Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Keskustelua PS5-ohjaimien ongelmista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jouko91
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tänään lähti driftaava ohjain takuu huoltoon. Oikein ystävällinen nainen oli toisessa päässä. Nopeasti vastasivat sähköpostilla. Kokeilin kaikki puhaltamiset ym päivitykset, ei mikään auttanut. Ei sillä näköjään ole väliä, mistä on ostettu. Ostoliike ei näköjään ota mitään kantaa huoltoon vaan asia pitää sopia Playstation tuen kanssa. Piti vain G1 alkuinen koodi ensin lähettää ohjaimen takaa sähköpostilla, sitten tuli tiedot takaisin, että pitää lähettää Tuusulaan, josta paketti jatkaa matkaa aina Ranskaan asti huoltokeskukseen. Suomessa ei kuulemma kannata pitää omaa huoltokeskusta.

Koronatilanteesta johtuen sanoi, että kuukausi voi mennä ja että uusi ohjain pitäisi tulla tilalle. Toivottavasti tulee.
 
Eilen Tsushima -session keskellä ohjaimen oikea lipaisin alkoi tuntua "kevyeltä" ja eikä anna samanlaista default vastusta kuin aiemmin. Muutamassa tilanteessa ei myöskään palautunut täysin. Täytyy kiikuttaa se Giganttiin ja katsoa mitä tuumaavat.
 
Itellä kävi sama homma, viestiä asiaan liittyen edelliseltä sivulla, jos kiinnostaa. Lopputulema kuitenkin oli, että ohjain huoltoon ja huollon kautta uusi ohjain
 
Tulipahan huolto koettua ps5 ohjaimen osalta ja homma hoituikin nopeammin kuin kuvittelin. Aikaa meni kaksi viikkoa kun oli uusi ohjain kädessä driftaavan tilalla. Täytyy antaa hyvää palautetta huollolle, vastasivat nopeasti sähköposteihin ja neuvoivat hyvin.
 
Eilen Tsushima -session keskellä ohjaimen oikea lipaisin alkoi tuntua "kevyeltä" ja eikä anna samanlaista default vastusta kuin aiemmin. Muutamassa tilanteessa ei myöskään palautunut täysin. Täytyy kiikuttaa se Giganttiin ja katsoa mitä tuumaavat.
Vein torstaina ohjaimen Helsingin forumissa olevaan giganttiin ja ottivat mukisematta huoltoon. Eilen tuli viesti et huolto valmis. Tänään kävin liikkeessä, niin antoivat uuden ohjaimen tilalle. Meni homma siis kivasti ja nopeasti.
 
Itellä meni kuukausi vaikka oli sama homma, näyttäis siltä, että gigantti ja heidän huoltonsa järkeistänyt tuota systeemiä kun tapauksia tullut kasvamassa määrin.

Noin sen pitäisi mennäkin kuten edellä mainitsit, kuluttaja edellä, puhutaan kuitenkin viiden huntin laitepaketista, jotka hajoilee alle vuoden iässä
 
Ohjain = Laitepaketti... ok.
 
Onhan se osa sitä laitepakettia. Maksat 500€, saat konsolin ja ohjaimen.

Olettama ei myöskään saisi olla, että laitepaketin sisällä konsolin pitää kestää, mutta ohjaimen ei.
Asioita pyöristelemällä saadaan se irtoamaan kontekstista ja kuullostamaan isommalta kuin onkaan...
 
Mitä ihmettä oikein selität?
Onko ero miltä kuulostaa seuraavat lauseet?
PS5 Konsoli laitepaketti oli rikki meni takuu korjaukseen.
Ps5 ohjain meni rikki ja meni takuu korjaukseen.
Mielestäni näillä on vähän erilainen klangi miltä se ulkopuoliselle kuullostaa.
Jopa hieman klikki otsikon suuntainen muotoilu...
 
Mitä väliä kun se kuitenkin viestissä käy selväksi, että puhutaan ohjaimesta?

Edelleen ohjain on osa laitepakettia ja se hajosi. Ei se tavallaan ole yhtään sen parempi asia kuin että konsoli olisi hajonnut.
 
Kahdeksan kuukautta se ohjain kesti. Vasen liipasin meni löysäks. Ohjain jossa ei ole käytetty kokeilua enempää jäykkyys liipasimia. Pelatahan sillä toki pystyy, mutta vähän odottaisi parempaa laatua. Saa nähdä kuinka monta menee tämän sukupolven aikana.

Hain vaan Prismasta uuden ja vien tuon huoltoon Verkkokauppaan joskus, kun sinne on jotain muutakin asiaa.
 
Tuo liipaisimen meneminen löysäksi johtuu siitä että jousi katkeaa, varmaan kaikkein halvin osa koko ohjaimesta. Tuo ongelma poistuu todennäköisesti viimeistään sitten kun tulee uusi ohjainversio missä on kestävämpi jousi. Helppoa nuo jouset on itsekin vaihtaa, mutta mitäpä sitä turhaan kun takuu on voimassa. Kyllä tuommoisen ohjaimen oletettu kestoikä on noin 3 vuotta, ainakin tuon ajan sisällä sen saa huollettua ilmaiseksi.
 
Ei välttämättä ongelma, mutta kysynpä täältä kumminkin.

Huomasin iltapäivällä että ohjaimeni akku näytti kysymysmerkkiä, eli ei tiedä onko täynnä vai vähissä. Olin pelannut peliä 2h ja lopettaessa pelaamisen sitten huomasin tuon. Ohjainta olen käyttänyt koko ajan langallisena.
 
Morjesta voiko tuota ps5 ohjaimen sarjanumeroa millään vaihtaa muuta kuin uusimalla ohjaimen mulla ollu nyt 2 eri ohjaimen kanssa tämä ongelma että uusinta codia pelatessa että kamera karkailee välillä minne sattuu käytin laitteet huollossa , mutta samanlaisena palauttivat. Tää on varmaa väärä paikka kysellä miten tuota sarjanumeroa pääsisi muokkamaan / onko se ees mahdollista millään softwarella? Olen kokeillut ohjainta myös koneella sama ongelma jatkuu.
 
Tää on varmaa väärä paikka kysellä miten tuota sarjanumeroa pääsisi muokkamaan / onko se ees mahdollista millään softwarella?
Ei ainakaan millään tällä hetkellä tiedossa olevalla tavalla. Sarjanumeroa kun ei ole suunniteltu vaihdettavaksi.
 
Morjesta voiko tuota ps5 ohjaimen sarjanumeroa millään vaihtaa muuta kuin uusimalla ohjaimen mulla ollu nyt 2 eri ohjaimen kanssa tämä ongelma että uusinta codia pelatessa että kamera karkailee välillä minne sattuu käytin laitteet huollossa , mutta samanlaisena palauttivat. Tää on varmaa väärä paikka kysellä miten tuota sarjanumeroa pääsisi muokkamaan / onko se ees mahdollista millään softwarella? Olen kokeillut ohjainta myös koneella sama ongelma jatkuu.
Miksi tuota sarjanumeroa edes tarvisi/pitäisi muokata?
 
Ylös Bottom