Omenanraato
Well-Known Member
Vastaus: Konsolirallipelit
Nyt on tullut ajeltua vähän lisää ja hieman mietteitä enempi taas. Tällä kertaa niihin ongelmiin kiinnitän enempi huomiota.
Nuotituksesta sanoin jo aikaisemmin, mutta ärsyttää myös se, että esim Saksan yleisöerikoiskokeella on nuotti ”shikaani vasen, heinäpaaleja”. Tämä on ihan ok. Erittäin tiukka shikaani, joka on tehty heinäpaaleleista ja joutuu jarruttamaan kovaa, ensimmäinen käännös vasemmalle.
Mutta kun samassa Saksan rallissa on kohta, jossa ajetaan todella leveää kaksikaistaista maantietä kaasu pohjassa ja siellä tulee nuotti ”shikaani vasen”. Ei siinä muuten mitään, mutta se on kaasu pohjassa ajettava paikka, jossa tie kääntyy ihan hetkellisesti vasen/oikea yhdistelmänä, mutta siten että siitä voi ajaa kaasu pohjassa suoraan.
Toisaalta välillä tulee ”hard brake” komennus, vaikka ei ole edes hidasta mutkaa edessä. Välillä tulee joku äkkikuolema paikka ja mitään ei varoiteta.
Sit tuo tekoäly. Kaikki yleisöerikoiskokeet ovat sellaisia, että niissä voi ajaa ihan miten vain, vaikka pakittaen maaliin ja voittaa 15-30sekunnilla. Pari kertaa olen tullut suoran mitan perässä maaliin rinnakkaisella radalla ajavan takana ja siitä huolimatta 16sek pohjat. Mitä lyhyempi EK, sitä isompi pohja-aika. Koko rallin saatan voittaa tälläisen vuoksi.
Sit tuo vauriomallinnus. WRC6:ssa mulla oli ohjauksen kanssa ongelmia ja oli pakko pistää vauriomallinnus vain visuaaliseksi. Tässä voi mennä metsään puuta päin, rämpiä ojassa, vetää katon kautta ympäri...eikä mitään. Renkaat kuluu hiukan.
Toisaalta autoa ei ole mahdollista saada jäämään katolleen. Se kääntyy aina pyörilleen.
Sit äsken Saksan toiseksi viimeinen EK, osuin ihan hieman kaiteeseen ja koko keula kasaan ja koko kori keltaiselle. Kummasti seuraavan EK alussa auto oli kokonaan vihreä ja pellit suorassa...ilman huoltotaukoa.
Auton säätämisellä en ole pädillä huomannut mitään vaikutusta..jos on joku sivu missä säätöjä on, niin kertokaa. Haluan testata.
Erikoiskokeet on mun mielestä hyviä ja hauskoja ajaa. Mun mielestä on myös hyvä, että sen sijaan, että ajettaisiin väärinpäin näennäisesti eri EK, ajetaan sama EK uusiksi kuten oikeassa maailmassakin.
Mutta ongelma on sama kuin Dirt Rallyssä. Super pitkä EK, siitä pätkästy kaksi lyhyempää. Sit kun näitä lyhyitä ajetaan vielä kahdesti, niin rallin aikana saattaa sama EK:n osuus tulla kolmesti. Tässä annan Dirtiin nähden paljon anteeksi, koska tässä on ralleja niin paljon enemmän, että vaihtelua Dirtiin nähden on paljon paljon enemmän.
Sit nuo teiden pinnat. Tykkään kun soralla on mutkassa jäljet, että se on ajettu ihan sohjoksi ja siinä ei ole pitoa. Se on ok. Mutta en tykkää siitä, että sateella sekä asfaltti, että sora on kuin jäällä ajaisi. Kaiken lisäksi, kun sillon on vetopitoa ihan samalla tavalla kuin kuivillakin, mutta pieni sivuluisu ja pito katoaa täysin, eikä tule takaisin. Sama jos auto lähtee sutimaan, ei auta vaihteen vaihto, kaasun irrotus tai taakse päin liukuessa pyörähdyksen jälkeen jarru tms. Aina liukuu samoin.
Automaattivaihteisto on huonointa ikinä. Saattaa huudattaa ykköstä ihan liian kauan, tai sitten pienikin sitominen ja heti on 4-5-vaihde silmässä ja sit se kelaa takaisin ykkösvaihteeseen..
Myöskään säätiloissa en ymmärrä sitä, miten sade ja yö on pelintekijöille aina sama asia kuin sumu. Keinotekoista näkökentän rajoittamista, yhdistettynä hiukan epäluotettaviin nuotteihin.
Toisaalta jotain positiivista. WRC peleissä on aina ollut kamalat latausajat, etenkin Milestonen aikaan. Sai käydä kahvilla välillä. Nyt ei ehdi kännykkää ottamaan käteen, kun jo ollaan ajamassa.
Myös ruudunpäivitys on niin sulava, ettei enää kiinnitä 30fps:ään mitään huomiota. Tämä siis PS4 Pro:lla.
Kaikesta valittamisesta voisi kuvitella, että mieli on muuttunut ja tämä onkin umpisurkea peli? Mutta kun ei. Tätä on oikeasti todella todella kiva ajaa. EK:t on sellaisi, että pääsee todella kovaa ajamaan flow-tilassa, mikä on näin kapeilla teillä todella hieno fiilis.
Jostain syystä tämä peli aiheuttaa minulla myös sen tutun ”vielä yksi ralli” fiiliksen ja en vain malta lopettaa pelaamista, tämä on niin kivaa ongelmista huolimatta.
Ja toisaalta tässä kerrottuna ongelmat tuntuu jopa aika isoilta, mutta pelatessa ne ei oikeasti ehdi kyllä kauheasti mielessä pyörimään ja nauttii vain pelistä. Aikaisemminkin kyllä sanoin, että tämä on se peli, jonka tämän porukan ensimmäinen WRC olisi pitänyt olla. Ja tästä lähdettäisiin vasta sitten viemään eteenpäin. Runko on jo hyvä!
Edelleen olen sitä mieltä, että Dirt Rally on pelinä moninverroin parempi, mutta käy liian nopeasti tylsäksi. Tämä taas on ”riittävän hyvä” ja sisältöä paljon pidemmäksi aikaa.
Jos ajaa pädillä ja ralli kiinnostaa, tätä ei voi kuin suositella. Jos taas ajaa ratilla, niin minun kokemus on se, ettei tätä kannata edes koittaa, mutta kuten jo aikaisemmin sanoin, ilmeisesti forcen ja ohjauksen ongelmat on minun päässä, kun muut ei siitä valita.