Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Musiikkimakusi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Fakesonic
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Enivei, en kuitenkaan tajua sitä. Sanoitukset on ihan hulluja, toisaalta jotkut lyriikat kertovat ihan Kelan omasta elämästä, esim. kun Anssi Kela meni naimisiin, JaNiinEdelleen. Äijä osaa kitaraa ihan hyvin soittaa (kai), ei siinä itse musiikissa kuitenkaan mitään moittimista.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Chemo

Koska viimeksi suomalaisen kevyen musiikin lyriikoiden taso on ollut sellainen, että ne ovat herättäneet ylipäätään mitään keskustelua?

No, suoraltakädeltä voisin vaikkapa mainita YUP-yhtyeen Jarkko Martikaisen, tai CMX:n A.W. Yrjänän. Muita hyviä suomalaisia sanottajia ovat mm. Tuomari Nurmio, Kauko Röyhkä,Marko Annala, Tommi Liimatta ja vaikkapa Ismo Alanko.
Kelan lyriikoissa ei todellakaan mitään hehkuttamista ole.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan woland


No, suoraltakädeltä voisin vaikkapa mainita YUP-yhtyeen Jarkko Martikaisen, tai CMX:n A.W. Yrjänän. Muita hyviä suomalaisia sanottajia ovat mm. Tuomari Nurmio, Kauko Röyhkä,Marko Annala, Tommi Liimatta ja vaikkapa Ismo Alanko.
Kelan lyriikoissa ei todellakaan mitään hehkuttamista ole.

No mutta tuohan on juuri minun pointtini - Martikaisen ja Yrjänän teksteihin olen itse tutustunut toistakymmentä vuotta sitten. Nurmio teki ensimmäiset levynsä 70-luvulla. Eivätkä Röyhkä tai Ismo Alankokaan mitään ihan uusia kykyjä ole.

Nuo ovat muutenkin vähän erityyppistä taidetta tekeviä artisteja kuin Kela. Varsinkin Nurmiosta tykkään itsekin. Täytyy muistaa, missä sarjassa Anssi Kela juttuaan tekee, ja hakea vertailukohdat sieltä.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Chemo


No mutta tuohan on juuri minun pointtini - Martikaisen ja Yrjänän teksteihin olen itse tutustunut toistakymmentä vuotta sitten. Nurmio teki ensimmäiset levynsä 70-luvulla. Eivätkä Röyhkä tai Ismo Alankokaan mitään ihan uusia kykyjä ole.

Nuo ovat muutenkin vähän erityyppistä taidetta tekeviä artisteja kuin Kela. Varsinkin Nurmiosta tykkään itsekin. Täytyy muistaa, missä sarjassa Anssi Kela juttuaan tekee, ja hakea vertailukohdat sieltä.

Myönnettäköön.
Kyllä Kelan sanoituksen Nylon Beatin ja Tony Halmeen päihittävät.
 
cold
boards of canada
incubus
tenacious d (maailman paras bändi!)
vex red ...siinä on semmosia mitä viimeaikoina olen kuunnellu eniten...
 
AC/DC
Afroman
Alien Ant Farm
American Head Charge
Avain
Black Sabbath
Blink 182
Blood Hound Gang
Bomfunk MC's (meni joskus)
Children Of Bodom
CMX
Coolio
Cradle of Filth
Crazy Town
Creed
Daddy Dj
Diablo
Europe
GodSmack
Him
In Flames
Iron Maiden
Judas Priest
Katatonia
Linkin Park
Limp Bizkiz
Marilyn Manson
Metallica
Motörhead
Movetron
NickelBack
Nirvana
Norther
Ozzy Osbourne
P.O.D. = Payable On Death
Rage Against The Machine
Raptori
Red Hot Chili Peppers
Sentenced
Shaggy
Shakira
Slayer
SlipKnot
Stratovarius
Sum 41
Suomi Finland Perkele
System Of A Down
The 69 Eyes
The Damned
The Offspring
To/Die/For
Tupac Shakur (kauan sitte)
Ville Leinonen & Valumo ;)
WWE tunnarit
-Sitten tietysti oman bändin musaa kuuntelen aina mielelläni :)
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan woland


Myönnettäköön.
Kyllä Kelan sanoituksen Nylon Beatin ja Tony Halmeen päihittävät.

Sanoituksista puheenollen, eikös kukaan kuuntele Timo Rautiainen & Trio Niskalaukausta? Siinä vasta laulelmia, joista saa jopa selvää ihan joka sanasta! Ja sisältökin iskee kuin nyrkki päin naamaa...
"Vaikka katto on liian alhaalla ja köysi liian paksu..."
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan petteri

Vinyylit on todella syvältä. Onhan ne ihan hauskan näköisiä kaapissa/hyllyssä, mutta tommonen "toisimies ostaa mieluiten vinyyleitä" on vaan elitistä paskaa...! Mp3 tiedostot kyllä voittaa kyllä vinyylit 10-0. En nyt puhu niiden "laittomasta levityksestä", vaan siitä, että niitä on vaan yksinkertaisesti helpompi ja mukavampi käyttää.

No joo tossa mun vinyylilauseessahan oli nimenomaan hymiö siksi, koska omasta mielestänikin on hieman naurettavaa kun truehifistit haukkuu aina cd-levyjä. MUTTA omasta mielestäni silti vinyylissä on parempi soundi. Ja ne ovat paljon siistimpiä ne isot kotelot.

Lainatun viesin kirjoitti alkujaan slayer

Eijjei, hän (mielikuvitushenkilö) ei ole "oikea musadiggari", koska hänellä on .mp3 tiedostoja koneellansa? Sanoitko tuon tosissasi? Ja mikä vinyylien ostajasta tekee sen, niin todellisen miehen ja "musadiggarin"?

No kyllähän mullakin on koneella muutama mp3-tiedosto, mutta näitäkin tyyppejä riittää joilla ei sitte oo YHTÄÄN ostettua levyä niin kyllä se on jo aika perseestä. Sama asia kuin pelejenkin polttaminen. Tuomitsen kummatkin! Vaikka en minäkään tosiaankaan mikään rikas ole, niin ostan silti kaikki pelit ja levyt AITOINA! Ja tuo vinyylihomma nyt oli vaan tsoukki. Eihän sen tarvi vinyyli välttämättä olla. Mutta joskus vinyylit kyllä pesee cd:t mennen tullen!

Ja sekin vielä että kuka musadiggari nyt kuuntelee musiikkia jollain tietokoneen kämäsillä kajareilla? Vai onko teillä stereot liitetty tietokoneeseen? Kun kuuntelee oikeilla stereoilla oikeita levyjä niin kyllä se pesee jotkut mp3:set mennen tullen.
 
Lähes kaikkea. Iskelmä ei oikein uppoa... Aika vähän tota danceakin siedän. Joitain hyviäkin tosin on. Ja tietty sellaset veisut jotka soitetaan viikossa puhki.
 
Iron Maiden
Motörhead
Death
Dark Tranquillity
In Flames
Summoning
Metallica
Black Sabbath
Darkthrone
Emperor

jnejne
 
Itse olen ollut pitkään jo vannoutunut metallimusiikin ystävä. Vuoteen -96 asti olin teknon kova ystävä, mutta Messilän juhannusfestareilla musiikkimakuni muuttui täysin ja olen edelleen sillä tiellä .

Aina kun olen netissä niin musiikki pauhaa ja muutenkin musiikkia tulee kuunneltua ihan kiitettävästi.
Pistän joitakin nimiä esille mitä tulee kuunneltua:

- Dimmu Borgir
- Slipknot
- Kittie
- Immortal
- Emperor
- Cradle Of Filth
- Arcturus
- Old Man´s´Child
- Dragonlord
- Bal Sagoth
- Covenant
 
jaahas taas tämä musiikkimaku threadi. Omasta musiikkimausta sen verran että viimeaikoina on tapahtunut pientä "juurille" palailua, enkä puhu Sepulturan Rootsista :)

Nyt kuuntelen:
-lähes poikkeuksetta Megadethin koko tuotantoa
-Faith No Moren: Who Cares A Lot
-Rammstein (tosin isoveli otti "lainaan" ainoan levyn)
-sitten satunnaisesti Garbagesta Sheryl Crow:iin
 
huh huh. mitäs tänne listais. meinaa olla mcduckin musamaku sen verran (ääri)laidasta (ääri)laitaan että... :D

AC/DC, Mr Bungle, Faith No More, Guns ´n Roses, Metallica, Lynyrd Skynyrd, Man With No Name, Orbital, Underworld, Midfield General, Mix Master Mike, DJ Shadow, Praxis, Buckethead, Primus, Queen, Alkaholiks, Luniz, Cypress Hill, Black Star, House of Pain, Everlast, RX, Antiloop, Lockheed 187, Breakbeat Era, Roni Size, Atari Teenage Riot, Nine Inch Nails, Motörhead, Naughty by Nature, Prodigy, Silverchair, Pantera, Slayer, Sentenced, Type 0 Negative, NOFX, Bad Religion, Portidhead, Tricky, Lo Fidelity Allstars, Dust Brothers, Korn, Black Sabbath, Jimi Hendriks, Raptori, Sneaker Pimps, Bootsy Collins, Haltya, Bentley Rhythm Ace, Asian Dub Foundation, Giant Robot, Aavikko, Fat Boy Slim, Chemical Brothers, Astral Projection,...

.. oikeastaan ihan mikä vaan uppoaa, paitsi kaiken maailman limp piskitit ja britneyt ja takethatit yms pullamössörahastus...

Ja tottakai Carmina Burana, kauhuelokuvien klassikko...
 
Hallucinogen, Infected Mushroom, Texas Faggott, Haltya, Front Line 242. Eli suurimmaks osaks Goa/Psy-Trancea. Ei jaksa Noi Nrj:n hittibiisit innostaa. yäk.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Peepmaster

joissakin ns. "teiniörinäfuckyo" bändeissä on enemmän munaa kuin joissain Led Zeppelineissä ym...

Tarkoitatko kenties munalla sitä että kitarat ja rummut kuulostavat jyhkeämmiltä, vain vaivaiset 30 vuotta uudemmalla tekniikalla äänitettynä ja esitettynä vai sitä että bändien jätkien yhteenlaskettu mulkkujen pituus on suurempi. Tässä jälkimmäisessä esim. Linkin Park voittaa koska siellähän on sitä levynhinkkaajaa sun muuta, ainaski kuuden hengen "pändi" kun taas Zeppelinissä oli neljä henkilöä. Tämä tietenkin on totta vain jos Zeppelinin jäsenet eivät ole hepoille sukua.
 
rankempaa musaahan zeppelin on kuin mikään linkin park tms. Se on vaan äänenvoimakkuudesta kiinni.. Ja jos mikseristä vähän lisää bassoa, ymmärtää sen tyhmempikin jätkä. Muutenkin joskus aikanaan heavy oli vielä muutakin kuin örinää. Rumpalitkin osas muutakin kuin sen pelkän tuplabasarin polkemisen.. :D
 
Tässä vielä muutamia bändejä, jotka kolahtaa mun kohdalla:

Finch, System Of A Down, AFI, Face To Face, Lagwagon, Midtown, Limp, No Use For A Name, Strung Out, Randy, Bodyjar, Ten Foot Pole, Pulley, Mi6, Plain White T's, NOFX, Rancid, Audio Karate, 1208, Craig's Brother, Millencolin, Me First And The Gimme Gimmes.
 
Ylös Bottom