Konsolirallipelit

Omenanraato

Well-Known Member
WRC7 ensituntumat otettu.

Eilen pelailin koko illan WRC6:sta, jotta on vertailupohjaa. Pelailen pädillä, se kerrottakoon jo tähän alkuun.

Kun pelin käynnistää täytyy ajaa pari EK:ta asetuksien määrittämiseksi.
Niistä toinen oli Portugalissa jossa satuin eilen ajamaan. EK oli sama. Eli ilmeisesti tässä on EK:lle tehty graafiset parannukset ja lisätty yksityiskohtia ja ilmeisesti kavennettu. Toki joukossa varmaan uusiakin on.

Eilen ajaessa mietin, että kyllähän WRC6 on jo todella kapeaa ränniä, eikä siinä pädillä ongelmia ole pahemmin.
Nyt kun ajelin samoja EK:ta seiskassa, niin en huomannut eroa kapeudesta tms. Suomessa Harjulle oli pari mutkaa aidoilla kavennettu.

Se ero on siinä, että tiet on suunnilleen samanlaisia muutoin, mutta niissä on kuoppia aivan julmetun paljon enemmän. Pädillä ajaessa Portugalissa tuntui olevan ehkä jopa liian rajuja heittoja.
Toinen ero on se, että 2017 autot on tosi paljon nopeampia. Tämän vuoksi vauhti on hurjaa ja tiet voi tuntua kapeammilta, vaikka ei ne kyllä ole.

Seuraava ero minkä huomaa on auton käyttäytyminen. Kutosessa autolla kesti hiukan aikaa kääntyä. Ei siinä viivettä ollut, mutta se oli hitaampaa. Nyt ohjaus reagoi ihan toisella tavalla ja se vaatii näköjään totuttelua. Kuitenkin hyvällä tavalla. Ohjaus on nopeampaa ja paremman tuntuista.

Lisäksi kutosessa parissa mutkassa auto puski tai luisui oudosti, tässä pito tuli siellä missä luulinkin.
Ohjauksen ainut ongelma on se, että vaikka jarrutasapaino on edessä aika rajustikin, perä saattaa lähteä rinnalle ja pyörähtää.
Saman tyyppinen kuin jossain Milestonen WRC:ssä oli joskus. Korjaantunee silti autoa säätämällä.

Ford, Hyundai ja Toyota testattuna ja Fordin käyttäytyminen oli ihan erilaista kuin näillä muilla. Täytyy testata sitä lisää. Hyvä jos eroja on tullut.

Grafiikka on saanut selvän hyppäyksen. Kaikki näyttää paremmalta ja uudet paremmat varjot ja valot jopa vaikeuttaa peliä, mutta ei huonossa mielessä tällä kertaa.

Ja se tärkein. Olkoonkin 30fps, mutta kun vanhassa esim Harju oli ajokelvoton, koska fps droppaili nii paljon, että metsä kutsui sen takia. Nyt pyörii sulavasti.

Kaikenkaikkiaan tämä on peli, joka olisi pitänyt ensimmäisen WRC:n olla, josta lähteä ammentamaan eteenpäin. Erittäin positiiviset fiilikset ja pääsen vasta sunnuntaina testailemaan lisää.

Tässä kuitenkin Harjun EK pädillä ajettuna. Ja jos näyttää hitaalta tai huonolta ajolta, niin johtuu ihan siitä että olen ratilla pelannut 20v, joten pädi ohjaus ei meinaa iskostua selkärankaan, eikä uskalla painaa kovaa.



Edit: Jahas uppautu väärä pätkä meni aluksi..nyt oikea video.


Edit2: ne pitkät pätkät joita mainostettiin:
Suomi, Päijälä, 17km
Puola, 23km
Meksiko, 18km
Monaco, 18km

Muuten pisimmät ralleissa 10-14km luokkaa, eli samaa kuin on ollutkin.

Edit3:
17km Päijälä:

23km pätkä Puolasta. Pelin pisin EK.


Junior WRC olikin paljon vaikeampi ajateltava. Ensi kosketus tuli uran ensimmäisessä EK:ssa. Tällä pätkällä oli jo vähän kapeutta siellä välissä. Voi olla WRC:llä ahdasta.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

nikob

Active Member
Vastaus: Konsolirallipelit

Hyvältä vaikuttaa ja näyttääkin ihan hienolta. Olisi se komeaa päästä noilla uusilla wrc autoilla tykittään näin rallifanina [emoji2]. Onko tekoälyn ek ajoissa mitään eroa kutoseen? Siinä tuntuu jotenkin erikoisesti välillä menevän tekoälyn etappi ajat.
 

Omenanraato

Well-Known Member
Vastaus: Konsolirallipelit

Kutosessa oli ihan sama miten ajat ja aina kärki oli 2sek sisällä.

Nyt tuntuu et tuolla haparoivalla ajolla olen aina neljäs ja aina menee niin, että toinen on 2-4 sek kärkeä perässä. Kolmas noin 10sek ja siitä eteenpäin erot jo 15-30sek luokkaa, eli nyt on menty sit toiseen päähän ku viimevuonna. Tämäkään ei hyvä.
 

Omenanraato

Well-Known Member
Vastaus: Konsolirallipelit

Sitä en tässä kyllä edelleen ymmärrä, että miksi nuotti ”kaasu pohjassa, jyrkkenee ykköseen” täytyy ruudulla ilmoittaa suoralla vihreällä nuolella ja nuotin alakulmaan pienellä merkki siitä, että mutka jyrkkenee, mutta ei edes sinne sitä et mihin.
Eli jos siinä hiukankaan rennommin ajat hiljaisemmalla äänenvoimakkuudella, niin visuaalisella havainnolla on kaasu pohjassa kaukana tieltä.
 

codriver

Member
Vastaus: Konsolirallipelit

Onko kuka pelannut wrc 6:sta MSI GL72 6QD peliläppärillä? Olisko kellään hyviä grafiikka-asetus vinkkejä millä pyörii parhaiten eikä kuva olis ihan huttua?

Noniin. Tuli otettua tämä WRC 7 tälle peliläppärille ja sama juttu kuin edellisessä wrc::ssä, EI TOIMI. Hitto kun ei ole mitään demoa millä testata niin joutuu ostaa vähän "sikaasäkissä" ja toivoa parasta. Asetuksia tullut nyt rumpattua suuntaan jos toiseen mut ei vaan löydä kunnollista millä rullais sujuvasti kaikissa ympäristöissä. Fps heilahtelee todella paljon tippuen välillä 10-15. Lisenssin takia tätä pelais mielellään mutta täytyy nyt tappaa rallinälkää dirtejä pelaamalla kun ne pyörii pätkimättä kunnon grafiikoilla.
 

Kimmo72

Active Member
Vastaus: Konsolirallipelit

Noniin. Tuli otettua tämä WRC 7 tälle peliläppärille ja sama juttu kuin edellisessä wrc::ssä, EI TOIMI. Hitto kun ei ole mitään demoa millä testata niin joutuu ostaa vähän "sikaasäkissä" ja toivoa parasta. Asetuksia tullut nyt rumpattua suuntaan jos toiseen mut ei vaan löydä kunnollista millä rullais sujuvasti kaikissa ympäristöissä. Fps heilahtelee todella paljon tippuen välillä 10-15. Lisenssin takia tätä pelais mielellään mutta täytyy nyt tappaa rallinälkää dirtejä pelaamalla kun ne pyörii pätkimättä kunnon grafiikoilla.

Onneksi Steamissa voi palauttaa, jos on Steamista ostettu.

E: no lisätään sen verran, että itse pidän tästä uudesta WRC:stä. Aiemmista ei kokemuksia, paitsi vähän sitä ihan ensimmäistä joskus kokeiltu. Radat on mukavia ajella ja pädillä homma toimii mallikkaasti. Rattia en ole jaksanut viritellä, mutta tällaisenaan menee ilmankin. Lisäksi tietysti mainittu WRC lisenssi tuo paljon. Dirt neloseen kyllästyi melko nopsaan, mutta tämän parissa saattaa viihtyäkkin.
 

DimSum

New Member
Vastaus: Konsolirallipelit

Dirt neloseen kyllästyi melko nopsaan, mutta tämän parissa saattaa viihtyäkkin.

Jep, vaikka dirt 4 olikin parannus edelliseen ja säätämällä autoa sai tuntuman paremmaksi ja mitä rallipuoleen tulee wrc 7 saattaisi olla jonkinlainen isku vatsaan dirtille. Aika lupaavalta rallimeiningiltä vaikuttaa, varsinkin jos ratin omistaa kun tuossa on aika kapeaa meininkiä. Ite pelaan meiningillä avustukset pois ja tuntumaa hakemaan.

Tuo tienpinnan vaihtelu näyttää tosi makeelta + ojia ja muita kuoppia pitäisi olla enemmän edelliseen verrattuna, mitä tosin en itse ole pelannut.
 

Omenanraato

Well-Known Member
Pääsin nyt pelailemaan hieman lisää ja kivuista huolimatta väkisin yritin testata nopeasti rattituntumaa.

Siinä missä Dirt Rally, Assetto Corsa ja jollain tapaa jopa Pcars on pelejä, joissa voit hypätä ratin taakse ja ajaa. Ei tarvi säätää yhtään mitään ja fiilis on jo hyvä. Säätämällä sitten todella hyvä.

Toinen ääripää on olleet tämän samaisen tekijän kaksi edellistä WRC peliä, eli WRC 5 ja 6. Niitä en pystynyt pelaamaan ratilla. Forcet oli jotenkin nurinpäin ja käyttäytyi todella väärin. Lisäksi muu tuntuma oli kamala.

Monet on kehuneet netissä WRC ohjaustuntumaa, vaikka minä en ole pitänyt. Nyt on myös pidetty ihan ok:na, mutta itsellä ei odotuksia ollut.
Toki en ehtinyt paljoa koittamaan, tai säätämään, mutta ei tullut nyt oloa että jatkossakaan ratilla tätä koittaisin enempää.

Forcet ei ole alkuunkaan niin ”väärin” kuin ennen, mutta edelleen sivuluisussa ne tuntuu erittäin hämäriltä. Lisäksi forcen tuntuman lisäksi täysin turha kaiken hukuttava tärinä on läsnä.
Se force on edelleen niin väärin, että häiritsee auton hallintaa. Näiden lisäksi tämä on ensimmäinen peli, jossa minä kaikkiruokaisena huomasin oikeasti ison viiveen ohjauksessa ja ohjaus oli muutenkin todella tahmean oloista.
Nopeasti siinä säätelin ohjauksen herkkyyttä ja kääntösäteen määrää, eikä se kovin pelattavaksi tullut.

Vaihdoin sitten pädiin ja tuntui taas hyvältä. Eli kuten kaksi aikaisempaa, niin WRC 7:n kanssa myös tulen menemään puhtaasti pädin kanssa.

Pädillä ärsyttää ehkä eniten etuvetoiset, ei jotenkin käänny mihinkään, käsijarrullakaan saa perää irti. Kyllä siihen tottui ja onneksi yksi kausi uraa sillä riittää, niin en jaksa siitä nillittää. Nelivedoilla on hauskaa ajettavaa ja lisenssi ja EK:n määrä on hyvä. Myös itse EK:t on mun mielestä hyviä, kapeampia. Yhden EK sisällä on useita eri pintoja, erilaisia pitoja jne.

Toki tässä pelissä on todella paljon parannettavaa edelleen, mutta kyllä itse olen tyytyväinen pelin ostoon, toisin kuin kahtena edellisenä vuotena.

Edit: korjataan sen verran, että minähän ajoin etuvedolla vain asfaltia. Tietysti se oli kankea. Nyt soralla (pädillä ajaen) noi oli todella hauskoja autoja ajaa, siis todella kivoja.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

Vesgu

Member
Vastaus: Konsolirallipelit

Kiitos Omenanraato...:) Kerkesin jo innostua! Jos ei ratilla homma pelaa niinku pitäis niin ainaki täyshintasena saa jäärä hyllyhyn mun pualesta. Eli palaan F1 2017 pariin ja vaihdan sitte Forzaan ku ilmestyy. Tämä sitte ehkä kokeiluun ku hinta rupee oleen kolmen kympin tietämis. Dirt 4 näytti muutamankymmenen tunnin päästä miten homma toimii kenttägeneraattorilla: Huomaat ajavas samoja ja samoja mutkia yhä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. No näinhän se on ollu jo monis WRC peleiski mutta oli niin läpinäkyvää uusimmas Dirtis että huh huh.. Pakko vaan pysyä asfalttihommis vaikka noi sorapätkätki niin kovin kiinnostaas............
 

Omenanraato

Well-Known Member
Vastaus: Konsolirallipelit

Kannattaa nyt jonkun muun mielipidettä myös kuunnella. Valitin WRC fb:ssä tuosta molempina vuosina. Kaikki muut kehui miten hyvä ffb on. Myöskään yksikään tubettaja ei valittanut tuosta. Ei ne nyt kehuneetkaan, mutta kuulema ihan ok.

Mun käsiin tuo tosiaan tuntuu, kuin ratti tietyssä tilanteessa käyttää voimansa toiseen suuntaan, kuin mikään muu peli tai oikea auto vastaavassa luisussa. Eli voi olla, että mulla vain on outoja fiboja tuon forcen suhteen juuri tässä pelissä. Vastaavaa en ole muissa kokenut, mutta sen forcen palautteen vuoksi käännän välillä ratti oikeasti väärään suuntaan.
 

Omenanraato

Well-Known Member
Vastaus: Konsolirallipelit

Tässä pari pätkää JWRC kalustolla.
Ensin Puolasta:

Sitten Suomesta kaksi pätkää putkeen, eli Harju+Ouninpohja:



Tässä oli mennyt niin hyvin, että kesken kauden tarjottiin mahdollisuutta siirtyä WRC2 luokkaan. Eli en saanut taistella loppukauden JWRC mestaruudesta, mutta ei tarvinnut ajaa sopimuksen toista kauttakaan.
Kolme tallis tarjosi sopimusta, mutta Tommi Mäkinen Racing oli jotain mitä ei voinut vastustaa...

Joten uusi kausi alkoi Ruotsista ja tässä aivan ensimmäinen kosketus koko pelissä sekä lumeen, että WRC2 kalustoon. Tietysti Ruotsin pisin 14km EK yöllä tuli heti alkuun:
 

mojo2

Active Member
Vastaus: Konsolirallipelit

Mietin voiko tuo ffb vaihdella alustojen välillä, siis konsolit vs PC. Ainakin parissa muussa pelissä olen huomannut että ihan erilaiset forcet. Siitä voisi osaltaan johtua tuo että moni muu kehuu.
 

Omenanraato

Well-Known Member
Vastaus: Konsolirallipelit

Mietin voiko tuo ffb vaihdella alustojen välillä, siis konsolit vs PC. Ainakin parissa muussa pelissä olen huomannut että ihan erilaiset forcet. Siitä voisi osaltaan johtua tuo että moni muu kehuu.

Voi se olla niinkin ja vielä eri rattimerkkien kesken. Ois kiva kuulla joltain Thrustmaster tyypiltä mietteitä WRC5/6 ja nyt 7:sta mietteitä ps4:n osalta. Koska on ne niin väärin olleet mulla muihin peleihin nähden, että luulis jonkun muunkin ne huomanneen.
 

SuomiBoy77

New Member
Vastaus: Konsolirallipelit

WRC7 - ensituntumalta.

Otetaan alkuun lyhyt vertailu omien kokemuksien pohjalta aiempaan; WRC7 tarjoaa edelleen jotain samaa mitä sarjan aiemmat osat ovat tarjonneet, mutta mikä hienointa, todella monella osa-alueella ollaan menty oikeasti eteenpäin!! Nyt tiet ovat kapeita, mutta silti hyvin ajettavia, löytyy kallistusta ja nyppyjä. Tiessä on myös kulkuun vaikuttavia ajouria, irtosoraa, teräviä kuoppia ja monelta EK:lta löytyy (mielestäni rallipelien must-juttu..) ne oikeat ojat! Eli varsin merkittävillä harppauksilla tekijät ovat ottaneet Dirtin etumatkaa kiinni, myönnettäköön toki, että vielä jää kuitenkin kiinniotettavaa tuleville vuosille :rolleyes:.

Omasta mielestäni vanhoihin WRC-sarjan peleihin verrattuna (varsin kivana ajofiilistä parantavana seikkana) WRC7:sta on jätetty vex nämä pahimmat tahalliset, linjavikaiset "runkipaikat" pitkien, täydellä kaasulla ajettavien jaksojen jälkeen. WRC7:ssa saakin todella monella EK:lla vetää oikein sielunsa kyllyydestä pitkää laukkaa ilman pelkoa siitä, että pian seuraa jokin yllättävän kirraava paikka, joka yleensä päättyy huonosti... Toki sellaisiakin paikkoja edelleen löytyy, mutta hienointa on kun löytää hyvän ajorytmin (eli ts. maitin päälle..) ja mutka mutkalta vauhti vain kovenee :)

Ajan itse konepeltinäkymästä kotona modatulla Thrustmasterin T300RS:llä, jossa käytän (manuaali-tilassa) läppävaihteita ja käsijarruna toimii vaihdekeppi. Ja btw, kiitos vinkeistä, se oikea johtokin löytyi ja nyt keppi yhdistetty suoraan PS4:n kylkeen :D.

Ajotasona allekirjoittaneella on tällä hetkellä "hardcore" ja moodina "simulation". Ajoin uran aloituksena kaksi kautta JWRC Fiestalla, ensimmäinen kausi meni enemmän ja vähemmän harjoitellessa ja eroa kärkeen per EK 20-40 sekkaa ja sarjassa sijoitus todella kaukana kärjestä. Toisella kaudella sainkin jo sitten enemmän kiinni juonesta, ja kauden lopussa loppusijoitus oli tasaisella ajolla kolmas. Nyt suoritusta nosti kuitenkin jo useat EK pohjat sekä pari podiumia (Sardinia 2. / Puola 3.).

Tällä hetkellä ajan kautta Gus Greensmithin teamin R5 Fiestalla ja meno on ollut melko tahmeaa. Todennäköisesti auton säädöillä on ajamiseen melkoinen merkitys (btw, JWRC:ssä säätöihin ei voinut vaikuttaa), koska nyt ollaan oltu niiden kanssa täysin hukassa. Mikään ei ole auttanut ja olen mennyt toisesta äärilaidasta toiseen eri EK:n välillä ja pitoa ei kertakaikkiaan löydy lainkaan. Yleensä vakaajia säätämällä pitoa on saanut jollakin tavalla, mutta nyt jopa vakaajat täysin nolla asennossa vetopitoa ei vain ole. En tiedä onko se sitten tässä pelissä tämän luokan ominaisuus, mutta jätin sekä Puolan että Jyväskylän kesken, koska tuntui kuin että olisin ajanut jäällä - todella turhauttavaa. Seuraavaksi täytyy katsoa tarjoaisiko jokin muu merkki tai luokka enemmän tuota samaa ajofiilistä, mitä JWRC tarjosi aiemmin.

Ajotuntumasta voisi sanailla enemmänkin, sillä käytös on tässä simulation -modessa on todella yliohjaavaa. Erona muihin ajotiloihin lienee vain tuon jarruavun kytkeytyminen pois päältä, mutta joka tapauksessa ajokäytös on yllättänyt muutamassa paikassa. Taisi tuossa joku ilmaistakin aiemmin että jarrutuksessa perä tunkee vierelle todella helposti. Toisaalta positiivisena asiana eri ajotyyleistä puhuttaessa, olen itse säätänyt auton yleensä juuri tälläiseksi; mutkaan lähtiessä auton saa heitettyä sopivaan luistoon vain kevyesti jarrua napauttamalla.

Ja tokihan niitä negatiivisiakin fiiliksiä pelistä löytyy. Ehkäpä ärsyttävintä ovat ne muutamalla EK:lla olevat aivan käsittämättömän liukkaat paikat. Ymmärtäisin jos kyseessä olisi Monte ja slicksien sekä jään yhdistelmä, mutta nyt muutamalla sorapätkällä auto vain liukuu kuin kelkka, ilman kontrollia. Varsinkin Puolassa tämän pidon kanssa tuntuu olevan melkoisesti epäloogisuuksia. Ehkä tämä liukkauden tuntuma kuitenkin liittyy tuohon ohjaukseen tai paremminkin ohjattavuuteen?!? Välillä aivan loistavan palautteen ja tuntuman antava ohjaus muuttuu välillä tahmeaksi sekä hitaaksi ja välillä taas toiseen äärilaitaan temmattuna järkyttävän ylikevyeksi. Ja huom edelleenkin kyse on joko kuivasta sorasta tai kuivasta assusta. Minulla säädöt ovat kuitenkin sellaiset että forcet on vedetty tappiin ja tavoitteena on ollut löytää mahdollisimman simulaatiomainen (mikäli sitä tässä pelissä on mahdollista löytää..) tuntuma ratin ja poljinten taakse.

Varsinaisia isompia (pelaamista haittaavia) bugeja ei ole vielä tullut vastaan, mutta oli pakko raportoida pelin tekijöille sellaisesta omituisuudesta, nimittäin auto ei tunnu menevän rikki missään kohdassa. Muutama oikein huolella tehty ulkoilu on päättynyt volttien kera kivikkoon sekä puihin ja auto on palautunut tielle ilman mitään visuaalisia vaurioita tai että osuma olisi vaikuttanut ajofysiikkaan millään tavalla.

Vielä loppukaneettina totean, peli pienine puutteineen on ehdottomasti kokeilemisen (huom, jopa ostamisen) arvoinen ja tarjoaa myös RBR:n ja Dirtin parissa viihtyville paljon hienoja ajofiiliksiä. Ja isona plussana vielä loppuun, tästä pelistä löytyvät tietenkin ne kaikkien aikojen nopeimmat ralliautot eli WRC:t mallia 2017!!!
 

nikob

Active Member
Vastaus: Konsolirallipelit

Tuli tämä itsekin ladattua eilen PS4:selle ja kyllä maittaa aika hyvin. Pitäkästä aikaa hyvä Wrc sarjan peli, jotku pätkät ovat mielestäni paikkoitain jo aika todella kapeita. Ehkä jopa liiankin, suurimmaksi osaksi muuten ihan hyvän tuntuisia ja iso plussa että töyssyjä ja kallistuksia löytyy.
Graafisesti myös monet maat näyttää jo ihan hyvältä, valaistukset tehty myös hienosti. Ehkä ilta auringossa ja yöllä graafikka ei niin nättiä aina.
Autojen äänet ovat myös ihan jees kuuloiset, varsinkin Wrc citikka mukavasti paukkuu ja suhisee [emoji41]. Ajettavuudeltaakin ne eroavat toisistaan jonkun verran. Uraa en ole viellä edes aloittanut, niim paha sanoa miltä tuo vaikuttaa. Kelpo rallipeliltä kyllä tuntuu, Dirt Rallyn kaa ei kilpaile samassa sarjassa mutta Dirttiä alkaa jo hieman haastaan.
 

DimSum

New Member
Vastaus: Konsolirallipelit

Itsekkin odotan innolla, saan hakea pian liikkeestä pelin :p Dirt 4 oli mielestäni lähempänä aidomman tuntuista rallia kuin Dirt rally mitä autojen pitoihin tulee, Dirt 4:ssa tosiaan auton sai mieleisekseen säätämällä ja toistan vieläkin sitä, että "säätämistä" vaaditaan peleissä nykyään enemmän. Wrc -autoissa mm. on pito aika hyvä mikä täälä myös on todettu.

nänänänänänänWHAAAAAAOOoo*ZNGH*ooouuuu...

Millä rateilla/asetuksilla porukka on tätä pelannut? Ps4 pro käytössä ja ratti g29, empä osaa sanoa onko tottumis kysymys kun dirttiä tullut pelattua mutta vähän oudon tuntuinen on ratilla vedellä näin yhtäkkiä. Forcet eivät tunnu olevan dirtin tasolla ainakaan mutta pitänee kikkailla noilla wheel-asetuksilla ja testailla enemmän.

Edit. Kai tää on taas näitä mikä tuntuu parhaimmalta kenellekkin ja oli vähän hätiköityä sanoa tätä ainakaan paremmaksi kuin dirt 4, ite löysin jonkinlaisen sweetspotin asetuksilla:

Steering sensitivity 65%
Ffb 50%
Ffb vibration 65%
Max wheel angle 550

Ps. mänyt muokkailen noita lukuja + muita asetuksia sitämukaan mikä parhaimmalta tuntuu ja pienikin säätö vaikuttaa, ihan auton säätöjäkin kannattaa säädellä vähintään joka maalle omansa. Illan tässä kikkailtuani päädyin lopulta lähelle defaultteja eli oli se pitkälti myös tottumiskysymys, puhumattakaan tuosta 30fps..Silti hintansa arvoinen rallimeininki etten sanoisi, varsinkin ratin omistajille mutta muutaman videon perusteella tätä kehuttiin padiystävälliseksi joten kokeilla ainakin kannattaa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

nikob

Active Member
Vastaus: Konsolirallipelit

Uraa tullut jonkin verran tahkottua, jwrc kesken kauden siirryin Skodalla ajaan uutta kautta Wrc2 ja hopea tuli kauden päätteeksi. Sain tarjouksen sen jälkeen Toyotalta 1 vuoden ja Citikalta 2 vuoden. Toyotan tarjouksen hyväksyin. Monttessa olin kuudes ja Ruotsin rallissa 9s johto ennen vikaa pitkää pätkää. Ura ollut kyllä ihan koukuttava, aika paljon pito liisääntyi jännästi kun hyppäsin Wrc2 luokan Skodasta Toyotan wrc talliin. Tuntuisi äkkiseltään helpommalta ajaa tuo Toyota.
 

moukkunen

Active Member
Vastaus: Konsolirallipelit

Onko tuossa WRC 7:ssa, omat autojen säädöt aina vain, maa ja auto kohtaisia? Eli vain yksi oma säätö pysyy tallessa auto kohtaisesti, aina maata kohden kaikissa pelitiloissa?
Xbox onella pelaan, mutta luulisi olevan samanlainen ps4:lla.
 

SuomiBoy77

New Member
Vastaus: Konsolirallipelit

Uraa tullut jonkin verran tahkottua, jwrc kesken kauden siirryin Skodalla ajaan uutta kautta Wrc2 ja hopea tuli kauden päätteeksi. Sain tarjouksen sen jälkeen Toyotalta 1 vuoden ja Citikalta 2 vuoden. Toyotan tarjouksen hyväksyin. Monttessa olin kuudes ja Ruotsin rallissa 9s johto ennen vikaa pitkää pätkää. Ura ollut kyllä ihan koukuttava, aika paljon pito liisääntyi jännästi kun hyppäsin Wrc2 luokan Skodasta Toyotan wrc talliin. Tuntuisi äkkiseltään helpommalta ajaa tuo Toyota.

Aika kovia suorituksia täällä ajellaan :eek:. Milläs tasoituksella jengi ajaa? Mulla on käytössä tuo hardcore ja turpiin tulee niin että raikaa. Treenasin Australiaa eilen ja esimerkiksi EK:lla Valla 16, jäin kärjestä muutaman sekunnin, vaikka oma lopullinen aika (7:28:044) meni pelin omassa maailmantilastossa sijalle 6. Samoin Ouninpohja WRC:llä, ei pääse lähellekään kärkeä - eli hardcoressa AI:n kuskit menevät oikeasti kammovauhtia.

Sitten kyssäri tuosta online-pelistä. Kiinnostaako ketään ajella siellä rallia? Aika hiljaista on nimittäin ollut pelihuoneessa, kun vertaa aikaisempiin versioihin mistä löytyi lähes aina joku sakki pelaamasta :confused:.
 
Ylös Bottom