Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Ketutuskeskustelu

Vastaus: Ketutuskeskustelu

Taustatietona avautumiselle. Multa poistettiin häntäluu viimevuonna leikkauksella, kun oli niin pahasti murskana tapaturman jälkeen. Istumisesta ei tullut mitään ja syyksi todettiin, ettei leikkausarven, eli ihon ja loppu luuntyngän välissä ollut mitään. Eli kaikki rasva oli kulunut murskaantuneen luun vuoksi pois. Nyt reilu pariviikkoa sitten polvista siirrettiin rasvaa sinne väliin plastiikkakirurgin toimesta.

Alkaa olee taas vähä toivoton olo. Sain eilen vihdoin alkaa istumaan. Istuminen sattuu ihan vietävästi, vaikka oon tän päivän aikana istunu yhteensä vain noin reilun tunnin. Alkaa hiipimään olo, etten tuu enää ikinä istumaan ilman kipuja.

Ei siinä olin vaipunut siihen uskoon jo ennen leikkausta, mut jo valmiiksi polvet olleet todella huonossa kunnossa ja niiden takia esim armeijasta heitetty pihalle. No nyt leikkauksessa sörkittiin myös molempia polvia ja polvet särkee aivan kokoajan kipulääkkeistä huolimatta. Kävely on ihan ok ku on lääkkeet, nyt ku lääkkeiden vaikutus käytännössä ohi, liikkuminen on heti tönkköä ja jalan taivuttaminen tuskaa. Eilen kun menin polvilleni kun piti lapsen kanssa leikkiä ja polvi "kiristyi", niin tuntui että oltais revitty jotain irti sisältä. Menikö nyt siis myös jalat lopullisesti? Alko kyllä ketuttamaan tää elämä taas ihan huolella...

Ootkos pyytänyt lekurilta tramaleja? Autto ainakin tuolle paremmalla puoliskolle.. Kyllä se siitä helpottaa, mutta kannattaa varautua henkisesti "haamu"kipuihin..
 
Tervetuloa kerhoon, tekolonkkia jonotellessa. Polvet ja selkä siinä samassa paskana. Melkein sama mitä mömmöjä kiskoo niin ei mitään auta. Sinnitellyt kaikkien näiden kipujen ja leikkausten kanssa monet vuodet. Silti pitää yrittää jaksaa. Aina ei vaa jaksais, joskus tekis mieli jäädä vaan sänkyyn eikä liikkua.

Pystyn kymmenen vuoden ajalta sanomaan aika tarkalleen montako kivutonta päivää on ollut. Tuntuu ettei sitä kukaan muu ymmärrä. Taas mennään vähän kelan kuntoutuksiin ja katsellaan uudelleen. Onneks tajusin lähtee opiskeleen vähemmän fyysistä työtä. Ei enää ois paikat kauaa kestäny.
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

Ootkos pyytänyt lekurilta tramaleja? Autto ainakin tuolle paremmalla puoliskolle.. Kyllä se siitä helpottaa, mutta kannattaa varautua henkisesti "haamu"kipuihin..

Tramalia ei oo vielä ollut.
Nyt menee 120mg arcoxiaa 1 päivässä.
Lisäksi panacodia 3x2kpl päivässä.
tarvittaessa kipuihin lisäksi targiniqia. Targiniq on kyllä mielettömän tehokas, ei vain vie näitä kyseisiä kipuja pois. Sen jälkeen on niin aineissa etten viitsi käyttää, ei siinä tiedä onko kissa vai kala vai lentokone.

Ei mulla se häntäluun poisto itsessään ole oireillut mitenkään. En vain pysty istumaan, kun se sattuu niin paljon. Nyt pistivät sitä rasvaa siihen väliin ni kokoajan tuntuu et joku painaa häntäluun tynkää ja ku istuu ni naama alkaa irvistämään jo heti tosi pahasti. Niin kova kipu on. Eli ei vain pysty istuu enää oikeastaan edes siten miten ennen operaatiota. Ennen sentää pysty kävelee, nyt on polvetkin sökönä.

Saikku loppuu käsittämättömästi sunnuntaina. Eli maanantaina saa mennä töihin. Saan istua seuraavat 3kk maksimissaan 40min kerrallaan, eli käytännössä 50km työmatkan. Sit täytyykin töissä 8h seisoa ja välillä hetki istua.

Oon muutenkin vähän liikkuva ja heikkokuntoinen pullukka. Nyt oon kaks viikkoa vain maannut paikallani liikkumatta yhtään. Nyt pitäis yks kaks näillä todella kipeillä jaloilla ja persuksella pystyä olemaan töissä. Pelottaa vietävästi..
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

Eilen meni Pinball Arcadessa useampikin ennätys rikki. Scared Stiff oli pöytä, ja piste-ennätyksen lisäksi sain ensimmäisen kerran sen Scared Stiff -mittarin täyteen. Samalla tuli neljäs wizard goal, eli monster multiball.

Ajattelin että mitähän tästä vielä tulee, kun oma ennätys on mennyt jo yli kymmenellä miljoonalla rikki jalisäpalloja on vaikka muille jakaa. Jackpotteja tulee nopeammin kuin ehtii sanoa. Eikä ollut edes mitään paineita. Olin niin zonessa, että tehtävät oli menneet kahdesti läpi ja pallot sujahtelivat ramppeihin kuin kusi lumeen.

Eikä edes haittaa, että pari multiballia jäi vähän lyhyeksi, sillä nyt alkaa taas crate multiball. Jackpot! Jackpot! Ja sitten harmaa ruutu ilmoittaa, että nyt mää kaadun ja tää oli tässä. Ja ennätykset ja wizard goalit "män hevosen persiu".

Se oli herkkä hetki. Olisin antanut mitä tahansa, jos olisin saanut lyödä pelintekijöitä halolla päähän.

Aamulla sitten jo tuntui, että ei auta kuin alkaa uudestaan leipomaan sitä kenttää. Kun se "meni läpi" kerran, niin menee toisenkin. Ja loput vitutuksesta taittui habanerosipseillä.
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

Taustatietona avautumiselle. Multa poistettiin häntäluu viimevuonna leikkauksella, kun oli niin pahasti murskana tapaturman jälkeen. Istumisesta ei tullut mitään ja syyksi todettiin, ettei leikkausarven, eli ihon ja loppu luuntyngän välissä ollut mitään. Eli kaikki rasva oli kulunut murskaantuneen luun vuoksi pois. Nyt reilu pariviikkoa sitten polvista siirrettiin rasvaa sinne väliin plastiikkakirurgin toimesta.

Alkaa olee taas vähä toivoton olo. Sain eilen vihdoin alkaa istumaan. Istuminen sattuu ihan vietävästi, vaikka oon tän päivän aikana istunu yhteensä vain noin reilun tunnin. Alkaa hiipimään olo, etten tuu enää ikinä istumaan ilman kipuja.

Ei siinä olin vaipunut siihen uskoon jo ennen leikkausta, mut jo valmiiksi polvet olleet todella huonossa kunnossa ja niiden takia esim armeijasta heitetty pihalle. No nyt leikkauksessa sörkittiin myös molempia polvia ja polvet särkee aivan kokoajan kipulääkkeistä huolimatta. Kävely on ihan ok ku on lääkkeet, nyt ku lääkkeiden vaikutus käytännössä ohi, liikkuminen on heti tönkköä ja jalan taivuttaminen tuskaa. Eilen kun menin polvilleni kun piti lapsen kanssa leikkiä ja polvi "kiristyi", niin tuntui että oltais revitty jotain irti sisältä. Menikö nyt siis myös jalat lopullisesti? Alko kyllä ketuttamaan tää elämä taas ihan huolella...

kerro mulle mikä sai sut menemään sinne saatanan hyppyrimäkeen kun jos oikein ymmärsin niin sulla ei ole pahemmin ollut aikaisempaa historaa sen parissa?. jotenkin tuntuu että sä olet hyvä tyyppi ja vituttaa kun hyville tyypeille käy noin.

itseäni ei nyt vituta sileen mikään....no ehkä suvakit ja unirytmi.
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

kerro mulle mikä sai sut menemään sinne saatanan hyppyrimäkeen kun jos oikein ymmärsin niin sulla ei ole pahemmin ollut aikaisempaa historaa sen parissa?. jotenkin tuntuu että sä olet hyvä tyyppi ja vituttaa kun hyville tyypeille käy noin.
Polttarit?
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

no mutta olkoon ***** vaikka linnanjuhlat mutta mua ei sais misstään hinnasta mihinkään hyppyrimäkeen tai edes pulkkamäkeen suksien kanssa.
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

69d50a674f0ccd90c666e82f44951867.jpg

Kiitos Volvo kuski niskakivuista..
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

Jos Citroenillä ajelee niin tuon ansaitseekin ;) (vitsivitsi)

Tota mieltä minäkin olin kunnes totesin ettei isoja 7 paikkaisia järkihintaan ole tarjolla oikeastaan muita. Eikä siinä. Reilun vuoden tuolla ajellut ja mieli muuttunut siten et joskus kun auto vaihtuu niin vois ostaa uusiksi sitikan.
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

Tossa Pleikka 4:sen ostamisen jälkeen alko vetuttaa, kun olin totaalisesti unohtanut tän käyttäjän salasanan, enkä millään sitä muistanut eikä mikään toiminut mitä kokeilin.
Mutta nyt ykskaks yllättäen löysin sen jostain mielenisopukoista.
Joten poistui sitten vetutuskin. Helppoa, kun sen osaa. :D
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

Taas kerran ketuttaa poteroitunut reagointiyhteiskunta, jossa jokaiseen uutiseen pitää suhtautua niin, että 1) kaivetaan näkökulma joka tukee omaa ajattelua ja 2) valmistaudutaan toteamaan jo etukäteen, miksi muut reagoivat asioihin väärin. Kohtaa 1) on kai harrastettu aikojen alusta asti (toki todella paljon lisääntyen), mutta kohta 2) on noussut ihan uusiin ulottuvuuksiin vasta viime vuosina somen ja yleisen vastakkainasettelun myötä, enkä mä jaksais yhtään. Kun kukaan ei opi mitään tai ole valmis pohtimaan omia näkemyksiään pennin vertaa, ei kukaan ole yhdenkään keskustelun jälkeen pisaraakaan viisaampi.

Sen lisäksi ketuttaa se, että paikat on harvinaisen jumissa viikonlopun kuntoilujen jäljiltä. Pitäisi kai lopultakin ymmärtää venytellä välillä, ei tässä olla ikinuoria :D
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

Taas kerran ketuttaa poteroitunut reagointiyhteiskunta, jossa jokaiseen uutiseen pitää suhtautua niin, että 1) kaivetaan näkökulma joka tukee omaa ajattelua ja 2) valmistaudutaan toteamaan jo etukäteen, miksi muut reagoivat asioihin väärin.

Suosittelen kuuntelemaan tämän podcastin:
http://youarenotsosmart.com/2015/11...ople-who-see-the-world-differently-are-wrong/

Olen myös viime aikoina katsellut The Great Coursesista Steven Novellan kurssia "Your Deceptive Mind".

Noiden parin edellämainitun jälkeen päätin jättäytyä tietyistä keskusteluista kokonaan pois.
 
Pitää tsekata paremmalla ajalla. Suomen Kuvalehdessä oli myös numero-pari sitten hyvä juttu siitä, miten (vähemmän yllättäen) tutkimustulokset on aika masentavia sen suhteen, miten ihmiset tulkitsee jokaisen hemmetin tilaston, uutisen jne. vastaamaan omaa mielipidettään. Myös siis "fiksut" ja esimerkiksi numeraalisesti lahjakkaat ihmiset tulkitsivat amerikkalaistutkimuksessa erilaisia tilastoja tukemaan omaa näkemystään aseenkantoluvista.
Mahdoton ja masentava tilannehan tämä millekään dialogille on, toki myös muistaen sen, että ei tässä itsekään ole tällaisen yläpuolella.
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

uni rytmi ja painajaiset, aina ruvennut nukkumaan siinä 9 aikaa illalla. no olen yleensä nukkunnut sen 3 - 4 tuntia ja herännyt 12 jälkeen yöllä. ja tänä aikana nähnyt aivan sairaita unia ja juossut unissani ympäri kämppää.

tätä nyt on jatkunut noin 5-6 päivää, tressiä ei nyt semmottis mitään ihmeellistä ole ja pelinäkin on ollut se farming simulator 15.

***** että ahdistaa tämmönen paska kun ei nuku! ja sitten kun nukkuu niin näkee aivan sairaita unia....ja mä olen semmonen että se minimissään 7 tuntia on saatava unta päivässä....mä en tiedä kauanko kestän tätä paskaa
 
Kossut ja muutkin alkomahoolit kannattaa jättää pois niin unet paranee. :p Ja liikunta kanssa auttaa tuohon unenlaatuun.
 
Tai sit ongelma on liian vähäinen Kossun määrä. Nalle menee pedin laidalle istumaan, korkkaa pullon. Kulauttaa sen ykkösellä huiviin. Käy makuulle. Nukkuu kuin tukki
 
Vastaus: Ketutuskeskustelu

Meni kyl eilinen ilta/yö kaikin puolin yli. Voi widdi, et voi pientä apinaa vituttaaki. Kuinka saatanan tyhmä voi olla?
Harvemmin tulee tällasia "morkkiksia" tai tuntemuksia, vaikka usein olenkin sohlannu. Vittusaatana! ...onneks kukaan ei tullut vastaan kun hain aamulla röökiä lähikaupasta, oisitte pian saanu lukee iltapäivälehdistä. Totesinko muuten jo: widdi mitä paskaa! :mad:

Kai tästä taas jotain opin....
 
Ylös Bottom