. Itse pelasin konsolilla jo silloin vaikka pc-säätöä harrastinkin. Siellä oli sitten OMF 2097, Jazz Jackrabbit, Hugot jne. eli vähän muuta kuin FPS-pelit.

Merkittävä syy FPS-pelaamattomuuteen oli sekin ettei oma kone ollut mikään teholaite.

Mutta tämän todettuani tahdon myös sanoa että vaikka olisin Doomia pelatessa työntänyt nollakaapelia mihin tahansa, niin ei se tarkoita että osaisin tai tietäisin mistään yhtään mitään. Saati että omaisin sen kautta sellaista kokemusta, joka olisi tässä keskustelussa oleellista.
 
Viimeksi muokattu:
Puhutaanko tässä topicissa luureistakin?

Ostin muutama vuosi sitten OnePlus Openin, eli tämmönen foldi puhelin. Sitä ennen mentiin Samsungin Note sarjalla joka on kooltaan sieltä isommasta päästä.

Nyt parin vuoden käytön jälkeen täytyy sanoa että kestävyys yllättänyt, luuri on vieläkin melkein kuin uusi. Ainoa ilmennyt ongelma on akkubugi eli tunnissa prosentit tippuu 60->5%, mutta sitten sillä viidellä prosentilla pääsee 6h SOT aikaan.

Noin muuten täytyy sanoa että tablettimodea tullut käytettyä todella vähän, suhteessa siihen miten paljon puhelinta käyttää. Silti sanottava että vaikea kuvitella että tavallista puhelinta enää hommaisi.

Seuraava tulee kyllä olemaan terävillä reunoilla, se on ainoa vanhenemisen merkki designissä omaan makuun.

Oliko @HideoMiyamoto sulla kanssa Open, mitä oot tykännyt?
 
Vaikka en ole @HideoMiyamoto niin vastaan, sillä täälläkin ollut OnePlus Open reilu kaksi vuotta käytössä. Olen ollut tosi tyytyväinen. Tablettimoodia käytän ehkä 50% ajasta. Jos pitää nopeasti jotain tarkistaa, niin ei tule isoa näyttöä avattua, mutta jos vähän enemmän tietää käyttävänsä, niin foldi auki vaan.

Ei ole ollut siis mitään ongelmia, ei edes tuota akkubugia ja käytän puhelinta paljon... Aivan liikaa. Tämä on isommalla avattavalla näytöllä hiton hyvä niin viihde- kuin työkäyttöön. Tarve avata varsinainen tietokone on vähentynyt entisestään.

Eikä tosiaan ole näytön taitekohdassa mitään kulumisen merkkejä tai vikaa. Se oli se mitä eniten pelkäsin, että tuo taittuva näyttö ei vaan kestä. No, ainakin kaksi vuotta kestänyt tosi hyvin.

Puhelinvalmistajien pitää yllättää minut todenteolla, että enää vaihtaisin mihinkään missä on pienempi näyttö kuin tuo foldi. Eli kyllä, täälläkin seuraava puhelin on mitä todennäköisimmin tällainen samantyylinen taittuva malli.
 
Puhutaanko tässä topicissa luureistakin?
No joo, onhan tuo vähän lipsunut iPhonesta muihinkin laitteisiin mutta ainakin aloitettiin ihan aiheesta ja sinänsä kun ekosysteemeistä puhutaan niin ne koskevat myös vahvasti puhelinten maailmaa. Ihan samaa voin todeta puhelimista, mitä tuossa muistakin eli että Applen laitteet on varma ja helppo ostos mutta löytyy sen maailma ulkopuoleltakin toimivia ja laadukkaita laitteita, joiden kanssa ei tarvitse tapella tms.

Nyt parin vuoden käytön jälkeen täytyy sanoa että kestävyys yllättänyt, luuri on vieläkin melkein kuin uusi. Ainoa ilmennyt ongelma on akkubugi eli tunnissa prosentit tippuu 60->5%, mutta sitten sillä viidellä prosentilla pääsee 6h SOT aikaan.
Kuulostaa melko ikävältä ominaisuudelta.

Noin muuten täytyy sanoa että tablettimodea tullut käytettyä todella vähän, suhteessa siihen miten paljon puhelinta käyttää. Silti sanottava että vaikea kuvitella että tavallista puhelinta enää hommaisi.
Onkohan vähän sama homma kuin itselläni Switchin kanssa että käytän pääasiassa perinteisen konsolin tapaan mutta silloin harvoin kuin kannettavana käytölle tarvetta, on sen mahdollisuuden olemassaoloon tyytyväinen. Tosin pärjäisi silti ilmankin kun niin vähän käyttää. Sen kautta voinen itse todeta että vaikka uusi teknologia ja taittopuhelimet kiinnostaisi, olisi itsellä varmasti sille tablettikäytölle niin vähän tarvetta että hukkaan menisi rahat. Tablettiakaan kun ei ole koskaan taloudessa tarvinnut, niin ei tarvitse sellaisenkaan roolia ajaa.

Seuraava tulee kyllä olemaan terävillä reunoilla, se on ainoa vanhenemisen merkki designissä omaan makuun.
Onpas erilaisia näkymyksiä kun yksi tympeys tuossa S24:ssa verrattuna S10e:hen on se, että toisessa pyöristetyt reunat, jotka tuntuu heti paljon paremmilta ja jotenkin premiumimmalta. Tärkein kuitenkin että käytössä tuntuvat paremmilta kuin laatikkomaiset/terävät reunat, mikä on ilmeisesti nyt joku trendi. Pyöreys taisi olla joskus myös trendinä?

Ei ole ollut siis mitään ongelmia, ei edes tuota akkubugia ja käytän puhelinta paljon... Aivan liikaa. Tämä on isommalla avattavalla näytöllä hiton hyvä niin viihde- kuin työkäyttöön. Tarve avata varsinainen tietokone on vähentynyt entisestään.
Sinänsä kyllä viehättäisi testata tällaista vehjettä vaikka itsellä käyttö painottuu aina enemmän läppäreihin ja muihin fyysiset napit omaaviin vehkeisiin kun ei nuo kosketusnäytölliset niin inspaa käyttää jos pitää kirjoitella tai vaikka pelata yhtään enemmän.

Ehkä silti tämä kiinnostukseni menee enemmän siihen että kaikki uusi teknologia aina viehättää. Varmaan pari päivää olisi siisti ja sitten se jäisi hyvin vähälle hyödyntämiselle ja päätyisi normipuhelinkäyttöön, jossa varmaan kyllästyttäisi isompi koko, josta päätyisi varmaan taas hankkimaan jonkin pienemmän puhelimen. Nytkin ollut tosiaan S10e ja S24, jotka on molemmat vähän norminykypuhelimia pienempiä.

Foldeissa arveluttaisi myös se että siinä on enemmän hajoavia osia ja naarmuuntuvia näyttöjä. Eikös niissä ole siis sisällä iso taittonäyttö ja ns. normaaliin puhelinkäyttöön omansa? Ei taida lompakkomallisia suojakuoriakaan edes saada noihin ja ne on aina itselle ehdottomat.

Tosin työpuhelin ollut käytössä viisi vuotta ja siinä ei ole kuin se takasuoja tms. ja eipä siinä mitään naarmua ole ja käytän paljon ronskimmin kuin omaani. Tosin tässä tapauksessa "ronski" on lähinnä sitä että laitan repun tai takin taskuun vaikka siellä on muutakin tavaraa. Ei tosin edes mitään naarmuja aiheuttavaa mutta kun olen enemmän ylivarovainen niin tuo on muka sitten kovinkin "ronskia" käyttöä. :D

Eikä tosiaan ole näytön taitekohdassa mitään kulumisen merkkejä tai vikaa. Se oli se mitä eniten pelkäsin, että tuo taittuva näyttö ei vaan kestä. No, ainakin kaksi vuotta kestänyt tosi hyvin.
Pääkäyttöön en haluaisi mitään isompia puhelimia mutta kieltämättä olisi hauska testata että miten tuollainen kestäisi käyttöä. Tosin jos tuon sen tablettimoodin takia pääasiassa ostaisi eikä käyttäisi puhelimena, niin samahan se olisi ostaa vain erillinen tabletti. Täytyy vain taas todeta että en kyllä itselleni keksi tuollaiselle käyttöä. Eikä siis tietysti kaikkien tarvitsekaan.

Puhelinvalmistajien pitää yllättää minut todenteolla, että enää vaihtaisin mihinkään missä on pienempi näyttö kuin tuo foldi. Eli kyllä, täälläkin seuraava puhelin on mitä todennäköisimmin tällainen samantyylinen taittuva malli.
Tuohonhan ne taitaa pitkälti mennä, varsinkin kun saavat hinnat sellaiselle tasolle että saa edes alle tonnilla hankittua, jolloin useammat noita voivat harkita. Nyt on vähän sekä korkea hinta että epävarmuus kestosta. Ei ole helppo olla ensimmäisenä testaamassa uutta kun saa bugit, kalliit hinnat ja epävarmuudet. Siksipä itse tuleekin aina seurailtua ja oltua korkeintaan toisessa aallossa uutta hankkimassa.
 
Puhutaanko tässä topicissa luureistakin?

Ostin muutama vuosi sitten OnePlus Openin, eli tämmönen foldi puhelin. Sitä ennen mentiin Samsungin Note sarjalla joka on kooltaan sieltä isommasta päästä.

Nyt parin vuoden käytön jälkeen täytyy sanoa että kestävyys yllättänyt, luuri on vieläkin melkein kuin uusi. Ainoa ilmennyt ongelma on akkubugi eli tunnissa prosentit tippuu 60->5%, mutta sitten sillä viidellä prosentilla pääsee 6h SOT aikaan.

Noin muuten täytyy sanoa että tablettimodea tullut käytettyä todella vähän, suhteessa siihen miten paljon puhelinta käyttää. Silti sanottava että vaikea kuvitella että tavallista puhelinta enää hommaisi.

Seuraava tulee kyllä olemaan terävillä reunoilla, se on ainoa vanhenemisen merkki designissä omaan makuun.

Oliko @HideoMiyamoto sulla kanssa Open, mitä oot tykännyt?

Joo on sellainen ja oli ihan jees vehje mutta kun huomasin etten käytä sitä avatussa tilassa kauhean usein niin päätin että hommaan normaali puhelimen tilalle. Kestävä luurihan tuo on ja saranoihin tullut mitään ongelmia siinä ajassa kun sitä käytin vaikka se töissäkin aina mukana oli.

Itselle yksi iso tekijä puhelinta valitessa on akunkesto ja Oneplus 15 pärähti markkinoille sen verta isolla akulla että hommasin tämän. Kestää suht kovassakin käytössä kaksi päivää ja jos ei kokoajan plärää puhelinta eikä katsele videoita niin menee kolmekin päivää helposti.
 
Ylös Bottom