Jos hahmolla on supernenä, niin kyllähän se löytää donitsin yhtä lailla tiskin alta kuin sen päältäkin. En tiedä millä termillä pelissä noita kerättäviä kutsutaan, mutta eihän niiden pakko ole piilossa olla. Ne ovat kerättäviä, joita joko keräät tai et. Pääpaino lienee kuitenkin suorassa paikasta a paikkaan b-etenemisessä. Ja onhan sillä hahmollakin väliä. Olisihan sekin outoa, jos Teräsmies-pelissä hahmo ei voisi nähdä seinien läpi, koska se olisi pelillisesti jotain totutusta poikkeavaa. En tosiaan itse osaa sanoa, että miten tällaiset jatkuvasti päällä olevat superaistit pitäisi peleissä toteuttaa.
Ei se käytännössä kuitenkaan mene niin että jos pelihahmolla on tai ei ole jotain ominaisuuksia, niin ne vaikuttaisivat 1:1-pelimekaniikkoihin. Monessa pelissä on nykyään ns. "skannaus", jolla näkee vihut seinien läpi eikä monessakaan näissä peleissä ole mitään järkevää selitystä miksi noin voi tehdä. Se on vain pelimekaniikka.
Samalla tapaa voisi siis olla laittamalla hirveää määrää avustuksia vaikka hahmo olisikin supervoimakas ja kaikentietävä. Tai antaa valita, näkyykö niitä hajujälkiä vai ei.
Ja jos tällaiset logiikat on selityksenä pelimekaniikoille, niin miksi perusjampat on ikinä minkäänlaisia vastuksia peleissä supersankareille?
Kannattaa siis mielestäni käsitellä tätä pelimekaniikan kautta eikä selitellä ylivuotavaa kädestäpitelyä sillä että "no, hahmohan haistaa kaiken". Se on toki asia, jolla asian voi itselleen halutessaan selittää mutta ei se korjaa ongelmaa mikä on nimenomaan pelikokemuksessa sen kautta kun kaikki löytämisen ilo viedä pois. Samaa tehdään myös monessa pelissä puzzlejen kanssa: ne on jo lähtökohtaisesti helppoja mutta silti pitää olla heti tyrkyttämässä vinkkejä tai jopa valmiita ratkaisuja jos pelaaja hetken kehtaa miettiä asiaa rauhassa.
Tosin voihan syy olla pelaajissakin tai siinä, että pelätään että pelaajat lopettaa pelaamisen, jos peli ei ole jatkuvasti mahdollisimman sulava, viihdyttävä ja helppo. Se onkin itselle se yksi näiden AAA-pelien ongelmista, joten jos noita helpotuksia vielä lisätään, on vielä vähemmän intoa pelin pariin.
En tiedä vertaatko tässä suoraan pelejä, mutta joka tapauksessa kyse on taas ihan eri genrestä ja maailmastakin. Valhallassa on ymmärtääkseni hahmona tavallinen viikinki, jolla ei omaksi onnekseen ole supernenää. Sen takia ne aarteetkin pitää löytää tuskalla ja hiellä.
Valhallassa, kuten kaikissa tuoreissa AC-peleissä, on se "skannaus", millä vihut ja aarteet näkee seinien läpi. Sen voi halutessaan selittää Animuksella mutta itselleni tärkeintä ja oleellisinta tässä on yhä se, että kyse on lopulta pelimekaniikoista ja kokemuksesta kuin siitä, että onko joku ominaisuus kuinka hyvin selitetty jollakin hahmon ominaisuuksilla.
Tuosta skannauksesta huolimatta Valhallassa joutuu silti pähkäilemään, että miten sen aarteen luo pääsee vaikka sen skannaamalla näkeekin.
Wolverinessa tuntuu tuon linkitetyn videopätkän perusteella olevan enemmänkin niin päin että aarteet skannaa Wolverinea: "täällä ollaan!".
---
Mutta siis yleisesti ottaen tämä on aika kehää kiertävä aihe. Avustuksista huolimatta aion itsekin pelin jossain kohtaa hankkia. Ei se siis kokemusta varmasti täysin ole pilaamassa mutta en vain lähtökohtaisesti kauheasti välitä avustuksista peleistä. Ehkä siitä kertoo sekin, että Dawnwalkerin aloitin suoraan vaikeimmalla eikä ole niitä vihujen hyökkäyssuuntia edes näkyvillä. En välttämättä tee näin joka pelissä mutta ihan yleisesti en välitä siitä että peli on heti neuvomassa tai jopa ratkaisemassa kaikkea minun puolesta. Pelit kun itselle on aina sitä, että on joku haaste, mistä selvitä.
Asiaa voi ymmärtää ehkä sen kautta että soulseihin tulisi oletuksena joku story- tai easy-mode. Ei se ainakaan minulle olisi enää sama kokemus.