Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Mikä ratti paras PS3:lle ja kaikki muukin PS3-ratteihin liittyvä keskustelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ///saMuli
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Mikä ratti paras PS3:lle ja kaikki muukin PS3-ratteihin liittyvä keskustelu

Muuten kaiketi hintaansa nähden varsin pätevä ratti, mutta ei tue Gran Turismo 5:sta enää tietyn päivityksen jälkeen. Harkitsin itsekin tuon ostamista ja törmäsin tuollaiseen pleikkapelaajan kannalta melko oleellisen faktaan. GT5 toimimattomuus ei sinänsä ole vielä deal breaker itselle, mutta haistan palaneen käryä, koska DFGT on se "virallinen" ratti turismolle, niin näinköhän päivityksellä on tahallaan pudotettu kilpaileva ratti pois pelistä. Epäilyksiä ei helpota se, että tukea ei palautettu myöhemmissä päivityksissä, vaikka siihen olisi varmasti ollut mahdollisuus. Eli tuskin toimii myöskään tulevassa kutosessa.

Tosin, pelaan lähinnä simulaattoreita PC:llä ja esim. käytetty G25 olisi varmaan todennäköisempi valinta muutenkin, jos nyt ratin päivittämiseen päädyn. Toistaiseksi kuitenkin vanha Momo Racing Force saa kelvata, kun ajan puutteen takia ajelu on jäänyt vähemmälle, niin vielä en pysty vaimolle perustelemaan uuden hankintaa. :P Nyt on kuitenkin pitkästä aikaa taas kunnon kipinää lähteä hieromaan Simbinin simuja ja tietenkin kunnon kamahomona alkoi uusi rattikin poltella. :D

Meni vähän offariksi.. Lyhyesti siis, hyvä ratti, ei tue tursimoa.
 
Vastaus: Mikä ratti paras PS3:lle ja kaikki muukin PS3-ratteihin liittyvä keskustelu

Kyllä se dfgt on ps3:lle se paras ratti hintalaatusuhteeltaan ja kun löytyy kaikki ps3ohjaimen napit niin helpottaa kummasti elämää.
 
Vastaus: Mikä ratti paras PS3:lle ja kaikki muukin PS3-ratteihin liittyvä keskustelu

Noniin toinen pelipäivä DFGT:llä menossa GT5:ssa ja kokonaan ilman mitään apuja. Tuntu ainakin, että oon melkone mestari ja tuolla Zondalla painelin Monzan 1.40.026 ja Suzukan 1.54.320. Onko ajat mistään kotosin ja onko kuinka paljon varaa puottaa? :D
 
Vastaus: Mikä ratti paras PS3:lle ja kaikki muukin PS3-ratteihin liittyvä keskustelu

Itsellä eka ratti oli nimenomaan dfgt. Eikä kyllä noita kahta parane edes verrata toisiinsa.

Dfgt on ehdottomasti hintansa väärti ja ps3 näppäimet ovat todella iso plussa. Tästä huolimatta g27 on ihan eri planeetalta. Ratin jämäkkyyttä on vaikea tajuta edes jos ei ole dfgt kokemusta alla. Dfgt:n isoin heikkous on polkimet, jotka ovat kyllä järkyttävät.

Jos pelaat kohtuu usein tai sillointällöin dfgt on parasta mitä on järkevä sijoittaa. Jos pelaat säännöllisesti ajopelejä ja on mahdollisuus se vieläpä pultata esim ajopenkkiin kiinni niin ehdottomasti g27, ei ole kahta sanaa.

Hieman eri kohdeyleisöt niinsanotusti, mutta 110% saa kummallakin rahoilleen vastinetta. Jos olet vasta alkamassa ajelemaan, osta dfgt. Helppo myydä jos ei miellytä, tai jos innostuu niin helppo myydä ja ostaa g27 tilalle. Jos on joskus aikaisemmin jo tullut ajettua niin osta auraan g27.
 
Vastaus: Mikä ratti paras PS3:lle ja kaikki muukin PS3-ratteihin liittyvä keskustelu

Käytännössä päivittäin nykyisinkin ajelen jotain peliä. On se vaan niin nautinto istua oikeassa entisen ralliauton kuppipenkissä ja ajopenkissä oma näyttö vieläpä. Ei siihen kyllästy. :)
 
Vastaus: Mikä ratti paras PS3:lle ja kaikki muukin PS3-ratteihin liittyvä keskustelu

G25:n tilalle olen ostamassa tuota Logitechin Driving Force GT rattia ja siihen liittyen olisi pari kysymystä.

Gran Turismo 5:ssa G25 vatkasi suoralla sivuille, tekeekö tämä ratti samaa?
Millaiset forcet ratissa on? Omassa G25:ssa oli ainakin melko surkean ja tehottoman tuntuiset, se oli sellaista ihmeellistä lonksutusta ja kolinaa, muutenkin ratti tuntui jotenkin kummalliselta, ajamisessa ei ollut mitään tuntumaa.

Pääasiassa tulee pelattua Gran Turismo 5, WRC4 ja F1 2013, sen tiedän että ratti on tehty GT5 varten mutta miltä on tuntunut noiden kahden muun pelin kanssa?

Multa löytyy G25:lle tarkoitettu Wheel Stand Pro, joten sopiiko tuo DFGT rattipoljin siihen vai pitääkö ostaa sillekkin oma?

e: näköjään olikin kuvat noista rattitelineistä edellisellä sivulla, eli taitaa mennä uuden ostamiseksi.
 
Vastaus: Mikä ratti paras PS3:lle ja kaikki muukin PS3-ratteihin liittyvä keskustelu

Melkein tekis mieli kysyä, et ootko tosissas g25:n jälkeen vaihtamassa dfgt:hen. :D

DFGT on hyvä ensiratti, loistava jopa. Mutta ne forcen räminät on sellaisia ettei mun kajareista tahtonut ääntä tulla niin kovin et sitä jaksais kuunnella.
Polkimet ovat suorastaan järkyttävät G sarjan rinnalla.

Osta suosiolla käytettynä toinen G25 tai G27.
 
Tiedän että voi kuulostaa hullulta :D

Omia pelaamisiani kuitenkin tuo DFGT palvelee varmasti mainiosti, eniten tulee pelattua juuri Gran Turismo 5:sta sekä tulevaa versiota ja niihinhän tuo ratti on suunniteltukin.

Ostopäätökseeni vaikuttaa myös se että pelasin pari päivää sitten tutullani DFGT:llä ja tuntui paremmalta kuin oma G25. Ajotuntuma oli paljon parempi, polkimet toki huonommat, mutta kyllä niillä pystyi ajamaan vallan mainiosti.

En tiedä mistä se johtuu mutta en ole ikinä tuolla omalla G25:lla saanut hyvää pelikokemusta, tuolla ei sladit, kanttareiden ylitykset tai töyssyt tunnu miltään, en tiedä onko vika omassa ratissa vai missä, mutta en kyllä enää uskalla laittaa rahaa G27:aan.

Toisena vaihtoehtona olen miettinyt noita fanatecin ratteja.
 
Vastaus: Mikä ratti paras PS3:lle ja kaikki muukin PS3-ratteihin liittyvä keskustelu

Itse pelailin gt5:sta alkuun DFGT:llä ja siitä siirrtin G27 käyttäjäksi ja ainakin siinä on huima ero tuntumassa parempaan suuntaan, et vähän oudolta tuntuu jos G25 ei kunnolla toimisi jos se ehjä on.
 
Isoin ero on force feedbackissa kun kaverilla ajoin tolla DFGT:llä, tuntui siinä forcet paremmalta kuin omassa ratissa. Pitääkö PS3:lla pelatessa tuohon G25:lle hakea jotkut päivitykset, jos johtuu sellaisesta tuo toimimattomuus?
 
Ei siihen taida mitään pävityksiä saada. Ootko PC:llä sitä koittanu et miltä siinä tuntuu? Mulla DFGT:hen jos vertasi niin DFGT vain rämisi ja kolisi ilman oikeaa "forcea" ja G27:ssa niitä tärinöitä ei oo niin pahasti ja tuntuma on paljon tarkempi. GT sarjassa alkoi auto pysymään lapsessa vasta ratin vaihdon jälkeen.
 
Tietokoneelle tuon ratin alunperin ostinkin joskus 2008, silloin kyllä tuntui eriltä kuin nyt.
Osaatko sanoa millainen tuo DFGT on esim. F1 2013 pelissä? pädillä ajamisen varmaan voittaa :D

Tuo DFGT:n äänekkyys ei ainakaan itseäni häiritse.

Mutta niinkuin totesin että omaan pelaamiseen varmasti aivan soiva kampe tuo DFGT, koska mulla on paljon sellaisia jaksoja että ei tule pelailtua, niin ei viitsi turhaan maksaa 300€ G27:sta :)
 
Vastaus: Mikä ratti paras PS3:lle ja kaikki muukin PS3-ratteihin liittyvä keskustelu

G25:n tilalle olen ostamassa tuota Logitechin Driving Force GT rattia ja siihen liittyen olisi pari kysymystä.

Gran Turismo 5:ssa G25 vatkasi suoralla sivuille, tekeekö tämä ratti samaa?
Millaiset forcet ratissa on?
miltä on tuntunut noiden kahden muun pelin kanssa?
Itselläni on käytössä DFGT.
Forcet saa kohdilleen säätämällä ainakin GT5-pelissä ja tuota vatkausta esiintyi myös itselläni, senkin saa minimoitua pois asetuksia muuttamalla.

Omaa ajelua ratti on palvellut hyvin ja muuttamalla jarrut etupainotteiseksi on minustakin kehkeytynyt jonkin sortin rattimies.

F1 2012-pelissä en ole rattia saanut toimimaan 1:1 pelin kääntösäteen kanssa, vaikka kaikkia asetuksia olen koittanut säätää.

WRC-pelissä ratti toimii kuten pitääkin, joskin forcea joutui pienentämään.

Mitä tulee polkimiin, 'isolle jalalle' 46 ne ovat juuri oikean kokoiset.

Ihan perushyvä ratti, ainakin minun mielestäni.
 
Vastaus: Mikä ratti paras PS3:lle ja kaikki muukin PS3-ratteihin liittyvä keskustelu

Itselläni on käytössä DFGT.
Forcet saa kohdilleen säätämällä ainakin GT5-pelissä ja tuota vatkausta esiintyi myös itselläni, senkin saa minimoitua pois asetuksia muuttamalla.

Omaa ajelua ratti on palvellut hyvin ja muuttamalla jarrut etupainotteiseksi on minustakin kehkeytynyt jonkin sortin rattimies.

F1 2012-pelissä en ole rattia saanut toimimaan 1:1 pelin kääntösäteen kanssa, vaikka kaikkia asetuksia olen koittanut säätää.

WRC-pelissä ratti toimii kuten pitääkin, joskin forcea joutui pienentämään.

Mitä tulee polkimiin, 'isolle jalalle' 46 ne ovat juuri oikean kokoiset.

Ihan perushyvä ratti, ainakin minun mielestäni.

Kuulostaa hyvältä, mitä säätämällä tuon ratin vatkaamisen suorilla saa pois?

Eikös F1 2012 ollut se 900 kääntösäde päivityksen jälkeen ja se tuotti monilla ongelmia?

Toivottavasti tuossa F1 2013 ratti toimii hyvin.
 
Vastaus: Mikä ratti paras PS3:lle ja kaikki muukin PS3-ratteihin liittyvä keskustelu

Kuulostaa hyvältä, mitä säätämällä tuon ratin vatkaamisen suorilla saa pois?

Eikös F1 2012 ollut se 900 kääntösäde päivityksen jälkeen ja se tuotti monilla ongelmia?

Tarkastan asetukset, kunhan kotiudun tienpäältä ja postaan tänne..

Ja kyllä, tuo F1-ongelma taisi tosiaan johtua itse pelistä.
Testaan myöskin tuon 2013, jos se on korjattu uuteen versioon.
 
Vastaus: Mikä ratti paras PS3:lle ja kaikki muukin PS3-ratteihin liittyvä keskustelu

Tarkastan asetukset, kunhan kotiudun tienpäältä ja postaan tänne..

Ja kyllä, tuo F1-ongelma taisi tosiaan johtua itse pelistä.
Testaan myöskin tuon 2013, jos se on korjattu uuteen versioon.

Ok, kiitos!

Katselin tuossa noita DFGT:n hintoja ja aika jännä että maksaa noinkin paljon kuin verkkokaupassa tällä hetkellä, ilmeisesti joulun alla nostavat hintoja

http://www.verkkokauppa.com/fi/product/18686/cbfgj/Logitech-Driving-Force-GT-PS2-PS3-PC-rattiohjain

Ennen kuulemma näitä on saanut alle satasellakin joistain paikoista.
 
Vastaus: Mikä ratti paras PS3:lle ja kaikki muukin PS3-ratteihin liittyvä keskustelu

Ok, kiitos!

Katselin tuossa noita DFGT:n hintoja ja aika jännä että maksaa noinkin paljon kuin verkkokaupassa tällä hetkellä, ilmeisesti joulun alla nostavat hintoja

http://www.verkkokauppa.com/fi/product/18686/cbfgj/Logitech-Driving-Force-GT-PS2-PS3-PC-rattiohjain

Ennen kuulemma näitä on saanut alle satasellakin joistain paikoista.
Itse tilasin jimm's:tä 99€ hintaan ja nyt katsoin piruuttani niin oli 154€ :D. Eli ilmeisesti joulun alla rupeavat nostelemaan hintoja. :mad:
 
Vastaus: Mikä ratti paras PS3:lle ja kaikki muukin PS3-ratteihin liittyvä keskustelu

Katselin tuossa noita DFGT:n hintoja ja aika jännä että maksaa noinkin paljon kuin verkkokaupassa tällä hetkellä, ilmeisesti joulun alla nostavat hintoja

http://www.verkkokauppa.com/fi/product/18686/cbfgj/Logitech-Driving-Force-GT-PS2-PS3-PC-rattiohjain

Ennen kuulemma näitä on saanut alle satasellakin joistain paikoista.

Olen itsekkin tuon hinnan nousun aiemmin huomannut ja ihmetellyt sitä. Itse muistaakseni maksoin 79,90€ tai 89,90€ pari-kolme vuotta sitten. Ja ostin ihan perus hylly-tavarana Stockmannilta silloin.

Luulisi, että pistäisivät niitä nyt ennenminkin alennukseen, kun Logitech lopettaa konsoli-vempaimien valmistamisen konsanaan.
 
Vastaus: Mikä ratti paras PS3:lle ja kaikki muukin PS3-ratteihin liittyvä keskustelu

Onko kellään kokemuksia BigBen 120-RS ajopenkin ja Fanatecin Porche 911 GT2 ratin ja club sport polkimien yhteen sovittamisesta. Stocman myy tämän kuukauden kanta-asiakkaille tota penkkiä 199,00 eurolla. Ei oo viel mitään penkkiä itel ollut mut toi nyt ois tarkotus hommata.
 
Vastaus: Mikä ratti paras PS3:lle ja kaikki muukin PS3-ratteihin liittyvä keskustelu

Noniin, tänään tuli sitten DFGT:n ratti postissa :)
Illan mittaan tullut testailtua DFGT:tä ja G25:sta, täytyy sanoa että tuo oma G25 tuntuu huonommalta, niin tuntumaltaan kuin forcejenkin osalta, polkimissa toki G25 vie 100-0.

Parhaimmalta DFGT tuntui F1 2013 pelin kanssa ja huonoimmalta WRC 4:ssa, jossa ei ollut forceja nimeksikään eikä tietä tuntenut näpeissä kunnolla (karmea kokemus). Gran Turismo 5:n kohdalla oli vähän kaksijakoiset fiilikset, ajaminen oli helppoa ja tuntuma jokseenkin hyvä, mutta siinäkin heikot forcet ja sladien tunteminen ratissa ei vakuuttanut.
Voikohan mulla olla vikaa Ps3:ssa vai mistä tuo johtuu? Jotkut sanovat että DFGT:llä ajaessa jopa pöytä tärisee forcejen voimasta, mutta ei ainakaan itsellä.

Onko normaalia että ratissa on sellainen pieni välys kääntämisen alussa, entä tuntuuko teidän ratit kevyiltä kääntää vaikka forcet tapissa, vai pistääkö vastaan rata-ajossa?
 
Ylös Bottom