Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

MGS4 hankintahekumointi

Vastaus: MGS4 hankintahekumointi

Mikäli oikein ymmärsin, niin viivästys johtuu Postin logistiikkakeskuksen lajittelupuolella tapahtuneesta virheestä, eli on mahdollista, että jos ei nyt kaikki, mutta ainakin osa discshopistakin tilatuista peleistä ei tule tänään postissa. Tietysti vähän hankala lähteä sanomaan, että millainen kämmi siellä on tapahtunut, että onko kyseessä kaikki toimitukset jotka myöhästyvät vai pelkästään osa niistä.

Itselleni taisi käydä postin kanssa myös noin.
Eli pelin ennakko tilasin puolenkuun peleistä jo viime vuonna ja keskkiviikkona sen sitten postittivat minulle ja sanoivat että huomenna sitten tulee peli.
Noh, keskiviikko iltana kun lähetyksen seurantaa katselin niin luki vaan että "Systeemissä on sattunut virhe, ole hyvä ja yritä myöhenmin uudestaan."
Ja tänään aamulla ei postiennakko lappua ollut tullut ja lähetyksen seurannassa luki että ei ole paketin tietoja viellä minnekkään rekisteröity.
eli taidan jäädä ilman peliä kuten muut onnettomat postin uhriksi joutuneet.
 
Vastaus: MGS4 hankintahekumointi

Minäkin Discshopista tilasin ja eilen on postitettu, mutta ei oo ainakaan vielä näkyny. Postia ei oo tosin vielä tähän taloon ees jaettu tänään (eilenkin tuli vasta kahen aikaan päivällä), joten pieni mahdollisuus on, että peli laatikosta kohta tipahtaa. Vähän alkaa kyllä vaikuttaa, että huomiseen asti joutuu venaamaan:( Palaan asiaan postin tultua.
 
Vastaus: MGS4 hankintahekumointi

menee nyt aivan ohi aiheen ja reilusti, mutta eikös discshoppii saa ilmaseksi laitettua avaamattoman tuotteen takaisin ;) Eli tänää nakitettava mitä luultavammin parempi puolisko käymään kohta gigantissa jahka joku kertoo onko tampereella sama tilanne tilaajien keskuudessa.
 
Vastaus: MGS4 hankintahekumointi

Eipä ollu ainakaan vielä Lahden giganttiin peliä tullut... Oli hyvä pelinhakureissu juu, liikkuvat poliisit liimaantu perseeseen heti kun parkkipaikalta töistä lähdin ja seuraus oli että etulasien kalvot pitäisi huomenna viimeistään repiä irti... onneks ei sentää sakkoja antanu :( enkä saanu sitä prkln peliä edes :mad::mad::mad:
 
Etulasejahan ei saa tummentaa joten omaa tyhmyyttä :D ...mut hyvä ettei sakkoja sentää tullu ois vituttanu varmaa reilusti enemmän jos tuli turha reissu eikä edes MGS kainalossa kotiin
 
Vastaus: MGS4 hankintahekumointi

Minäkin Discshopista tilasin ja eilen on postitettu, mutta ei oo ainakaan vielä näkyny. Postia ei oo tosin vielä tähän taloon ees jaettu tänään (eilenkin tuli vasta kahen aikaan päivällä), joten pieni mahdollisuus on, että peli laatikosta kohta tipahtaa. Vähän alkaa kyllä vaikuttaa, että huomiseen asti joutuu venaamaan:( Palaan asiaan postin tultua.

No sulla taitaa olla vielä pieni toivonkipinä jäljellä et saat pelin tänään... :D
 
Vastaus: MGS4 hankintahekumointi

No sulla taitaa olla vielä pieni toivonkipinä jäljellä et saat pelin tänään... :D

No, ei ole enää. Ei tullu peliä tännekään tänään!:mad: Huomiseen vartun ja jos ei sittekään tule, niin sitten kauppaan ja peli sieltä mukaan. Toivottavasti joku sitten ostaa sen discshopista tilatun kappaleen, niin ei tarvi palauttaa.
 
Vastaus: MGS4 hankintahekumointi

No, ei ole enää. Ei tullu peliä tännekään tänään!:mad: Huomiseen vartun ja jos ei sittekään tule, niin sitten kauppaan ja peli sieltä mukaan. Toivottavasti joku sitten ostaa sen discshopista tilatun kappaleen, niin ei tarvi palauttaa.

Sehän menee asiakaspalautuksena takas DiscShoppiin... Ei sun tarvi siitä mitään maksaa(siis jos sulla on tili siellä ilmeisesti)...

Itellä kävi GTA:n kans noin... Ei tullu julkkari päivänä DS:stä, kävin sit hakemas pelin Citymarketista, seuraavana päivänä kolahti DS:n peli kotiin... Kiikutin sen sitten postiin sen jälkeen ku soitin asiakaspalveluun et mitäs nyt. Ja asiakaspalautuksena lähti takas...
 
Niinhän se menee joo. Tulee vaan taloudellisia ongelmia, kun ei periaatteessa olis varaa maksaa ainuttakaan peliä tällä hetkellä ja discshopilla on tosiaan maksuaikaa se 20 päivää ja se riittää hyvin. Joka tapauksessa huomenna aion MGS4:ää pelata, oli miten oli:D
 
Oon ollu muutaman kerran samassa jamassa... :D

Mut eiköhän se sieltä huomenna kolahda postilaatikkoon... Tai no, parempi olis... :p
 
Vastaus: MGS4 hankintahekumointi

Jehjeh, aamulla kävin hakemassa ylihintaan Prismasta 69e. :)
 
Vastaus: MGS4 hankintahekumointi

Jehjeh, aamulla kävin hakemassa ylihintaan Prismasta 69e. :)

Haha, sama täällä, just vähän ennen yhdeksää tulin sinne odottelemaan että over aukeaa. Prisma kun on lähellä tossa. Hyvät on fiilikset pelistä kun sitä noin 2 tuntia olen pelannut. Se ipodi oli aika härski lisä peliin. Sneikki vaan kuuntelee musaa kun hiippailee. :)
 
Vastaus: MGS4 hankintahekumointi

Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots Limited Edition tuli juuri äsken haettua GS Sellosta.
1 euron tarjouspeli.

Soitto tuli jo eilen. :)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: MGS4 hankintahekumointi

ei tullut tännekään discshopista tilattu tänään perille (valkeakoski). eihän sieltä tule erillistä postia että tilaus on lähettetty, kun en nyt muista?...
 
Vastaus: MGS4 hankintahekumointi

menee nyt aivan ohi aiheen ja reilusti, mutta eikös discshoppii saa ilmaseksi laitettua avaamattoman tuotteen takaisin ;) Eli tänää nakitettava mitä luultavammin parempi puolisko käymään kohta gigantissa jahka joku kertoo onko tampereella sama tilanne tilaajien keskuudessa.

Tampereelta ollaan ja kusti ei tuonut mitään!!!! :mad:
 
Vastaus: MGS4 hankintahekumointi

Te keillä tää ny on nii sanokaas, että onko kannattava hankinta? Ja mistä pääkaupunkiseudult sais kohtuu halval?
 
Ylös Bottom