Laatusarjat televisiossa ja muualla

jryi

Vastaava päätoimittaja, teknoniilo
Ylläpitäjä
Altered carbon tuli myös ahmittua loppuun ja ihan heittämällä parasta sci-fi settiä pitkään aikaan.
Et ole väärässä. Tartti ihan googlailla, että mitä tietoa olisi 2-kaudesta, ja tällainen löytyi: https://www.monstersandcritics.com/...elease-date-cast-and-everything-else-we-know/

Eli jos tuo artikkeli pitää paikkansa, niin heinäkuussa pääsisi tiirailemaan Kovacsin uusia seikkailuja. Oikein en osaa päättää, haluaisinko nähdä TV-sarjan mukailevan kirjoja vai kannattaisiko Netflixin tehdä Dexterit ja lähteä ihan omille raiteilleen. Ne pari jälkimmäistä Kovacs-kirjaa ovat ihan jännää tarinaa, mutta toisaalta toi universumi tarjoaa mahdollisuuksia vaikka mihin.

Täytyy varmaan katsoa se eka kausi uudelleen, ihan vain sen varmistamiseksi että se oli niin kova kuin vuosi sitten totesin.
 

Ac3way

Well-Known Member
Itselle ei oikein Altered Carbon maistunut viime vuoden alussa, tuntui jotenkin niin väkisin tehdyltä. Ehkä oli vaan liikaa scifiä alla, kun Star Trek Discoveryn eka kausi ja Expansen uusin kausi tuli katsottua juuri ennen. Henkilödraama ei alussa oikein vienyt mukaansa ja jätin puolentoista jakson jälkeen homman kesken.

Pitäisi varmaan antaa uusi mahdollisuus ja aloittaa ihan alusta.
 

pelle

Well-Known Member
'Spoiler alert' kakkoskausi on melko susi, koska sen ainoa tehtävä tuntuu olevan markkinoida Punisherin silloin tekeillä ollutta kautta sekä luoda pohjaa tulevalle Defenders kaudelle. Selvästi heikoin näistä kolmesta kaudesta.

Kolmoskausi taas on paluu juurilleen ja sarjakuvien maailmaan ja IMO kovinta supersankarimättöä mitä sarjan muodossa vielä nähty. Jos jollain on tähän vasta-argumentteja niin lupaan tarkistaa kys. sarjan :D

Samaa olen lukenut murosta tai io-techista. Toki myös punisher olisi tarkoitus tsekata ja jos kakkos kausi jotenkin sitoo sarjat toisiinsa niin sekin kuulostaa ainakin teoriassa hyvältä asialta.
 

pelle

Well-Known Member
Muistin, että täällä olisi joku kirjoittanut chilling adventures of Sabrinasta, mutta en minä sellaista löytänyt joten taisin lukea sen toiselta foorumilta tai olen sokea.
Joskus 90 luvulla tuli teininä katsottua telkkarista silloista Sabrina teininoitaa ja se oli lähinnä komedia.
Tämä taas on aika paljonkin synkempi versio vaikka traileri tekee kaikkensa antaakseen sarjasta mahdollisimman paskan kuvan. Tuon trailerin perusteella en kyllä itsekään alkaisi sarjaa katsomaan, koska se näyttää niin kamalalle ja valittu biisikin on täysin väärä.

Itse oikeasti yllätyin kuinka synkäksi tuo menee välillä ja mukana on esim kannibalismia.
Muutamassa jaksossa on muutenkin ollut paikoitellen paljon tiiviimpi tunnelma kuin monessa modernissa kauhu leffassa.

 

SkyPolaris

KonsoliFIN Alumni
The Wire -sarjassa olen aloittamassa neljännen tuotantokauden ja sarja on ollut todella hyvä tähän mennessä. Mielenkiinnolla odotan, mitä neljännellä tuotantokaudella on luvassa, kun tuo kolmas päätti ensimmäisellä kaudelta alkaneen juonikuvion. Hauska myös nähdä, miten teknologia kehittyy kokoajan. Kovimmille sarjan faneille on myös olemassa kirja All the Pieces Matter: The Inside Story of The Wire

Red Dead Redemption II:en innostuttamana voisi myös katsoa HBO:lta tuon Deadwood-sarjan. Viime vuonna tuli uutista, että aikoinaan luvattu Deadwood-televisioelokuva olisi vihdoin tulossa.

Kevyenä draamana olen katsonut All Americania, joka kertoo jengialueella kasvaneesta jenkkifutislupauksesta, joka rekrytään opiskelemaan Berverly Hillsiin.


Kaikki sarjat löytyvät HBO Nordic -suoratoistopalvelusta.
 

janneus

Well-Known Member
Vikings on tätä nykyä todella tuskallista katsottavaa, omasta mielestä tavallaan koko sarja kuoli
Ragnarin kuolemaan
.

True Detective kärsi myös pienoisesta mahalaskusta ekan kauden jälkeen.

Netflixin lopetin ihan pelkästä periaatteesta. Niiden omat leffat ja sarjat on niin puuduttavia ja jokaiseen ängetään väkisin jotain poliittista agendaa. Mielenkiinto The Witcher sarjaankin lopahti täysin niiden kaikkien huhujen takia enkä sitä halua enään nähdä.. Haluan, että kyseinen sarja säilyttää arvokkuutensa.

Siirretäs tuolta ketutusketjusta tänne.

Vikings tosiaan myös mielestäni tullut tasossa huomattavasti alaspäin. Toki ei mikään vain tälle sarjalle ominainen piirrre, että kausien kuluessa hommasta tuntuu vähän se terävin kärki kadonneen. Ihan mielellään sitä silti katseli.

Nyt on katselussa itsellä tällä haavaa True Detectiven 3. kausi sekä Game of Thrones. Thronesissa varsinkin ollut ihan hyvää spekulaatio netissä sekä töissä kahvitauoilla. Laitan alle linkkiä niille joita kiinnostaa lukea spekulaatiota sarjan viimeisen kauden tapahtumista.

https://www.hs.fi/nyt/got/art-2000006043896.html
 

Ac3way

Well-Known Member
Pääsiäisenä tuli katsottua kolme jaksoa YLE Areenan uutta sarjaa Invisible Heroes, Näkymättömät Sankarit.

Kertoo 1970-luvun Chilen vallankaappauksesta ja Suomen lähetystön toimista siellä. Erittäin laadukkaasti tehty ja korkeat tuotantoarvot näkyy, mielenkiintoinen sarja.
 

Nisupulla

Jäsen / [FL]
Pääsiäisenä tuli katsottua kolme jaksoa YLE Areenan uutta sarjaa Invisible Heroes, Näkymättömät Sankarit.

Kertoo 1970-luvun Chilen vallankaappauksesta ja Suomen lähetystön toimista siellä. Erittäin laadukkaasti tehty ja korkeat tuotantoarvot näkyy, mielenkiintoinen sarja.

Parasta (tosipohjaista) draamaa vuosiin. Katsoin kaikki kuusi osaa + Brotheruksen haastattelut ja dokumentin tapahtumista. Suomen Oskar Schindler. Näyttelijöistä Ilkka Villi oli sunnuntaina Arto Nybergin haastateltavana roolistaan elokuvassa.

 
Viimeksi muokattu:

Ketunloikka

Active Member
Vikings tosiaan myös mielestäni tullut tasossa huomattavasti alaspäin. Toki ei mikään vain tälle sarjalle ominainen piirrre, että kausien kuluessa hommasta tuntuu vähän se terävin kärki kadonneen. Ihan mielellään sitä silti katseli.
Pitää viel sen verran ottaa takas, että nyt kun sain loppuun asti katottua ton Vikingsin niin kyl tos 5 kauden loppua kohden parantu aika paljonkin. Jaksot Hell ja Ragnarok oli aika eeppisiä. Ja olis ollu hieno lopetus sarjalle. En tiedä voiko seuraava kausi enää innostaa jos se jatkaa samaa rataa.

Tuli alotettua kattomaan HBOlta Knightfall sarjaa ja 3 jakson perusteella tykkään kyllä ainakin toistaiseksi. Jos Vikings uppoaa niin osittain saman tyylistä historiallista sarjaa juonittelujen ja temppeliritarien seurassa.
 

janneus

Well-Known Member
Pitää viel sen verran ottaa takas, että nyt kun sain loppuun asti katottua ton Vikingsin niin kyl tos 5 kauden loppua kohden parantu aika paljonkin. Jaksot Hell ja Ragnarok oli aika eeppisiä. Ja olis ollu hieno lopetus sarjalle. En tiedä voiko seuraava kausi enää innostaa jos se jatkaa samaa rataa.

Tuli alotettua kattomaan HBOlta Knightfall sarjaa ja 3 jakson perusteella tykkään kyllä ainakin toistaiseksi. Jos Vikings uppoaa niin osittain saman tyylistä historiallista sarjaa juonittelujen ja temppeliritarien seurassa.

Täyty laittaa "katsottavien listalle". Listalle kyllä pituutta sen verran, että en tiedä milloin tulee sen aika. Joskus. Toivottavasti. Ehkä.
 

Kain

Well-Known Member

Pirate fin

Well-Known Member
Aloitin tuon The Office US katsomisen, kun sitä joka paikassa kehuttiin ja en muista koska olisin nauranut näin paljon katsoessani jotakin sarjaa :D

Nyt kolmas kausi menossa ja tässä ehkä meno vähän lässähti, mutta hyvää settiä kuitenkin vielä.
 

Dragonfly

KonsoliFIN Alumni
Aloitin tuon The Office US katsomisen, kun sitä joka paikassa kehuttiin ja en muista koska olisin nauranut näin paljon katsoessani jotakin sarjaa :D

Nyt kolmas kausi menossa ja tässä ehkä meno vähän lässähti, mutta hyvää settiä kuitenkin vielä.
Kolmas kausi siitä heikompi kun Jim on muualla, mutta kyllä se siitä taas paranee. Ja on tosiaan yksi hauskimmista sarjoista mitä on ikinä telkkarista tullut katsottua. Silti samlla maanläheinen ja oikesti hyvin kerrottu.
 

Ketunloikka

Active Member
Voi luoja, että olen pettynyt uuten GoT jaksoon.

Myönnän, että jakso oli eeppinen ja hieno ja siinä oli sellaista toivottomuuden tunnetta paikoin. Ja se kohta missä se piano alkaa soida ja Nk kävelee Branin luo on tosi hieno.

Mutta aivan liikaa ex machinaa ja fan servicee. Dany selviytyy käytönnössä yksin keskellä kuolleiden armeijaa, Sam selviytyi loppuun asti.. Ynm.. Kaikki kuolemat kuten Lyanna, Edd ynm oli sivuhahmoja joilla ei juuri ollut merkitystä.

Ja se loppu.. Olisivat edes vähän selittänyt tai näyttänyt miten Arya juoksi wight ja ww saartorenkaan läpi ja materialisoitu tyhjästä. Nk taakse. Olisin ollut vähemmän pettynyt jos Arya olisi kuollut samalla, koska luulin ensiksi että Nk puukotti Aryaa samalla kurkkuun kun hän otti Aryan kiinni.

Jotenkin tuntuu todella tyhjältä nyt ajatella että tämän jälkeen Cersei on se päävastus.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

janneus

Well-Known Member
Aloitin tuon The Office US katsomisen, kun sitä joka paikassa kehuttiin ja en muista koska olisin nauranut näin paljon katsoessani jotakin sarjaa :D

Nyt kolmas kausi menossa ja tässä ehkä meno vähän lässähti, mutta hyvää settiä kuitenkin vielä.


Itselläkin oli pari ekaa kautta sellaista että sai välillä nauraa ihan vedet silmissä, mikä on todella harvinaista omalla kohdalla komedioiden kanssa. Sen jälkeen ei tullut niin paljoa naurettua, vaikkakin sarjan taso pysyi mielestäni verrattaen korkealla ihan loppuun saakka. Luulenkin että alkoi vain tulla tavallaan "ähky" tämän kanssa, kun katsoin päivittäin 2 - 10 jaksoa. Ei mikään jaksa naurattaa loputtomiin.



SPOOOOIIILLEEEEEEERRR!!!!!!!

Hei spoiler tagia nyt tähäno_O tänään tullut jakso, ei varmasti ole kaikki nähnyt !
 
Viimeksi muokattu:

payjay83

Well-Known Member
Kannattaisko Ketunloikan vähän miettiä mitä kirjoittaa näkyville 8h vanhalle jaksolle (silloin kun olet päättänyt juonta kuvailla tänne). Ei tuo minua haitannut kun olin nähnyt jo ja pakko myöntää että samaa mieltä olin että oli kyllä uskomaton rimanalitus koko jakso. Isoimpana syynä se että siitä ei nähnyt oikeastaan mitään.
 

janneus

Well-Known Member
Itse kyllä diggailin kovasti kyseisestä jaksosta ! Ei se nyt kyllä kaiken hypen arvoinen ollut, mutta oikein tunnelmallista vääntöä silti. Tuli samanlaiset vibat mitä Gearssin Mad World traikusta aikoinaan.

Ainoa valituksen aihe itsellä on jos se valkoisten kulkijoiden uhka nyt oli tuossa kokonaisuudessaan. Talven tuloa on niiiiiin monta kautta kuumoteltu, että tuntuu vähän turhalta jos siitä nyt selvittiin tämän 80min rymistelyn aikana. Loppuun myös muutama pohdinnan tynkä:

Mihin se Bran oikein lenteli niillä linnuillaan ? Tuskin etelän lämpöön ainakaan..

Miksei Jääkuningas ota vahinkoa lohikäärmeen lieskasta? Mahdollisesti ennen muuttumistaan oli itsekkin Targaryen ?
 

Ulukai

Toimituksen jäsen
Ylläpitäjä
Tuosta Game of Thrones -jaksosta:

Pieni harmitus tuossa on, että iso paha, jota on kaikki kaudet ennen tätä hehkutettu ja pelätty, kaatui nyt. Vieläpä ilman, että yksikään sarjan pää-päähahmoista kuoli. Vaikka myönnän, että saatoin ääneen hihkua, kun meitin assassiini hyökkäsi sumusta esiin. Ja saatoin katsoa ko. kohtauksen uudelleen vielä itse jakson päätyttyä. Ans kattoa saako Cerseistä yhtä hyvää vastusta. Mutta erityispeukku Jonin yritykselle Skyrim-huutaa lohikäärme kumoon.

HBO:n kuvanlaadusta ei varmaan voi montaa kehua antaa, mutta ne muutamat kohdat, joista sai selvää, olivat kyllä hienonpuoleisia kyllä.
 

Ulukai

Toimituksen jäsen
Ylläpitäjä
Ylös Bottom