Mulla tuo julkisuus on jatkuvasti mielessä. Yleensä julkisia foorumeja lukee vähintään kymmeniä kertoja enemmän käyttäjiä kuin niihin kirjoittaa. Lisäksi on nimettömät lurkkerit ja netin loputtomat botit, jotka käyvät läpi keskusteluja. Tämä on nimimerkeillä toimiva foorumi, jota uskallan käyttää, koska minusta ei ole hirveästi tietoa täällä ja luotan ylläpitäjiin. En osallistu omalla nimelläni enää mihinkään nettikeskusteluihin julkisilla alustoilla. Teen sellaista työtä, että en halua olla näkyvissä kaikille ihmisille. Tiedän tapauksia, joissa esimerkiksi poliiseja on vainottu ja heidän perheitään uhkailtu. Osin homma voi olla poliittisestikin motivoitunutta. En itse ole poliisi, mutta työssäni on samanlaisia piirteitä sen suhteen, että joudun säännöllisesti puuttumaan ihmisten perusoikeuksiin. Sellainen tietysti voi kauniisti sanottuna ketuttaa "asiakkaita".