Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Laatusarjat televisiossa ja muualla

Hawkeyeko parempi kuin Loki tai WandaVision? Jotenkin hankala uskoa kun hahmoina on niin tylsää porukkaa. No, ehkä sille pitää antaa mahdollisuus kun tuli katsottua Winter Soldierin sarjakin, mikä on ihan ok.
 
Omalla kohdalla näissä uusissa MCU-sarjoissa järjestys menee näin:

1. Hawkeye
2. Loki
3. WandaVision
4. Falcon and the Winter Soldier

Falcon and the Winter Soldier oli toimiva, mutta paikoin hieman tylsähkö sarja, jossa suurin virhe oli antagonistin kamala kohtelu käsikirjoituksen osalta. Siinä oli omat toimivat juttunsa, ja hyvin toimivia hahmoja, mutta kokonaisuus jäi hieman vajaaksi.

WandaVision oli konseptina kaikkein mielenkiintoisin, ja muutama ensimmäinen jakso olikin ehkä piristävintä Marvelia koskaan. Loppua kohden tämä kuitenkin lässähti pahasti.

Loki on mielestäni erittäin hyvä. Hiddleston ja Owen Wilson loistavat rooleissaan, käsikirjoituskin on pääosin toimivaa. Tässä on kuitenkin hieman laadun poukkoilua läpi sarjan, mikä mielestäni johtuu tarpeesta palvella suurempaa juonikuviota MCU:ssa.

Hawkeye taas toimii alusta loppuun, omaa hyvät ja mielenkiintoiset hahmot (vaikka paperilla kuulostivat itsellenikin tylsähköiltä), ja aina krapulaisen näköinen Jeremy Renner saa viimein kaipaamaansa ruutuaikaa, vaikka uusi polvi viekin huomion. Tasaisin ja toimivin kokonaisuus ja mielestäni paras näistä uusista tähän mennessä. Antakaa ehdottomasti mahdollisuus vaikka Hawkeye hahmona ei viisareita väräyttelisikään.
 
Mielestäni Loki on ainut keskinkertainen suoritus MCU sarjoista. Hawkeye ja Wandavision on ihan omassa luokassaan ja F&WS oli hyvä

Hawkeye
Wandavision
F&WS
Loki
 
Omalla kohdalla näissä uusissa MCU-sarjoissa järjestys menee näin:

1. Hawkeye
2. Loki
3. WandaVision
4. Falcon and the Winter Soldier
Muuten sama kuin minulla mutta Hawkeyeta en ole katsonut. Nyt alkoi kiinnostamaan että pomppaisiko kenties omallakin listalla ykköseksi vai jäisikö viimeiseksi? Toisaalta pidin Falconia aika laimeana sarjana.
 
Itse en sanoisi, että Hawkeye oli paras MCU:n sarjoista, mutta hyvä se kyllä oli. Sarjat ovat onnistuneet erinomaisesti saamaan aiemmin taustalla esiintyneistä, ei-niin-mielenkiintoisista hahmoista, hyvinkin viihdyttäviä ja mielenkiintoisia.

Erityisesti täytyy nostaa hattua näyttelijävalinnoille, joissa Marvel osuu toistuvasti nappiin. Hailee Steinfeld on kuin luotu Kate Bishopin rooliin.
 
Witcher kausi 2 katsottu loppuun.

Tämä parantaa roimasti siitä mitä ensimmäinen kausi tarjosi. Loistavia hahmoja niin uusia kuin vanhoja, juonen koukerot pitävät katsojan ottessaan alusta loppuun. Eräs hahmo jota olin alkanut vihaamaan palauttaa arvonsa tällä kaudella. Ciriä näyttelevä Freya Allan tekee huikean roolityön ja on ehdoton kakkos kauden tähti.

Koko kausi sitten saatetan loppuun eeppisellä ja brutaalilla viimeisellä jaksolla joka jättää katsojan tahtomaan lisää. Toisin kuin ensimmäinen kausi joka loppui surkeasti ja oli aika paha pannukakku. Onneksi toisella kerralla onnistuttiin sitten oikeen kunnolla. 5/5.
 
Book of Boba Fett ensimmäinen jakso.

Jatkaa sitä samaa laatua mitä Mandalorian tarjoaa.

Ensimmäinen jakso tarjoaa vilauksen vuosien taakse mitä Boba Fetille tapahtua Episode 6 jälkeen, samalla näemme kun Boba ottaa Jabban palatsin haltuunsa ja huomaa ettei Mos Eisley ole enään sama paikka kuin ennen. 6 jaksoa jäljellä joten katsotaan helmikuussa mitä tästä lopulta sitten saadaan.
 
Witcherin 2 kausi nyt myös paketissa. En oikein tiennyt mitä odottaa tältä kaudelta, sillä vastaanotto oli hyvin jakautunutta. Toiset sanoivat, että aivan fantastinen kausi ja toisten mielestä lähdekirjallisuuden päälle syljettiin säälimättä. Omasta mielestäni kausi oli kaiken kaikkiaan varsin hyvä. Budjetti oli selkeästi korkeampi kuin edellisellä kaudella ja se näkyi. Näyttelijät ovat myös päässeet paremmin sisään rooleihinsa. Ensimmäisellä kaudella en juuri pitänyt Ciristä mutta nyt hän oli fantastinen. Uudet näyttelijät tulivat myös hienosti rooleihinsa. Hienoja ja näyttäviä kohtauksia, hyvää musiikkia ja parempaa CGI:tä. Dialogissa olisi paikoitellen parannettavaa, sillä muutaman kerran se oli oikeasti aika heikkoa. Arvosanaksi antaisin 4/5.

Kirjat lukeneena muutama seikka ei täysin osunut mielestäni nappiin. Spoilereita vain sarjan 2 kaudesta. Kuten todettua, monet kirjafanit ovat pitäneet 2 kautta massiivisena epäonnistumisena ja mielestäni osalla on hieman lähtenyt mopo keulimaan. Monien mielestä esimerkiksi Eskelin hahmo oli täysi farssi ja se, että hänet syötettiin susille oli pyhäinhäväistys. Eskelhän on kirjoissa (kuten myös peleissä) varsin pienessä roolissa, joten mielestäni tuollaisesta suuttuminen on naurettavaa. Ruumiin syöttäminen susille puolestaan oli mielestäni mielenkiintoista ja kohtaushan oli varsin koskettava Geraltin ja Vesimirin näyttelijäsuoritusten ansiosta. Eskelin kuolema myös vei tarinaa eteenpäin järkevällä tavalla. Paljon on siis paheksuttu merkityksettömiä asioita, mutta osa kritiikistä on myös ollut ihan perusteltua. Tämä koko monoliittisetti on täysin sarjan omaa tuotantoa eikä kirjoissa ole mitään sellaista. En tiedä miten ne, jotka eivät ole kirjoja lukeneet kokivat tämän mutta omalle kohdalleni tuo ei iskenyt ollenkaan. Se myös muuttaa varsin merkittävästi Witcher -maailman lorea, jossa sfäärien törmääminen tapahtui kerran, mutta nyt ilmeisesti monstereita/olioita voi vuotaa maailmoista jatkuvalla syötöllä? Toinen juttu, joka on herättänyt paljon keskustelua oli se koko mökkinoita tarina. Tätä ei myöskään ollut kirjoissa ja sekään ei mielestäni mennyt ihan nappiin sarjassa. Uskon, että tavoitteena oli saada kauteen enemmän toimintaa ja panoksia, sillä muuten tämä kausi olisi voinut jäädä varsin pohjustavaksi. Tämä tarina nähdäkseni muuttaa kuitenkin merkittävästi Yenin ja Cirin suhdetta, joka kirjoissa (ja peleissä) on hyvin läheinen ja äiti-lapsi tyyppinen. Voihan se toki siihen vielä kehittyä sarjassakin mutta jos suhde on saanut alkunsa siten, että äiti yrittää uhrata lapsensa saadakseen taikavoimansa takaisin, niin ei ehkä paras mahdollinen aloitus.
 
Ketjun otsikon vastaisesti nostan esiin harvinaisen surkean sarjan. Netflixin lupaavan kuuloinen scifisarja Another Life on aikamoista kuraa, jota ei edes Katee Sackhoff pelasta. Juoni sinänsä on kiehtova, mutta käsikirjoitus on aivan totaalista roskaa jokaisessa jaksossa tähän asti (1. kauden loppupuoli) ja henkilöhahmojen sekä juonenkäänteiden typeryys saa katsojan raivon partaalle. Tarinankerronnasta löytyy scifi- ja avaruusoopperakliseitä kyllästymiseen asti. Kaksi kautta tätäkin tuubaa on töräytetty, ihmettelen jos kolmas kausi tehdään.

Sarjan slogan voisi olla "Yläasteen luokkaretki avaruuteen" :rolleyes:
 
Viimeksi muokattu:
Kysymys [Hawkeye-]sarjan katsoneille. Ilmeisesti tämä Kingpin on sama kuin Daredevil sarjassa joten mietin että onkohan se hyvä sarja joka kannatta katsoa, pidin Vincent D´Onofrio:sta niin paljon tässä roolissa että olisi mukava nähdä enemmänkin.
Kannattaa katsoa.

Hawkeye oli kyllä WandaVisionin ohella parasta MCU-sarjaa, joskin itse pidän Netflixin Daredevilin ykkös- ja kolmoskausia näitä kaikkia uudempia parempina. Jessica Jonesilla oli kaksi mainiota kautta myös. Marvelin parhaat pahishahmo+näyttelijä-kombot olivat siellä puolen, kiitos Vincent D'Onofrion Kingpinin sekä David Tennantin Killgraven. Kumpikin hoiti roolinsa todella hyvin, Vincent etenkin. Niin uhkaava hahmo, että huh ja hei. Toki Charlie Cox oli kuin luotu Daredevilin rooliin.
 
Täältä kanssa suositus loistavalle Daredevil sarjalle, kuten myös The Punisher sarjalle flixissä. Aivan loistavia sarjoja, joille myös kovasti toivoisi joskus jatkoa jossain muotoa. :)
 
Täältä kanssa suositus loistavalle Daredevil sarjalle, kuten myös The Punisher sarjalle flixissä. Aivan loistavia sarjoja, joille myös kovasti toivoisi joskus jatkoa jossain muotoa. :)

HUOM: Sisältää spoileria sekä Hawkeyesta että Spider-Man No Way Homesta:

Nyt kun sekä Vincent D'Onofrion Kingpin että Charlie Coxin Matt Murdock/Daredevil on esitelty MCU:ssa, niin kyllähän tässä toiveet herää että saataisiin pikavisiittien lisäksi uusi Daredevil sarja tai elokuva. Eiköhän tästä kuulla jossain vaiheessa.
 
HUOM: Sisältää spoileria sekä Hawkeyesta että Spider-Man No Way Homesta:

Nyt kun sekä Vincent D'Onofrion Kingpin että Charlie Coxin Matt Murdock/Daredevil on esitelty MCU:ssa, niin kyllähän tässä toiveet herää että saataisiin pikavisiittien lisäksi uusi Daredevil sarja tai elokuva. Eiköhän tästä kuulla jossain vaiheessa.
Näinpä ;)
 
Kun mietitään 1900-luvun vaikutusvaltaisinta urheilijaa kaikin puolin, niin lajinsa parissa kuin myös yhteiskunnallisesti, niin väkisin ensimmäisenä tulee mieleen nyrkkeilylegenda Muhammad Ali. Legenda poistui keskuudestamme valitettavasti jo vuosia sitten, mutta hänen legendansa ja yhteiskuntavaikutuksensa elää edelleen ja hänen perheensä ja jälkeläisensä ovat jatkaneet hänen työtään eteenpäin.

YLEllä alkoi eilen kahdeksanosainen dokumenttisarja kaikkien aikojen nyrkkeilijän elämästä. Mitä kaikkea kehässä ja varsinkin sen ulkopuolella tapahtuikaan? Väijyin eilen ensimmäisen osan sohvalta ja tykästyin kovasti. Täytyy varmaan Areenasta väijyä lisää.

Itse näin reilu kolmikymppisenä olen toki liian nuori siihen, että olisin Alin todellista vaikutusta ollut todistamassa, mutta elävästi on jäänyt mieleen kesäpäivä vuodelta 1996 ja Atlantan kesäolympialaisten avajaiset. Parkinsonin taudista kärsinyt Ali sytytti vapisevin käsin kisojen olympiatulen.

 
Viimeksi muokattu:



Pistetääs isot suositukset tälle sarjalle minkä löysin Disney+:sta, aloin eilen kattomaan pilottia yöllä, mikä olikin sitten melkoinen virhe, koska pilotin jälkeen menikin sitten 7 jaksoa putkeen huomasin että kello oli aamu 7.00 kun lopetin, no sama on jatkunut tänään ja nyt ollaan jaksossa 14. Tässä sarjassa on todella kovia henkilöhahmoja (varsinkin pahikset), muutenki sarja tuntuu siltä et tässä on vähä niin kuin 2020 luvun Twin peaks, ehdoton suositus jos tykkää Mare of eastownin ja twin peaksin tyylisistä sarjoista.
 
Viimeksi muokattu:
Mulle kävi samoin tuon Big Sky sarjan kanssa. Siihen jäi ihan täysillä koukkuun ja halus nähdä aina vaan seuraavan jakson. Nyt Disney+ menossa toinen kausi. On kyllä tosi hyvä sarja.
 
Peacemakerin kolme ensimmäistä jaksoa nähtynä ja onpahan mainiota viihdettä. Dialogille saanut hörähdeltyä monesti ääneen, toimii omaan huumorintajuun kuin nyrkki silmään. Pahasti saa taso laskea, jotta tätä ei tule aikanaan mainittua vuoden parhaimpien sarjojen listalla.
 
Ylös Bottom