Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Laatusarjat televisiossa ja muualla

HUOMENNA alkaa ainakin ennakkoasetelmiltaan erittäin mielenkiintoinen sarjauutuus, nimittäin Marvel kustantamon Echo. Sarjan pääosassa nähdään Hawkeyessa pahiksena vilahtanut kuuro nainen, jolla on kaiken lisäksi proteesi.

Mutta syy miksi tästä saa olla enemmänkin innoissaan on se että puheiden mukaan isossa osassa on Netflix Daredevilissä nähty Kingpin, jota palaa esittämään Vincent D’Onofrio. Joka on kyllä ominut roolin samalla tapaa kun RDJ Ironmanin.

Sarja on myös ensimmäinen Disneyn virallisesti lanseeraama aikuisille suunnattu Marvel sarja, joka kyllä olikin edellytys että Kingpin pääsee oikeuksiinsa millään muotoa.

Erittäin väkinäisen roolin Shehulkissa tehnyt Charlie Cox palaa myös rooliinsa Daredevilinä ja odotan innolla hänenkin esiintymistään vakavammasta roolissa, Shehulkissa nähdyn sketsihahmona esiintymisen jälkeen
 
Marvels Echo on nyt Disney plussassa ja ainakin itsellä näkyy että olisi peräti VIIISI jaksoa nähtävissä samantien
 
Marvels Echo on nyt Disney plussassa ja ainakin itsellä näkyy että olisi peräti VIIISI jaksoa nähtävissä samantien

Joo, tähän ilmestyi vähän Disney Plussalle epätyypillisesti käsittääkseni kaikki jaksot nyt yht'aikaa. Pitääpä ensin saattaa tuo Loki season 2 loppuun, ja aloittaa sitten tämä.
 
Tää on kova uutinen että, yksi kaikkien aikojen parhaista TV-sarjoista on tulossa myös Netflixiin.

Onko jossain virallisempaa tietoa, että saapuuko myös Suomessa? Australiaan, Intiaan, Romaniaan ym. olen nähnyt uutisten mukaan tulevan, mutta ei ole omiin silmiin osunut mitään tietoa siitä, tuleeko meille myös.
 
Onko jossain virallisempaa tietoa, että saapuuko myös Suomessa? Australiaan, Intiaan, Romaniaan ym. olen nähnyt uutisten mukaan tulevan, mutta ei ole omiin silmiin osunut mitään tietoa siitä, tuleeko meille myös.

No voi harmi joo pitäisi kyllä tarkistaa viralliset lähteet. ennenkö postaa, oletin vaan jotenkin että kun tuon tuossa Domen artikkelin otsikossa mainittiin ruutu ja showtime että se tulisi lisäksi Netflixiin katsottavaksi, tosiaan muiden lähteiden perusteella ei näytä tulevan kun 15 eri maahan, jotenkin vaikea uskoa että suomi on noiden muiden joukossa että kaippa se ois mainittu ja olisin se tosiaan outoa että Sarja olisi sekä Showtimessa sekä Netflixissä varsinkin kun kyseessä tämmöinen lippulaiva sarja.


Joining the ranks of fellow Paramount show Yellowjackets, Yellowstone will be hitting the streaming platform in 15 different international locations.

These include Australia, India, South Africa, and Latin American nations including Brazil, Colombia, Argentina, and Mexico.

That means for U.K. and U.S. viewers, the best best remains Paramount. If you don’t have a Paramount account, read on to find how how you’ll still be able to watch Yellowstone using your Netflix account.
 
Viimeksi muokattu:
No voi harmi joo pitäisi kyllä tarkistaa viralliset lähteet. ennenkö postaa, oletin vaan jotenkin että kun tuon tuossa otsikon mainittiin ruutu ja showtime että se tulisi lisäksi Netflixiin katsottavaksi, tuon perusteella ei näytä tulevan kun 15 eri maahan, jotenkin vaikea uskoa että suomi on noiden muiden joukossa että kaippa se ois mainittu ja olisin se tosiaan outoa että Sarja olisi sekä Showtimessa sekä Netflixissä varsinkin kun kyseessä tämmöinen lippulaiva sarja.
Nää on näitä! :) Olisi kiva ollut, jos murosivulla olisi ollut joku lähde mukana, niin olisi ollut jotain konkreettista infoa. Eikös sitä viime vuoden lopulla ollut samanmoinen "Mario-elokuva tulee Netflixiin!!" -uutinen, mutta siinäkään tapauksessa ei oltu katsottu lähdettä tarkemmin, saapui Yhdysvalloissa Netflixiin juu, Suomessa myöhemmin ihan eri palveluun.

Yellowjackets kelpaisi kyllä, ei ole vielä tullut nähtyä jakson jaksoa ite.
 
Kyllä toi Yellowstone tulee ihan Suomessakin Netflixiin. Kännykän netflix sovelluksessa tulevat osiossa on tieto siitä, että 15. tammikuuta se alkaa ja sanotaan, että tulee kausia. Monikossa, eli ainakin kaksi kautta tulossa. En ole katsonut jaksoakaan tuota sarjaa, onko hyvä?
 
Ylös Bottom