Heipä hei. En jaksanut edes lukea kaikkia yllä olevia juttuja, mutta
katsotaan myöhemmin. Sori jos juttu menee välillä paatokseksi, mutta elämässä täytyy olla intohimoa, des buerto? Itse tykkään jakaa tappelupelit vielä kahteen heimoon koska ne ovat niin erilaisia monin tavoin tarkasteltuna. Totta ihmeessä niiden pelaamisesta (etenkin parhaiden) pelaamisesta on elämässä hyötyä. Nehän voivat motivoida ihmistä ajattelemaan, kuten täällä foorumilla nähdään! Lasken vain ne pelit joita olen kunnolla pelannut eli n. 1000h+:
3D Taistelut, tämän hetken top 5, järjestys on hälläväliä (voi muuttua!):
1. Virtua Fighter 4 Evolution (PS2)
- paras, suurin ja kaunein. Sega jätti kai tahallaan parantamisen varaa moninpelivaihtoehdoissa ja ei nettipelimoodia, mutta tämän haastavampaa ja mielenkiintoisempaa peliä en ole varmaan koskaan nähnyt. Missään genressä. Eri tyylit eri pelaajilla ovat uskomatonta nähtävää eikä oppiminen tunne rajoja edes yksinpelissä. Jos joku on taidetta niin se on tämä. Kuka ihme pitäisi shakkiakaan kehittävämpänä kuin Evoa? Sitähän minäkin...
2. Virtua Fighter 4 (PS2)
- toiseksi paras, sarjassa ja genressään. Hahmot ja tasapainoitus ovat hyvin lähellä Evoa, mutta eivät ihan samantasoisia. Loistava pelisysteemi korjaa satoa edelleen, eikä pelihahmojen nyansseihin tunnu kyllästyvän koskaan. Pelaaja on VF-peleissä pääosassa, ei mikään hullu shotokan-hannari.
3. Virtua Fighter 3 TB (Dreamcast)
- peli, joka vieroitti Tekken 3:sta. Lopullisesti. Puolivillainen versio ja riittämätön treenimoodi eivät haitanneet pätkääkään, kun peliin pääsi sisään. Keinoäly oli uskomatonta, hahmot nerokkaita, kentät ja niissä tapahtuva liikkuminen nykypäivänkin standardeilla loistavasti toteutettuja, puhumattakaan
TB-tilasta, joka valitettavasti puuttuu uudemmista versioista. Graafisesti peli ikääntyy kuin viini, eikä syvyys ole kuollut koskaan. Jatko-osat ovat helppotajuisempaa ja nopeatempoisempaa viihdettä, mutta vallankumous genressä oli VF3.
4. Virtua Fighter 2 (Sega Saturn)
- tämä voi olla jo vähän naurettavaa, mutta minkäs mahdat... VF2 lämpeni hitaasti, pelasin sitä vuosia porukalla ja ilman, eikä se silti kunnolla iskenyt kuin ajoittain. Loistavasti tasapainotetut hahmot (jälleen) ja monipuolinen vastaliikesysteemi (counterit) tekivät jo VF2:sta kilpailijoitaan palkitsevamman pelin. Sittemmin esim. peli counter-systeemistä tuli jonkinlainen standardi, mutta VF-sarja näytti niiden potentiaalin hyvin tehokkaasti. Sarjan
peleistä VF2 myös toi "oppivan keinoälyn" käsitteen ensimmäisenä kamppailupeleihin. Nykyään pelattunakin VF2 on yhä äärimmäinen refleksi/taitotesti, jolla on yhä
aktiivisia faneja(!). Myös muualla kuin Japanissa
5. Dead Or Alive 2 (Dreamcast)
- Tecmon biittisarjan ykkösosa ei allekirjoittanutta vielä järisyttänyt, mutta kakkososa sattui upeaan saumaan. Dreamcastin graafisesti ilmiömäisen upea vaikkakin extroiltaan köyhä versiö osoitti, että 3D-mätöissä on paljon virtaa
VF/Tekken-maailman ulkopuolellakin. DoA 2 on mielettömän tyylikäs ja kineettinen taistelupeli, jonka meininki on niin lähellä hullua Hongkong-mättöleffaa, että useimmat kilpailijat tuntuvat melkein kukkienasettelusimulaatioilta. Tulevasta X-Box-nettiversiosta luvataan upeimman näköistä beat´em upia koskaan, joten DC:n ja PS2:n version missanneet voivat tsekata pelin uudestaan. Jos siis ensituttavuus jäi lyhyeksi, tai niiden paljon (tyhjän)puhuttujen tissien tuijottamiseksi.
Näin. Jos joku huomasi, minkä yhtiön pelit puuttuvat listalta, niin voin sanoa että kyllä niistä jo pari TOP 10-listaan mahtuisi...