Varsinkin epilogista melkein jokainen chapteri sisälsi vähintään yhden kohdan jossa peli tuntui joltain sanoinkuvaamattoman suurelta kokemukselta.
Tarkoitus oli vetästä peli jo ekalla kerralla tappamalla mahdollisimman vähän sotilaita, mutta jo parin actin jälkeen killcountti oli satasen hujakoilla vaikka vältin kyllä parhaani mukaan tilanteita ja loppupeli meni samaan tahtiin.
Pomomatsit oli jees, ehkä vähän helppoja. Melkein kaikkiin oli joku taktiikka jolla ei voinut edes ottaa osumaa (tosin se tässä pelisarjassa onkin hienoa). Vamp oli myös hienoinen pettymys, vaikkakin roolihahmona säilyy silti ehdottomasti yhtenä parhaista. Ocelot oli yllättävänkin vaikea, kuolin siinä varmaan 5 kertaa ennen kun tajusin kattoa controllit, olin vaan mäiskinyt R1 ennen sitä
Kontrollien kanssa meni tokalla
Juonikoukerot nyt oli sitä mitä tältä sarjalta voi odottaa. Soppaa sekoitetaan kokoajan kahdella kauhalla. Pakko pelata peli uudestaan jo pelkästään sen takia että saa tolkun kaikelle. Onneksi tätäkään ei tarvitse tehdä hampaat irvessä koska peli oli kyllä ehdottomasti parasta nautintoa vuosiin.
Harmi että ainoastaan eka B&B bosseista oli mieleeni ulkoisesti
Asetti odotukset aika korkealle. Kuola valu katellessa.
