Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Ketutuskeskustelu

Toivottavasti kaikki kääntyy parempaan päin. Kumminkaan mistään pienestä hommasta ei ole kyse.

Mä on käynyt kaikki paikat läpi mitä olen keksinyt paitsi nykyistä sähköyhtiötä. Jasieltä sain juuri kuulla että tein jatkosopimuksen heidän kanssa helmikuussa. Ja koska olen tehnyt heidän kanssa sopimuksen niin se sitoo sekä mua että heitä. Se mikä tässä on se pointti on se, että tämän myyjän yhtiö (Fortum) ei tietystikään voinut viedä asiaa eteenpäin, koska mulla on jo sopimus. Mä katsoin mun viimeistä laskua ja siinä oli että loppuisi 31.7. En muistanut lainkaan tuota helmikuussa tehtyä sopimusta. Näin ollen koska sopimusta ei voinut tehdä niin en myöskään voinut saada sähköpostivahvistusta = ei ole huijattu vaan kyseinen yhtiö ei vaan voinut viedä asiaa eteenpäin. Siinä selitys :). Hittolainen että mä pelästyin
 
Hemmetin Amazon. Tilaat sieltä tavaran ja tottakai parin päivän päästä sama tavara on halvemmalla sielä tarjolla. Onko Amazonilla mitään ns hintatakuuta olemassa, että saa hyvityksen jos näin käy?
 
Hemmetin Amazon. Tilaat sieltä tavaran ja tottakai parin päivän päästä sama tavara on halvemmalla sielä tarjolla. Onko Amazonilla mitään ns hintatakuuta olemassa, että saa hyvityksen jos näin käy?
Käsittääkseni siellä ei ole ns. hintatakuuta olemassa. Itse olen huomannut, että nuo amazonin hinnat "elää" hyvinkin paljon ja usein. Se on vaan säkästä kiinni, että saa napattua tuotteen hyvällä hinnalla.
 
Tällä kertaa vittuuntumisen aihe on Posti. Tilasin leffoja Briteistä IOSS-myyjältä noin 120e:n edestä. Paketti saapui Suomeen 16.9. ja sain tiedon tullaustarpeesta 22.9. Tein samana päivänä tullausilmoituksen, jossa ei tullut maksettavaa (kuten pitikin olla). Laitoin samalla vapautuspyyntöä Postin käsittelymaksuun, sillä tullauksesta ei tullut kuluja. Aikaa ehti vierähtää tovi ja paketin palautuspäivämäärä lähestyi uhkaavasti. Tästä syystä maksoin käsittelymaksun varuilta 4.10. ettei paketti vain lähtisi takaisin lähettäjälle. Tässä onkin sitten viimeisin tilannepäivitys paketista.

Olen soittanut Postin asiakaspalveluun viisi kertaa, joista neljällä kerralla jaksoin odottaa jonossa päästäkseni esittämään asiani. Joka kerta on luvattu selvitellä asiaa ja ottaa sitten yhteyttä. Tähän päivään mennessä yhteydenottoja ei ole kuitenkaan tullut. Postin seurannassa paketin tila ei ole muuttunut, mutta järjestelmä vaikuttaa muutenkin tosi luotettavalta. Kun käyn tarkistamassa paketin seurantakoodilla käsittelymaksun tilan, lisää järjestelmä seurantaan joka kerta yhden rivin "Lähetyksen käsittelymaksu maksettu Postille"-tekstinpätkää.

Samaan aikaan kuriiripalvelu toimitti paketin Jenkeistä kotiovelle viikossa. Ahdistuneisuutta lisää myös se tieto, että vaikka kyseessä on kirjattu kirje, on korvaussumma suurimmillaan 30e Postin omien sivujen mukaan.
 
Kamppailin samanlaisessa tilanteessa tuossa pari kuukautta sitten. Otin yhteyttä Postin OmaPosti-chatin kautta. Sieltä sain heti apua. Olivat kusseet lähetystunnuksen kanssa. Painun käymään lähipostissa, siellä tuttu myyjä joka heti sanoi, että paketti onkin ollut koko aika siellä hyllyssä, mutta osasivat katsoa vasta postin otettua heihin yhteyttä. Kävi säkä, koska paketti oli seuraavana päivänä menossa takaisin.
 
Kävin nyt myös pyörähtämässä tuolla OmaPostissakin, mutta sen kauttakaan ei vielä tullut helpotusta. Odottelen vielä pari viikkoa, jonka jälkeen sitten varmaankin lähettäjä tekee virallisen selvityspyynnön paketista. Lähettäjä muuten vastasi sähköpostiini tunnissa. :D
 
Okei normaalisti en jaksa nähdä vaivaa valittaa siitä kun tuote ei vastaa mainontaa, mutta kyllähän tämä melkoisen surkea esitys on. Burgeri oli myös saman kokoinen lastenaterian burgerin kanssa ellei jopa pienempi. Maku sentäs oli ihan ok kiitos puolen litran majoneesin jolla tämä gastronominen katastrofi yritettiin peittää.

Ainiin ja pitihän se lastenkin mielet pahoittaa kun lastenaterioiden mukana tulleet lelut unohtuivat pakata mukaan. Eihän se aina onnistu. Innolla odotan mitä Hese meinaa vastata kun mielensä pahoittanut kansalainen ottaa yhteyttä
 
Liitetiedostot

  • Screenshot_20211120-125055_Firefox.jpg
    Screenshot_20211120-125055_Firefox.jpg
    233,5 KB · Lukukerrat: 45
  • 20211120_123223.jpg
    20211120_123223.jpg
    1,5 MB · Lukukerrat: 46
  • 20211120_123240.jpg
    20211120_123240.jpg
    1,7 MB · Lukukerrat: 46
Nyt ketuttaa Suomen byrokratian järjettömyys. Miksi en voi noutaa passiani itse esittämällä vain poliisin lähettämän lähetystunnuksen puhelimesta? Sen sijaan voin mennä vaikka joltain tuntemattomalta vastaantulijalta kysymään että, onko sulla henkkarit ja haetko mun passin? Kuitenkin pelkkä valtakirja missä on mun nimi, allekirjoitus ja lähetystunnus riittää siihen että kuka vaan henkkarit omistava voi hakea sen passin. Olis kiva nähdä millainen idiootti tuonkin on keksiny.
 
Pitäiskö hakea itse?
Jos valitset nouto paikaksi R-kioski niin pitäis aukiolo aikakin sopia...
 
Nyt ketuttaa Suomen byrokratian järjettömyys. Miksi en voi noutaa passiani itse esittämällä vain poliisin lähettämän lähetystunnuksen puhelimesta? Sen sijaan voin mennä vaikka joltain tuntemattomalta vastaantulijalta kysymään että, onko sulla henkkarit ja haetko mun passin? Kuitenkin pelkkä valtakirja missä on mun nimi, allekirjoitus ja lähetystunnus riittää siihen että kuka vaan henkkarit omistava voi hakea sen passin. Olis kiva nähdä millainen idiootti tuonkin on keksiny.

Tuota olen itsekin ihmetellyt. Tosiaan valtakirjalla voi kiertää tuon mahtavan turvallisuusmekanismin.
 
Nyt ketuttaa Suomen byrokratian järjettömyys. Miksi en voi noutaa passiani itse esittämällä vain poliisin lähettämän lähetystunnuksen puhelimesta? Sen sijaan voin mennä vaikka joltain tuntemattomalta vastaantulijalta kysymään että, onko sulla henkkarit ja haetko mun passin? Kuitenkin pelkkä valtakirja missä on mun nimi, allekirjoitus ja lähetystunnus riittää siihen että kuka vaan henkkarit omistava voi hakea sen passin. Olis kiva nähdä millainen idiootti tuonkin on keksiny.
Toi on kyllä kumma systeemi. Kaveri oli kesällä hakemassa uutta passia ärrältä, ei saanu sitä. Pyys myyjältä kynän ja paperia, kirjotti mulle valtakirjan siinä tiskin kulmalla. Niin mä sen sain sieltä ja annoin sen kaverille suoraan siinä. :D Myyjäkin oli kyllä vähän että tää systeemi ei oikein ole toimiva.

Mutta suomi, tämä niin kiva pikku byroslavia.. :)
 
Alkuvuodesta tilasin itselleni henkilökortin. Noutamiseen tarvittiin vahvaa tunnistautumista eli oma ajokortti ei kelvannut. Onneksi vaimolla oli jo henkilökortti hankittuna, joten hän haki korttini Matkahuollosta.

Tämä on todella hankalaa nykypäivänä jos ei ole esimerkiksi ketään läheistä, jolla vastaava henkilötodistus tmv. on ennestään.
 
Tämän takia itsellä ollu passi kautta aikojen ja sen kun muistaa pitää voimassa eikä päästä vanhenemaan, niin mitään ongelmaa ei ole koskaan ollut. Nykyään tuo tosiaan on jo paljon vaikeampaa kuin omassa nuoruudessa.
 
Eikä se vanheneminenkaan haittaa ellei mene vuodella yli...
 
Ainoastaan silloin, jos haluaa lähteä maanpakoon. :D
Juurikin näin piti muuttaa noin kolme kuukautta sitten Ruotsiin ja pelkästään henkkarien saamiseen meni yli 2kk. Edelliset oli menny vanhaks 19v sitten. Nyt tuli lisäks viel nää tiukemmat korona sählingit et joutuu vissiin jokatapauksessa porojen seassa juoksee rajan yli. Omaa tyhmyyttä taas, olis pitäny papereitta mennä rajan yli ja konsulaatista sit hakee paperit.
 
Viimeksi muokattu:
En tiiä, tän masennuksen kanssa täs nyt monta vuotta menty (tapaturman seurauksena lähinnä makaan sängyssä/sohvalla enkä juuri voi liikkua, jonka seurauksena iskeny masennus).

Jotain mielekästä aina kuitenkin onnistunu tekee ja saan sysättyä ne huonot fiilikset taustalle..ainakin päivän ajaksi. Yleensä iskee pahimmin iltaisin kun muu perhe nukahtaa.
Välillä on muutaman päivän, ehkä viikon ajanjaksoja kun mikään ei maistu päivälläkään.

Mutta nyt on ollu 2-3kk jo kokoajan huono fiilis. Tai ku ei oo oikee fiilistä ollenkaan. Mikään ei tunnu miltään, kaikki on vaan tasapaksua ja ne asiat mitä ennen voinu tehdä. Eli kattoa tv:stä leffoja/sarjoja, tai pelata. Eli se mistä 95% päivistä on koostunut..ei kiinnosta yhtään. Tuntuu ihan pakkopullalta.

Vuosia kävi kotona 1-2 kertaa kuussa psyk. sairaanhoitaja juttelemassa, mutta sitten niillä kiristettiin kukkaronnyörejä ja käynnit lopetettiin ja mun asiakkuus katkaistiin.
Sinällään kai vielä on positiivista se, että vaikka mikään ei tunnu miltään, niin koen suunnatonta vitutusta siitä ettei mikään tunnu miltään. Eli tunnen kuitenkin jotain.

Nyt on vaan ajautunut siihen pisteeseen ettei ruoka maistu. Aikaisemmin iltaisin pahaan oloon halusi kokoajan syödä jotain..jotenkin turruttaa sen siihen. Mut nyt tänäänkään en ole syönyt mitään, vaikka lapsillekin lämmittelin ruokaa. Ei ole ollut edes nälkä.
Lisäksi tässä olotilan pahentuessa parin kuukauden sisällä olen alkanut nukkumaan aamulla 2-3h pidempään, enkä silti jaksa päivää läpi ilman päiväunia joitaen ole eläessäni oikeastaan nukkunut. Varsinkaan päivittäin.

Jotenkin tuntuu et oon vaan muille taakka ja rajoitan niiden elämää, mutta samalla koen olevani omassa kodissa vankilassa. Ja kun parempaa ei ole näköpiirissä. Pari kuukautta ja 36v mittarissa. Tätä samaa esim 30-50v vielä? Ei tuu mitää…ainakaantällä mielialalla.

Oma isovelipuoli tappanut itsenä kun olin pieni, joten en mä sitä vois koskaan lapsilleni tehdä, mutta kyllä käytännössä joka ilta silti mietin ja pohdin sitä ”olotilaa” että tää kaikki ois ohi.
Aikaisemmin oon tienny et noh, aamulla on ok fiilis ja tää on vaan tää ilta. Mutta nyt ollu niin pitkään tää synkkä ilta 24/7, että en tiedä enää miten pääsen tästä pois.
Vaimo varmasti haluais auttaa jos tietäis miten, mutta kun yritän puhua sille aiheesta, se kyllä vastaa mut aina mulle jää olo ettei se kuuntele. Toisaalta kyllä…luulen et sanoo tai tekee mitä vain ni mulle jää toi olo.

Ahdistaa myös se, että kaikesta huolimatta mulla on asiat hyvin, jopa loistavasti. Eikä mua masenna sinällään tää ”vankina” olo. Tai no se se oikea syy lienee tuolla alitajunnassa, mutta tässä tietoisessa aivotyöskentelyssä en pysty sanomaan yhtä ainutta asiaa mikä ottaa päähän tai ahdistaa tai harmittaa siinä määrin, että tää olo ois perusteltu. Ja se lisää vitutusta tätä oloa kohtaan kun ei tiedä miksi kokee näitä fiiliksiä tai siis fiiliksettömyyttä.

Jotenki vaan tuntuu et kaikki mitä oon elämässä tehnyt ja mitä päivittäin teen, on tän tyhjyyden tunteen siirtämistä eteenpäin ja hautaamista jonnekin sisälle.

Kamala tunne, kun elämällä ei ole suuntaa…paitsi samaa äärettömän ahdasta tunnelia pitkin pimeyteen..
 
Ylös Bottom