Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Pleikarilta puuttuu tällä hetkelle sellaiset yksinoikeudet jotka myy ihan helvetisti. Sellaiset jotka osuu kaiken kansan pelihaluihin.
Joo, niinkuin esim. SingStar, GT5, LittleBigPlanet, Uncharted yms. puuttuvat ihan täysin.
PS3:n "ongelma" on se, että laadukkaita yksinoikeuksia on todella paljon ja laajalla genre-rintamalla, joten myyntikin jakautuu tasaisemmin niiden välillä. Ei tarvitse kuin katsoa taa alkuvuoden kattausta, kun samaan aikaan tulee Killzona, LBP:tä sun muuta.
Kohentunut kilpailu lienee se keskeisin syy ja aika vaikeaa on nähdä, miksi moinen olisi yhdenkään konsolipelaajan näkökulmasta mitenkään huono juttu. Vaikka vain yhden laitteen nimeen vannoisi, laatupelattavaa riittää yhä pilvin pimein ihan alustasta riippumatta. Ja jos jokin tietty osa-alue iskee omalla kohdalla parhaiten, nythän sen valitseminen on vain kaksin verroin helpompaa. Ei se kahdelta muulta, keitä itse kunkin tapauksessa sattuvatkin olemaan, ole pois ensinkään.Mutta joku syy kai sille on oltava, että myynnit on jäänyt pleikkari kakkosta huomattavasti huonommiksi. Hintakaan ei ole ollut enää pitkään aikaan myynnin esteenä.![]()
Vaikea uskoa, että liian paljon laadukkaita pelejä voisi olla todellinen syy verraten heikommille pelimyynneille. Konsolimyyntien suhteen suuren määrän laadukkaita pelejä luulisi tekevän pelkästään hyvää. Vaikea siis hahmottaa missä vika.PS3:n "ongelma" on se, että laadukkaita yksinoikeuksia on todella paljon ja laajalla genre-rintamalla, joten myyntikin jakautuu tasaisemmin niiden välillä. Ei tarvitse kuin katsoa taa alkuvuoden kattausta, kun samaan aikaan tulee Killzona, LBP:tä sun muuta.
Eli summa summarum: hakisin syytä verraten heikommalle myynnille ennemminkin brändeistä kuin itse pelien laadusta.
Kyllä se nyt pitää vähän lyhyemmälläkin matematiikalla tajuta, että jos esimerkiksi pleikkarille pukkaa tänä vuonna uutta Unchartedia, InFamousta, LittleBigPlanetia, Resistancea, MotorStormia ja niin edelleen, mutta Boxille tulee Halo ja Gears, niin luultavasti pleikkarin pelimyynti jakautuu laajemmalle alalle.
Ihan vaan tasapuolisuuden nimissä täytyy mainita, että jakautuvathan ne boxin pelimyynnitkin Halon ja Gearssin ulkopuolelle.
Ilmeisesti Unchartedin ja Little Big Planetin vetovoima on melko vähissä, jos MotorStormin, InFamousin ja Resistancen kaltaiset "keskinkertaisuudet" saavat haukattua niiden pelimyynnistä merkittävät osat? Kamoon, vastaavia julkaistaan multiplattaripuolellakin melkein joka toinen kuukausi. Kärjistetysti sanottuna.Jakautuvat toki, samoin kuin pleikkarin pelimyynti jakautuu samalla tavalla. Halusin vaan todeta, että pleikkarilla on ehkä enemmän tuollaisia "nuosevia nimikkeitä", jotka myyvät miljoonia, kun taas Boxilla tällaisia tunnetumpia ovat Halo, Gears ja Forza. Pleikkarilla useat nimikkeet tekevät kuitenkin melkoista nousua, Nathan Drake on jo sellainen "Pleikkarin keulakuva", kuten myös Säkkipoika.
Tässä nähdään juurikin se ongelma Sonyn brändeissä: alustan superpeleleillä ei ole niin paljoa vetovoimaa verrattuna näihin "ihan kiva"-sarjan peleihin kuin muiden alustojen vastaavilla. Kenties pointtisi on siis osittain validi, mutta suurimpana syynä näkisin ennemminkin aitojen supernimikkeiden kiinnostavuuden suhteellisen puuttumisen kuin oletettujen hyvien nimikkeiden suuren määrän.
Joulukuussa 2010 Home-käyttäjien määrä oli 17 miljoonaa, ja keskimääräinen Home-sessio kestää 70 minuuttia.Home? Käyttääkö joku sitä oikeasti. Haluaisin nähdä lukuja..
..jos MotorStormin, InFamousin ja Resistancen kaltaiset "keskinkertaisuudet" saavat haukattua niiden pelimyynnistä merkittävät osat? Kamoon, vastaavia julkaistaan multiplattaripuolellakin melkein joka toinen kuukausi. Kärjistetysti sanottuna.
PS2 and note that the figure below demonstrates that PS2 and Wii sales peaked in their second calendar years on the market (i.e. in 2002 and 2008, respectively), and then declined in both the third and fourth years.
In fact, both the Wii and the PS2 had their annual sales decline by the same rate (26%) between their third and fourth full years on the market.
Yet, as you can see above, the PS2 rebounded to 5.5 million systems in its fifth year. Whether we can expect the same of the Wii in 2011 is unclear.
Mielenkiintoista nyt on siis, noudattaako Wii täsmälleen samankaltaista kaavaa kuin PlayStation 2, joka tarkoittaisi jälleen myyntitahdin nousua konsolin viidentenä vuonna. Paljon vuoden 2011 myynneistä tulee varmasti riippumaan E3:n julkistuksista loppuvuodelle.
Jos nyt ei muisti petä, niin tuo viidennen vuoden myynninnousu on selitettävissä järkyttävillä alennusmyynneillä. Muistan ps2:sta myydyn jopa 15 euron kappalehintoihin yhden kauppaketjun uusien liikkeiden lanseerauksissa, perustarjousten ollessa 70 euron paikkeilla ja normihintojen pyörineen jossain 95 euron paikkeilla.
Remember that many classic PS2 titles were released in 2005, including Devil May Cry 3, God of War, Gran Turismo 4, Resident Evil 4, and many others. Just in terms of raw sales, the PS2 dominated sports games that same year with Madden NFL 06 moving nearly 3 million units, NCAA Football 06 over a million, MVP Baseball 2005 just under a million, and NBA Live 06 just over 800,000.
The all-format top 10 chart for 2005 also included the PS2 versions of Star Wars: Battlefront II (over a million units) and Star Wars Episode III: Revenge of the Sith (just over 900,000 units).
TSB sanoi:Xbox 360 games in chart = 16
Xbox 360 exclusives in chart = 5
Kinect games in chart = 5
Wii games in chart = 11
Wii exclusives in chart = 9
PS3 games in chart = 8
PS3 exclusives in chart = 1
Move games in chart = 0
Tuoreen brittilistan luvut kertovat, että PlayStationin yksinoikeuksien myynnit jakautuvat TOP-40 listan ulkopuolelle.
Wiiltä tuskin samanlaista settiä odotettavissa. Hinnanalennus oletettavasti nostaisi myyntiä, ja sen perään Michael Pachterkin artikkelin mukaan kuuluttaa.