En tiiä, tän masennuksen kanssa täs nyt monta vuotta menty (tapaturman seurauksena lähinnä makaan sängyssä/sohvalla enkä juuri voi liikkua, jonka seurauksena iskeny masennus).
Jotain mielekästä aina kuitenkin onnistunu tekee ja saan sysättyä ne huonot fiilikset taustalle..ainakin päivän ajaksi. Yleensä iskee pahimmin iltaisin kun muu perhe nukahtaa.
Välillä on muutaman päivän, ehkä viikon ajanjaksoja kun mikään ei maistu päivälläkään.
Mutta nyt on ollu 2-3kk jo kokoajan huono fiilis. Tai ku ei oo oikee fiilistä ollenkaan. Mikään ei tunnu miltään, kaikki on vaan tasapaksua ja ne asiat mitä ennen voinu tehdä. Eli kattoa tv:stä leffoja/sarjoja, tai pelata. Eli se mistä 95% päivistä on koostunut..ei kiinnosta yhtään. Tuntuu ihan pakkopullalta.
Vuosia kävi kotona 1-2 kertaa kuussa psyk. sairaanhoitaja juttelemassa, mutta sitten niillä kiristettiin kukkaronnyörejä ja käynnit lopetettiin ja mun asiakkuus katkaistiin.
Sinällään kai vielä on positiivista se, että vaikka mikään ei tunnu miltään, niin koen suunnatonta vitutusta siitä ettei mikään tunnu miltään. Eli tunnen kuitenkin jotain.
Nyt on vaan ajautunut siihen pisteeseen ettei ruoka maistu. Aikaisemmin iltaisin pahaan oloon halusi kokoajan syödä jotain..jotenkin turruttaa sen siihen. Mut nyt tänäänkään en ole syönyt mitään, vaikka lapsillekin lämmittelin ruokaa. Ei ole ollut edes nälkä.
Lisäksi tässä olotilan pahentuessa parin kuukauden sisällä olen alkanut nukkumaan aamulla 2-3h pidempään, enkä silti jaksa päivää läpi ilman päiväunia joitaen ole eläessäni oikeastaan nukkunut. Varsinkaan päivittäin.
Jotenkin tuntuu et oon vaan muille taakka ja rajoitan niiden elämää, mutta samalla koen olevani omassa kodissa vankilassa. Ja kun parempaa ei ole näköpiirissä. Pari kuukautta ja 36v mittarissa. Tätä samaa esim 30-50v vielä? Ei tuu mitää…ainakaantällä mielialalla.
Oma isovelipuoli tappanut itsenä kun olin pieni, joten en mä sitä vois koskaan lapsilleni tehdä, mutta kyllä käytännössä joka ilta silti mietin ja pohdin sitä ”olotilaa” että tää kaikki ois ohi.
Aikaisemmin oon tienny et noh, aamulla on ok fiilis ja tää on vaan tää ilta. Mutta nyt ollu niin pitkään tää synkkä ilta 24/7, että en tiedä enää miten pääsen tästä pois.
Vaimo varmasti haluais auttaa jos tietäis miten, mutta kun yritän puhua sille aiheesta, se kyllä vastaa mut aina mulle jää olo ettei se kuuntele. Toisaalta kyllä…luulen et sanoo tai tekee mitä vain ni mulle jää toi olo.
Ahdistaa myös se, että kaikesta huolimatta mulla on asiat hyvin, jopa loistavasti. Eikä mua masenna sinällään tää ”vankina” olo. Tai no se se oikea syy lienee tuolla alitajunnassa, mutta tässä tietoisessa aivotyöskentelyssä en pysty sanomaan yhtä ainutta asiaa mikä ottaa päähän tai ahdistaa tai harmittaa siinä määrin, että tää olo ois perusteltu. Ja se lisää vitutusta tätä oloa kohtaan kun ei tiedä miksi kokee näitä fiiliksiä tai siis fiiliksettömyyttä.
Jotenki vaan tuntuu et kaikki mitä oon elämässä tehnyt ja mitä päivittäin teen, on tän tyhjyyden tunteen siirtämistä eteenpäin ja hautaamista jonnekin sisälle.
Kamala tunne, kun elämällä ei ole suuntaa…paitsi samaa äärettömän ahdasta tunnelia pitkin pimeyteen..
. Hittolainen että mä pelästyin
