Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Laatusarjat televisiossa ja muualla

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ulukai
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
The expanse

Aloittelin joku aika sitten katsomaan kyseistä sarjaa ja on kyllä imaissut mukaansa kunnolla, en edes tiedä miten tämä sarja on jotenkin mennyt ohi multa vaikka scifin suuri fani olenkin.

Siilon kolmos kausi tuli myös päätökseensä tällä viikolla ja oli kyllä mielenkiintoisin/paras kausi tähän asti.
 
Osuin toissailtana sattumalta YLE Teemalle, kun käynnissä oli vuonna 2025 valmistuneen dokkarisarjan ensimmäinen osa Nelson Mandelasta. Kosketti aika syvästi, kun aikalaiset, niin tumma- kuin vaaleaihoiset, kertovat apartheidin ajasta Etelä-Afrikassa. Mitä rotuerottelu todellisuudessa oli. Nähtiin kuvamateriaalia myös Mandelan vankilasaarelta, joka toi käytännössä välittömästi mieleen klassikkotarina Monte Criston Kreivin. Vankilasaaren tarkoitus oli murtaa ja tuhota senaikaisen valtiojohdon kritisoijat ja tummaihoisten oikeuksia ajavat. Ensimmäisessä osassa nähdään myös, kuinka vangitun Mandelan vapaana olevia läheisiä tekosyin sorretaan. Käydään lävitse myös aktivisti Steve Bikon kuolemaa ja sen vaikutuksia mm. länsimäiseen musiikkikulttuuriin. Etelä-Afrikasta maanpakoon aikanaan lähteneet, niin tummat kuin vaaleat, kertovat kokemuksistaan.

Areena tarjoaa dokkarin kaikki osat. Kahta jälkimmäistä en vielä ole ehtinyt katsoa, mutta ensimmäisen pohjalta uskallan sanoa, että laatudokkari, joka varmasti herättää tunteita ja ajatuksia. Vaikka TV-kuva-ketjussa ollaankin, niin rikon sen verran foorumin ja ketjun sääntöjä, että laitan myös yhden musiikkikipaleen näkösälle. Silloin vankeudessa olleen Mandelan 70-vuotissyntymäpäiviä juhlittiin mm. Wembleyn stadionilla vuonna '88 ja Dire Straits läväytti aivan upean ja riipaisevan version Brothers In Arms-kappaleesta. Kyseinen esitys on jäänyt musiikin ja koko ihmiskunnan historiaan. Bändin keulahahmo Mark Knopflerin saatesanoin: "One justice, one humanity!"


 
Viimeksi muokattu:
Nyt en oikein tiedä mistään mitään. Vaihdoin joku aika sitten Amazon Primen Netflixiin. Yöllä unettomana, mutta sen verran väsyneenä, etten jaksanu Pleikkaria avata bongasin sarjan nimeltä Resident Evil.

Pelisarja on yksi nuoruuteni tärkeimmistä, etenkin RE2, joten voe tokkiinsa elokuvat ja sarjat kiinnostavat! Odotin hieman juustoista tarinankerrontaa, paria jump scarea, kömpelöhköä kauhua ja vähintään Leonia ja Clairea.

Katsonkin tällä hetkellä dystooppista teiniangstidraamaa. Luit oikein, Resident Evil onkin teiniangstidraamaa.

Mä en tiedä mitä ajatella tai kirjoittaa. Mua on hämmentäny ja naurattanu ääneen, et mitä hemmettiä tää on!? Mut ehkä näistä syistä on nyt pakko jatkaa tätä sarjaa, et saan edes jonkun tarttumapinnan tähän juttuun!

Googletin hieman, niin tämä sarja tapahtuu Resident Evil: Infinite Darkness -animaatiosarjan jälkeen, joten katsoin siitä ensimmäisen osan. Sarja on kuin PS3-aikakauden pelien esirenderöidyt välivideot, enkä meinannu aluks uskoa, että Netflixin kokoinen yritys ei saa tilattua laadukkaampaa jälkeä, mutta tavallaan ihan nostalgista kattoa tota.

Olen täällä siis pyörällä päästäni, joten lopetan tilityksen tähän ja jatkan sarjojen katsomista eteenpäin.
 
Siis jos kyseessä on se flixin oma resident evil sarja niin se ei varmasti tapahdu infinite darknessin jälkeen.
Se on ihan oma juttunsa ja hyvä niin sillä se on aivan kammottavaa tuubaa joka saa jopa ne Paul W.S. Andersonin leffat näyttämään oscarin arvoiselta materiaalilta ja ne sentään on ihan ok popcorn viihdettä.
 
Siis jos kyseessä on se flixin oma resident evil sarja niin se ei varmasti tapahdu infinite darknessin jälkeen.
Se on ihan oma juttunsa ja hyvä niin sillä se on aivan kammottavaa tuubaa joka saa jopa ne Paul W.S. Andersonin leffat näyttämään oscarin arvoiselta materiaalilta ja ne sentään on ihan ok popcorn viihdettä.
Ai joo, ihmettelinkin, ku en nähny minkään sortin yhteneväisyyksiä noilla sarjoilla! Nyt tarkistin, ni väsyneenä luin ihan päin honkia näistä sarjoista, kiitos oikaisusta!

Joo, toi Netflixin oma sarja! Tää on... jotain ihan muuta. En osaa muuten kommentoida, haha!
 
Ylös Bottom