Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Musiikkisuositukset ja yleinen musiikkikeskustelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Aphex
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
John Michael "Ozzy" Osbourne täyttää tänään 75 vuotta! Kukapa olisi uskonut, että mies yltää näinkin suureen lukemaan? Vuosikymmenten aikainen päihteiden käyttö ja päälle vielä erinäiset terveysongelmat ovat takuulla jättäneet jälkensä. Seuraava tasaluku jää odottelemaan rikkojaansa.

Black Sabbathin viides albumi, Sabbath Bloody Sabbath, täytti vastikään 50 vuotta, joten laitetaan levylautaselle jotain siltä.

Onnea Ozzy!

 
Tokiosta tuli mieleen aasinsillan kautta vähän parempaa musiikkia, Hanoi Rocks oli tuohon maailman aikaan äärimmäisen suosittu Japaniassa. Ohessa tallenne keikalta - vuodelta 1984 joten ei välttämättä ole ihan surroundeja tahi syvyyksiä äänissä muutenkaan. Itsessään musiikiltahan tuo ei kuitenkaan ole pois.
 
Just kelasin että postaisin ehkä sen synkimmän biisin ikinä mitä kuullut mutta sitten tajusin että ollaa internetsien ihmeellisessä maailmassa eikä ikinään voi tietää muiden lukijoiden mielenmaailmaa niin taidanpa jättää postaamatta - eiku jaa, nyt keksinkin hyvän:

 
Viimeksi muokattu:
John Michael "Ozzy" Osbourne täyttää tänään 75 vuotta! Kukapa olisi uskonut, että mies yltää näinkin suureen lukemaan? Vuosikymmenten aikainen päihteiden käyttö ja päälle vielä erinäiset terveysongelmat ovat takuulla jättäneet jälkensä. Seuraava tasaluku jää odottelemaan rikkojaansa.

Black Sabbathin viides albumi, Sabbath Bloody Sabbath, täytti vastikään 50 vuotta, joten laitetaan levylautaselle jotain siltä.

Onnea Ozzy!


Minulla Ozzyn synttäreiden viettäminen musiikin kuuntelun muodossa jatkuu edelleen. Vastikään tuli kuluneeksi 40 vuotta miehen soolouran kolmannesta albumista (Bark at the Moon).

Ja toki Ozzyn soolotuotannon paras biisikin on soitettava:

Ja ysärin paras on ehdottomasti tämä:
 


Oli oman aikansa ikoneita. Onneksi sai elää pitkän elämän ja lopettaa vielä tähän ylläolevaan biisiin, jotenkin sopivaa..



Tossa ylempänä mainittiin jotain kaikkein synkimmästä biisistä. Mulle se on tämä.


Ja minulla tämä:


Varaa lyriikoiden päälle paljosti tuo yllä. Kannattaa jaksaa ton örinäkohdan läpitte
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom