HideoMiyamoto
Well-Known Member
Nyt on S&M 2 sitten katsottu ja koettu, kokonaisuutana erittäin kovaa settiä, mukana on kappaleita jokaiselta levyltä joten toimii mukavana aikakoneena läpi bändin lähes 40 vuotisen uran. Parhaat palat oli vähemmän soitetut kappaleet jotka olivat saaneet mukavan erikoiskäsittelyn kuten Unforgiven III jossa oli sinfonia ja Hetfield, tai kun sinfonian yksi basisti soitti (Anesthesia) Pulling Teeth Larsin kanssa. Myös yksi kaikkien aikojen parhaista kappaleista joka ei koskaan ole ollut millään studio levyllä No Leaf Clover toimii aivan loistavasti, ihan niinkuin ensimmäiselläkin kerralla. Loppua kohden vähän fiilis lässähti koska sataan miljoonaan kertaan kuullut One, MoP ja Enter Sandman ei oikeen herättäneet sen kummempia fiiliksiä, vaikka ovatkin Metallican parhaimmistoa niin ovat vähän turhan loppuunkulutetut. Myöskin toisen osion alussa olleet pari klassista kappaletta oli aika meh.
Metallica tunnetaan bändinä joka uskaltaa ottaa riskejä, S&M oli iso sellainen ja koska se oli sen luokan hitti nyt se tehtiin uusiksi kun 20 vuotta on kulunut ja edelleen toimii loistavasti. Jokaisen metallipään kannattaa tämä kyllä kokea, miksi ei myös muidenkin.