Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Kopiosuojausta pelaajien parhaaksi?

Vastaus: Kopiosuojausta pelaajien parhaaksi?

Tunnen ne warettajan kasvot ja niitä ei oikeesti kiinnosta porkkana. Tällainen warettaja ei tule ikinä maksamaan tuotteista, joten häntä pitää rangaista. Oikeustajuni vaatii tätä.
Minäkin olen nähnyt ne kasvot, nimittäin 10+ vuotta sitten peiliin katsoessani. C64- ja Amiga-aikoina Pappa betalar -systeemi vielä toimi, mutta PC:lle omistin aikoinani tasan kaksi alkuperäistä peliä. Se oli osaksi tietysti aikana ennen nettiä, jolloin ne disketit kulkivat kaveripiirin sisällä. Sittemmin tuli kuvioihin mukaan modeemi, ja ysärin puolivälin jälkeen hitaasti myös intternetskukin. Lopulta tuli joulu -97 ja ensimmäinen PlayStation. Loppu onkin historiaa, ja ~300 konsolipelin kokoelma puhuu puolestaan.

(Ja stammylle tiedoksi: "massi-insinööri" minusta tuli vasta vuonna 2005.) :)

Mutta ehkäpä minutkin olisi pitänyt teininä tuomita ikuiseen velkavankeuteen, niin en olisi nyt tässä kertomassa näkemystäni.

Enkä missään nimessä todellakaan ole ainoa. Kaveripiirini oli hyvin pitkälti samanlaista sakkia, mutta kunniallisia kansalaisia ja viihteensä rahalla ostavia heppuja heistäkin on tullut.
 
Vastaus: Kopiosuojausta pelaajien parhaaksi?

Kohdistan kysymykseni kaikille ehdottomasti/täysin piraatteja/piratismia vastustaville, teillä ilmeisesti on ystäviä jotka warettavat, miksi ette ole heitä ilmiantaneet tai miksi olette vielä heidän ystäviään?

Tällainen tuli mieleen kun tätä ketjua lueskelin, erityisesti Stammyn kommentteja. Hän kertoo olevansa "henkeen ja vereen" piraattien vastustaja, mutta samalla kertoo "veljeilevänsä" heidän kanssaan.

Tuskin kukaan jättää ystäviään (tai perheenjäseniä ym.) tai ilmiantaa heitä waretuksesta, tai tuskinpa he kovin hyviä ystäviä ovat olleetkaan. Silti tuntuu olevan monia omasta mielestään viimeiseen asti waretusta vastustavia täälläkin..
 
Vastaus: Kopiosuojausta pelaajien parhaaksi?

Mutta Harri huomasikin että hänen varastamis taitonsa olivat parantuneet huomattavasti joten miksi hän ostaisi autoa ollenkaan kun kadut ovat niitä täynnä.
Anteeksi, mutta vertaus on näin luvalla sanoen täysin naurettava, ja menee juuri näiden tekijänoikeusjärjestöjen "You wouldn't steal a car" -vetojen tasolle. Nuo konkreettisiin esineisiin kohdistuvat varkaudet ovat yksinkertaisesti täysin eri asia.

Pointtina on nyt se että kouluja käymällä saadaan todistus ammattitaitoisuudesta ja asiaan kuuluva koulutus.
Koulutuksella voidaan saada jonkinlainen paperi, joka ehkä helpottaa työpaikan saantia, mutta etenkin taiteilijoista puhuttaessa se lahjakkuus on ollut olemassa jo ennen sitä. Sama pätee myös esim. koodareihin. En sano, etteikö joku voisi oppia taitojaan koulussakin, mutta käytännössä kaikki parhaat koodinvääntäjät ja digimaailman taiteilijat ovat näitä softansa teininä warezineita tapauksia. Olkoon sitten kyseessä koodikehitysympäristö, Photoshop tai vaikka kaupallinen softasyntikka.

Ei, mutta sharettajaa jonkin verran. On totta, että piraateille kaikki suojaukset ovat ihan paskan haileita, sillä kaiken voi kiertää.
Mitä tarkoitat tässä nyt "sharettajalla"? Eiköhän se DC-hubilla roikkuva tai torrentia liiskaava heppu jaa sitä samaa murrettua versiota kuin muutkin. Ei se DRM edelleenkään siis koske kuin sitä viihteensä ostanutta tyyppiä.

-Digitaalinen kauppa on hirveää. Haluan levyn ja kannet.
Say hello to iTunes LP! :)

Itse olen perustasolla sitä mieltä, että henkilöllä pitää olla oikeus kopioida ostamansa tuote rajattoman määrän omaan käyttöönsä. Mutta sen levittäminen on kriminalisoitava rankalla kädellä.
No niin, nyt aletaan jo hieman löytää yhteistä säveltä. Joskin en edelleenkään usko siihen rangaistuksien koventamiseen. Tuossa juuri esitettiin parempi esimerkki siitä, että mieluummin sakotetaan satku kymmeneltä tuhannelta kuin yritetään nyhtää miljoonaa yhdeltä ihmiseltä.

Voitte olla mitä mieltä tahansa, mutta varmasti kopiosuojaus estää ainakin muutamaa perusperttiä, jotka saavat äkillisen mielihalun jakaa pelinsä netissä ilman mitään ihmeellisempää IT-osaamista.
En ymmärrä, miksi tämä peruspera haluaisi jakaa suojatun pelinsä, kun se kerran löytää jo valmiiksi murrettuna muutenkin? Ja jos kerran IT-taidot ovat tuota luokkaa, miten se edes osaa laittaa pelinsä torrentina jakoon? Hitto, olen yli 25 vuotta väkertänyt tietokoneilla, ja erilaisia tiedostonjakojärjestelmiä käyttänyt yli vuosikymmenen, en silti osaa torrentia *luoda*. (Myönnän, ettei se varmasti vaikeaa ole, mutta ilman Googlesta luettuja ohjeita en osaisi.)

On toki TT:ltä sun muilta oikein jalo ja solidaarinen ajatus vähentää warea porkkanan kautta, mutta valitettavasti tämä ei juuri perustu realiteetteihin, tosin voitte väittää vastaankin.
Minusta se perustuu nimenomaan realiteetteihin. Musiikkiteollisuus oppi DRM:n hyödyttömyyden ja helpon palvelun tärkeyden ensimmäisenä, ja toivottavasti elokuva- ja peliteollisuus seuraavat perässä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Kopiosuojausta pelaajien parhaaksi?

Jos punaisia päin kävelijälle vaadittaisiin samoilla mestaajan periaatteeilla rangaistuksia. Suoraan vankilaan, satatuhatta sakkoa, hiukset päästä ja anal rape kaupan päälle. Loppuu se punaisia päin törttöily. Laki on laki. Niin mikä maalaisjärki?

Suoraan sanottuna, mitä ****** on nämä puheet piratismin nollatoleranssista?

Työttömiäkin on aina tietty prosenttimäärä, koska osa ei mene töihin edes haulikolla uhkaamalla! Työttymyysprosenttia ei saa koskaan missään olosuhteissa nollaan, sama piratismin kanssa. Eläkää sen asian kanssa.


Tietty voidaan aina argumentoida paljonko näiltä "köyhiltä" irtoaisi muutoinkaan peleihin rahaa, jos waretus ei olisi mahdollista, mutta se on vähän niin ja näin. Kyllä se raha jostain irtoaisi, jos waretus ei olisi niin helppoa.

Aina se raha johonkin menee. Voit vaikka kääntää tilanteen ja ajatella positiivisin tuntemuksin. Joku warestelija tuhlaa 'säästämänsä' rahat viinaan ja tupakkaan. Sinulla rahat menee (omien sanojesi mukaan) peleihin. Keho saattaa reagoida warestelijan elämäntapoihin vaikkapa 20-30 vuoden kuluttua. Siinä sitä on luonnonmukaista rangaistusta kerrakseen.

Kyllä minua ainakin vituttaa joku, joka varastaa ilmaiseksi saman tuotteen, mistä minä maksan.

Ethän sinä edes pääsääntöisesti tunne näitä henkilöitä? Olisi aika rankkaa henkisesti jos käämit palaisi säännöllisesti jonkun täysin tuntemattoman, kasvottoman nuoren miehen tekosista jossain päin maailmaa...

Enkä missään nimessä todellakaan ole ainoa. Kaveripiirini oli hyvin pitkälti samanlaista sakkia, mutta kunniallisia kansalaisia ja viihteensä rahalla ostavia heppuja heistäkin on tullut.

Varmasti hyvin yleinen tarina 70-luvun lopulla ja 80-luvulla syntyneillä. C64 ajat, siinä oli sitä jotain! :)
 
Vastaus: Kopiosuojausta pelaajien parhaaksi?

Ethän sinä edes pääsääntöisesti tunne näitä henkilöitä? Olisi aika rankkaa henkisesti jos käämit palaisi säännöllisesti jonkun täysin tuntemattoman, kasvottoman nuoren miehen tekosista jossain päin maailmaa...
Off the topic: Anteeksi huono huumorintajuni, mutta nyt olet tullut moderoinnin ytimeen ja siihen, miltä minusta hetkittäin tuntuu. :D
 
Vastaus: Kopiosuojausta pelaajien parhaaksi?

-DRM:t ei auta
-DLC-koodit on suolesta, koska vähentää käytettyjen arvoa
-Tekijänoikeusjärjestöt ei saa tuomita piraatteja, eikä poliisilla riitä resurssit
-Muistakaa kansalaisten oikeudet! Kukaan ei saa tietää mitä koneellani teen, vaikka lataisin laittomasti pelejä!
-Digitaalinen kauppa on hirveää. Haluan levyn ja kannet.

Jos nuo tosiaan ovat ne "kaikki keinot" ennaltaehkäisemiseksi ennen vankilaan heittoa, niin aika heikosti on asiat. Keppiä, ruoskaa ja kollektiivistä syyllistämistä? Eikö muita keinoja ole?

PS3 puolella piratismi on ainakin toistaiseksi loistanut poissaolollaan ja syynä siihen on itse laitteen teknisten suojausten pitävyys. Nämä suojaukset eivät kuitenkaan mitenkään haittaa kuluttajaa tai pelin ostaneita. Lisäksi pelit on ymmärretty pitää aluekoodittomina, jolloin sekään ei toimi katalyyttinä tarpeille murtaa laitteen suojauksia. Myös homebrew on ollut mahdollista heti alusta ilman mitään epävirallisia kikkailuja, mutta kaiketi vähäisen suosion ja kustannusten johdosta Other OS - ominaisuus kuitenkin poistettiin. Tarinan opetus? Suojauksia voi tehdä hyvin, mutta niiden ei tarvitse koko ajan lyödä käyttäjää nyrkillä nenään, ja käyttäjälle voidaan siltikin sallia vapauksia ja oikeuksia.

Konsoli/DVD/BD laitteiden ja teollisuuden asettamat keinotekoiset ja protektionistiset aluerajoitukset ovat toimineet tavallaan piratismin hyväksi, sillä aluerajoituksista halutaan eroon ensimmäisenä, ja niiden murtaminen käytännössä avaa ovat myös piratismille.

Esimerkki huonosti suunnitellusta ja toteutetusta suojaus/käyttäjän oikeus yhdistelmästä on joillain BD-levyillä oleva "digital copy" joka korulauseiden mukaan antaa elokuvan ostajalle mahdollisuuden kopioida levyltä mobiilaitetta varten optimoitu kopio helposti vaikkapa PSP:lle tai iPhodpadille. Hieno ja tervetullut ajatus, mutta toteutus on sitten sitä itseään. DRM-tautista äärimmäisen hankalasti käytettävää ja toimimatonta roskaa, jolla ei tee kukaan mitään. Seuraus? Elokuvan ostanut hakee verkosta "piraatti" version mobiililaitettaan varten.

Myös suitsutettu iTunes kauppa on mielestäni vielä kaukana hyvästä, sielläkin keinotekoiset aluerajoitukset jylläävät ja et voi ostaa tuotetta vaikka kuinka haluaisit. Osa tällasista on jopa ainoastaan saatavilla iTunesin kautta. Nämä rajoitukset taas ovat sisältöteollisuuden luoman monikerroksinen sopimusviidakon ansiota. Protektionistinen julkaisusopimusjärjestelmä edellyttää, että jokaista maata varten pitää tehdä sopimus erikseen. Typerää, vanhanaikaista, pystyyn kuollutta ja omiaan edelleen toimimaan piratismin hyväksi.
 
Vastaus: Kopiosuojausta pelaajien parhaaksi?

Mä olen nähnyt sen warettajan ja mä tunnen sen. Tunnen ne warettajan kasvot ja niitä ei oikeesti kiinnosta porkkana. Tällainen warettaja ei tule ikinä maksamaan tuotteista, joten häntä pitää rangaista. Oikeustajuni vaatii tätä.

Jokin tuossa pistää miettimään. Nimittäin sitä, että tietyllä tavalla me kaikki olemme piratismin asiantuntijoita. Ilmiö on niin yleinen, että jokainen tuntee jonkun joka on piraatti. Jos tottapuhutaan, niin ne joita minä tunnen eivät kunnioita minkäänlaista porkkanaa eivätkä omaa mitään selkärankaa tämän asian suhteen. Muuten he ovatkin ihan tavallisia. Siksi pitääkin olla rangaistukset. Aina nimittäin on niitä jotka ihan oikeasti kuvittelevat olevansa oikeutettuja piraattikopioihin ja niitä joiden ajatuksenjuoksu ei riitä tajuamaan sitä, että samalla he tekevät hallaa myös itselleen (pelien kehittelyn kannattavuuden laskun kautta).

Mutta kyllä osaan ihan varmasti voidaan porkkanalla vaikuttaa. Itse muistan aikoinani porkkanan nimeltä Jagged Alliance. Kyseinen peli muutti ajatuksen juoksuni. Tajusin kuinka rahani oikein sijoitettuna takasivat yhden parhaimmista pelikokemuksista. Edes alennuksesta ostettu cocacola kuumana kesäpäivänä coopperin testin jälkeen ei omannut samaa hinta-laatu-nautinto suhdetta kuin Jagged Alliance täysihintaisena ostettuna ja talvipäivinä nautittuna. Lisä etuna sain ohjekirjan jonka avulla uppouduin peliin jo ensiminuuttien aikana. Mahtavasta kokemuksesta metavirran saarella sain muistoksi laatikon joka vielä tänäkin päivänä huokuu muistoja pelihetkistä. Lisäksi olin ylpeä kun tiesin, että kyseinen firma sai minun pelistä maksamat rahat. Ja peliyhtiö maksoi ne osittain takaisin. Jagged Alliance 2 nimittäin on julkaistu. Lisäksi huomasin kuinka keskittyminen yhteen tiettyyn peliin syvensi pelikokemusta ja se että olin sijoittanut siihen rahaa pakotti minut näkemään vaivaa ensinnäkin oikean pelin löytymisen suhteen ja toiseksi se myös pakotti minut sen "ompas tämä vaikea peli" vaiheen yli koska "minähän olin maksanut tästä". Bittivirroilla lipuvien piraattilaivojen kannet on lastattu niin suurella valikoimalla, että nämä läpikahlaamalla olet niin silmät ruvella, ettet enää huomaa kuinka jalokivet vilahtavat ohitsesi. Olin tukehtua istuessani runsauden sarven edessä tuijotellen pelien nimiä jotka eivät enää kertoneet minulle mitään. Yksikään peli ei enää tuntunut erottuvan massasta jota oli tarjolla liikaa.

Tajusin että oli aika hypätä piraattien paatista ja antaa arvoa sille mitä tekee. Panostaa siihen ja saada se maistumaan vieläkin paremmalta. Oli alkanut tiedostavan kulutuksen kultainen aikakausi omassa pelihistoriassani. Ja näen vielä uusia porkkanoita. PSN on yksi lupaavimmista. Mutta niinkauan kuin sen tarjonta ei vastaa sitä, mitä bittorrenteilla voitaisiin saada aikaan, niin kyseessä ei ole kovin kummoinen porkkana. Mutta jos kaikki ja tarkoitan ihan kaikki pelit löytyisi vaikka PSN:stä niin voi sitä autuuden päivää. Silloin piratismin ja maksamisen vastakkain asettelu olisikin: "Voishan tuon käydä warettaas, mut toisaalta se on niin hankalaa, no eipä tuo liikoja maksa." (niin ja digitaalisen median hinnat kun saataisiin vielä kohtuulliselle tasolle tietenkin.) Vielä jos mukaan saisi pääsyn sähköiseen super-ohjekirjaan josta ohjeiden lisäksi löytyisi pelin art-book, soundtrack ja pelin tarinalle pohjaa sarjakuvamuodossa, niin sekoaisin pähkinöiksi onnesta. Mutta niin, sellainen minä olen. Jollekkin muulle pitäisi olla jotain muuta. Mutta tuossa on se porkkana jota tämä jänismäsheri tykkäisi mutustella.

TT-2k sanoi:
Loppu onkin historiaa, ja ~300 konsolipelin kokoelma puhuu puolestaan.
:eek: HUHHUH! En tiedä mitä sanoa... Minullakin on siis tulevaisuus ja paikka maailmassa. Ja uusi guru.
 
Vastaus: Kopiosuojausta pelaajien parhaaksi?

Kirjoittaapa Rottamopo syvällisiä ja tuosta Jagged Alliancesta tuli mieleen vanha kunnon Fallout 2 ja siinä ollut yksinkertainen porkkana. Fallout 2:ssa oli muistaakseni todella paksu ja asiallinen opas mukana, tuota opusta ja tarinaa oli pirun mukava ahmia peiton alla vielä pelisession jälkeenkin. Näitä kunnollisia ohjekirjoja/opuksia saa enää rahalla erikseen ostamalla tai sitten ne on jonain PDF:nä jota saa tihrustaa silmät verillä. Paperiopus maksaa, bitit ei..

Henkilökohtaisesti arvostaisin kyllä suuresti parempia ohjeita/opuksia pelien mukana.
 
Vastaus: Kopiosuojausta pelaajien parhaaksi?

Kohdistan kysymykseni kaikille ehdottomasti/täysin piraatteja/piratismia vastustaville, teillä ilmeisesti on ystäviä jotka warettavat, miksi ette ole heitä ilmiantaneet tai miksi olette vielä heidän ystäviään?

Tuskin kukaan jättää ystäviään (tai perheenjäseniä ym.) tai ilmiantaa heitä waretuksesta, tai tuskinpa he kovin hyviä ystäviä ovat olleetkaan. Silti tuntuu olevan monia omasta mielestään viimeiseen asti waretusta vastustavia täälläkin..
Kait tähän täytyy vastata, kun minulle on niin selkeästi suunnattu.

Mielestäni jo vastasit itse kysymykseesi. Kaverini ovat kavereita, vaikka sitten warettavatkin. Ei se kaveruus siitä muuksi muutu. Vaikka olisinkin "viimeiseen asti waretusta vastaan", niin en minä nyt waretusta sentään vertaa esim. siihen, että kaverini kertoisi että raiskasi jonkun. Siinä vaiheessa ottaisin varmasti yhteyttä poliisiin ja kaveruuskin loppuisi siihen. Pystyn elämään kaverieni waretuksen kanssa, vaikkei se mieltäni iloiseksi teekään.

Olen myös sanonut, että warettajat oksettavat minua. Kyllä, netissä trollailevat ja waretuksellaan kerskailevat aiheuttavat minulle jopa jonkinasteista fyysistä pahoinvointia. Älkää olko toki huolissanne, kestän kyllä ja näppäimistökin on toistaiseksi puhdas. Kaverini eivät sentään noin törkeitä tapauksia ole ja heidän tuntemisensa auttaa tehokkaasti näkemään waretuksen pienenä paheena kuin kokonaisvaltaisena pahuutena.
 
Vastaus: Kopiosuojausta pelaajien parhaaksi?

Nämä suojaukset eivät kuitenkaan mitenkään haittaa kuluttajaa tai pelin ostaneita.
Sen verran nitkunatkua on tästä sanottava, että vaikka pelit ovat aluevapaita, on niissä silti "aluekoodi" eri tuotekoodin muodossa. Se puolestaan johtaa aina silloin tällöin tapauksiin, joissa asioihin perehtymätön ostaa DLC:nsä "väärän" alueen Storesta. Ja SingStarin yhteen konsoliin kytketty DLC-meininki saa kulmakarvat pystyyn. X360:llä tilanne on vähän päinvastainen; pelissä saattaa olla aluekoodi, mutta DLC on universaalia.

Suojauksia voi tehdä hyvin, mutta niiden ei tarvitse koko ajan lyödä käyttäjää nyrkillä nenään, ja käyttäjälle voidaan siltikin sallia vapauksia ja oikeuksia.
Tätä juuri tarkoitan "läpinäkyvyydellä". Pinnan alla voi olla hyvinkin monimutkainen suojaus, mutta se ei saisi häiritä käyttäjää.

Myös suitsutettu iTunes kauppa on mielestäni vielä kaukana hyvästä, sielläkin keinotekoiset aluerajoitukset jylläävät ja et voi ostaa tuotetta vaikka kuinka haluaisit. Osa tällasista on jopa ainoastaan saatavilla iTunesin kautta.
Ah, tätä seikkaa en tosiaan muistanutkaan. Mutta oikeassa olet kuomaseni. Esim. iLaitteen Rock Bandia en saa ostettua, koska sitä ole tarjolla Suomen App Storessa.
 
Vastaus: Kopiosuojausta pelaajien parhaaksi?

Henkilökohtaisesti arvostaisin kyllä suuresti parempia ohjeita/opuksia pelien mukana.

Ottamatta sen suuremmin kantaa tähän aika tiukkasävyiseenkin keskusteluun, niin tuo voisi esimerkiksi olla yksi semmoinen tekijä, joka saattaisi tuoda ihan konkreettista lisäarvoa peleille. Olen itsekin aina aika-ajoin mietiskellyt sitä, että minne nuo vanhanajan hienot opukset/ohjekirjat ja muut vastaavat härpäkkeet ovat noista pelikoteloista kadonneet. Hyvin harvassa pelissä tälläistä sisältöä on enää mukana. Toki tästä kaavasta löytyy nykypäivänä poikkeuksiakin, kuten esimerkiksi joidenkin suurempien julkaisujen (lue: Mass Effect 2) spesiaali- versiot. Perusversioiden parista tälläisiä ylellisyyksiä on kuitenkin tosiaan melkeimpä turha enää nykypäivänä hakea.
 
Vastaus: Kopiosuojausta pelaajien parhaaksi?

Sen verran nitkunatkua on tästä sanottava, että vaikka pelit ovat aluevapaita, on niissä silti "aluekoodi" eri tuotekoodin muodossa. Se puolestaan johtaa aina silloin tällöin tapauksiin, joissa asioihin perehtymätön ostaa DLC:nsä "väärän" alueen Storesta. Ja SingStarin yhteen konsoliin kytketty DLC-meininki saa kulmakarvat pystyyn.

Tosiaan, tuon unohdin vaikka tänään siitä toisessa ketjussa jopa kirjoitin :D Singstarin osalta nuo rajoitukset tulevat 100-varmasti sieltä musiikin julkaisuoikeuksien omistajan taholta, sillä jokainen artisti ja biisi pitää erikseen neuvotella julkaistavaksi SingStarissa, ja sopparissa on varmasti aikamoinen liuta ehtoja ja rajoitteita perinteiseen tyyliin.

Esim. iLaitteen Rock Bandia en saa ostettua, koska sitä ole tarjolla Suomen App Storessa.

Jeps. Itse olisin ostanut John Debneyn Lair sound trackin, joka on saatavilla vain ja ainoastaan USA:n iTunesista. Jäi sitten ostamatta. Olisi ollut ensimmäinen digitaalinen musiikkiostokseni, mutta jäi neitsyys menettämättä tuon takia. Edelleen mennään CD-levyjen voimin, ja vinyyliäkin tulee vielä joskus hankittua :)
 
Vastaus: Kopiosuojausta pelaajien parhaaksi?

Ottamatta sen suuremmin kantaa tähän aika tiukkasävyiseenkin keskusteluun, niin tuo voisi esimerkiksi olla yksi semmoinen tekijä, joka saattaisi tuoda ihan konkreettista lisäarvoa peleille. Olen itsekin aina aika-ajoin mietiskellyt sitä, että minne nuo vanhanajan hienot opukset/ohjekirjat ja muut vastaavat härpäkkeet ovat noista pelikoteloista kadonneet. Hyvin harvassa pelissä tälläistä sisältöä on enää mukana. Toki tästä kaavasta löytyy nykypäivänä poikkeuksiakin, kuten esimerkiksi joidenkin suurempien julkaisujen (lue: Mass Effect 2) spesiaali- versiot. Perusversioiden parista tälläisiä ylellisyyksiä on kuitenkin tosiaan melkeimpä turha enää nykypäivänä hakea.
Suhteessa pelin kehityskustannuksiin tuo ei olisi kovinkaan kaksinen menoerä ja piraatit voisivat käyttää tuota ainoastaan pdf-muodossa silmät verillä. Henkilökohtaisesti muistelen kaiholla noita kunnon opuksia, joita selailtiin jo ennen kuin peliä edes asemaan lykättiin ja sitten sessioiden jälkeen opiskeltiin vielä lisää. Jos katsoo mihin nuo ohjeet ovat nykyään menneet, niin siellä on yleensä ne perusvaroitukset, näppäinkartta ja joitain ohjeita jotka keskiverto idioottikin tietää lukematta.

edit: GTA-sarjassa taas olen aina digannut suuresti niistä paperikartoista, mulla nämä porkkanat näyttävät pyörivän pitkälti niissä paperisissa lisähärpäkkeissä.
 
Vastaus: Kopiosuojausta pelaajien parhaaksi?

Luvaton levittäminen on laissa kiellettyä jo nyt, ja siitä on säädetty myös yhdenmukaiset rangaistuskäytännöt tekijänoikeuslaissa ja rikoslaissa (luku 49 1 §).
Kyllä minä nuo pykälät tiedän, mutta ei niillä käytännössä tee ainakaan tällä hetkellä yhtään mitään.
Mutta ehkäpä minutkin olisi pitänyt teininä tuomita ikuiseen velkavankeuteen, niin en olisi nyt tässä kertomassa näkemystäni.
Minua ärsyttää jo jonkin verran nämä ainaiset kärjistykset. Sakkoa olisit tietysti ansainnut, kuten minäkin joskus 2000-luvun alun warekokeiluistani.
Kohdistan kysymykseni kaikille ehdottomasti/täysin piraatteja/piratismia vastustaville, teillä ilmeisesti on ystäviä jotka warettavat, miksi ette ole heitä ilmiantaneet tai miksi olette vielä heidän ystäviään?
Hyvä kysymys. Eräs hyvinkin läheinen tuttavani jaksaa muistuttaa minulle IM:n välityksellä suurin piirtein joka päivä, miten waretti Mass Effect 2:n ja pelaa sitä autuaana (tietää minun raivostuvan aiheesta).

Toivoisinko hänen jäävän kiinni? Täysin rinnoin. Aionko itse paljastaa hänet? En.

Koulutuksella voidaan saada jonkinlainen paperi, joka ehkä helpottaa työpaikan saantia, mutta etenkin taiteilijoista puhuttaessa se lahjakkuus on ollut olemassa jo ennen sitä. Sama pätee myös esim. koodareihin. En sano, etteikö joku voisi oppia taitojaan koulussakin, mutta käytännössä kaikki parhaat koodinvääntäjät ja digimaailman taiteilijat ovat näitä softansa teininä warezineita tapauksia. Olkoon sitten kyseessä koodikehitysympäristö, Photoshop tai vaikka kaupallinen softasyntikka.
Itse aloitin C++:n harjoittelemisen peruskoulussa peruskoulun (ilmais)ohjelmilla, enkä ole ikinä tarvinnut wareohjelmia itseni toteuttamiseen sen kanssa.

Tosin ei minusta mitään ammattikoodaria ole tullutkaan/tule.
Mitä tarkoitat tässä nyt "sharettajalla"? Eiköhän se DC-hubilla roikkuva tai torrentia liiskaava heppu jaa sitä samaa murrettua versiota kuin muutkin. Ei se DRM edelleenkään siis koske kuin sitä viihteensä ostanutta tyyppiä.
Jostainhan se lähtee? Tosin oikeassa olet, muutamat imaget ne siellä kiertää, eri kustomoinneilla.
No niin, nyt aletaan jo hieman löytää yhteistä säveltä. Joskin en edelleenkään usko siihen rangaistuksien koventamiseen. Tuossa juuri esitettiin parempi esimerkki siitä, että mieluummin sakotetaan satku kymmeneltä tuhannelta kuin yritetään nyhtää miljoonaa yhdeltä ihmiseltä.
Amen! En ole ikinä rangaistusten koventamista kannattanutkaan, mutta ehkäpä se on hävinnyt jonnekin muun ehdottoman tekstini väliin.
Minusta se perustuu nimenomaan realiteetteihin. Musiikkiteollisuus oppi DRM:n hyödyttömyyden ja helpon palvelun tärkeyden ensimmäisenä, ja toivottavasti elokuva- ja peliteollisuus seuraavat perässä.
Tästä en edelleenkään jousta. Keskiverto wareilija ei varmasti hylkää loputonta ilmaisen datavirran putkeaan, vaikka laillinen ostaminen olisi kuinka helppoa.
Jos punaisia päin kävelijälle vaadittaisiin samoilla mestaajan periaatteeilla rangaistuksia. Suoraan vankilaan, satatuhatta sakkoa, hiukset päästä ja anal rape kaupan päälle. Loppuu se punaisia päin törttöily. Laki on laki. Niin mikä maalaisjärki?
Mistä ihmeestä olemme tässä koko ajan puhuneet?
Minä en kannata järkyttävän suuria rangaistuksia yksittäisille warettajille.
Työttymyysprosenttia ei saa koskaan missään olosuhteissa nollaan, sama piratismin kanssa. Eläkää sen asian kanssa.
Työttömyyttäkin pyritään vähentämään. Elä sen kanssa.
Jos nuo tosiaan ovat ne "kaikki keinot" ennaltaehkäisemiseksi ennen vankilaan heittoa, niin aika heikosti on asiat. Keppiä, ruoskaa ja kollektiivistä syyllistämistä? Eikö muita keinoja ole?
On, kuten vaikkapa noosen:

1. Perheelliselle Pertti Perusjampalle joka warettaa pari leffaa lapsille -> lievä rike -> Rikesakko (onkohan tuo jotain 115€?) Pertin perheen onni ja autuus ei tästä tuhoutuisi, mutta saisi ehkä miettimään kannattaisiko leffa sittenkin ostaa tai vuokrata.
Jos vastaavasta rikkeestä jää useamman kerran kiinni vuoden/kahden sisään, estetään nettiyhteys asuntoon vrt kortti hyllylle. Lisäksi kovemmat sakot.

2. Wille Warettaja warettaa kaiken käyttämänsä musiikin, elokuvat/sarjat ja pelit. Tapaus on törkeä ja lätkäistään päiväsakkoja määrä x (päiväsakko määräytyy tulojen mukaan -> kenenkään "elämää ei tuhota"). Riittävän törkeästä toiminnasta netti poikki kerrasta ja koneet takavarikkoon.

Sanktioita on kuitenkin pakko saada.
PS3 puolella piratismi on ainakin toistaiseksi loistanut poissaolollaan ja syynä siihen on itse laitteen teknisten suojausten pitävyys.
Tämä sai minut miettimään jonkin verran vastaavaa tilannetta Xbox 360:n kohdalla. LIVEstähän potkittiin taannoin suuri kasa modattuja hack- ja warekonsoleita. Tästä eräs nimeltämainitsematon fanipoika pääsi sitten surkuttelemaan näiden raukkojen kohtaloa, ja kehaisi, että PS3:lla asiat olisivat toisin eikä ketään harmittaisi. Eli ikäänkuin kopiosuojaukset suojaisivat kuluttajaa tekemästä typeryyksiä.

Ihmiset ovat edelleen aivan liian tyhmiä ollakseen näin fiksuja.
 
Vastaus: Kopiosuojausta pelaajien parhaaksi?

Kyllä minä nuo pykälät tiedän, mutta ei niillä käytännössä tee ainakaan tällä hetkellä yhtään mitään.

Miksi ei tee? Senkö takia, että jokaista verkosta lataajaa ei saada tuomituksi? Tarvitaanko virka-apua puolustusvoimilta, vai erillinen piraattipoliisi? Vai pitäisikö ensin haalia kokoon kaikki huumeiden käyttäjät sittenkin? Tai edes ne huumekauppiaat?

1. Perheelliselle Pertti Perusjampalle joka warettaa pari leffaa lapsille -> lievä rike ->

2. Wille Warettaja warettaa kaiken käyttämänsä musiikin, elokuvat/sarjat ja pelit. Tapaus on törkeä ja lätkäistään päiväsakkoja määrä x (päiväsakko määräytyy tulojen mukaan ->

Sanktioita on kuitenkin pakko saada.

Ja edelleen nämä kaikki ovat jo nykyisen lainsäädännön mukaan juurikin näin. Kummassakaan tapauksessa ei täyty lain tarkoittama "ansiotarkoituksessa" tai "merkittävä vahinko", joten sakkotuomioilla molemmissa tapauksissa mentäisiin vankeuden sijaan. Lisäksi nämä eivät ole keinoja ennaltaehkäistä asiaa, ainoastaan rangaista jo tapahtuneesta.

En edelleenkään ymmärrä miksi sinulle nykyinen lainsäädäntö ja rangaistuskäytäntö ei riitä, etenkin et sen kummemmin perustele asiaa muuten kuin "lisää rangaistuksia ja heti" heitoilla. Kuulostaa ihan Perussuomalaisten puolueohjelmasta napatulta.

Eli ikäänkuin kopiosuojaukset suojaisivat kuluttajaa tekemästä typeryyksiä.

PS3 tapauksessa toistaikseksi asia on näin, sillä warettajia löytyisi vaikka kuinka senkin käyttäjistä. Ei tarvinnut kuin lukea Geohotin blogin kommentteja, jotka täyttyivät pösilöiden "Koska teet ISOloaderin" kyselyistä.
 
Vastaus: Kopiosuojausta pelaajien parhaaksi?

En edelleenkään ymmärrä miksi sinulle nykyinen lainsäädäntö ja rangaistuskäytäntö ei riitä, etenkin et sen kummemmin perustele asiaa muuten kuin "lisää rangaistuksia ja heti" heitoilla. Kuulostaa ihan Perussuomalaisten puolueohjelmasta napatulta.
Aivan, lisää rangaistuksia ja heti. Tämä ei toteudu, sanoi laki mitä tahansa.

Käytännön toteutus se varsinainen ongelma onkin, mutta tähän asti ollaan jumitettu näkemyseroista kinaamisessa.

Perussuomalaisten ihanan karismaattiset oppositiolausahdukset voidaan jättää jonnekin muualle, vaikka ne hymyilemään aina saavatkin.
 
Vastaus: Kopiosuojausta pelaajien parhaaksi?

Toisinkuin monella täällä ei minulla ole juurikaan väliä miten paljon pelejä waretetaan ja ketä niitä warettaa. Useat kaverit warettavat pelejä vähän väliä (siinä on riskinsä jotka he varmasti ymmärtävät, pari näistä haki uuden boxin kaupassa tässä vast ikää :D ). Se ei ole minun ongelmani kuluttajana kylpevätkö nämä suuryhtiöt rahoissa vai ei. Toki säälihän se on, että joku peli tai pelitalo voi kokonaan lopettaa toimintansa piratismin pelin tuottoihin aiheuttaman loven takia.

En silti vastusta kopiosuojausta jos siitä ei ole haittaa pelin rehellisesti ostaneille. Sonyllä on tässä sukupolvessa varsin nerokas tapa suojautua piratismilta joka kyllä yllätti. 50gt pelilevyt ja nähtävästi todella vahva suojaus konsolissa. Nämä ovat suojaustapoja jotka hyväksyn ihan mielelläni sillä niistä ei muodostu mitään haittaa rehellisesti pelin ostaville. Aluekoodittomuus ja vanhempien versioiden linux toki tekee jopa rehellisestä modaamisestaki turhaa.
Mutta tietokoneella DRM:llä (yms kaikilla muilla 99% vain kuluttajien kasseille potkivilla järjestelmillä) varustetut PC pelit jää heti hyllyyn..

Piratismia ei voiteta kuluttajia kusettamalla, vaan sitä voi tehokkaasti vähentää tehdessä siitä mahdollisimman hankalaa, turhauttavaa ja aikaa vievää ellei jopa lähes mahdotonta. Haastava tehtävä, mutta ei mahdotonta.

Yksittäisten latailijoiden tai piraattien rankaisemisella ei ole mitään hyötyä. Jos kaikki warettajat heitetään linnaan niin siinä on kohta 90% tietokoneen omistavista linnassa joko epäsuoran tai suoran waretukseen syyllistymisen takia. Uskon että täällläkin harva on niin puhdas tässä asiassa kuin väittää, sillä jopa kouluissa syyllistytään usein pieneen pahaan esimerkiksi softien ja kopioiden kohdalla.
 
Vastaus: Kopiosuojausta pelaajien parhaaksi?

Työttömiäkin on aina tietty prosenttimäärä, koska osa ei mene töihin edes haulikolla uhkaamalla! Työttymyysprosenttia ei saa koskaan missään olosuhteissa nollaan, sama piratismin kanssa.

Pohjois-Korean työttömyysprosennti on tasan 0 ja virallisten tiedotteiden mukaan kaikki ovat jopa onnellisesti töissä ja tienaavat peräti keskivertoa parempaa(miten tuo on mahdollista?) palkkaa. Ei ole siellä varmaan ware-ongelmaakaan?
 
Vastaus: Kopiosuojausta pelaajien parhaaksi?

Tuli kotimatkalla mieleen, että meidän pitäisi saada keskusteluun mukaan pari selkeäsanaista "piraattia", jotka kuuluvat tähän "miksi maksaa, kun ilmaiseksikin saa" -klaaniin. Mieluusti sekä toimeentulorajalla keikkuvia tapauksia kuin säännöllisen palkankin saavia.

Miksikö? Olisi kiva kuulla, olisiko jotain keinoja motivoida heitä maksamaan mediastaan. Koska kaikkia ei tosiaankaan motivoi samat asiat. Olen omat porkkanani heittänyt esille, ja pari on esittänyt kunnon manuskojen ja vastaavien kaltaisia harvinaisia erikoisporkkanoita jne. Jotkut kaipaavat esim. kuukausimaksuun perustuvaa rajattoman käytön porkkanaa (Nokian Cums with Music) ja sitä rataa.
 
Vastaus: Kopiosuojausta pelaajien parhaaksi?

Miksi ei tee? Senkö takia, että jokaista verkosta lataajaa ei saada tuomituksi?
Kyllä mä uutisia aika tiukkaan seuraan ja kyllä on harvassa tapaukset että Suomessa oltaisiin ketään tuomittu tekijänoikeusrikoksista mihinkään tuomioon. Joko tapaukset on käytännössä nollassa tai sitten niistä ei vain uutisoida. Ja sanotaan nyt, että en tarkoita vain valtakunnanlaajuista uutisointia. Paikallisuutisissa uutisoidaan jokainen bensavarkauskin, mutta tekijänoikeushässäköistä ei lue koskaan mitään.

Ainoa mikä tulee mieleen on tämä FinReactor, mutta siitäkin taitaa olla jo vuosia aikaa.

Eli siis ei tietenkään jokaista, mutta en mä pahakseni pistäis jos esim. sakkoja sais muutama prosentti enemmän warekansasta.

Tarvitaanko virka-apua puolustusvoimilta, vai erillinen piraattipoliisi? Vai pitäisikö ensin haalia kokoon kaikki huumeiden käyttäjät sittenkin? Tai edes ne huumekauppiaat?
Piraattipoliisi on aivan mahtava idea. Ja ois äärimmäisen kiva, että myös huumepoliisilla ois enemmän resursseja.

Niin, täytyisi vaan tehdä niitä päätöksiä ja myöntää poliisille enemmän resursseja. Nykyäänhän niitä vaan leikataan. Vai löytyykö täältä foorumilta jotain poliisinvihaajiakin? Musta olis ainakin ihan mahtavaa, jos koko ajan suurempi ja suurempi määrä rikoksista joko pystyttäisiin estämään tai sitten saataisiin rikolliset kiinni ja maksamaan teoistaan. Tiedän, ei realistista, mutta aina voi toivoa ja olla jotakin mieltä.

EDIT. Duppel-tuukoolle:

Linkki toiselle foorumille. En ole kyllä koko ketjua lukenut, joten en voi tietää onko tuolla mitään järkevää.
 
Ylös Bottom