Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Laatusarjat televisiossa ja muualla

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ulukai
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Draaman kaaren luominen tiettyihin kohtauksiin on vain ja ainoastaan hyvä asia, useimmilla meistä kun on erityisesti silloin tapana inhimillistää eläimien käyttäytyminen. Tämä on verrattoman hyvä tehokeino ja paitsi luo jännitettä, myös jää mieleen koska se on vaikuttanut useampaankin osaan omasta tunneskaalasta.

Mitä tulee visuaaliseen antiin, on kuvasuunnittelu, kompositiot ja koko tekninen toteutus sillä tasolla etten muista koskaan nähneeni dokumenteissa parempaa. Ihan tajunnanräjäyttävää suorastaan.

Suosittelen muuten Planet Earthin lisäksi toista lähes yhtä huimaa tapausta, Oceans-dokumenttielokuvaa joka sai Oscar-ehdokkuudenkin. Sen on loputtoman kaunis kuvaus merenalaisesta elämästä, mutta samalla sen 'ihminen ja hai'-kohtaus on pureutunut verkkokalvoilleni yhtenä vastenmielisimmistä asioista jota on filmille tallennettu. Nimenomaan siis siten kuinka vastenmielinen ihminen voi olla.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Syksyllä Netflixissä ilmestyvä Marvel's The Defenders on saanut ensimmäisen kunnollisen trailerinsa:

[video=youtube;4h3m7B4v6Zc]https://www.youtube.com/watch?v=4h3m7B4v6Zc[/video]
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Tätä linkitettiin justiinsa itsekin, mutta olin hidas.

Vaikuttaa lupaavalta. Paremmalta kuin Iron Fist ainakin. Olen suht täpinöissäni, kun kaikki nää hahmot saadaan kasaan, etenkin Sigourneyn ollessa pahisroolissa.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Lujaa laatua Lada.:D

Kotimainen neliosainen minisarja Painajainen vuosimallia 1988
[video=youtube;5t5EcqqC9IM]https://www.youtube.com/watch?v=5t5EcqqC9IM[/video]
[video=youtube;Z_gPJ6yRp5g]https://www.youtube.com/watch?v=Z_gPJ6yRp5g[/video]
[video=youtube;7hHPuF5YGAY]https://www.youtube.com/watch?v=7hHPuF5YGAY[/video]
[video=youtube;tJGzgMKq5Yo]https://www.youtube.com/watch?v=tJGzgMKq5Yo[/video]
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Voisiko kukaan nykysarjoja seuraava ohittaa Game of Thronesia? Ei tähän mitään syytä ainakaan ole, sillä sen verran tasokasta katsottavaa se kaudesta toiseen on tuottanut. Tuotantoarvot ovat jo sitä luokaa, että kaikki erikoistehosteet ovat elokuvabudjeteissa eli ne ovat viimeisen päälle. Tästä ehkä huikein osoitus oli 6. kauden Battle of bastards.

Tänään sitten alkoi kauan odotettu 7. kausi. Nappuloita aseteltiin oikeille paikoille ja joidenkin kohdalla suuntakin alkoi selkiintymään. Melkoista ryminää on taatusti tiedossa, kun kausi on vain seitsemän jakson mittainen. Kesän sadepäivät eivät enää tunnu lähellekään niin pahalta!
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Netflixissä venäläinen The Sniffer, nuuskija vaikuttaa kyllä todella hyvältä sarjalta näin alun jälkeen. Äijällä on yliluonnolliset kyvyt (oikea venäjän Sherlock Holmes)..mutta hajuaistinsa osalta. Sen avulla sitten ratkaisee rikoksia.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Onkos täällä Game of Thronesin seuraajia?

Seiskakauden nelosjakso olikin sitten aikamoista tykitystä. Lyhyehköön jaksoon mahdutettiin taas yksi kauan odotettu jälleennäkeminen Pohjoisessa, ja Dragonstonella Pohjoisen kuninkaan ja Myrskysyntyisen välille näyttää jo syntyvän vähän (sukulaisten välistä) kipinää.

Loppuhuipennus oli television näyttävintä fantasiataistelua, mutta samalla aika karu kuvaus lohikäärmeen ja fantasiamongoleiden tehosta keskiaikaista jalkaväkijoukkoa vastaan. Sotaa ei todellakaan kaunisteltu, vaan rivimiehet paloivat poroksi Drogonin käsittelyssä. Edelliskauden Battle of the Bastards oli silti kokonaisuutena parempi taistelukohtaus. Lopun cliffhanger kertoi että meno jatkuu samanlaisena seuraavassa jaksossakin.

On tämä aika rallia. Kuusikymmentä jaksoa pedatut tapahtumat vyöryvät nyt eteenpäin hieman liiankin nopeasti. Jäljellä on enää yhdeksän jaksoa...
 
On. Ja sanon, että tämän päivän jakso oli parasta mitä olen televisiosta nähnyt. En malta odottaa miten tämä tästä vielä etenee. Olen aivan täpinöissäni. Paras sarja!
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Onkos täällä Game of Thronesin seuraajia?

Seiskakauden nelosjakso olikin sitten aikamoista tykitystä. Lyhyehköön jaksoon mahdutettiin taas yksi kauan odotettu jälleennäkeminen Pohjoisessa, ja Dragonstonella Pohjoisen kuninkaan ja Myrskysyntyisen välille näyttää jo syntyvän vähän (sukulaisten välistä) kipinää.

Loppuhuipennus oli television näyttävintä fantasiataistelua, mutta samalla aika karu kuvaus lohikäärmeen ja fantasiamongoleiden tehosta keskiaikaista jalkaväkijoukkoa vastaan. Sotaa ei todellakaan kaunisteltu, vaan rivimiehet paloivat poroksi Drogonin käsittelyssä. Edelliskauden Battle of the Bastards oli silti kokonaisuutena parempi taistelukohtaus. Lopun cliffhanger kertoi että meno jatkuu samanlaisena seuraavassa jaksossakin.

On tämä aika rallia. Kuusikymmentä jaksoa pedatut tapahtumat vyöryvät nyt eteenpäin hieman liiankin nopeasti. Jäljellä on enää yhdeksän jaksoa...

Nyt joku saa selventää että mistä ihmiset on saannu päähänsä että Joni poika ja Dani tyttö olisivat sukua? Edellisellä kaudella saattiin tietää että Jon ei ole Nedin poika vaan siskonpoika, mutta isästä ei ole tietoa. Joten mistä tämä sukulaisuus suhde on oikein tullut?

Mutta juu, joko tapahtuu erittäin paljon seuraavan kolmen jakson aikana tai sitten jäädään oikein dramaattiseen cliffhangeriin ennen viimeisen kirjan tuloa.
 
Implikaatio on aika selvä, koska kirjojen pohjalta (sarjan ei niinkään) tiedetään Rhaegar Targaryenin (Daenerysin isoveli) olleen mieltynyt Lyanna Starkiin. Päähenkilöiden oletukset ovat olleet että Rhaegar ryösti Lyannan ja raiskasi ja tappoi(?) tämän, mutta sarjan takaumassa nähdyn perusteella on syntynyt mielestäni aika uskottava teoria, että tunteet olisivat olleet molemminpuolisia ja Lyanna pikemminkin karkasi Rhaegarin mukaan ja tuli sitten raskaaksi...

Kirjathan on jo pitkälti ohitettu viimeistään kuutoskauden tapahtumissa, joten nytkin ollaan siinä mielessä tuntemattomilla vesillä. Kolme jaksoa tätä kautta ja vuoden päästä viimeiset kuusi, mutta se jää nähtäväksi ehtiikö Winds of Winter julkaisuun edes ennen kahdeksatta tuotantokautta.
 
Tämä on myös vahvistettu viime vuonna sarjan tekijöiden puolesta:

Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Onko suosituksia jostain hyvästä ja hauskasta sarjasta joka löytyy netflixista ja mielellään jo valmiiksi kaikki kaudet?

Tässä parin kuukauden aikana tullut katsottua kaksi kautta house of cardsia ja kolme kautta sons of anarchya joten joku komedia sarja olisi ihan jees vaihtelua.
How I met your mother on katsottu ja se oli erittäin hyvä.
 
Frendit? :cool:

Modern Family on hyvä, Master of Nonea on kehuttu, ja esim. Orange is the New Blackissa on paljon komediallisia puolia (tästä vain pari ekaa kautta laadukkaita). Sitten vielä animaatiosarjat Archer ja Rick&Morty. Onhan noita.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Frendejä on tullut katsottua jo tarpeeksi. Silloin aloitin katsomaan kun ne ekaa kertaa suomen kanavilla näytettiin.
Orange is the new black on tullut katsottua kokonaan ja tykkäsin kyllä jokaisesta kaudesta. Viimeisin kausi kyllä loppui sellaisella tavalla, että aika mestari saa olla jos tuosta onnistuu jotenkin fiksusti vielä sarjaa jatkamaan.

Täytyy varmaan tuo modern family ainakin tarkistaa. Itsekin olen siitä kehuja lukenut.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Viimeisin Game of Thronesin jakso olikin sitten loistavan nelosjakson jälkeen lähinnä säälittävää fanserviceä ja hölmöjä juonenkäänteitä.

"I thought you might still be rowing" oikeasti? :confused:

Zombin kaappaaminen ja muurin taakse matkaava fellowship kaikkien suosikkihahmoilla oli melkein yhtä naurettava kuin ties kuinka monta kautta kadoksissa ollut Gendry ja tämän muovinen sotavasara...

Saatiin kuitenkin ohi mennen vahvistus R+L=J ja vieläpä "laillisesti".
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Syksyllä Netflixissä ilmestyvä Marvel's The Defenders

Pieni pettymys tämäkin oli ja jumankauta, että tuo Iron Fist on ärsyttävä :D

Daredevilin eka kausi oli se, joka kolahti itselle todella kovaa, mutta sen jälkeen on taso laskenut.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Viimeisin Game of Thronesin jakso olikin sitten loistavan nelosjakson jälkeen lähinnä säälittävää fanserviceä ja hölmöjä juonenkäänteitä.

Ikävästi tässä on laatu tippunut sitä mukaa mitä kauemmaksi on irtaannuttu kirjoista. Viime kausilla varsinkin henkilöhahmojen teleporttailu ympäri Westerosia on rikkonut immersiota. Kovin isoon ääneen en viitsi valittaa, koska kuitenkin plussan puolella edelleen enimmäkseen ollaan.
 
Ylös Bottom