Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Ketutuskeskustelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja henkettu
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Ketutuskeskustelu

Allekirjoittaneenkin on pakko yhtyä muutamiin aikaisempiin kirjoittajiin. Lähinnä siis karpaasiin ja sarai-chaniin.

Itsekään en välttämättä välitä niin paljoa tuosta kulutushysteeriasta ja joululauluista, mutta ne ovat mielestäni hyvin pieniä lieveilmiöitä hienon tapahtuman tiimoilla. Toki tuohon kulutushysteriaan tulee itsekin "syysllistyttyä" ennen jokaista joulua. Tykkään vaan siitä tunteesta, että voin antaa läheisilleni jotain lahjojen muodossa. Ei niiden välttämättä pakko ole olla mitään suureellista, vaan kekseliäisyys on omissa lahjaideoissani yleensä avainasemassa. Idea tuossa on kuitenkin loppujen lopuksi se kaikkein tärkein.

Tärkeimpänä asiana joulussa näen kuitenkin juuri tuon perheen ja sukulaisten kanssa vietetyn yhteisen ajan. Tämä on semmoinen ajankohta jolloin pystyy kokoontumaan yhteen ja unohtamaan siinä samalla arjen kiireet. Ajankohta on kokoontumiselle ihanteellinen, kun suurimmalla osalla loma/vapaa on samaan aikaan. Näin tuttavat voivat kokoontua yhteen pidempienkin matkojen takaa.

Meillä on aina ollut tapana kerääntyä rauhoittumaan joulunviettoa varten perheen/ suvun voimin Kajaaniin landelle Oulujärven rannalle. Valkoinen joulu tuolla on yleensä aina ollut ja uskon vakaasti, että se tulee sinne tänäkin vuonna.

Joulun viettäminen sujuu tuolla suunnalla todella leppoisissa merkeissä. Joulukuusikin tulee haettua omasta metsätä. Aattona tulee saunottua rantasaunassa ja siinä samalla toki nautiskeltua muutamat saunakaljat. Saunan jälkeen on sitten aika suunnata joulupöytään, jossa odottavat hyvät ruuat ja muut maukkaat sörsselit. Täytyypi tunnustaa, että noin hyviä safkoja en ainakaan itse saisi normaalina arkena/pyhänä pöytään taiottua, joten ehkäpä siitä syystä mieluusti jouluna näistä nautiskelen. Asiaan kuuluu tietysti myös joulu kaljat, glögit, viinit, simat ja muut juomakkeet. Ei toki kuitenkaa liian kanssa vaan sopivissa määrin nautiskeltuna nuo lisäävät vielä entisestään jo ennaltaan korkeaa joulumieltä.

Ruokailun jälkeen on sitten luvassa lahjojen antaminen/ avaaminen. Itse koen tämänkin oikein mukavaksi tapahtumaksi. On mukava nähdä ilahtuneiden ihmisten ilmeitä, kun he avaavat omia lahjojaan. Varsinkin silloin, kun tuntuu sille, että on osannut antaa oikein osuvia lahjoja. Sitten loppuilta meneekin mukavan rupattelun ja yhdessäolon merkeissä.

En tiedä kuuluiko tämä viesti varsinaisesti tänne ketutuskeskusteluun, mutta tulipahan nyt ainakin rustattua myös nuo omat tuntemukseni joulun suhteen. Tässähän itseasissa alkaapi tuo joulu jo salakavalasti lähestymään. Ehkäpä tuo joulumielikin alkaa tästä jo hiljalleen kohoamaan. Firman pikkujoulutkin odottavat perjantaina, joten sinne siis joulumieltä kohentamaan;).
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Ketutuskeskustelu

Ei joulua vastaan sinänsä mitään, mutta kyllä pistää ihmettelemään kun näkee Finnairin tv-mainoksen, jossa kutsuvat itseään "Joulupukin viralliseksi lentoyhtiöksi". Ei markkinoijilla ilmeisesti ole olemassa mitään pyhää
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

"Joulussa ei ole funktiota" LOL!!!!!! :p :D Tuli viikon naurut, ei pahalla.
:confused: No kiva että nauratti.
----

Siis eihän tuossa itse Jouluaatossa loppujen lopuksi juuri mitään pahaa olekaan, sillä uskokaa tai älkää, myös minä pidän juuri noista teidän luettelemistanne asioista. Sauna hyvässä hengessä, helvetin hyvät pöperöt, rupattelua läheisien kanssa. Sen jälkeen monta päivää pyjamassa vetelehtien syöden saaristolaisleipää perunasalaatilla ja joulukinkulla. <3

Näin siis ideaalitapauksessa. Tosiasiahan nyt on, että meidänkin perheen yhteisessä Joulussa pääsen lähinnä pelkästään näkemään, miten juurikin tuo pikkuveljeni kiukuttelee siitä, ettei nyt saanutkaan sitä uutta lego-ukkoa tai jotain siihen suuntaan. En ole vielä siinä iässä, että itse perustamaani perhettä löytyisi (tosin voisihan sekin tietysti olla mahdollista), joten en ehkä näe tätä asiaa aivan parhaalta mahdolliselta kantilta.

Mikä kuitenkin allekirjoittanutta eniten risoo, on juuri tämä Joulua edeltävä aika, jolloin tekisi mieli tunkea pää pensaaseen eikä kuunnella tätä ihmeellistä hössötystä sen enempää. Olen hieman kaksinaismielinen näemmä, kun normaali arkikin harmittaa minua suuresti. Mikään ei kelpaa. :)

Mutta uudesta vuodesta puhumattakaan... kyseistä juhlaa on ilmeisesti vain kaksi tapaa viettää, joko ampuen satoja euroja taivaalle, tai kumoten ne kurkusta alas.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Ketutuskeskustelu

Ei joulussa mitään vikaa ole kunhan meno pysyy kontrollissa. Itselle joulu meinaa mahdollisuutta päästä näkemään läheisiä joita ei välttämättä muuten näe useasti. ( ei parista lahjasta haittaakaan ole) :)

----------------------------

Ketuttaa kokeet joihin ei jaksaisi millään lukea, kun ne kuitenkin menee niin jäätävän huonosti =(
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

Ketuttaa sikainfluenssa ja sen jälkitaudit, joista ei tunnu pääsevän eroon sitten millään. :(
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

Mutta uudesta vuodesta puhumattakaan... kyseistä juhlaa on ilmeisesti vain kaksi tapaa viettää, joko ampuen satoja euroja taivaalle, tai kumoten ne kurkusta alas.

Joo, tuosta ei todellakaan aleta puhumaan, se vasta ketuttaakin, vuoden äänekkäin juhla... ! :D
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

:confused: No kiva että nauratti.
----
Mutta uudesta vuodesta puhumattakaan... kyseistä juhlaa on ilmeisesti vain kaksi tapaa viettää, joko ampuen satoja euroja taivaalle, tai kumoten ne kurkusta alas.
Ammutaanko uutenavuotena raketteja? Taidan kuulua tohon jälkimmäiseen porukkaan
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

Eikö tuo ole suomalaisten tapa viettää jok'ikistä juhlaa? Joulun aikoihin kaikkein päättömin lienee pikkujoulujen vietto, muut naurettavuudet jääkööt mainitsematta.

Olemme hienoa kansaa, eikö vain?

Mutta nyt kyllä tosiaan marmatan jo ihan kaikesta. :) Onhan tämä tosin varsin tyydyttävää, jollain kierolla tavalla.
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

Voi turkasen tulimmaista!

Eilen lahosi boksi, ja tänään aamulla heti ensimmäisenä näin teksti-TV:stä ikävän otsikon: Teemu Selänne mursi kätensä. Vamma pitää kaikkien aikojen ihan ehdottoman suosikkipelaajani poissa kaukalosta näillä näkymin 4-6 viikkoa. Toivottavasti Teemu olympialaisin mennessä ehtisi täyteen iskuun. Joka tapauksessa kipeä isku myös haaveille Kurrin maaliennätyksen rikkomisesta, sillä sairasloman takia jää aika monta peliä väliin. Ennen yön ottelua Selänne oli semmoisessa n. 40 maalin tahdissa, jolla ennätys olisi mennyt kevyesti rikki...
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

Voi turkasen tulimmaista!

Eilen lahosi boksi, ja tänään aamulla heti ensimmäisenä näin teksti-TV:stä ikävän otsikon: Teemu Selänne mursi kätensä. Vamma pitää kaikkien aikojen ihan ehdottoman suosikkipelaajani poissa kaukalosta näillä näkymin 4-6 viikkoa. Toivottavasti Teemu olympialaisin mennessä ehtisi täyteen iskuun. Joka tapauksessa kipeä isku myös haaveille Kurrin maaliennätyksen rikkomisesta, sillä sairasloman takia jää aika monta peliä väliin. Ennen yön ottelua Selänne oli semmoisessa n. 40 maalin tahdissa, jolla ennätys olisi mennyt kevyesti rikki...

Voihan perkaleen perkale... tuota Selänteen loukkaantumista en ollut tätä ennen näin työkiireiden keskellä huomannutkaan. Nyt alkoi ketuttamaan...

Onneksi illalla on firman pikkujoulut, joten pääsee sitten "rentoutumaan" duuniporukan kanssa;).
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

Puretaas nyt tähän muutamaa tänään ärsyttänyttä asiaa

-Forumeilla pyörivät ihmiset joilla on mielipide joka asiaan.

Näitä tuntuu löytyvän pari jokaiselta forumilta, sen lisäksi että löytyy mielipide joka asiaan
myös tuntuu olevan jyrkkiä sellaisia. Jossain välissä vaan alkaa rasittaa kun tietää että
aina tulee kommentti (monasti vielä väkisin väännetty) tietyiltä henkilöiltä vaikkei sellaista häneltä tarvitakkaan.

-Rahan puute.

Joulu kun lähenee niin rahat hupenee.. Mitenkä voi olla että aina tähän joulunaikaan tulee
niin hitosti sellaista ylimääräistä maksamista?

-Joidenkin ainainen negatiivinen asenne.

Tällaista on ollut ilmassa, en tarkoita konsolifiniä vaan lähinnä tuo Kovalaisen Heikin tallipaikan
varmistumisesta kirvonneet kommentit on ärsyttävän isolta osalta ihmisiä olleet lähinnä
maailmanlopun ennustusta eikä minkään sortin iloa siitä että suomalaisedustus jatkuu formuloissa.
Kyllähän sitä pitää malttia olla nähdä josko Kovalaisesta kasvaa vielä yksi kärkikuljettajista..
juniorihan tuo on nyt kuitenkin iältään.

-Kaupat joista toinen osapuoli ei anna palautetta tai edes kuittaa että tuote saapunut.


Taas on parit tällaiset kaupat roikkumassa, kai se on niin vaikeaa laittaa yv:llä pieni kuittaus siitä
että minun osani kaupasta on hoitunut, tai pahempaa vielä kauppapalautetta.. sehän jumankeuta
vaatii useampaa klikkausta!
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu


-Kaupat joista toinen osapuoli ei anna palautetta tai edes kuittaa että tuote saapunut.


Taas on parit tällaiset kaupat roikkumassa, kai se on niin vaikeaa laittaa yv:llä pieni kuittaus siitä
että minun osani kaupasta on hoitunut, tai pahempaa vielä kauppapalautetta.. sehän jumankeuta
vaatii useampaa klikkausta!

Täysin samaa mieltä!
Monta kertaa joutunut ihmettelemään, että mitenkähän ei toisesta osapuolesta ole mitään kuulunut. Alkaa aina epäilyttämään, että onko paketti edes saapunut perille :eek:
Ja todellakin. Itse annan aina palautetta, mutta kun ei jotkut vain osaa antaa kauppapalautteita takaisin. Alussa kun minullakin oli vain 1 tai 2 palautetta, niin saattoi muutama mahdollinen ostaja häipyä juurikin palautteiden puuttumisen vuoksi. (tästä ei tosin voi olla varma)
Tuxu kuittaa.
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

Täysin samaa mieltä!
Monta kertaa joutunut ihmettelemään, että mitenkähän ei toisesta osapuolesta ole mitään kuulunut. Alkaa aina epäilyttämään, että onko paketti edes saapunut perille :eek:
Ja todellakin. Itse annan aina palautetta, mutta kun ei jotkut vain osaa antaa kauppapalautteita takaisin. Alussa kun minullakin oli vain 1 tai 2 palautetta, niin saattoi muutama mahdollinen ostaja häipyä juurikin palautteiden puuttumisen vuoksi. (tästä ei tosin voi olla varma)
Tuxu kuittaa.

Itse vituttaa kaikista eniten ihmiset jotka käyvät kauppaa - sovitaan jotain - sitten vedetään puihin. Joko kaverista ei kuulu mitään tai sitten ruvetaan muuttamaan jo kertaalleen sovittuja ehtoja tai vastaavaa. Tällä foorumilla törmännyt eniten näihin tapauksiin.
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

Turhien negatiivisten palautteiden antajat!

Ärsyttää. Myin huuto.netissä ison kasan uusia pelejä ja tottakai joukkoon mahtui muutama pelle. Toisesta ei ole kuulunut mitään ja toinen selittää ummet ja lammet. Otin yhteyttä ylläpitoon ja kysyin että onko minulla aihetta antaa negapalaute kun hävisin vielä 6€ koska kohde oli etusivulla ym. Ylläpidosta vastattiin että on.
Nyt se huutaja on antanut minulle negan:

tilille ensi kerran maksoin mutta rahat palautui omalle tilille takaisin.. idiootti ei vain ymmärrä kun myy varastettua tavaraa

Huh. Siis kaverilla ei ollut rahaa maksaa peliä ja sitten saan negan. Ja väittää vielä että myyn varastettua tavaraa. Hänellä oli Nordea ja minulla OP. Kun hän selitti että rahat mukamas palautui annoin samantien emännän nordean että maksa sinne. Ei kuulunut sen jälkeen mitään paitsi äsken oli tullut negapalaute! Ja tuo rahojen palautuminen on ihme juttu kun kaikkien muiden rahat kyllä tuli..
Katsoin tyypin palautteet niin muillekkin tehnyt saman.
Miksi huutaa jos ei ole rahaa lunastaa tuotetta?
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

Eikös huuto.netin ylläpito puutu kostonegoihin pyydettäessä?
Syvältähän tuollaiset tosiaan ovat :mad:
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

Ketuttaa pubstomppaajat L4D, kun niin vaivalla valitettiin ja viimein saatiin se 4 looking 4 matchmaking niin tietysti ne ei käytä sitä vaan pilaa muiden ilot. Sitten vielä väittivät että eivät ole tuttuja keskenään mutta kun nigga lenti niin saman tien paljasti, ja finaalissa reunojen yli hyppiminen taas vahvisti koko homman.
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

Eikös huuto.netin ylläpito puutu kostonegoihin pyydettäessä?
Syvältähän tuollaiset tosiaan ovat :mad:

Juu puuttuuhan ne ja poistivatkin jo sen palautteet mutta ärsyttää silti. Ja ainiin huuto.net palautti lompakkooni myös sen 6€ :D
Miten ihmiset voi olla noin tyhmiä!? Ei kai se myyjän vika ole jos ostajalla ei ole rahaa maksaa tuotetta.
Tekisi mieli mennä oven taakse kysymään että mikä sinulla on ;)

Ps. 2 yhteydenottoa kerkesi tulla palautteen takia, kyselyjä että onko kuittia peleistä ym.. Ihanaa!
 
Ylös Bottom