Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Mass Effect 3 - Biowaren avaruusseppojen mehustelua

Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Kova on odotus, että pääsee antamaan oman mielipiteen tästä pelistä! Discshopilla nyt vaan näköjään kestää toimituksessa, kun peli on lähtenyt jo tiistaina varastolta, mutta peliä ei näy eikä kuulu!

Ovat kuulemma vuoden alusta lähtien postittaneet pelit 2. luokassa. Sen kyllä huomaa, jo useampi tänä vuonna tilaamani peli on ollut matkalla 3 päivää ja on tullut perille vasta päivän/kaksi julkaisun jälkeen. Melkoista takapakkia, kun ottaa huomioon, että ennen heiltä tuli pelit päivässä ja yleensä päivää tai jopa paria ennen julkaisua. Itselleni Mass Effect 3 oli postitettu jo maanantaina ja tänään kolahti postiluukusta, joten luulisin, että sinäkin saat pelin huomenna.

Se offtopicista. Asiaan:
Tunnin testaamisen perusteella vaikuttaa ihan hyvältä (PS3 -versio), joskin harmillisesti tuota demossa ollutta takkuilua ei ole ainakaan vielä saatu parannettua. Pelasin myös X360 demoa ja ei ruudunpäivitys ollut tasaista siinäkään, mutta selvästi parempaa kuitenkin. Tähän osasin kuitenkin jo varautua, yllätys sen sijaan oli se, että pelissä ei ole ollenkaan pakollista asennusta, toisin kun ME2:ssa ollut 5 gigan asennus. Tuo tallennusten siirto bugaa myös PS3:lla, sillä vaikka valinnat ym. siirtyvät ihan oikein niin ainakaan itselläni pelihahmo ei näytä ollenkaan samalta kuin default Shepard, jolla ME2: siis läpäisin. Asialla ei sinällään ole mitään väliä, kun tuon defaultin voi valita tallennuksen lataamisen jälkeen erikseen. Täytynee jatkaa testaamista.
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Mulla oli Discshopista postitettu maanantaina mutta ei tullut tänään perille, kumma miten kestää tulla viikon verran paketti perille :D

Tosta naamabugista niin ettekö voi ottaa sitä naamakoodia vaikka ykkösessä ylös johonkin paperiin ja sitten näppäilette sen kolmosessa naamageneraattoriin? Ei tartte peliä muoveissa pitää sen takia ettei pääse omalla sheppiksellä pelailemaan bugifiksin toivossa
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Eikö se ole ihan se ja sama miltä se shephardin naama näyttää? :D Itseäni ei ainakaan kiinnosta. Tosiaan ei paljoa verkkokaupalta tilattua massaa tänään postilaatikossa näkynyt vaikka tiistaina postitettu.

Kuinka paljon ps3-versiossa lagia sitten esiintyy / tuota takkuilua mistä joku mainitsi? Demoa en ole koittanut.
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

itse sain tehtyä uuden naaman joka muistuttaa ykkösen lärviä aivan mainiosti. Mutta kyllä nolo kämmi on ettei saanut me1:stä tuotua naamaa, kaikki kierrokset kun on vedetty ykkösestä tuodulla naamalla.
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Eikö se ole ihan se ja sama miltä se shephardin naama näyttää? :D Itseäni ei ainakaan kiinnosta. Tosiaan ei paljoa verkkokaupalta tilattua massaa tänään postilaatikossa näkynyt vaikka tiistaina postitettu.
Heh heh, todella monelle se on kaikkea muuta kuin se ja sama. Kun on kaksi ensimmäistä osaa omalla Shepardillaan pelannut, niin ei oikein nappaa lähteä pelaamaan kolmatta jollain "sijaisnäyttelijällä". Aivan käsittämätön mokahan tämäkin bugi BioWarelta on, ja siis erityisesti se, että ongelmalle ei ole tehty mitään, vaikka se on ollut tiedossa jo suunnilleen viikon. Korjausta tuskin nähdään ihan parin päivän sisällä, vaikka nyt ovatkin jo virallisesti ilmoittaneet asiaa tutkivansa.

Pitää testata, mitä naamakoodilla, jonka saamiseksi tosin pitää ilmeisesti mennä kikkailemaan ME 2:n, muistitikun ja tietokoneen kanssa, saa aikaan. Pelaajien kokemukset senkään suhteen eivät tosin ole olleet erityisen hyviä. Toivottavasti saan tarpeeksi hyvän version jotenkin aikaiseksi, tai peli jää tosiaan hyllyyni patchia odottelemaan, mikä ei kyllä kovin mieluisa vaihtoehto ole tämän kaiken odottelun jälkeen.

edit: Alempaan kysymykseen en osaa vastata, sillä toimituksen kanssa tuli ongelmia, ja peli tulee postiin vasta huomenna.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Heh heh, todella monelle se on kaikkea muuta kuin se ja sama. Kun on kaksi ensimmäistä osaa omalla Shepardillaan pelannut, niin ei oikein nappaa lähteä pelaamaan kolmatta jollain "sijaisnäyttelijällä". Aivan käsittämätön mokahan tämäkin bugi BioWarelta on, ja siis erityisesti se, että ongelmalle ei ole tehty mitään, vaikka se on ollut tiedossa jo suunnilleen viikon. Korjausta tuskin nähdään ihan parin päivän sisällä, vaikka nyt ovatkin jo virallisesti ilmoittaneet asiaa tutkivansa.

Pitää testata, mitä naamakoodilla, jonka saamiseksi tosin pitää ilmeisesti mennä kikkailemaan ME 2:n, muistitikun ja tietokoneen kanssa, saa aikaan. Pelaajien kokemukset senkään suhteen eivät tosin ole olleet erityisen hyviä. Toivottavasti saan tarpeeksi hyvän version jotenkin aikaiseksi, tai peli jää tosiaan hyllyyni patchia odottelemaan, mikä ei kyllä kovin mieluisa vaihtoehto ole tämän kaiken odottelun jälkeen.

Sellainen kysymys että kun lähtee "tyhjältä" pöydältä eli uudella naamalla vetämään niin tuleeko tähän mitään mahdollisuutta tuoda valintoja 1:stä ja 2:sta keskustelujen kautta tai jotain?
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Itse tarkoitin tuolla naamabugilla sitä, että kun pelasin ME2 PS3:lla ja perus John Shepardilla, niin tämän tallennuksen siirto onnistui naamaa lukuunottamatta hyvin. Ihmetyttää vaan se, että kun sillä defaultilla on kakkonen pelattu ja sitten siirrät sen kolmoseen, niin yhtäkkiä naama on ihan erilainen, kun mitä default -naama on. Sitten kuitenkin default -naama on valittavana erikseen tallennuksen siiron jälkeen. Ymmärtäisin tuon bugin jotenkin, jos kyse olisi custom -naaman siirtämisestä, mutta kumma kun ei perusnaama siirry vaikka on ihan samanlainen joka osassa :D Tuosta takkuilusta sen verran, että ruudunpäivitys on ainakin alkupuolella heitellyt jonkin verran 20-30 fps:n välillä, pudoten satunnaisesti jopa alle 20 fps. Toistaiseksi tuosta ei kuitenkaan ole juurikaan ollut haittaa, vaikka tietysti tasaisemmasta fps:stä ei haittaakaan olisi.
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Meikäläisellä alkoi hienosti, sillä tutorial-kentän (demosta tuttu) lopun välivideossa peli jäätyi koko ajan samaan kohtaan. Resoluution vaihtelut ja välimuistin tyhjentämiset eivät auttaneet, joten poistin pelin asennuksen ja pelasin suoraan levyltä.. ja välivideo toimi mainiosti?! Eihän siinä, vähän eteenpäin ja tallennus; nyt peli asentumassa uudelleen ja katsotaan miten pitkälle tällä kertaa päästään.

Importtauksessa huomasi muuten heti huonon puolen, eli osittain valmiiksi täytetyt skill treet, joita ei pysty muokkaamaan. Ei näin! Sen sijaan asesysteemi vaikuttaa oikein kiinnostavalta liian painavan setin mukanaan tuomien ongelmiensa kanssa.
 
kun saat aluksen niin sielä on mahdollista resetoida nuo skillit

pcllä on fov fixi niille joita kiinostaa
original 70
Näytä liitetiedosto 8872

korjattu 90
Näytä liitetiedosto 8873

http://forums.steampowered.com/forums/showthread.php?t=2584112
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

pcllä on fov fixi niille joita kiinostaa

Kuinka päin helvettiä tuo heittää noi cutscenet, onko ollu sulla ongelmia niiden kanssa? Vaikuttaako fps:ään tai mihinkään muuhun millään tavalla?
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

pitikö tuossa naamansiirrossa olla joku bugi? Itselläni ei ainakaan moista tullut ku importtasin hahmon. No toki pientä eroa saattoi huomata, mutta näin se taisi olla jo me1->me2 ja siinäkin päättelin naaman "muutosten" johtuvan lähinnä graafisten yksityiskohtien parantumisesta. Mutta tiedä sitten. Pääasia, että sheppis näyttää siltä miltä haluankin :)

Itse peliä en ehtinyt kun pari tuntia testata, mutta kyllä maistui oikein hyvälle! Demoa en halunnut testata ja muutenkin olen yrittänyt elää massa 3sta uutispimennossa viimeisen reilun puolen vuoden ajan. Ja hyvä niin, koska ei ole tullut ennakkoluulojakaan, vaikka odotus onkin ollut kova. Tuo grafiikan tummuus hieman häiritsee, mutta varmasti siihen tottuu. Näin kun jossain vaiheessa käy, olen varma että me1 ja me2 näyttävät yhtä oudoita sen jälkeen.
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

pitikö tuossa naamansiirrossa olla joku bugi? Itselläni ei ainakaan moista tullut ku importtasin hahmon. No toki pientä eroa saattoi huomata, mutta näin se taisi olla jo me1->me2 ja siinäkin päättelin naaman "muutosten" johtuvan lähinnä graafisten yksityiskohtien parantumisesta. Mutta tiedä sitten. Pääasia, että sheppis näyttää siltä miltä haluankin :)

Muutitko hahmon ulkonäköä silloin, kun importtasit aikoinaan ME1 -> ME2? Ilmeisesti naaman importtaus kolmoseen pitäisi toimia oikein hyvin, jos kakkosessa muutti sitä. Itsellä pari hahmoa ykkösestä asti ollu muuttamattomina ja ei toimi tuo lärvi-importtaus kolmoseen. Default Shepardin naama lävähtää ruudulle aina varoitusviestin kera.
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Ite importtasin FemSheppiksen nyt ME3:seen, samalla tytsyllä tuli pelattua 1 & 2(ilman kasvojen muutosta). Heitti ainoastaan errorin että kasvot ei muistuttaisi blablabla. Mutta kun jatkoin errorin jälkeen niin Sheppiksen kasvot ovat juuri samanlaiset kuin edellisosissa. xboxilla pelailen
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Muutitko hahmon ulkonäköä silloin, kun importtasit aikoinaan ME1 -> ME2? Ilmeisesti naaman importtaus kolmoseen pitäisi toimia oikein hyvin, jos kakkosessa muutti sitä. Itsellä pari hahmoa ykkösestä asti ollu muuttamattomina ja ei toimi tuo lärvi-importtaus kolmoseen. Default Shepardin naama lävähtää ruudulle aina varoitusviestin kera.

taisin jonku pikkumuutoksen toki tehdä. Juurikin tuon grafiikan parantumisen johdosta ei sheppis enää näyttänytkään AIVAN siltä, miksi ykkösessä olin hänet luonut.
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Just. Ite olen pelannu ME1 ja ME2 läpi kahdella eri hahmolla. Nyt sitä toista Shepardia jolla olisin halunnut aloittaa ei tietenkään löydy siitä import-listasta. No alottelin sitten tuolla toisella, niin eihän se naaman importtaus tietenkään toimi. Jonkulaisen naamavärkin sain työstettyä, mutta ei tuo kyllä edellistä muistuta juuri ollenkaan. Laski kyllä fiilikset melko paljon tämmösen sekoilun takia.
 
Yllättävän vähän tullut hehkutuksia tänne pelistä, joko se on niin hyvä ettei porukka ehdi kommentoimaan, tai sitten se on niin huono ettei fanit uskalla enää sanoa mielipiteitään :D Kertokaa nyt jotain ku mä saan omani vasta maanantaina jos silloinkaan, peli ei nääs tullut tänäänkään =/ Viimene kerta ku tilaan discshopista.

Oon jo spoilaillu itteäni netistä :(
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Just. Ite olen pelannu ME1 ja ME2 läpi kahdella eri hahmolla. Nyt sitä toista Shepardia jolla olisin halunnut aloittaa ei tietenkään löydy siitä import-listasta. No alottelin sitten tuolla toisella, niin eihän se naaman importtaus tietenkään toimi. Jonkulaisen naamavärkin sain työstettyä, mutta ei tuo kyllä edellistä muistuta juuri ollenkaan. Laski kyllä fiilikset melko paljon tämmösen sekoilun takia.

itsellä puuttuu listasta kaikki ykkösestä kakkoseen importatut (5), kyllä hiukan kyrsii.
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Kertokaa nyt jotain ku mä saan omani vasta maanantaina jos silloinkaan, peli ei nääs tullut tänäänkään =/ Viimene kerta ku tilaan discshopista.

Hae suoraan kaupasta niin ei tarvitse pettyä. Itse hain eilen Gamestop 69.90€. Olisin toki säästänyt 26€ jos vaikka tilannut ahvenanmaalta. Ei tarvinnut ainakaan toimitukseen pettyä.

Mutta asiaan. Eilinen ilta tuli uutta ME3 pelattua, en ainakaan ole mitenkään pettynyt, peli on samaa vanhaa tuttua ME tyyliä. Kaikki hahmon tuomiset sujui ilman mitään ongelmia. Ehkä voisi sanoa, että peli on hieman suoraviivaisempi aikakin alkumetreillä. Tuohon "better with kinect" ei ole mitään tuntumaan, ehkä sitten toinen pelikerta sen voimalla.

Illalla jatkuu taas galaksin pelastaminen.
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Tuosta tehtävien aikaraja puheista, itselläni ei ainakaan ole mikään sivutehtävä kadonnut. Pelikellossa 23h ja samat tehtävät siellä ainakin on mitkä suhteellisen alussa sain. Pari tehtävää pystyi myös vain suorittamaan yhen tapahtumaketjun jälkeen.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ylös Bottom