Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Konsolirallipelit

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Omenanraato
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Miten uratilan perkit vaikuttaa noihin lätäköihin, siellä on 2 perkkiä millä pitäis ylitykset parantua, itellä on ne käytössä mutta vaikutuksesta ei hajua.
 
Ekoihin lätäköihin keskeltä, jolloin renkaat osu hädintuskin lätäkön reunoihin.
Sit viimeisessä ajaa renkaat lätäkön keskikohdalle, ja toinen puoli asfaltilla. Tottakai lätäkön puoli haukkaa sinne suuntaan.
Ihan samalla tavalla tänään Turkin rallissa autot lähti poikittain (oikeassa rallissa), mutta käyttivät sitä hyväksi mutkaan kääntymisen avustamiseksi.

Jos tuohon videon lätäkköön ois ajanut reunemmas, eikä syvimmästä kohdasta, niin suoraan se ois mennyt.
Ei tuossa ainakaan mitään epäloogista tapahtunut. Iso lätäkkö vasemman eturenkaan alle tuollaisessa vauhdissa, iskee muuten rattiin aika saakelisti. Motarilla aikanaan sateen jälkeen en vain huomannut vastaavaa ja meinas auto olla metsähallituksen puolella kun satasesta haukkas yllättävän pienestä lätäköstä yllättäen sivulle.
 
Joo tuo video oli vähä huono demoamaan tuota ongelmaa. Tuossa tosiaan meni ihan loogisesti mutta kyllä se ratilla ajaessa on kaikkea muuta :)
 
Joo tuo video oli vähä huono demoamaan tuota ongelmaa. Tuossa tosiaan meni ihan loogisesti mutta kyllä se ratilla ajaessa on kaikkea muuta :)
Juu en mä sitä epäile etteikö voisi olla. Pädillä meni kasissakin about joka lätäkössä. Tässä taas ei vielä ole tapahtunut mitään mitä en ole odottanut...lätäköiden osalta. :D muutoin kyllä välillä vaikeuksia pitää lapasessa.
 
Onko muilla Latvala vielä Toyota kuskina? Syö kyllä tunnelmaa ja missä on Robanperä? Löytyikin eli Latvalaa Motorsport on oma juttu.
 
Liitetiedostot

  • 98F295D6-8AA4-4CF4-B886-6DFA591063DC.jpeg
    98F295D6-8AA4-4CF4-B886-6DFA591063DC.jpeg
    1,9 MB · Lukukerrat: 11
Onko muilla Latvala vielä Toyota kuskina? Syö kyllä tunnelmaa ja missä on Robanperä? Löytyikin eli Latvalaa Motorsport on oma juttu.
Rovanperä on listan viimeisenä about aina. Edellä myös katsuta vai mikä olikaan.

Tässä on niin typerästi tuo, että kaikki yksityistallien autot, että vaihtuvat kolmoskuskit ajaa kaikki rallit. Siksi yleisin näky on se, että Hyundailla on viisi ensimmäistä sijaa tehdasautoilla. Latvala yleensä 1-2 nopein Toyota, vaikka vetää sillä yksityistallin autolla.

Käytännössä Suninen/Lappi taistelee sijoista 10-14, koska siellä on nämä oikean elämän satunnaiset suhaajat edellä. Ja tosiaan Rovanperä on käytännössä sarjan hitain kuski.
 
On kyllä huikeita nuo pätkät tässä. WRC 2 luokassa ajelen uraa ja Meksikossa tuli viimeiseksi pätkäksi se pisin, taitaa olla jotain 20km.
Ei millään kestänyt jousitus sitä röykkyyttämistä, eka yrityksellä hajos noin puolessa välissä ja otin uusiksi niin silloin meni lopussa, siinä tais olla pientä vahinkoa jo ennen pätkää. Hyvin kyllä vaikuttaa nuo vahingot ajettavuuteen, oli melkoista taistelua yrittää vetää kun takapää hyppi kuin kenguru.

kyllä tässä myös tylsiä erikoiskokeita on mukana, vaikkapa Ruotsi on todella tylsä ja suurin osa Suomen pätkistä on ainakin toistaiseksi huonoja, toivottavasti lokakuussa tulevat 6 Suomen EK:ta ovat onnistuneita.

Kyllä tässä vielä hieman bugeja on mutta siitä huolimatta loistavaa viihdettä, tosi hyvä tuntuma autoon, menee todella luontevasti.
Jos saavat nuo bugit korjattua niin tämä saattaa olla jopa kaikkien aikojen paras rallipeli kun kokonaisuutta katsotaan.
 
Olen edelleen täysin samaa mieltä et nuo lätäköt on edelleen ylirepiviä. Sen verran oikeaa rallia harrastaneena ja kovassakin sateessa niin eräässäkin kisassa meidän olisi pitänyt mennä enemmän tien ulkopuolella kuin tiellä jos tuon kokoiset lätäköt heittäis autoa tuolleen.

Juu, se on suurin ongelma, kun ruudulla näkyvä lätäkkö ei omasta mielestä aiheuttaisi noin voimakasta vaikutusta, varsinkaan asvaltilla tai esim Suomessa. Ymmärrä, että joku vesihauta, tai Kenyassa yms. lätökön kohdalla saattaa olla myös älytön kuoppa, niin auto lähtee näpistä. Pitää vaan tottua tässä tuohon, niin kyllä se siitä.
 
@Gunslinger pitääks tuo WRC 9 sisällään niitä samantyyppisiä päivä- viikko- ja kuukausihaasteita kuin se Dirt Rally 2?

Ymmärrän että jos tehdään massoille niin keskitytään uramoodiin koska sillä peliä on helpompi myydä niille massoille mut onko pelissä mitään muuta ajettavaa?
 
On päivä- ja viikko-haaste, mutta niitä on saanut vetää samalta istumalta, niin monta kertaa kuin haluaa, eli listan kärki voinut hinkata pätkää vaikka kuinka. Kun tulee haasteesta pois, sitten ei voi enää restartata sitä. Molemmassa haasteessa on ollut vain aina yksi pätkä, spesial-haasteita ei ole vielä ollut.

Online puolelta löytyy myös lobby- ja klubi-kisat. Lobbyssa ajetaan testaukseni perusteella yksittäisillä pätkillä kisaa, valitulla luokalla, realiaikaisesti ja Klubeissa on eventtejä ja yhdessä sellaisessa voi olla maximissaan 8 pätkää, samasta, tai eri maista, mutta jokainen pätkä ajetaan omana, eli aikoja ei ynnätä yhteen, vaan katsotaan sijoitukset ja niiden mukaan jaetaan pisteet eventistä. Jokaiselle pätkälle saa, myös valita auton erikseen, niissä on huolto alussa, eikä edellisen pätkän vauriot säily. Eli kovin autenttista rallikolemusta, ei pääse ainakaan vielä nauttimaan onlinen puolella.

Ps. Itse tykkään yksinpelin puolella kausi-moodista enemmän, kuin urasta. Siinä pääsee keskittymään enemmän kisaamiseen ilman managerointia, tai perkkejä, mutta saa silti kausien välissä 3 sopimustarjousta, menystyksen mukaan, eli joutuu nousemaan aluksi alemmista luokista, kohti WRC mestaruutta.

Edit. Tarkistin pari asiaa haasteista ja korjasin vastaukseen.
 
Viimeksi muokattu:
Saakos tossa kausi-moodissa vaihdettua Al prosenttia kisojen välillä niin kuin urassa?

Kausien välissä voi vain vaihtaa vaikeustasoa ja vaurioita. Tille nosti WRC luokkaan noustessa vaikeustason samalla 120% ja tiukkaa on tehnyt Fordilla pärjääminen alkukaudesta, Ruotsista tosin irtosi helpohko voitto :D
 
Tuli aloitettua wrc 8 tänään ja onhan se paljon parempi ajaa mitä seiska.
Seiska jätti niin paskan maun suuhun, että päätin olla ostamatta enää yhtään wrc peliä, mutta kun tämä oli games with gold pelinä muutama kuukausi sitten niin ajattelin, että sama se on kokeilla joskus.
Muutenkin one x:lla tämä näyttää aika pirun hyvältä eikä muutenkaan tunnu kärsivän teknisistä ongelmista.

Uramoodin tiimin managerointi ei kiinnostanut joten päätin ajaa vaan season moodia.
Onko siinä mahdollista saada wrc ja bonus luokkia auki ilman uran pelaamista?
 
Luulisin, ainakin 9:ssä saa aina kauden aluksi kolme sopimustarjousta, oman menestyksen mukaan, joista valitaan mieluisin ja todennäköisesti 8:ssa samalla tavalla. Itse aloitin WRC3:sta, josta kakkos paikan turvin nousin, WRC2:seen ja sen voiton jälkeen itse WRC-luokkaan. Tosin, ekan kauden jälkeen oon saanu tarjoukset vain Fordilta :D

Season-modessa ei kuitenkaan ole bonus-autot käytössä.
 
Edit:
Tein nyt vielä kommentoinnin kera toisen videon jossa ajelen vähän uraa ja niitä ns motocross/enduro tyyppisiä kisoja enimmäkseen.

Tuli tuo eilen katsottua kun bongasin overpassin prisman alelaarista 20e hintaan.
Onko sulla joku deluxe versio sillä esim tuo rock crawler on pleikkarilla osana kolmen ajoneuvon dlc pakettia josta kiskotaan 8e.
Mietein vaan, että onko tuo kuitenkin ihan perus versiossakin ja tuo dlc on vaan joku yli hintainen avain joka avaa sen heti.
 
Mulla on joo Deluxe versio mihin toi kuului.
 
No tietysti just kun tuo paketti oli parilla eurolla tarjouksessa viikko sitten.
Tulee tuo peli silti napattua mukaan kun seuraavan kerran kaupassa käyn. Se nyt kuitenkin on konsoleilla ainoa offailu peli.
Kai siitä hupia tuon 20e edestä saa ihan vaan fiilistelystä jos ura ei nappaa.
Katselin vaan sitä sun ajoa mönkkärillä ja se oli just sellaista mistä itsekin tykkään eli rauhallista ja tarkkaa ajoa ja sitten jäit kärjestä yli minuutin.
Jos sen radan vetäisi niin paljon nopeammin niin se olisi jo sellaista typerää koheltamista jossa ei ole mitään fiilistä.
 
Tänään tuli overpass haettua ja kuutisen tuntia pelattu ja eka kausi ajettu loppuun.
Omppu mainitsi, että tämä ei ole sellainen peli jota pelataan muutaman oluen jälkeen, mutta mulle tämä on juurikin tuollainen sillä hermot kestää huomattavasti paremmin kun kisojen välissä ottaa huikan tai kaksi.
En muista koska viimeksi on joku autopeli heittänyt fiilikset laidasta laitaan sitä tahtia mitä tämä.
Ensin joku kisa voi olla varsin hyvä ja sitten seuraavan aikana tekee mieli vetää rage quit kun auto tai mönkkäri on jatkuvasti nurin tai jumissa.

Joo mun piti jättää se uramoodi tuon takia rauhaan, mutta enhän mä siihen pystynyt.
Varsinkin se viidakko ympäristö on aivan hirveä sen jatkuvan mudan kanssa ja usein tuntuu olevan ihan sama vaikka koitat kiertää kallion kautta sillä ei sitä pitoa tunnu sen paremmin löytyvän.
Se on myös kivaa kun pakki ja jarru on samassa liipaisimessa joten peruuttaessa ei voi jarruttaa ja tuon takia onkin jo useamman kerran menty raja nauhasta läpi.

Vaikeustaso on myös varsin epätasainen ja välillä voi jonkun kisan voittaa 30 sekunnilla ja seuraavassa jäät saman tasoisella suorituksella yli minuutin.
Tämä siis amateur tasolla pelattuna.
Finaali alkoi varsin hyvin ja olin kolmen parhaan joukossa ja sitten tuli ne kaksi viimeistä kisaa jotka oli viidakossa ja lopulta olin neljäs.

PS4 pro:lla tämän tekninen toteutus jättää myös paljon toivomisen varaa sillä ruudunpäivitys heiluu aivan jatkuvasta laidasta toiseen.
Joskus se näyttää käyvän jossain kuudenkympin tuntumassa sekunnin tai kaksi ja yhtä nopeasti tipahtaa alle kolmeenkymppiin.
Esim kun ne keinulaudat laskeutuu ja maahan osuessa nousee se pieni pölypilvi niin sen muutaman sekunnin ajan peli on ihan oikeasti diashow.
Asentaessa ladattiin yli 5gt päivitys joka pistää kyllä miettimään, että joko A) tuo päivitys ei tehnyt mitään tai B) tämä on julkaisussa ollut vielä pahemmassa kunnossa teknisesti.
Täytyy huomenna kokeilla jos tässä toimisi sama mitä no man's skyn kanssa ja peli pyörii paremmin kun koneen pakottaa asetuksista 1080p tilaan.
 
Manuaali vaihteilla kannattaa ajella, niin silloin saa jarrutettua eikä mene pakki päälle. Jopa automaatilla jarruttaa niin kauan kunnes on auto pysähtynyt.
 
Ylös Bottom