Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Laatusarjat televisiossa ja muualla

Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Tuli saatua Expansen ensimmäinen tuotantokausi päätökseen, ja itselle upposi kyseinen scifitekele mainiosti. Nyt jäädään kieli pitkällä odottelemaan helmikuuta, jolloin alkaa kakkoskausi (toivottavasti netflixillä samoihin aikoihin).
Sama homma, tuli tällä viikolla katsottua. Pilotti ei oikein vakuuttanut, mutta sarja parani mitä enemmän sitä katsoi. Visuaallisesti näyttävä sarja ja jonkun verran tuli Mass Effect fiiliksiä siitä.

Toistakin scifi-sarjaa on tullut katsottua Netflixistä eli Rick & Morty. Uponnut meikäläiseen hyvin, vaikka en nykyään enää katso mitään muita piirettyjä.

Kolmas scifi jota on tullut katsottua Netflixistä on Cosmos, dokumentti avaruudesta ja universumista. Suosittelen katsomaan sitä, on todella laadukkaasti ja kiinnostavasti tehty.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

(toivottavasti netflixillä samoihin aikoihin).

Netflix osti sarjan oikeudet viime kuussa jenkkilää ja uutta seelantia lukuunottamatta, joten hyvin todennäköisesti 2.kauden jaksot tulevat viikottain. (kuten Designated Survivor, Shooter, Better Call Saul yms.)
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Ovat tekemässä sarjaa Douglas Adamsin Dirk Gentlystä Amerikan puolella.

Tässä edellisen sivun viestissä, jossa oli myös tekijöiden keskustelua tästä sarjasta, odottelin mielenkiinnolla Dirk Gently's Holistic Detective Agency -sarjaa. Tuo tuli Netflixiin pari päivää sitten ja se tuli katsottua yhdessä päivässä alusta loppuun. Mielenkiintoinen setti, alkupuolella sai etenkin hörähdellä ääneen, vaikka ihan loppuun asti ei aivan yhtä hyvin tuo kohellus riittänyt.

Tuo sama tuotantokausi-päivässä-tapahtui pari kuukautta sitten Stranger Thingsin ykköskauden kanssa. Hyvää ja mielenkiintoista sisältöä Netflixissä tuntuu riittävän ja ensi vuonna saadaan kuulemma tätäkin vuotta enemmän palvelun omaa sisältöä. Eipä sitä näy mitään syytä katkaista tilausta. Seuraavan kerran, kun ehtii jotain vilkuilla, pitää katsoa tuota entisten Myytinmurtajien White Rabbit Project -sarjaa, joka myös tuli justiinsa tarjolle.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Amazon Prime saapui vihdoin Suomeen ja tuli heti katsottua pari jaksoa The Grand Tourista. Ihan hyvää menoa edelleen, vaikka ei ihan niin maltillista menoa kuin Top Gearissa.

Harmittavasti ei näkynyt siellä Suomen versiossa olevan Ash vs Eviliä, se olisi ollut kiva katsastaa.

Westworld pitäisi jossain vaiheessa aloittaa, kun odotin ensin sen immestymistä kokonaan. Ei taida kuitenkaan vielä olla aikaa sille.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Hei! Sattuisiko joku tietämään mistä saisi Sword Art Online nimistä Anime sarjaa DVD:nä tai Blu-Raylla? Suomalaisista kaupoista ei meinaa löytyä.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Hei! Sattuisiko joku tietämään mistä saisi Sword Art Online nimistä Anime sarjaa DVD:nä tai Blu-Raylla? Suomalaisista kaupoista ei meinaa löytyä.
Zavvista näyttäisi löytyvän. BlackFridaynä tilailin viimeksi tuolta bluraytä niin toimitusaika oli 1-3 viikkoa.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Tässä on viime aikoina tullut katsottua Netflixistä useita sarjoja ja kai niistä voisi vähän raapustaa.

Lemony Snicket ja Surkeiden Sattumusten Sarja - Neljä jaksoa katsottu ja ainakin omaan makuun tämä toimii aikamoisen hyvin. Kuivaa huumoria ja diggaan myös tuosta "kertojasta" osana kohtauksia. Kolmosjaksossa sai hörähdellä ääneen monet kerrat. Tuo vauva on myös aivan paras hahmo! Tulee katsottua varmatenkin loppuun asti.

Van Helsing - Välttäkää kuin ruttoa. Hyvä idea, mutta huono toteutus. Eniten tässä nyppivät nuo näyttelijät, joista puolet on todennäköisesti revitty kadulta tekemään tätä tuotosta. Etenkin puolet sivuhahmoista ovat niin sukkia, että tekee oikeasti pahaa katsella.

Hip-Hop Evolution - Kunnon dokumentaarinen sarja hip hopin synnystä. Jos aihe kiinnostaa, niin suosittelen tarkistamaan.

Uusi Sherlock - Neljäs kausi oli omaan makuun hieman liian vauhdikas ja kaukana siitä alkupuolen mysteereistä ja etsivätyöstä. Mielellään katsoi kyllä ja mieluusti jää myös odottamaan sitä seuraavaa viidettä kautta, joka tehdään ehkä mahdollisesti sitten joskus.

Gotham - Ensimmäisen kautensa aluksi hieman epämielenkiintoinen setti paransi menoaan koko ajan ja siitä kuoriutui lopulta ihan kunnon poliisi-Batmonni-pahis-sarja. Kaksi kautta Netflixissä vasta on, mutta kolmonen tullee varmasti katsottua sitten aikanaan. Hieman pahasti kyllä pistävät Lepakkomiehen juonikuvioita uusiksi, mutta niinpä kyllä tekee jokainen hahmosta tehty elokuvakin, joten antaa mennä läpi sormien.

Apropoo, tämänmoinen setti olisi katsottavissa, jos olisi pääsy Etelä-Korean ohjelmatarjontaan: Etelä-Koreassa katsellaan World of Warcraft -aiheista kokkausohjelmaa
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Uusi Sherlock - Neljäs kausi oli omaan makuun hieman liian vauhdikas ja kaukana siitä alkupuolen mysteereistä ja etsivätyöstä. Mielellään katsoi kyllä ja mieluusti jää myös odottamaan sitä seuraavaa viidettä kautta, joka tehdään ehkä mahdollisesti sitten joskus.
Yksi parhaista sarjoista 2010-luvulla. Mutta mutta..tämä neljäs kausi. Kuten sanoitkin, niin mielellään sen katsoi ja oli se edelleen hyvä..

Mutta lisäisin tuohon vauhdikkaaseen, että oli myös erittäin sekava..tai no ehkä ennemminkin todella poukkoileva, eikä niin hyvässä muodossa.

Toivon totisesti, että suunta olisi jatkossa enemmän 1-2 kausiin, mutta tuskin..jos nyt viidettä edes tulee.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Tässä on viime aikoina tullut katsottua Netflixistä useita sarjoja ja kai niistä voisi vähän raapustaa.

Lemony Snicket ja Surkeiden Sattumusten Sarja - Neljä jaksoa katsottu ja ainakin omaan makuun tämä toimii aikamoisen hyvin. Kuivaa huumoria ja diggaan myös tuosta "kertojasta" osana kohtauksia. Kolmosjaksossa sai hörähdellä ääneen monet kerrat. Tuo vauva on myös aivan paras hahmo! Tulee katsottua varmatenkin loppuun asti.

Hip-Hop Evolution - Kunnon dokumentaarinen sarja hip hopin synnystä. Jos aihe kiinnostaa, niin suosittelen tarkistamaan.

Uusi Sherlock - Neljäs kausi oli omaan makuun hieman liian vauhdikas ja kaukana siitä alkupuolen mysteereistä ja etsivätyöstä. Mielellään katsoi kyllä ja mieluusti jää myös odottamaan sitä seuraavaa viidettä kautta, joka tehdään ehkä mahdollisesti sitten joskus.

Gotham - Ensimmäisen kautensa aluksi hieman epämielenkiintoinen setti paransi menoaan koko ajan ja siitä kuoriutui lopulta ihan kunnon poliisi-Batmonni-pahis-sarja. Kaksi kautta Netflixissä vasta on, mutta kolmonen tullee varmasti katsottua sitten aikanaan. Hieman pahasti kyllä pistävät Lepakkomiehen juonikuvioita uusiksi, mutta niinpä kyllä tekee jokainen hahmosta tehty elokuvakin, joten antaa mennä läpi sormien.
You sir have excellent taste! :cool:

Pari omaa kommenttia samoja sarjoja koskien:

A Series of Unfortunate Events (SSS) - tuli tsekkailtua lentokoneessa molempiin suuntiin lentäessä ja erinomainen sarja kyseessä. Sarja on hienosti tehty, tarttuvaa alkuintroa myöten (Look away, loooook away) ja kertojaäänen käyttö oli nerokaasti toteutettu. NPH jälleen erinomainen oma itsensä (etenkin vikojen jaksojen valeasu oli priceless settiä) :D

Gotham - toiminut tälläiselle bättis friikille alusta saakka ja olen tykännyt erityisesti siitä, että sarjassa tullut vastaan vähän tuntemattomampiakin pahiksia. Itseäni tuo batman taustatarinan muokkaus ei ole haitannut, jotenkin se peruskaava ja asetelma on nähty vaan niin monesti valkokankailla (vaikkakin Nolanin versiot silkkaa timanttia), että vaihtelu vaan piristää. Sarjan heikointa antia on ehdottomasti ollut Batman itse, WHAT A SISSY! Näinkin kovan batman fanaatikon suhde bättikseen on kärsinyt tämän nössön takia, kakkoskausi oli mielestäni loppua kohden jopa parempi kuin ykköskausi, johtuen ehkäkin Bruce Waynen vähyydestä. Pingviinin hahmo ja rooli sarjassa, sekä hänen näyttelijänsä 10/10, koko sarjan kantava voima. Harmi, että kolmoskautta saa taas odotella Netflixiin ikuisuuden.

Uusi Sherlock - paskasta nimestään huolimatta omia lempisarjoja ja odotin neloskautta ns. hiessä. Ja täytyy yhtyä edellisiin kommentteihin.
Neloskauden eka jakso oli täytike jakso, jolla rakenettiin tulevaa ja setvittiin edellisen kauden aukkoja. Kakkosjakso oli jo huomattavasti parempi, tykkäsin miten jakso oli tehty ja jakson lopun cliffhanger kasvatti odotukset todella korkealla, alettiin olemaan samoilla leveleillä kuin kakkoskauden vikassa jaksossa, mutta sitten... Neloskauden vika jakso, todennäköisesti myös koko sarjan vika jakso (ainakin Cumberbatch on näin hyvin epäsuorasti vihjannut), olisi väärin sanoa, että se oli huono, mutta potentiaaliin nähden mitä tuhlausta. Kakkosjakson loppukohtaus sivuutetaan täysin ja kuitataan yhdellä lauseella kolmosjakson alussa, muutenkin jakson idea oli mielestäni aika väsynyt ja kauhuleffoista tuttu, eikä jaksoon oltu saatu tarpeeksi Sherlockmaista vivahdetta, jotta jakso olisi toiminut. Nyt jaksossa vain passattiin kaikki ne asiat, jotka kyseisestä sarjasta ovat tehneet niin erinomaisen ja viihdyttävän ja lopputulos on hyvää viihdettä, mutta kaukana muiden jaksojen erinomaisuudesta.

Hip-Hop Evolution - Tanssimaikka hehkuttanut sarjaa jatkuvasti, tämän kimppuun seuraavaksi!
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

The People v. O.J. Simpson: American Crime Story

Siinä on sarja mitä olin odottanut siitä asti kun alkoi jenkeissä. Nimenomaan tämä ensimmäinen kausi ja O.J. Simpsonin oikeudenkäynti kiinnosti nähdä. Ja hyvää viihdettähän se tarjos kymmenen jaksoa. Muistan tapauksen kun olin itse 11-12 tapahtumien aikaan mutta en silloin tajunnut vielä miten isosta jutusta oli kyse. Jälkeenpäin olen kuullut juttuja ja lukenut aiheesta. Mutta tämä sarja antoi paremman kokonaiskuvan tapahtumista. Realistinen kuvaus kaikin puolin koko farssista. Ja hahmotkin oli saatu näyttämään hyvin paljon esikuviltaan.

Edit. Niin tämä tuli netflixiin jokin aika sitten.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

You sir have excellent taste! :cool:

Haa, kiits! Saa nähdä muuttuuko mielipide, jos lisään edelliseen listan mielipiteisiin Frontierin, josta en oikein pääse innostumaan mitenkään. "Uudella mantereella" tapellaan intiaaniheimojen ja brittiläisten kanssa turkiskaupasta, mikä voisi noin ajatuksen tasolla ollakin ihan mielenkiintoinen aihepiiri. Jason Momoan takia aloin tuota kattelemaan, mutta koska juonenkäänteet ovat jotenkin epämielenkiintoisia, niin melkein voisi jättää kesken. Tosin katsottavana on enää se kaksi jaksoa, niin ehkä tuon voisi taistella loppuun.

The People v. O.J. Simpson sen sijaan ansaitsee peukun, kuten on tässäkin ketjussa jo todettu!
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Itse olen tykänny näistä kolmesta ensimmäisestä jaksosta tästä Legion-sarjasta. Hyvä tunnelma ja mysteerisyys kiehtoo. Välähdykset Fat Manista on kyllä hyvin tehty, kun oikeasti saa jännittämään.
Toivottavasti samaa tulee jatkossakin.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

National Geographic siirtyi eilisestä alkaen ilmaiseksi katsottavaksi, ja illalla alkoi erinomainen Mars-sarja kahden jakson voimin. Sarja kertoo hypoteettisen Mars-tutkimusmatkan kulusta 2030-luvulla ja välipätkissä haastatellaan oikeita avaruustutkimuksen vaikuttajia vuonna 2016.

Iso suositus tälle, eikä vähiten Nick Caven ja Warren Ellisin loistavan soundtrackin vuoksi. Alla teemamusiikki, joka toi alkumontaasiin yhdistettynä heti mieleen True Detectiven alkumontaasit (title sequencet?). Soundtrack löytyy Spotifystä.

[video=youtube;qCUsIV6Nk-E]https://www.youtube.com/watch?v=qCUsIV6Nk-E[/video]
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Melkein viimeisiä viedään Westerosin konfliktien televisioinnissa:

[video=youtube;JxWfvtnHtS0]https://www.youtube.com/watch?v=JxWfvtnHtS0[/video]
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Tänään Avaran luonnon ohjelmapaikalla alkoi BBC:n suurtuotanto Planeettamme Maa II.

Ja mikä aloitus! Luontodokkarien saralla BBC:n tuotanto on kyllä jotain niin huikean ylivoimaista. Teknisesti briljanttia ja kuvakerronnallisesti niin kekseliästä, että voi vain ihastella silmät pyöreinä. Kun juontajana Attenborough (luonnollisesti) ja Zimmer yhtenä säveltäjistä, niin on parempi antaa kuvien puhua, sillä nämä meikäläisen sanalliset selitykset eivät anna oikeutta tälle majesteetillisuudelle!

Tätä luontomme omaa herkkua on luvassa yhteensä kuuden jakson verran.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Mahtaako tämä tulla Netflixiin kuten 1. kausi, vai mistä tämä on katsottavissa? 1. kausi nimittäin oli melkeinpä parasta mitä telkkarista on koskaan nähty, ja toki odotan että tämä ylittää sen kaikilla osa-alueilla.
 
En kyllä tiedä yhtään, että millaisia sopimuksia BBC Onella on eri osapuolten kanssa. Nettipalveluista kai tämä löytyy tällä hetkellä vain BBC:n omasta, mutta toki tämä on levyversiona myynnissä meilläkin. Yle 1 näyttää sarjan meillä juuri nyt ja toki se näkyy siten myös Areenan puolella, tosin sielläkin uudet jaksot tulevat aina viikon välein eli kaikkia kerralla ei pysty ahmimaan.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Katsoin Areenalta ekan jakson, mykistävää katsottavaa. Sarja jatkaa ykköskauden tiellä tuomalla ruutuun upeimpia kuvia maailmastamme mitä ikinä on nähty.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Planeettamme Maa II on itsellekin vuoden odotetuimpia sarjoja. Ensimmäinen jakso ei kuitenkaan ollut mitenkään tajunnanräjäyttävän upea ja laadukas, ja sille on muutamia objektiivisesta laadusta riippumattomia syitä.

Kymmenen vuoden takaisesta ensimmäisestä osasta on vaikeaa parantaa suurin askelin, jos jaksoja vertailee vain teräväpiirtotelevisiolähetyksen kautta. II-sarjan ekassa jaksossa näkyi muutamia kuvia, jotka näyttäisivät varmasti todella hienoilta 4K- tai korkeammilla tarkkuuksilla ja HDR-kykyisellä ruudulla. Ohjaus on tuttua BBC-laatua, eli parasta mahdollista laatua, mutta ehkä juuri siksi se ei räjäyttänyt tajuntaa. Leikkauksilla samoista ja todennäköisesti myös eri eläinyksilöistä luodaan kaikissa nyky-BBC-dokkareissa hieman liiankin käsikirjoitetun omainen draaman kaari, ja vaikka kaikki tapahtuman lienevätkin täysin luonnonmukaisia, niin aivan puhtaana dokumenttina näitä ei voi mielestäni enää pitää. Se ei tietenkään ole vain huono asia, sillä ensimmäisessäkin jaksossa pari kohtausta naulitsi tehokkaasti tuoliin ja loi jännitystä.

Ensimmäisen Planeettamme Maa -sarjan ehdoton vahvuus on soundtrack, jossa oli sopivan mahtipontinen, mutta silti orgaaninen ja puhdas sointi (näyte). Yksi parhaista tv-soundtrackeistä mielestäni, ja siksi huolestuin heti kun näin aikamme parhaan ja pahimman eli Hans Zimmerin olevan ohjaksissa kakkoskaudella. Teemamusiikki on melkein suoraan jostain tusinasarjakuvaleffasta, eikä herättänyt minussa kuin haukotuksia. Onneksi muissa kohdissa oli luontodokumenttiin sopivampia säveliä.

Vaikka ekassakin jaksossa viitattiin elinympäristöjen tuhoutumiseen ja ihmisen vaikutukseen, niin erityisesti saarista kertovassa jaksossa tämä jäi aivan liian pieneen osaan. Planeettamme Maa on luontoeskapismia parhaimmillaan, ja vaikka se on sinänsä ihan ok, niin näin suuren profiilin julkisin varoin tuotetulla luontodokumentilla tulisi mielestäni olla vieläkin selkeämpi vaikuttava viesti. Samaa aihetta sivuttiin hyvin myös eräässä The Guardianin kolumnissa.
 
Ylös Bottom